Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Urcon klinikkareissu

Kuva
Urcosta en ole tänne hetkeen kirjoittanut ja ihan syystäkin. Jos seuraatte meitä Facebookissa niin saatatte olla pikkuisen enemmän jyvällä koko tilanteesta. Jos et seuraatästä pääset tykkäämään meistä. 

Noin reilu 6vkoa sitten urco alkoi ontumaan etujalkaansa ravissa. Se saattoi ravata muutaman askeleen puhtaasti ja sitten alkoi ontumaan. Veikattiin kengittäjän kanssa, että jos sillä olisi taas joutunut hiekkaa kavion ja kengän väliin kuten viime vuonna. Silloin nimittäin hiekka hiersi kavioa niin, että urco alkoi aristaan ja hieman könkkään etujalalla. Laitettiin sitten geelit ja pohjalliset etusiin ja kokeiltiin uudestaan miten liikkuu - ei muutosta. Tiesin silloin, että klinikalle on vietävä. Emme saaneet heti aikaa sovittua joten pääsimme sitten 23.10 klinikalla kun sain Sofian mukaan auttamaan. Urcolle tehtiin ensin ontumatutkimus liinassa kovalla asfaltilla ja tämän jälkeen siirryttiin juoksemaan suoralle ja taivuttamaan. Vasempaan kierrokseen liinassa ok, ei melkein mitään ont…

Kuulumisia

Kuva
Heips kaikille!  Nyt olen kyllä niin buukattuna ollut koko viikon, että en ole iltaisin millään jaksanut enää postailla. Työt, sali ja hevoset todellakin vie multa mehut pois... Siksi nyt pieniä nopeita kuulumisia niin pysytte pikkusen paremmin kartalla!Ensinnäkin huomenna lähdemme Zeuksen kanssa Erkylän tallille viikonlopuksi valmentautuun. Portugalilainen huippuratsastaja Miguel da Fonseca tulee valmentaaan ja minä menen tulkkaamaan kaikki tunnit. Lisäksi osallistun itse lauantaina ja sunnuntaina valmennukseen. Kaikka kamat on pakattu, zeus klipattu, pesty ja puunattu. Tätä homman määrää huhu! Tavaraa on enemmän kuin mitä ehkä oikeasti tulen tarvitsemaan :DUrcon klinikkapostaus tulee asap kun pääsen takasin kotio. Urcolla nyt kaikki hyvin ja päästy taas ratsastaan. Uffe on mennyt super hyvin viime aikoina koulua ja Anna lupautu huomenna menemään sen puolestani. Maanantaina olis pitkästä aikaa estevalmennus! Kaikki muut hepat voi oikein hyvin. Mestari on nyt jo jotain 132cm korkea ja…

Through their eyes, love is endless.

Kuva
Meitä kävi kuvaamassa ammattivalokuvaaja, Jonna Lentovaara, tässä jo reilu kuukausi takaperin. Hänellä oli toiveena kuvata herkkiä syksyisiä kuvia pellolla ja vaatimuksena oli valkoinen hevonen. Ensin mietin Uffea malliksi, mutta totesin, että Mamma saa tällä kertaa loistaa kameran edessä. Kuvaukset eivät olleet helpoimmat, sillä Unaiva ei oikein ole maailman helpoin pitää paikallaan. Noissa herkissä kuvissa joissa kosketan sen turpaa naamallani, niin sekunti sen jälkeen Mamma viskasee pään ylös ja hyvä ettei nenä murtunut. Onneksi oli niin taitava kuvaaja, että sellaisia tilanteita ei ole havaittavissa kuvissa. Olen aina haaveillut tällaisista kuvista ja nyt sain suuren määrän uskomattoman upeita kuvia. En tässä kerro enempää, päästän teidän ihailemaan kuvia. 
Kertokaa mikä oli lempikuva!
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8. Suosikkini ♥
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15. ♥
16.
17.

Kysymyksiin vastauksia!

Kuva
Paljonko kaikki hevosesi hyppäävät re? Lähdetään ihan järjestyksessä, osalla ihan kisattu ja osalla vaan kotona menty tätä korkeutta. Ufano 100-110cm (treeneissä joskus menty 120-130cm), Urco 80cm, Zeus 80-90cm, Unaiva 90-100cm, Tessa 100-110cm (treeneissä 120cm-125cm), Pötkylä tällä hetkellä ehkä 50-60cm en ole vielä kokeillut kauheasti hypellä, Nyhtis 40cm? ja Mestarista ei vielä tiedä ;)

Millaista kotia Zeukselle etsit? Osaavaa ja rakastavaa kotia, missä ymmärretään tätä rotua ja halutaan viedä sitä eteenpäin.
Onko sinulla hevosten lisäksi muita eläimiä? Meillä on 3 koiraa (Leevi, Luna ja Vikke), sitten on 6 kissaa (Valtsu, Sepe, Hesa, Latz, Lilli ja Viivi - onneks ollaan maalla niin on lääniä tälle kissamäärälle :D) ja sitten meillä on yksi tyttö Hamsteri Pamsu.

Kerro millainen on päivärutiinisi? Hui, jos en ole töissä - herään, syön, aamutalli, hevosten liikutus, päiväruokinta,syön, sali, syön, ratsastusta, karsinoiden siivous, hepat sisälle,syön, iltatalli, syön, syön ja nukkuun :D jos…

HIHS - tunnelmia

Kuva
Heti näin alkuun sen verran teitä lukijoita päivitän menoistani ennen kun päästän teitä lukemaan mun HIHS raporttia. Minulla on nyt tälle viikolle 4 postausta tekeillä ja tosiaan aika on kortilla. Työt alkoivat taas ja tämä bloggausaika on erittäin kallisarvoista, jolle koitan parhaani mukaan tämän kaiken ohella tehdä aikaa. 
Kysyn teiltä lukijoilta nyt, että mitä haluatte lukea ensimmäisenä näistä neljästä: Urcon klinikkareissu, Portugalin perinnevarusteita postausta upeiden Zeuksen kuvien kera, Unaivan tunnelmallisia syksyisiä sänkipeltokuvia vai niitä vastauksia teidän kysymyksiin? Saatte nyt ihan päättää mitä laitan seuraavaksi julki ;)

Sitten siihen Helsinki International Horse Show - postaukseen! Mulla on yksi sana: Uskomaton. Olin itse paikalla lauantaina katsomassa näytöksiä ja kerta tuo sana uskomaton kuvaa koko tapahtuman. En ole koskaa ennen päässyt katsomaan läheltä upeita koulu- ja esteratsuja noin isolla tasolla. Kouluratsastus oli kaunista ja eleetöntä, varsinkin tuo L…