Petra Palomäki

torstai 15. helmikuuta 2018

Joskus elämä muistuttaa hauraudestaan

Kirjoitus sisältää kuvia, jotka ei sovellu herkimmille. Jos et kestä verta niin suosittelen jättämään kuvat katsomatta.

Hei vaan kaikille! Hetki on taas kulunut viime postauksesta ja ihan syystä...Tässä tuli joulun aikoihin koettua sellainen hetki, että olen kiitollinen kun olen tässä just nyt kirjoittamassa vielä teille. Te ketkä seuraatte minua somessa tiedättekin mitä minulle on sattunut, mutta kerron tännekin hieman lisää.

(c) Annika Mäki

Tapaninpäivänä olin vieraalla tallilla tekemässä iltatallia, eli olin ottamassa hevosia sisälle ja tarkoitus oli sitten vielä illemmalla ruokkia ne. Siinä kävi sitten niin, että kun olin hakemassa nuorta oria tarhasta (joka on ollut ihan kiltti) niin koin melkoisen kauhuhetken. Hevonen hyppäsi pystyyn aukealla mua vasten ja hämärällä en nähnyt kunnolla missä etukaviot menivät. Silmänräpäyksessä hevonen ojensi etujalan ja kuopas mua naamaan. Ensimmäisenä mieleen tuli pelko siitä, että mulla meni näkö ja kasvoni olisivat kokonaan pilalla. Oikea silmä umpeutui heti kiinni, tipahdin polvilleni, verta tippui niin, että melkein toppahousuistakin meni läpi. Huusin apua ja siinä samalla sain oikean silmän raotettua ja näin. Mikä helpotuksen tunne, kun oikeassa silmässä oli vielä näkökyky tallessa.

Onneksi tallilla oli kaksi naista samaan aikaan hoitamassa hevosiaan ja toinen heistä onkin lääkäri. Sain nopeasti sidettä päähän ja he taluttivat mut sisälle. Olin koko ajan tajuissani ja siinä samalla soitin Kankaanpään päivystävään oliko terveyskeskus auki vai ei. He sanoivat, että saan heti tulla ja soitin samantien Topille hakemaan minua. Mikään hätä minulla ei ollut vaikka haava oli aikamoinen. Tajuissani olin,  en tuntenut kipua joten hyvin jaksoin odottaa 15min pääsyäni päivystykseen.

Kun päästiin päivystykseen niin minut otettiin heti sisään ja lääkärit alkoivat tikkaamaan. Osuma kohdistui kulmakarvan yläpuolelle. Minulle laitettiin 9 tikkiä ja silmän alaluomen kohdalle liimattiin haava kiinni. Multa oli kadonnut otsasta tunto ja oikealta puolelta kulmahampaan ympäristö myös tunnoton. Minut passitettiin kotio ja Topia käskettiin valvomaan minua yöllä muutaman tunnin välein koska oli silti vaara, että minulla olisi samalla tullut aivotärähdys. Joten oli tarkistettava olevani vielä järjissäni. 

Vasemmalla 26.12 illalla, tapahtumapäivä. - Oikealla 27.12 toinen lääkärikäynti
Seuraavana päivänä päätin mennä uudelleen päivystykseen, koska ihmettelin miksi minua ei lähetetty tällaisen päävamman jälkeen kuviin. Sain sitten lääkäriltä kiireellisenä Porin päivystykseen ajan kuviin. Lähdimme sitten 28.12 aamusta ajamaan Poriin ja pääsin CT-kuviin. Minulta löytyi 2mm murtuma silmän alapuolelta. Tunnottomuus oli sama eli ulottui kulmakarvasta melkein päälaelle asti. Sellainen noin 5cm kaistaleen pituinen alue. Lääkäri määräsi viikon päähän uuden ajan, milloin silmälääkäri myös katsoisi silmäni ettei olisi kaksoiskuvan vaaraa. 

Seuraavalla käynnillä sain ns. puhtaat paperit ja lääkäri sanoi, että puutunut ja tunnoton alue palautuu aikanaan. Joillakin kestänyt ne hankalimmat kohdat jopa vuoden palautua, mutta pääasia oli ettei hermoja ainakaan ollut mennyt poikki.


Eli tässä kirjaimellisesti käytiin aika lähellä kuolemaa. En tiedä ketä kiittää, mutta onneksi hevosella ei ollut kenkiä. Jos hokkikengällä olisi osunut mua naamaan niin todennäköisesti olisi repinyt multa silmän ja nahan naamalta pois. Tällaiset tilanteet pistää oikeasti miettimään kuinka haurasta tämä elämä on. Joten taas kerran muistutin itseäni, että elä päivä kerralla ja täysillä. Päätin kaksi päivää onnettomuuden jälkeen ostaa itselleni pitkään haaveilemani moottoripyörän. Jos haluan elää niin silloin elän tehden niitä asioita mitä haluan. Olen haaveillut pyörästä jo monta vuotta ja nyt koin olevan hetki hankkia se.

(c) Anniina Gullans. 
Ei saa jäädä pelkäämään ja miettimään, että mitä jos sattuu jotain? Onneksi oli vieras hevonen niin ei jäänyt siltä pelkoa hevosiin. Omat hevoset palautti minulle luottamusta melko nopeasti takaisin ja varsakin omalla tavallaan. Pikku hiljaa palaudun tästä ja haava näyttää jo huomattavasti paremmalta. Onneksi pääsin jo kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen ratsastamaan ja olin minä jo 4 päivää tapahtuman jälkeen salaa siivoamassa karsinoita :D Väkisin oli mentävä kun eihän heppatyttöä saa tallilta noin vaan pois!


Oletko sinä koskaan kokenut tai satuttanut itseäsi vakavasti hevosten kanssa?


tiistai 2. tammikuuta 2018

Kuvapostaus: Talvitreeniä kentällä

Anniina kävi pitkästä aikaa kuvaamassa ratsastelua ja otettiin ensimmäisenä Pötkylä kameran eteen. Kelit on onneksi nyt parantuneet ja kentällä on pystynyt liikuttamaan todella hyvin. Tässä kun muutama viikko sitten oli vielä niin vähän lunta ja pelkkää jäätä niin ei oikein ollut toivoa laukasta.. Pötkylällä oli ollut pari vapaapäivää takana, mutta yllätyin kuinka kiltisti se menikään. Laukassakin se malttoi kuunnella ja ravissa laukan jälkeen poni jäi paremmin molemmille ohjille ja tasaisemmaksi. Sillä kun on tapana hieman kuumua laukasta. 

1.

2.

3.

4.

Hanki toki tekee paljon ja vie sitä ylimääräistä energiaa pois, jolloin hevonen jaksaa heti keskittyä työntekoon eikä villiintymiseen. Laukanvaihdossa neidin piti ottaa pukin kautta, koska periaate. Aina pitää edes kerran heittää perää :D Tammikuussa päästään taas käymään paremmin maneesilla niin eiköhän me kesällä taas kisoihin päästä. Ellei kukaan halua ostaa tätä ihanaa ponia multa <3 Vitsit kun se olisi pikkusen isompi niin tää olis kyllä aivan mahdoton kone kouluradoille. Sen liike on jotain niin kaunista ja vaivatonta, että on ilo katsella!

5. ja 6.

7.

8. ja 9.

10.

11.

12.

13. Toi ravi <3

14.

15.

16.

17.

18. ja 19.

Onko sielä päästy tekeen hankitreeniä?
Löysittekö kuvista lempparia?



maanantai 18. joulukuuta 2017

Kuvapostaus: Tallikoira Rambo

En ole varmaan kertaakaan vaan saanut aikaseksi laittaa meidän Rambosta tänne blogiin kuvia. Tosiaan Rambo astui Leevin suuriin saappaisiin tallikoirana viime vuoden lokakuussa. Rambo on siis Isosveitsinpaimenkoira ja tällä hetkellä jätkä on reilu vuoden ikänen, säkää reilusti yli 70cm ja painoa melkein saman verran kun mulla olis 60kg. Otin siitä nyt viikonloppuna muutaman uudemman kuvan ja tässä tulos! Lopussa olisi pieni söpöysvaroitus vuoden takaiseen kuvaan niin näätte mistä poika on oikein kasvanut!

Onko muilla millaisia tallikoiria?
Löytyikö lempikuvaa?


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15. EN KESTÄ <3

16.


torstai 30. marraskuuta 2017

Videopostaus: Mestarin käsittelyä ja irtojuoksutusta

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Blogi on merkittävästi hiljentynyt, ja kuten sanoin jo syyskuussa niin haluan enemmän jatkaa videomuodossa näitä postauksia. Joten nyt teille olisi tässä Mestarista videoa. Pesupaikalla sitä hoidin ja sen jälkeen päästin herran irti kentälle juoksemaan. Alunperin piti juoksuttaa, mutta virtaa näkyi sadekelin takia olevan niin paljon, että päästin sen revitteleen.

Meillä tosiaan on ollut hieman ongelmia noiden kavioiden noston kanssa ja vihdoin ollaan päästy sen suhteen eteenpäin. Olen tietenkin varovainen sen kanssa, koska se on niin pirun nopea reagoimaan takasillaan kaikkeen. Ei tahallaan sinänsä huitase jalalla eikä se aina edes potkase, mutta on sellanen levoton. Ja mulla on sen verran itsesuojeluvaistoa, etten päätäni hevosen takajalkojen eteen pistä jos se voi vahingossa potkasta. Mutta nyt homma on paljon parempi ja muutenkin jätkä on jo hieman aikuistunut. Jos kelit tästä kylmenee niin vien pojan klinikalle sitten ruunaukseen.

Eli nyt käytte katsomassa hieman kuinka iso mun pojasta on tullut ja laittakaa mun tube kanava samalla seurantaan ;) Palautetta saa tietenkin laittaa, asiallista sellaista kuten te aina laitattekin !


torstai 21. syyskuuta 2017

Grandulan kisadebyytti

Nyt se päivä vihdoin koitti kun pääsimme Pötkylän kanssa ihka ensimmäistä kertaa koulukisoihin! Ei olla oikeastaan taidettu kun kerran käydä kotoo pois maneesilla ratsastamassa ja muuten aina vaan irtona päästetty neiti juoksemaan. Nyt sitten päätin, että lähdetään kisaamaan, koska jostain on aloitettava tai muuten me juurrutaan kotikentälle vallan.


Olimme 17.9 Luvialla Ratsastus Granifiq:n järjestämissä harjoituskoulukisoissa. Meidän piti ensin startata pelkkä raviohjelma kunnes rupesin lukeen sitä ja mulla meni kärsivällisyys, koska radalla ei ollut melkein yhtään mitään tekemistä. Päätin ilmoittaa meidät sitten Harrasteen kouluohjelmaan, vaikka mua arvelutti ottaa ylipäätään laukkaa radalla. Pötkis kun kuumuu siitä todella paljon... Mutta päätin ottaa riskin ja totesin itselleni, että jos vaan päästää rata loppuun (vaikkakin pukkilaukkaa) niin tavoite saavutettu :D


Lastaus meni kotona yllättävän hyvin vaikka äitin kanssa sitä yhdessä ekaa kertaa lastattiin. Herra Nyhtis luottoponina tietenkin mukana, jotta ei tartte neidin yksin matkustaa pelottavan isossa trailerissa. Matka sujui todella hyvin ja kun päästiin kisapaikalle, kävin ilmoittautumassa ja hetki sen jälkeen otettiin Pötkis ulos ja laitoin sen kuntoon. Heti en selkään noussut vaan halusin sen ensin ihmettelevän paikkoja maasta käsin. Verkkakenttä oli aikamoista liejua ja lätäkköä täynnä ja mua arvelutti jo siinä, että pystytäänkö edes raviaskeltakaan sielä ottamaan kun neiti prinsessa Pötkis on aina veden suhteen ollut kovin...noh..neitimäinen :D Eli veteen ei ole kiva jalkojansa kastella...


Kun pääsin selkään niin jestas miten toi poni yllätti mut totaalisesti. Käveli allöttävien lätäkköjen yli ja oli todella rento vaikka muut hevoset ravasi ja laukkasi. Hienosti käveltiin pitkin ohjin ja se käyttäyty kuin olisi ennenkin ollut kisoissa. Kerran se veti pienen rodeon paikallaan, koska yksi hevonen poistui näkyvistä talliin ja sehän oli erittäin vakava juttu :D Maneesiin mentäessä hieman jännitti mutta jestas miten se heti rentoutu kun näytin sille uudet paikat ja kehuin. Heti kun kehuin sitä sen asenne oli välittömästi sellainen "okei, nämä ei ole pelottavia asioita koska sä sanot niin, niin minä uskon ja en välitä niistä".



Radalla näytin kaikki kulmat, tuomarit jne jottei radan aikana olisi yllätyksiä tullut. Voi kuulkaa miten hienosti se menikään!! Pystyin ratsastaan sitä kunnolla kulmiin ja yllättävän rennosti otti koko radan. Ensimmäisessä laukassa neiti otti pukin kautta, koska en ollut laukannut verkassa kentän huonon kunnon takia ollenkaan. Mutta mielummin pukin kautta laukkaan kuin ettei ollenkaan tai vielä ristilaukkaan. Ei voinut kun hymyillä neidin touhuille. Keskiravia en nyt lähtenyt sen kummemmin edes yrittään, vaan parempi nyt varovasti ja rauhallisesti hyvä rata alle. Välillä se meinaa herkästi karata kuolaimen alle varsinkin kun Pötkis hermostuu tai ei rehellisesti kuuntele mun pidätteitä. Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen kokemus ja uskon, että tammallekin jäi hyvä mieli tästä!



Prosentteja saatiin 64,74% ja tällä neiti Pötkis aloitti ruusukehain uransa lunastamalla itselleen sinisen ruusukkeen loistavasta toisesta sijasta! Tästä on suunta vain eteenpäin! Nyt vaan ahkerasti Kallen valmennuksia alle niin eiköhän tuosta hieno kouluponi saada ;)





Kaikki kuvat ottanut Janette Mattila