Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Hyvää Joulua!

Kuva
Petran blogin koko porukkaa toivottaa kaikille  ihanille lukijoilleen oikein Hyvää Joulua!

Kun on aika päästää irti

Kuva
Blogia pidempään seuranneet muistavat varmasti meidän ihanan ja upean tallikoiran  Leevin. Olenkin joissain postauksissa sen kuvia vilauttanut ja hän keräsi paljon ihailijoita. Valitettavasti elämäni yksi rankimmista hetkistä koitti 2kk sitten. En ole asiasta pystynyt vielä oikein kirjoittamaan ja tällä hetkelläkin kyyneleet valuvat kun tätä yritän teille kirjoittaa. Leevi nukkui pois 13.10.2016 sen ollessa 8 vuotias. Espanjamastiffien keski-ikä on vain 5 vuotta ja tiesin Leevillä olevan kohta mittarissa täydet lukemat.  En kuitenkaan ajattelut, että se olisi luotani lähtenyt niin äkkiä.



Kaikki oli niin hyvin, Leevi oli tapansa mukaan aina vastassa tallilla iloisena ja pirteänä. Aina sain rapsuttaa tallikoiraa ja kaupan päälle isot nuolasut naamalle. Mikään ei tuntunut eikä näyttänyt epänormaalilta. Seuraavana päivänä lähdin aikasin aamulla ajaan kouluun ja äiti teki aamutallin. Kun äiti meni avaamaan suulin ovea hän odotti vastassa olevaa Leeviä jo nuolasemassa naamaa - näin ei kuite…

Vuoden parhaimmat kuvat

Kuva
Mitkä kuvat jäivät tältä vuodelta minulle eniten mieleen?
Vuosi on kohta vaihtumassa ja halusin palata muistelemaan ihania hetkiä hevosteni kanssa mitä ollaan koettu tämän vuoden aikana. Mahtavia ja unohtumattomia hetkiä oli paljon enemmän, mutta nämä kuvat jäivät eniten mieleeni tältä vuodelta. Eli nyt olisi vähän "throwbäckiä" tästä vuodesta kuvien merkeissä!
1) Ilta-auringossa
Tämä kuva rauhoittaa omaa mieltäni aina jollain tavalla. Ehkä se mielentila ja hetki tekee tästä kuvasta itselleni tärkeän. Kuva on napattu muutama päivä sen jälkeen kun sain tietää Urcon saaneen klinikalta terveet paperit. Se helpotus mikä minulla oli sen jälkeen muistuttaa minua siitä, että vaikka kuinka elämä pistää vastaan pitää vain jatkaa taistelemista eteenpäin!

2) Auringonnousun barokkitunnelmaa
Upeimmat kuvat tältä vuodelta ovat ehdottomasti Annikan ottamat kuvat Tammikuulta. Kannatti herätä aikaisin aamulla, sillä talvinen maisema ja upea auringonnousu tekivät tästä päivästä taianomaisen. Nä…

Jouluspesiaali: Dear Santa...

Kuva
Joulu on aina yhtä ihanaa aikaa. Talliin saa alkaa laittamaan joulukoristeita, kynttelikköjä, kuusikransseja ja parasta on kun pääsen leipomaan pipareita hevosille. Kuitenkin ennen tätä kaikkee on aikaa haaveilla enemmän joulusta, joten lähdin miettimään mitä pukki voisi meille tänä jouluna harkita tuovansa!

Ihan ensimmäisenä olisi toiveena Urcolle ja Zeukselle uudet suitset. Vanhoissa ei toki ole mitään vikaa, mutta olen tullut siihen päätökseen, että meillä ne on palvellut uskollisesti jo monta vuotta. Jos joku saisi niistä itselleen iloa myyn ilomielin ne eteenpäin. Lähdin penkomaan hevostarvikeliikkeitä ja nämä vaihtoehdot tuli ensimmäisenä listalle.

PS of Swedon Flying Change Revolution 289,-€
Jos pukilla on tullut muhkeat veronpalautukset tänä vuonna se vois satsata näihin, mutta jos ei ole löytyy muitakin vaihtoehtoja....


Jos noi ylimmät PS of Swedenin suitset tuntuvat liian kalliilta (ja ne kyllä sitä onkin...), niin alla olisi neljä vaihtoehtoa mitkä myös kävisivät pojille. Tär…