Petra Palomäki

torstai 31. lokakuuta 2013

Uusi laji tutuksi

Vihdoin hyviä uutisia näiden lusitanojen suhteen. Suomessa ollaan järjestetty monta kertaa esimerkiksi Paulo Bastoksen tai Rodrigo Reisin kouluvalmennuksia, mutta aina varsinkin nuo Paulon valmennukset, on järjestetty vähintään 3-4 tunnin ajomatkan päässä..ja jo valmennus maksaa sen päälle 100e + bensat se on no can do minulle..
Suomeen ollaan alettu tuomaan myös tätä Portugalaista tyypillistä Working Equitation - ratsastusta. Tästä videosta näette ehkä selvemmin mitä kaikkea laji sisältää. Videossa ratsastaa kuuluisa Pedro Torres.


Näitä WE - kursseja ollaan pidetty jo muutamia Suomessa, mutta ylläri ylläri tuola miljoonan kilometrin päässä ja meiltä on aina jäänyt kaikki tällainen lusitano puuha pois.. Harmittaa, koska haluaisin esim. Paulon kouluvalmennukseen urcolla, koska minulla on hyvä lusitano kouluori, saisin portugaliksi valmennuksen ja vielä yksityistunti, mikä helpottaa urconkin elämää. Mutta ei...

Mutta NYT Turussa pidetään Working Equitation - lajiin tutustuminen ja minä ilmoitin heti itseni sinne! Lajista en sen kummemmin tiedä, helpolta näyttää mutta vaikeaa toteuttaa (loppujen lopuksi). Mukaan otetaan lajista kiinnostuneet kokemattomat (eli me) ja konkarit. Tähän matkaan otan zeuksen mukaan. Pitkän harkinnan jälkeen totesin, että vaikka urco olisi tähän täydellinen, sen pääkoppa ei kestä tollasta.. joten zeus oli sopiva vaihtoehto! Zeus kokoaa, vaihtaa laukat, kääntyy jne ja tämä kaikki yhdellä kädellä. Kääntymiset on vielä hieman hakusessa, mutta eiköhän me tästä!


Tämä järjestetään 1.12.-13 mikä on onneksi sunnuntai, sillä vanhempanikin pääsevät Heidin lisäksi mukaan ;) olen aivan innoissani koko hommasta ja menin tänään harjoitteleen zeuksella. Vedin harjoittelun astetta vaikeammaksi ja laitoin meidän portugalilaisen satulankin sille päälle. Vitsit siihen kun istuu saa kovaa kyytiä hevonen pistää, ennen kun tuolta tippuu! Sen verran on tukeva istunta. Tosin jalustimet oli niin liukkaan että istunta meni puskailuksi (onneks ei kotona ole ketään näkemässä!). Tehtiin käynnissä ja ravissa kääntymisiä yhdellä kädellä ja laukassa ei ihan meno onnistunut yhdellä kädellä (hallitusti), joten tein voltteja ja kaheksikkoja molemmilla käsillä ja nehän suju jo ihan hyvin!

Sitten illalla kokeilin jos tessalla olis ainesta WE:hen, mutta yhdellä kädellä ratsastus ei ollut tessan homma, joten mentiin perinteistä koulua mikä osoittautui hyväksi valinnaksi! Neiti meni vallan mainiosti! Vertaa eiliseen tessaan, joka kiukutti ja oli kunnon biatch...onneks kolmikaarinen kiemuraura ja siirtymiset on silloin keksitty, nimittäin niillä saa biatch tessankin rauhoittumaan ja keskittymään ;) Onneksi tänään sain vaan nauttia!
Varusteet kohdallaan. Tällain estekisoihin? :D

Tessan jälkeen repäsin jälleen ja pistin urcolle portugalilaiset vermeet päälle! Vitsit oli kivaa! Istuin, pidin ohjasta kiinni ja heppa meni kuin unelma minne ja miten halusin :) urco olis niin täydellinen tohon WE-touhuun, mutta taitaa olla liian kuumakalle.. tehtiin siinä sitten oikealle laukanvaihto ja päätin tehdä myös vasemmalle. Urco veti sitten kunnolla laukanvaihdon, jolloin tuo karvaläpyskä satulan takana läpsähti sen pyllyyn ja reaktiona oli super nopeaa pikkurodea :D pikkasen veti niskat jumiin, kun yhtäkkiä rennosta menosta mennäänkin nopeaan loikkimiseen. Jouduin ottaan läpyskän pois, jolloin herra uskalsi sitten laukata. Olisi se voinut vaikka satuttaa urcon pehmeää pyllyä! Läpyskä episodin jälkeen urco meni jälleen upeesti ja rauhallisesti :) On se hassu heppa!

Mitäs mieltä te olette tästä lajista?

Ostoslistaa!

Money, money, money....

Vaikka olenkin tällä hetkellä aika rahaton, niin silti kaikkea pitäisi ostaa! Onneksi nyt pääsin äitelle työharjoitteluun, jolloin saan edes jotain rahaa käteen ettei kaikki mene kengityksiin, madotuksiin, ruokiin, valmennuksiin ja kisoihin..jos voisin itselleni jotain joskus ostaa. Tai noh, aina se menee siihen, että auto kurvaa Hööksiin ja rahat menee hevosiin.

Mutta käytännössähän ne tavarat on "minulle", koska jos ostan sautulahuovan, ei sitä hevosta kiinnosta minkä värinen se on (paitsi uffe..) ;) Tämän avulla olen sitten "lohduttanut" itseäni tuhlaamalla kaikki mitä on niin eläimiini..huhu! Mielummin ne rahat pistän urcon uusiin pinteleihin tai pötkylän uuteen riimuun, kuin, että ostan itselleni jonkun puseron, joka unohtuu aikojen saatossa kaapin perälle.
Tähän kokosin vähän kaikkea mitä pitäisi ehkä jossain vaiheessa hankkia. Ensimmäisenä nyt ainakin nuo Viken ostokset!
1. Uusi kaulapanta
2. Uudet ruokakipot (keskikokoa)
3. Sadehaalari MUST valkoisella koiralla!
4. Talveksi siisti toppatakki

1. Grandulalle suojat, väri olisi joku noista!
2. Uusia vohveli- tai fleeceloimia
3. Uffe tarvitsee mustat suitset normi turparemmillä
4. Tessalle uusi kisahuopa
3. Urcolle harmaa kouluhuopa

1. Vedenpitävä pinkki treenitakki, syksyyn ja keväseen
2. Asics-merkkiset talvi juoksutrikoot
3. Painonnostohanskat!
4. Ruskeat kannusremmit, miksi ei krokokuvioa ;)
5. Parkatakki ratsastukseen!

Onko teillä myös mielessä 
ostoslistaa teille tai hevosillenne?



tiistai 29. lokakuuta 2013

Hevosenpito: Portugali vs Suomi

Sain tällaisen hyvän kommenttin lukijalta ja innostuin vallan tästä aiheesta!

Viltsu 
"Mulla on idea, tosin se ei taida olla ihan mielipidepostaus, mutta kerronpa nyt kuitenkin! Musta olis hauska kuulla Portugalin ja Suomen eroista hevosenpitoon liittyen, jotenkin mulla on sellanen käsitys että Etelä-Euroopassa asiat tehdään vähän eri tavalla myös hevosten kanssa. Jos innostaa kirjottaa sellasesta, niin lukisin mielelläni, kai siihen saa jotain mielipidejuttujakin yhdistettyä :)"

Hevosen hankinta Portugalissa
Portugalissa, hevosen hankinta poikkeaa hieman suomalaisesta tavasta. Jos puhutaan näin keskiverto ratsastajasta, eli ei olla ammattilaisia, niin hevoset ovat melko edullisia. Portugalissa huomaa hyvin selkeät erot, ollaanko hakemassa oikeasti laadukasta hevosta vai tavallista puskaratsasteluun soveltuvaa hevosta. Ilmoituksia on monia ja jokaisessa yleensä lukee "PSL lusitano, paperit, kimo, kiltti, hyvä käsitellä, osaava". Lusitanoja on siis todella paljon markkinoilla ja vaikka kuinka hyvältä hevonen vaikuttaa ilmoituksessa, todelisuudessa hevonen voi olla aivan erilainen. Joukkoon mahtuu myös näitä risteytyksiä, yleensä Anglo-arabeita, Portugalilaisia risteytyksiä (eli lusitano ja jonkin muu rotu) ja paperittomat hevoset.
Portugalilaiset myyjät ovat hieman kieroja. Tämä koskee yleensä näitä edullisempia hevosia, koska jos hinta hyppää sinne 20t puolelle ja puhutaan joko hyvä sukuisista lusitano kouluoreista tai huippu hyvistä estehevosista, tällöin voidaan jo hieman luottaa myyjään, koska monesti myyjä on itse tunnettu ja hyvä ammattilainen. Edullisissa hevosissa, joiden hinta haarukka on alkaen 500e-5000e, ei välttämättä kannata uskoa kaikkea mitä myyjä hehkuttaa hevosesta. Paljon näkee markkinoilla hevosia joiden hinta on se 500e ja väitetään olevan hyvin koulutettuja. Esim. tämä tapaus. Hevonen on ori, ihan hyvän näköinen rakenne, 5 vuotias, todella rauhallinen ja hinta 500e. Monesti voi käydä niin hyvä tuuri, että omistaja on ostanut itselleen varsan, kasvattanut sen ja ei tiedä hevosista loppujen lopuksi yhtään mitään ja mielestään tuo hinta on hyvä, eikä osaa pyytää (jos hevonen on hyvä ja terve) oikeaa hintaa. Voi olla että tämä hevonen on hyvä oikealla koulutuksella, mutta mitä piilee eläinlääkärin tarkastuksessa? Tätä kun emme ikinä voi tietää. 


Mutta siis, Portugalissa voidaan jakaa tietyn tyyppiset henkilöt eri ryhmiin:
1) Idiootit:
 Ihmiset joilla ei ole varaa pitää kunnollisissa tiloissa hevosta, mutta ostavat eläimen siksi, koska luulevat osaavansa kerran kuussa ratsastavan tennarit jalassa, ilman kypärää keskellä kaupungin teitä. Hevosilla yleensä jonkin asteen kovempi kuolain, kuten esimerkiksi periteinen portugalilainen kanki tai perus pelham, ja nämä yhdellä ohjalla. Hevosilla 100e satulat, jotka ei ikimaailmassa sovi millekkään hevoselle, vanhoja p**ka satuloita. Kengitys suoritetaan, kun hevonen suurinpiirtein alkaa ontuun tai ei laiteta kenkiä ollenkaan. Tämä hevonen pääsee joskus ulos maastoon (eli asfalttiteille liikkumaan). Ja yleensä siis pääset ulos, kun järjestetään tällaisia yhteisiä vaellusretkiä hevosilla, jonne änkevät kaikki, hyvistä huonoihin ratsastajiin. Kunhan on hevonen alla. Muuten hevonen on kiinni pilttuussa 24/7. Tällaisia hevosia olen nähnyt niin monta, että en edes jaksa alkaa laskemaan. Todella surullista, mutta kulttuuri on hieman tällaista. Jos haluatte järkyttyä, katsotakaa tämä video, kun hevoset pääsevät laukkaamaan asfaltilla. Jokin tapahtuma, jossa kilpaillaan kuka pääsee nopeammin hevosellaan. Hieman erilaista hoitoa kuin Suomessa. Käy oikein sääliksi. Kuvat otettu netistä! Tarkoitus vain näyttää juuri tätä varusteiden valintaa näillä hevosilla välillä.. Klikkaa suuremmaksi. 

2) Wannabe Kasvattajat
Tällaisilla henkilöillä on jo hieman enemmän kokemusta hevosen hoitamisesta. Tekevät oman pienen tallin, hankkivat tamman ja astuttavat sen jollakin hienolla lusitano orilla. Esimerkiksi unaiva ja tessa ovat tulleet tällaiselta kasvattajalta. Unaiva astutettiin, koska tamman kuuluu tehdä varsoja. Ei käsitellä millään tavalla, vaan annetaan olla pellolla ja synnyttää sinne. Tällaisia hveosia on monia, eli kasvatetaan oman huvin vuoksi hevosia vaikka ei niillä mitään tehdä. Monesti näkee tällaisia "kavattajia", joiden yksilöt ei ole kauneimmasta päästä. Hieman ehkä jätetään huomioimatta sukua ja astutetaan ulkonäön perusteella. Varsat myydään halvalla eteenpäin ja tammat jatkaa toimintaan. Jes kivaa, osataan kasvattaa hevosia. Not.

3) Rikkaat
Yleensä jos lapsi aloittaa ratsastusuran, tätä sponsoroidaan parhaalla tavalla. Tämä ei poikkea Suomen tavasta millään lailla. Samaa tehdään niin kuin suomessa. Ratsastaja alkaa kehittymään ja on aika ostaa oma hevonen. Portugalissa tosin, se opetusmestarin hankinta on halvempaa kuin suomessa. Portugalissa lähdetään valmentajan kanssa etsiin hevosta, tai valmentaja löytää sinulle sopivan hevosen. Jos haluat edetä esteuralla, estehevosia löytyy pilvin pimein ja saat hyvän 120cm luokkia hyppäävän 10v hevosen sillä 5000e. Ja siis, Portugalissa oli ennen, ehkä hieman sitäkin, että sitä kalliimpi hevonen lapselle ostetaan leikkikaluksi, sen varmemmin muutkin huomaavat, että "Oh noilla on ihan varmasti paljon rahaa!". Tätä on myös Suomessakin, rikkailla on helppoa :D

4) Oikeat kasvattajat
Nämä ovat siis niitä oikeita lusitano kasvattajia. Portugalista jos haluaa hyvän lusitanon, kannattaa perehtyä millaisen lusitanon haluaa ja varmasti löytyy oikea ja ammattitaitoinen kasvattaja. Hinnat ei ole enää sielä 500e puolella, vaan esim. 3-vuotias varsa, Ortigao Costa-kasvattajalta maksaa sen 15 000e. Ei enää siis aivan puskahevonen kyseessä...

Hevosen hoito
Kun muutin Suomeen, minulle oli aivan vierasta, kun hevoselle piti sovittaa satula tai miten tehtiin perus betadinehaude. Perusasioita, mitä Suomessa pidetään itsestään selvinä. Portugalissa ei soviteta satuloita hevosille, ellei tietysti puhuta jo ammattilaisista, jotka kilpailee isolla tasolla ja tietää tästä maailmasta enemmän, kuin ne paikalliset ratsastuskoulut. Meilläkin uffe pukitti aina, ostettiin uusi satula koska pidin siitä ja pukittelu jatkoi. Luultiin sen olevan sain uffen tapa villiintyä tms. Kun muutimme suomeen, ostin tuon minun estepenkin, ja uffen pukittelu loppui siihen päivään. Olen monelle Portugalissa sanonut,että jos heidän hevosesta on ollut villi tai yrittää heittää alas tms niin sovittakaa sitä satulaa! Aina nykyään, kun käyn Portugalissa järkytyn epäsopivista satuloista. Satula ostetaan koska se on hyvä omalle perseelle. Viis veisataan siitä hevosen selästä. Kamalaa. Jos olisin tämän tiennyt 8 vuotta sitten, olisin uffelle hankkinut hyvän satulan. Onneksi urcolle koulupenkki sopi...huhuh. Onneksi moni ostaa noita zaldin koulusatuloita, mitkä yleensä menee melkein kaikille lusitanoille, koska selänmalli samantyylinen, mutta jos tarkkoja ollaan, niin loppujen lopuksi aina jokin kohta on epäsopiva.
Ja sitten meille ei ikinä opettu tavallisia hevosten hoitoon liittyviä asioita. Jos on haava, laita haavasprayta, kyllä se paranee.. Ihmettelen, kun monille hevosille tulee ähky ja yleensä he eivät siitä selviä. Eläinlääkärit ovat osaavia, mutta apua ei tajuta pyytää aikaisemmin.

Karsinat on Portugalissa pääosin ulkokarsinoita. Uffe tykkäsi tästä vaihtoehdosta todella paljon, ja sen vuoksi uffehan viettää ulkokarsinassa kesänsä nytkin ;) Omasta kokemuksesta kerron nämäkin, koska muilla talleilla on hieman erilaista.
Ensimmäinen talli missä uffe ja urco olivat, heillä oli sementtipohjaiset karsinat, automaatti vesiastiat ja ruokakipot. Kuivikkeena oli sanomalehdistä tehtyä silppua (mikä oli super hyvää). Kuitenkin urcon karsina oli jopa sille hieman ahdas, koska juuri ja juuri pääsi sielä kääntyyn. karsinat eivät olleet korkeita niin kuin Suomessa laki määrää. Viereisessä pikkutallissa oli kolme pilttuuta, missä pidettiin kahta tuntiponia ja ratsastuskoulun opettajan vanhaa oria. Näillä oli kaikki ruoka- ja vesikupit mutta ei kuiviketta. Pelkkä kumimatto. Miettikää, se ori seisoi sielä tallissa, ainoa valo tuli ovesta sen takana, se ei nähnyt eteen ulos. Seisoi sielä aina. Harvoin se pääsi sieltä ulos, koska oli aivan hullu (kai nyt jos ei hevonen pääse ulos, ja kun se pääsee se ON ehkö hieman hullu silloin....).



Toinen talli minne muutettiin sielä oli maapohja karsinoissa jonka päälle pistettiin huonoa heinää kuivikkeeksi. Lannat otettiin pois ja lisää heinää tilalle (nykyään ilmeisesti tallissa osassa karsinoista on jo sementtipohja ja hieman kuiviketta). Ulkokarsinoita ja korkeat tilat. Hevoset iloisempia, mutta nyt kun ajattelee silti aika karut olot. Muutimme sinne, koska Mario (valmentajani) perusti oman tallin ja haluttiin jatkaa hänen valmennuksissaan. Koska talli oli silloin puoliksi keskeneräinen niin sen takia boxitkin sen mukaiset.

Talleja on Portugalissa monia. Mihin näistä talleista veisitte mieluiten hevosenne?

1. Alter Real kasvattajan tallit
2. Leiriassa sijaitseva talli
3.
4.
Ei varmaan ole vaikea arvata, että aika moni valitsee tuon ensimmäisen tallin. Huonoimpia talleja on paljon, mutta niistä ei ole tietenkään kuvia, ellei itse niistä kuvia ota. Näillä hevosilla sentään hyvät oltavat. Miettikää, että sielä on puolet pahemmissa oloissakin asuvia hevosia..

Hevosten kouluttaminen
Onneksi Portugalista löytyy paljon osaavia ammattilaisia, jotka osaavat viedä varsat oikealla tavalla eteenpäin. Tunnetuimmat kasvattajat kouluttuvat varsansa hyvin, koska nämä varsat todennäköisesti menevät ammattilaisille tai niille, jotka haluavat laadukkaita kilpahevosia tai harrastehevosia.

Maria Caetano
Mutta kaikessa on varjopuolensa...löytyy näitä juuri, jotka eivät osaa lähimainkaan kouluttaa hevosia ja käyttävät väkivaltaa. Tätä on valitettavasti liian paljon. On meidän unaivaakin pakotettu piiskalla okserin yli, koska edellisellä kerralla kielsi ja heitti tytön alas. Uffeakin on kuulkaa sen verran kovaa viety, että kyyneleet minulle on siinä vaiheessa tulleet. Isä onneks pisti lopun sille, kun hevosen kyljet veressä kannuksista. Kamalaa, en edes halua muistella niitä enempää. Sielä pidetään oikein, että hevonen jos ei tottele hyvällä, niin sitten viedään väkisin. Ennen pidin tätä normaalina, mutta nyt huomaan kuinka paljon oma ajatusmaailma on muuttunut ja minusta tuntuisi pahalta, jos hevonen jouduttaisiin pieksiin yli esteistä tai hakkaan niin kovaa, että tottelee. Mutta kai tällaistakin Suomesta löytyy jostain, siitä ei vaan niin paljon kerrota.

Paljon ovat asiat tietenkin menneet parenmpaan suuntaan. Jos saisin nyt valita niin ehdottomasti menisin Portugaliin takaisin treenaan hevosilla. Aina hyvä ilmasto! Valitsisin tosin tällä kertaa Hyvän tallin ja en tinkisi yhtään hevosen hoidosta. Vaatisin täydellisyyttä ja jos palaisin sinne takaisin, todennäköisesti veisin tälle tallille. Tähän talliin rakennettiin juuri silloin kun muutettiin tänne takaisin hienot sisäkarsinat, kävelytyskoneet jne. Vaikka tää talli ei ehkä ole tuon 1.kuvan tasoa, on silti paljon lähempänä meidän kotikaupunkia ja puitteet paremmat kuin edellisissä talleissa. Ja kaiken lisäksi sielä asustaa unaivan yksi sulhasehdokas (vaikka ei sitä nyt astuteta, mutta jos oltaisiin sielä mamma olisi paksuna!).
piton.jpg
Piton PSL KTK -ori. Hypännyt 130cm luokkia!

Ja tähän loppuun vielä portugalilaista ylpeyttäni, ei varmaan esittelyä kaipaa ;)
Gonçalo Carvalho & Rubi

Saatte keskustella tästä aiheesta vapaasti! Lisää kysyttävää jos tulee niin kysykää vaan :) 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Mielipide

Kyselin jo edellisessä postauksessa,  mutta kommenttia ei tullut niin laitan näin erikseen jos jäi huomaamatta ;)

Eli siis, olisiko teillä toiveita mielipidepostaukseen?
Kertoisin jostakin aiheesta minun näkökulmastani!
Kaikkea saa ehdottaa, hevosista alkaen aivan mihin vain. Hyviä aiheita niin saisin useampia postauksia tehtyä! Toisi tähänkin blogiin hieman omia näkemyksiäni eri aiheista :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Zilpa Tallin seuraestekilpailut 26.10.2013

Lauantaina Petran Tallin tiimi, eli Petra ja Heidi starttasivat 
Zilpa-Tallilla seuraestekisoissa!

Heidi starttasi 80cm ja 90cm luokissa ja minä tessalla 90cm ja 100cm luokassa. Lähdettiin joskus puoli 11 maissa kotoa ajamaan kohti kisoja. Kun päästiin kisapaikalle, huomattiin, että aikataulut olivat hieman myöhässä, joten ehdittin hyvin seuraamaan pienempia luokkia ennen omia suorituksia.

Otettiin Lara ensin kopista pois ja Heidi lähti pienellä kiireellä verkkaan Laraa, koska radat menivätkin nopeammin kuin mitä luulimme! Itseä jännitti varmaan enemmän kuin Heidiä, kun seurasin heidän suoritustaan sivusta, mutta pakko olla ylpeä heistä, kun nappasivat 2.sijan!

Kun 90cm luokka alkoi, katsoin Heidin suorituksen ensin, koska hän starttasi aivan alkupäässä ja lähdin tämän jälkeen laittaan tessaa kuntoon. Tällä kertaa Lara oli hieman pössö ja otti radalta 4vp, mutta silti hyvin menivät molemmat! Kun aloitin verkkaamaan tessalla, neiti oli kuuma ja etsi hieman, että missä Lara menikään. Hypyt tuntuivat hyviltä, ja hevonen kuunteli suhteellisen hyvin.

Kun päästiin radalle tessa kyyläsi taas maneesin portteja, katsomoa ja ole muutenkin radalla aivan jossain muissa maailmoissa. Tämän takia meillä tuli jo heti ensimmäiselle esteelle pudotus. Koko alkurata oli hieman sähläämistä. Toin tessan pohjaan, ei oltu oikein kumpikaan täysin keskittyneitä rataan. Tosin 5.esteen jälkeen rata alkoi sujumaan ja loppurata meni oikein hyvin. Uusintaan emme päässeet. Luokissa 90cm ja 100cm arvostelu oli AM5, eli uusinta korotetaan perusrataa suuremmaksi. Hieman harmitti tuo yksi pudotus, mutta toisaalta, hevonen sai kerätä voimia metriin. Vaikka emme päässeet uusintaan, olimme kuitenkin nopein ratsukko, jolla oli 4vp ja sijoituimme 4.sijalle!!


Kun lähdin hieman taas verkkaan 100cm luokkaa varten tessa oli jo paljon parempi. Rennompi, kuuliainen ja kulki koko ajan omalla moottorilla. Ei tarvinnut kuin enää istua, pitää käsi alhaalla ja antaa neidin hoitaa homma kotio. Radalle kun päästiin tessa oli super! Juuri sellainen millainen sen pitäisi aina olla kisoissa! Koko rata meni hyvin ja sain neidin tuotua hyville paikoille. Tästä meille irtosi meidän ensimmäinen 100cm luokasta puhdas perusrata!!!! Wuhuu! Vain 3 ratsukkoa pääsi uusintaan ja ME päästiin sinne heidän mukaan. Olin jo siinä vaiheessa voittaja! 

Kun uusinta lähti käymään, tosiaan esteet oli sen 110cm, minua hieman jännitti. Ikinä en ole tessalla hypännyt kisoissa 110cm rataa! Ekalle esteelle tuli heti pudotus. Vaikka tiet, etäisyys ja tempo oli hyvä, alkoi hieman ehkä väsymys painamaan hyvästä perusradasta. Sarja meni puhtaasti, hieman jäi väli ahtaaksi, mutta puomit pysyivät ylhäällä. Sitten sarjalta, tein tiukan tien ja ehkä jäin liian paljon pidättään jolloin neiti otti jälleen puomin alas. Siinä vaiheessa minulla meni aivan pasmat sekaisin, kun tolppakin kaatui samalla ja muistin yhtäkkiä, että " hei mikä on viimeinen este? AAh se on tuo valtava okseri! ". Voitte arvata, että siinä vaiheessa, kun hevonen lähestyy jo estettä minä tiesin, että paikkaa en näe ja annoin tessan mennä. Tessa hyppäsi aivan liian läheltä ja pelkäsin jo ponnistusvaiheessa, että nyt menee koko este kumoon. Mutta EI! Neiti taisi puristaa viimeiset voimansa ja veti esteen tolppien korkeudelta puhtaasti. Mikä loikka! Huhuh!
Vaikka uusinta meni vähän miten meni, niin olen silti todella todella ylpeä tessasta! Ja kaiken lisäksi se toi kotio metrin luokasta valkoisen ruusukkeen 3.sijasta! 

Tässä tessan "pieni" loikka 110cm okserilla :D

Tällaisissa hetkissä, mietin kuinka paljon ollaan tultu eteenpäin. Alkuvuodesta neiti veti 90-100cm radalla kolme puomia alas, juoksi alta pois, oli aivan katastrofi. Mutta nyt, minulla on alla paljon varmempi ja osaavampi tessa, joka vetää (ilman minun sähellyksiä) 110cm ratoja puhtaasti. Ei voi muuta, kuin olla tyytyväinen hevoseen ja ehkä hieman itseenikin, kun olen saanut tuon aasin tähän pisteeseen :)

Tämä minun tietokone lagaa taas, en tiedä mikä sitä vaivaa tuon Movie Makerin kanssa, mutta joudun laittamaan videot vasta huomenna, koska olen niin väsynyt ja en jaksa tapella tämän elektroniikan kanssa enää! Koittakaa kestää huomiseen ;) huomenna päivittelen myös muiden heppojen kuulumisia ja siitä kuinka uffe on palannut kunnolla töihin!

Tuli mieleen, olisiko teillä mitään toiveita jollekin mielipidepostaukselle? 
Jotain aiheita mistä voisin kertoa omasta näkökulmastani. 
Laittakaa kommenttiboksiin toiveita jos niitä on! :)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Pieni kurkistus!

Nimittäin en kerro enempää tämän päivän kisoista vaan saatte päätellä tästä kuvasta mikä on aika selkeä, mutta videot ja kirjoitus vasta huomenna koska nyt lähdetään Heidin kanssa laulamaan Poriin karaokea!! ;)

torstai 24. lokakuuta 2013

Monipuolinen postaus!

Ajattelin tehdä nyt hieman monipuolisen postauksen. Koska asiaa on taas kertynyt niin paljon, saatte kaikki samaan tekstiin! Ehkä hieman "tessapainoitteinen" ;)

Tiistaina päätin tehdä tessasta pienen videon. Siitä, kun haen sen tarhasta, klippaan neidin, ratsastan ja muuten vaan kuvailin sitä :) Oli todella tuulinen päivä ja kaikki hevoset oli muutenkin normaalia säpsympiä silloin. Otin tessan sisälle ja aloitin klippaan sitä. Neiti oli aika hermostunut, koska kaverit jäivät yhyy pihalle niin välillä piti ilmoittaa hirnumalla muille, että häntä kidutetaan sisällä, kun karvatkin lähtee pois :D tämä on yleensä hevosten versio tarinasta. Paitsi sitten, kun klippaan tessaa säkän kohdalta niin silloin klippaaminen on maailman ihaninta hommaa kun rapsuttaa niin mukavasti! Klipperin terät alkaa olemaan niin tylsät, että klippaaminen kesti tavallista kauemmin. Tilasin jo uudet terät, jotka tulee ensi viikolla, niin pääsen jatkaan muiden hevosten kanssa.


Kun sain neidin klipattua se oli kuin dynamiittipötkö. Todella säpsy, kuuma ja ihan hölmö kaikin puolin. Laitoin varusteet niskaan ja lähdin pihalle. Totesin, kun katselin sitä pesupaikalla, että sillä on aivan liian paljon energiaa, joten juoksutan sitä hetken, jolloin sai päästellä kaikki turhat pöllöenergiat pois. Ja tietenkin, kun laitoin kameran alas neiti veti makeita pukkeja. Heti, kun otin kameran käteen...njhää ei enää kiinnosta pukittaa.. Aina käy näin! Ei tarvinnut juoksuttaa kovin kauaa, kun neiti sai turhat pukit purattua pois. Nousin selkään ja alussa oli hieman jännittynyt. Toi tuulikin vaikutti todella paljon, mutta jatkoi vain itte rauhallisena ratsastamalla eteenpäin niin neitikin alkoi ottaan minulta hieman rauhallisuutta ja tekemään samanlailla :) Taivuteltiin ja tehtiin siirtymisiä. Kelistä huolimatta kaikki sujui hyvin :) Hoidin tessan pois ja siivosin loput karsinat. Tämän jälkeen hain hepat sisälle.

Eilinen rento asu, jonka alla on treenitrikoot ja treenipaita :D 
Ja huomatkaa, kerrankin meidän huone on puhdas, tai ainakin melkein puhdas ;)

Eilen aamulla menin äitelle taas kuvaileen kenkiä ja aikahan meni aika nopeasti! En edes tajunnut, kuinka yhtäkkiä kello olikin yksi iltapäivällä! Samalla sitten otettiin Facebook-nettisivuja varten uudet kansi- ja profiilikuvat liikkeestä. Sain palkaksi äitin sponsoroiman uuden käsilaukun! Aivan mielettömän hieno Victoria Delef käsilaukku :3 Ja muuten tässä lopputulos profiilikuvasta! Käykää tykkäämässä Facebook-sivuilla!




Tämän jälkeen suuntasin salille. Tosiaan nyt on menossa viimeinen viikko Nettitreenin valmennuksesta ja tämä viikko vedetään niin kovaa, kuin mahdollista! Eilen oli olkapäätreeni ja nyt on aika kipeet olkapäät! Otin muuten muutaman kuvan kun tein aina hyvää aamiaista! Ostin Nestleen Fitnes mysliä, jota laitoin maitorahkaan. Hiukan oli hyvää! Sitten ananasta, 5-viljan paahtoleipää ja kananmunan valkuaisia. Nam! Ja tietenkin meidän kisu Viivikin halusi linssin eteen! ;)





 "Hei näytä tännekin mitä sä otat musta!"


Illalla mentiin Heidin kanssa hyppään tammoilla maneesille. Kello oli varmaan puoli 9 kun oltiin maneesilla, ja vähän aikaa mietittiin, että hitsit ollaan mekin fiksuja kun tähän aikaan ollaan vielä ratsastamassa... Rakennettiin joku aika yksinkertainen rata missä sai tehdä pitkiä ja suhteutettuja esteiden välillä. Tessa oli super hyvä! Miksi se ei kisoissa voi olla noin rento ja rauhallinen! :D en hypännyt kovin paljon, koska ei ollut tarvetta. Lopusta menin sellasen 4-5 esteen radan 100cm korkeudella, koska lauantaina hypätään Zilpalla seuraestekisoissa 90cm ja 100cm luokka. Molemmissa arvostelu AM5.. katsotaan päästäänkö puhtaasti perusrataa kummastakaan. Tai PÄÄSTÄÄN jos muistan antaa olla enkä ala sählään mitään kesken kaiken. Annan tessa hoitaa ja annan sen hypätä!

Muut hepat voi hyvin ja kaikki toiminut oikein hyvin ;) Niistä joko illalla tai huomenna lisää! Jos olisin ahkera ottaan kuvia tänne!

Asiasta tuhanteen, rakas maasturimme on vieläkin remontissa, koska noin kolme viikkoa sitten ajoin pienen kolarin ja oli niin lähellä, ettei mennyt lunastukseen. Osat on niin kalliita, että vakuutus ei meinannut korvata kaikkea..mutta onneksi oli sen verran onnea matkassa, että rakas Fittini palaa teille pian! Enempää en kolarista kerro täälä, sen verran, että oma syy ja piste. Opin kantapään kautta..ja myös ehkä toinenkin osapuoli, jonka auto meni aivan kasaan.


Löysin Youtubesta tällaisen upeaäänisen naisen, jonka musiikin otin videoonkin! Hieman fiilistelymusiikkia tähän loppuun! :)


Kuinka teidän treenit ovat 
sujuneet hevostenne kanssa? 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Videopostaus!

Dodii nyt sain aikaiseksi tehdä edes jonkin näköisen videopostauksen. Ei, ei ole my day - postaus, se sitten kun saan jonkun kuvaan :D nyt tein videon, kun olin tallilla hoitamassa ja ratsastamassa meidän orit :)

Aloitin päivän urcolla. Mentiin kentällä vähän fiiliksen mukaan, tehtiin siirtymisiä, vaihtoja ja tehtiin kaikkea kivaa. Tänään oli ehkä vähän hömpötelly päivä, tosin en anna ikinä mennä aivan miten sattuu, mutta kun hevonen on kuulolla niin on hauskaa ;) pukimaister meni oikein nätisti tänään!
¨
Sitten menin zeuksella ja koska kenttä oli hieman kova (onneksi lanasin, ettei ollut ikäviä kaviosta tulleita kuoppia kentällä) niin mentiin vain kaikki askellajit läpi ja tehtiin laukasta siirtymisiä käytiin ja pysähdyksiin. Nämä sujuivat ihan hyvin. Tosin sain juuri aivan uudet uskottavuushanskat isältä niin pikkasen oli välillä ohjastuntuma ittellä hukassa, kun kauheen paksut hanskat kädessä :D mutta hanskoista huolimatta, poika meni hyvin.

Zeuksen jälkeen menin vielä uffen. Herra ei ollut niin hyvä kuin viimeksi, puri aika paljon oikeaan ohjaan (hieronnan tarpeessa!!), joten yritin pehmeästi tehdä paaljon taivutuksia molempiin suuntiin. Vasen laukka pyöri hyvin ja sain melkein vain istua. Oikealle laukattiin kauemmin, kun yritin saada uffea laukkaan paremmin takaa. Kaatuu todella herkästi oikean pohkeen päälle ja vasen pohje ei jaksa aina niin täysillä tukea kuten pitäis :/ mutta kyllä ihan ok pätkiäkin tuli. Katsotaan millainen on huomenna :)


torstai 17. lokakuuta 2013

Uusi banneri ja muuta päivitystä!

Dodiin! Nyt sain Roosan tekemän bannerin ja itse olen siihen todella tyytyväinen! Värimaailmaksi valitsin sinisen, koska talvi on pitkä ja kylmä niin sininen sopii hyvin kevääseen asti. Kiitos vielä kerran hänelle, kun jaksoi väsätä minulla näin hienon bannerin. Muu ulkoasu on hieman vielä vaiheessa, mutta sitä muokkailen sitten matkan varrella :)


Eilen päätin klipata zeuksen. Koska nyt tuli jo kylmemmät kelit niin päätin vetää herraltakin turkin pois! Poika oli todella kiltisti koko ajan. Päätä en klipannut, koska siitä se ei oikein innostu, ja mielestäni ei ole tarvetta klipata päätä :) sitten mieleen tuli tehdä muutama tähti herran pyllyyn ja tässä lopputulos! :D vapaalla kädellä tähdet tein, joten ehkä hieman sen mukaiset! ;)


Sitten kun sain herran klipattua Heidi ilmestyi siinä tallille ja lähdettiin ratsastamaan. Menin unaivalla kentälle samaan aikaan ja tarkoitus oli hieman hypätä pientä jumppaa ja katsoa miten mamma menee. Tamma oli super kuuma (taas..) koska tiesi, että hypätään. Eihän kentällä voi olla samaan aikaa jos esteitä on kerta rakennettu ja niitä ei mukamas saisi hypätä? Näin mamma ajattelee..huoh. Laukasta ei meinannut tulla mitään ja päätin heti pienen laukkaverkan jälkeen aloittaa jumpalla jos mamma rauhoittuisi. Heti kun oli kerran hypännyt jumpan, hevonen kuunteli, kokos laukkaa ja rauhoittu aika paljon. Se on jännä hevonen, kun heti kun saa vaikka yhden pikku hypyn alle, se rauhoittuu ja jaksaa tehdä töitä. Jännä tamma. Siinä sitten mentiin jumppaa molemmista suunnista ja laukkaympyrällä puomia. Sitten mentiin huima 60cm vesimatto-okseri. En ole ikinä mammalla hypännyt vesimattoa ja kerralla meni nätisti yli :)
Lopuksi mentiin vähän kaikkia kavaletteja ja puomeja. Voi sanoa, että minulla taisi olla enemmän hiki kuin uniavalla...huhu! Aina kunnon treeniä toi unaivalla ratsastus :D

Sitten pakotin Heidin menemään urcolla samaan aikaa kentällä, kun ratsastin uffella. Heidi vaan hömpötteli urcolla kaikki askellajit läpi, ja kuulema oli hieman kova oikeeseen mitä se minulle joskus teki, mutta kai se vaan hieman kokeili omalla tavallansa.


Uffe oli aivan kiukku koko ajan kentällä, koska se ei voi sietää urcoa tai zeusta. Kai on jokin orijuttu. Kisoihin jos mentäis molemmilla niin sitten ollaan kiltisti, mutta omalla kentällä. Jestas uffe on vihanen! Joten yritin pitää koko ajan hieman etäisyyttä urcoon ettei herra uffe suutu... Uffe on nyt ollut todella eteenpäin pyrkivä. Laukka on vahvaa ja se jaksaa tehdä kunnolla töitä. Päätettiin mennä sitten puomi, jonka uffe sitten hyppäsi pienellä ilmavaralla ja minä en ollut ollenkaan varautunut ja kiljasin selässä :D Sitten mentiin pieni pysty ja uffe oli ihan liekeissä! Hypätty joskus...öööhh en edes muista, niin poika oli vallan iloinen! Jotenkin taas ihanaa päästä tekemään kunnolla töitä uffen kanssa, vaikka se ei ole helpoimmasta päästä ratsastaa, on se silti se ainoa oikea selkä missä haluan istua <3

Tänään mentiin aamulla Heidin kanssa maneesille ratsastamaan. Meidän _piti_ mennä maastoesteille, muta ensilumi tulikin nopeammin kuin mitä odotettiin, niin pitää siis siirtää myöhemmäksi. Otin tessan mukaan maneesille ja tarkoituksena oli hypätä vähän.
Mentiin verkkana kaheksikkolla ristikkoa. Tessa oli hyvin kuulolla ja hyppäsi hyvin. Välillä meinasi innostus olla liian kova, joten piti muutama rauhoitusvoltti ottaa ennen ristikkoa. Sitten mentiin muutaman kerran yksittäisenä pysty ja tämän jälkeen tultiin S-kiemuralla kuvan tehtävä. Tämä sujui oikein hyvin niin ruvettiin tulemaan yksittäisenä pientä okseria. En ottanut montaa hyppyä, koska kaikki olivat melko hyviä. Lopuksi mentiin ristikko-2laukkaa-okseria. Okseri nostettiin sinne 110cm korkeuteen ja tulin sen vain kerran ja se riitti, koska tessa hyppäsi sen todella hyvin! :)

En tajua miksi tämä meni harmaaksi, mutta noh...

Nyt olen ollut sisällä hengailemassa yksin ja koneella. Kohta menen siivoamaan loput karsinat ja paleltumaan zeuksen kanssa tuonne pihalle. Yök liian kylmä ja liian paljon lunta, nyt jo :(
Siitä illalla menen sitten vielä salille tekemään kunnon jalkatreenin! Ostin muuten todella söpön treenivihon ittelle salille :3



Mitäs te lukijat, 
tuliko talvi liian nopeasti teidänkin mielestä?

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tarhojen korjausta ja ratsastelua!

Eilen korjattiin isän kanssa kaikki tarhat talvikuntoon. Meillä on tallin takana todella iso lautatarha, ja ylälangassa on kunnon talvinauha joka pyörittää hyvin sähköä, mutta alhaalla on perusnauhaa ja yhtenä päivänä kun sähkö oli poikki, zeus oli huvikseen vetänyt joka ikisen alalangab tarhan päädystä... ja sitten oli tunkenut päänsä lautojen väliin ja hajottanut koko tarhan päädyn melkein maan tasalle. Zeus on ihana....NOT!
Noh korjattiin nyt koko tarha lankoja ja lankkuja myöden ja hiukan sitä ärsytti kun se ei saanut repiä ja tuhota tarhaa! Muhahaha >:) tehtiin jo viime viikolla uusi lautatarha unaivalle ja pötkylälle talveksi ja tänään pitää vielä laittaa langat ettei pikkuneiti karkaa... urcokin sai oman ison tarhansa taas käyttöön, mutta paimen siihen pitää vielä hankkia koska ei pyöritä sähköä lankkutarhalta. En tajua missä vika mutta pääsee helpommalla kun hankkii oman paimenen.


Sitten illemmalla menin ratsastamaan urcolla kentällä kevyesti koulua. Jessus se oli taas hyber hyvä ja super rauhallinen edestä niin kuin aina :)! Tehtiin vielä laukassa vaihtoja. Oikealle onnistu hyvin mutta vasemmalle sain kauemmin vääntää kunnes se teki kaksi puhdasta vaihtoa vasemmalle putkeen niin jätin siihen :)
Urcon jälkeen menin vielä uffella ilman satulaa. Nyt kun sillä on alettu taas ratsataan kunnolla niin se on joka kerta aivan innoissansa. Antaa vähän liian paljon ittestänsä, mutta toisaalta niin on hyvä tehdä töitä :) tehtiin paljon siirtymisiä kaikisssa askellajeissa ja ne sujuivat hyvin.


Menin vielä siinä kahdeksan maissa illalla salille, koska en tarhojen takia päivällä ehtinyt. Tein hyvän selkätreenin ja voin sanoa, että nyt on selkä piukee!


Tänään ratsastin ensin zeuksen ja sitten tessan. Zeuksella tein alkuverkassa jo paljon siirtymisiä ravista käyntiin ja toisinpäin. Sitten kun alettiin laukkaan tein myös siirtymisiä laukasta pysähdyksiin ja takaisin laukkaan. Tarkoitus oli saada hevonen nostaan laukka alas eteen ja jotta se uskaltaisi nojautua hyvin ohjalle nostossa. Tämä on zeukselle vaikeeta, mutta monien siirtymisien jälkeen alkoi tämäkin onnistumaan oikein hyvin! Sitten lopusta mentiin puomi - ristikko - ristikko - puomi jumppaa laukassa ja sehän meni myös hyvin :)


Siitä jatkoin tessalla ja tein verkassa samaa, eli paaaljon siirtymisiä kaikissa askellajeissa kunnes hevonen oli herkkä ja kuulolla. Välillä tosin taisi olla liian herkkä.. aloitin myös jumpalla laukassa ja siitä olin tehnyt S-mutkalla pienet kavaletit jumpan jälkeen. Väli oli todella lyhyt 3 joten neiti sai kokoa oikein urakalla! Siitä jatkettiin linjalle missä oli kolme pystyä. Välit oli kaksi normaalia laukka-askelta. Tämä sujui hyvin. Korkeutta en nostanut kuin sinne ehkä 60cm, koska tarkoitus hakea kontrollia ja jumpata tammaaa. Lopuksi menin kavaletti - 4 laukkaa - okseri tehtävää. Tulin ensin pienellä korkeudella linjaa molemmista suunnista. Sitten tulin kavaletti okseri suuntaisesti muutaman kerran ja nostin okserin sinne noin vajaa 100cm korkeuteen :) tämä onnistui hyvin joten jätettiin siihen!
Nyt illalla kävin salilla ja nappasin samalla Samin kyytiin armeijasta kun sillä oli pitkästä aikaa juoksutreenit :) pikkasen minulla on muuten nyt olkapäät pumpissa!! Sitten salin jälkeen heitin Samin takasin armeijaan ja mentiin viettään laatuaikaa likkojen kesken :) 


maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuvapostaus!

Kuvat meni taas sikin sokin, mutta toisaalta sitten jokainen kuva on varmasti erilainen ;) Nauttikaa! Lopuksi tein grandulasta pienen kuvakollaasin sen kasvusta :)

Tosiaan Anniina kävi kuvaamassa meidän hevosia taas pitkästä aikaa ja ehdittiin ottaa kaikista paitsi uffesta kuvia, joten uffesta tulee kuvia viikolla, jos ehditään ottaan uffen kanssa private photoshoot ;) Olin laiska ja en laittanut saappaita jalkaan, joten mun kantapää välillä menee missä sattuu.. Mutta katsokaa hevosia ne sentään on hienoja! :)

 1. ja 2.

 3.

 4. ja 5.

 6.

 7. ja 8.

 9.

 10.
 11.

 12.

 13. ja 14.

 15.

 16.

 17.

Voiko varsa enää matalammaksi mennä? :D
18.
 19.

  20. ja 21.

 22.

 23. ja 24.

 25.

 26. ja 27.

 28.

 29.

 30.

 31. ja 32.

 33.

34.

35.


36.

Voiko olla komeampi? :3
37.

 38.

39.
 40. ja 41.

 42.

43.

 44.

 45.

 46. ja 47.

 48.

 49.

 50. ja 51.

 52. ja 53.

54.

 55.

 56.

Vasemmalta oikealle, rivi kerrallaan ;)


Mikä oli lempikuvanne?