Petra Palomäki

torstai 29. elokuuta 2013

Yli-innostunut!

Näitä postauksia tulee tänään miljoona, mutta nyt olen niin innoissani jostain, että pakko jakaa teidänkin kanssa vaikka ei edes kiinnostaisi! :D
Huomasin Facebookissa, että sellainen sivusto kuin Nettitreeni.com järjestää lihastenkasvuun suunnitellun treeniohjelman, joka alkaa nyt sopivasti 01.9! Hintakaan ei ollut päätä huimaava ottaen huomioon, että tekevät 8 viikolle treeni- ja ravinto-ohjelmat! Päätin sitten repäistä ja kokeilla miltä tällainen nettitreeni vaikuttaa! Kuntosalikertoja tulee kokonaan 5 viikossa, mikä on nyt mitä olen käynyt muutenkin tekemässä :)!

Olen niin intoa piukeena, ja katsotaan kuinka intoa piukeena olen enään parin viikon päästä jos nämä treenin on niin kovia kuin luulen! Löysin tämän mainoksen Tolppasen Oonan sivustolta facesta (hän ei ole kuvassa) Tohon pyritään!

Kangasalan aluekenttäkilpailut 24.08.2013

 Ette taas usko miten kävi...kyllä, kirjoitin pitkän selostuksen ja kappas...kone poisti kaikki tallentamatta! Ahh mikä turhautus. Saatte taas hieman lyhyemmän version kisoita.

Tosiaan oltiin lauantaina Kangaslalla tessan toisissa aluekenttäkisoissa ja startattiin harrasteluokassa. Meillä oli aamulla todella aikainen herätys ja herätyskello soi jo klo4.15 aamulla. Pakattiin hevonen autoon ja onneks kaikki kamat oli jo valmiina laitettuna niin päästiin nopsaa lähteen. Tessa meni helposti traikkuun ja päästiin aikasin lähteen jo viidne maissa. Aamulla oli kova sumu mikä hidasti matkaa, mutta onneks meillä oli hyvin aikaa ajaa kisapaikalle.

Kun saavuttiin hain numerolapun, jonka jouduin teippaan jesarilla, koska en tiennyt, että piti olla numeroliivi, jota en vielä omista. Pitää sekin nyt hankkia seuraavia kisoja varten :) Laitettiin hepalle kamat päälle ja lähdin verkkaan. Verkassa tessa oli jännittynyt ja ei hyvä edestä. Paljon hevosia ja sählinkiä, joten verkkaaminen ei ollut kovin tehokasta. Päästiin radalle ja hevonen oli kuin toinen. Rauhoittu silmissä, mikä sinänsä oli minulle parempi ;)

Starattin tosiaan ensimmäisenä, mikä on minulle uusi juttu myös. Eikös sitten tuomari kesken radan vihellä meille. Olin ihan paniikissa, että olinko ratsastanut väärin vai mitä tein. Kuitenkin tumari sanoo minulle: "Minun pitä keskeyttää sinut koska minulla on ihan väärät koulupaperit edessäni". Noh aloitettiin uudelleen ja nyt saatiin parempi sisääntulo kuin ekalla kertaa. Laukkaan olin todella tyytyväinen ja se toimi todella hyvin! Pisteitä oli enemmän kuin Niinisalossa, nyt tuli 68,89% ja tällä oltiin 3.sijalla.


Sitten laitettiin heppa kuntoon esteosuutta varten ja neiti oli verkassa taas kuuma ja jännittynyt. Hypytkään eivät olleet kummoisia..Kun mentiin radalle tessa taas rauhoittu ja koko radan aikana mulla oli super fiilis! Sain tuotua oikein ja hyvällä laukalla. 8.esteelle tuli pudotus, koska jäin pidättään liikaa ja käänsin liian aikasin esteen jälkeen. Onneks oli taas mun moka eikä hevosen. Esteiden jälkeen oltiin 5.sijalla.


Meidän startti maastoon oli klo14.30 ja kun mentiin verkkaan tessa oli kuuma! Pelkkä laukannosto oli jo räjähtävä kenttälähtö :D Kun päästiin starttaan maastoon neiti oli liekeissä. 1, 2 ja 3 este menivät hyvin ja ilman mitään ihmeellistä kyttäämistä. 4.este oli kapealla tiellä alamäkeen oleva valkoinen tukkitrippeli, jolle itte jännitin mutta tessa suoritti homman kotio. 5.este oli hauta ja neiti ei ollut milläskään vaikka viime viikolla ne tuottikin ongelmia.. 6.este oli sitten vesi jolle neiti veti liinat kiinni. Pienellä voltilla ja apinan raivolla sain sen ravaan sinne veteen ja siitä hanat auki seuraaville esteille. 7 ja 8 este meni leikiten (näkyy videossa) ja 9. este oli ylöshyppy jolle tessa hieman mietti, mutta hyvin meni ylös. 10 este oli kaljatynnyrit, jotka hieman pelotti mutta kuitenkin urheasti niistä meni yli. Vika este nr11 meni leikiten ja täysiä maastoon. Ihanneaika oli 2:33 ja meillä oli 2:53. Luulin, että emme sijoitu joten lähdettiin piakkoin ajamaan kotiopäin.



Kun saavuin kotio ja selasin Fabebookia, Roosa laittoi viestiä, että sijoituttiin! Olin niin ihmeissäni, että miten mahdollista semmosen maaston jälkeen, mutta kyllä! Lopullinen sijoitus oli 9.sija 41 ratsukosta! Todella ylpeä mun varsasta!


Seuraavat kisat on Niinisalossa ja silloin startataan myös harrasteluokassa :) Uffe pääsee meneen tuttaria!

Back in business!

Mun selkä alkaa olemaan nyt paljon parempi, kuin mitä esim. oli viime viikolla. Olen käynyt nyt kaksi kertaa hyvällä hierojalla ja hänen avulla, olen saanut paikkoja auki ja selkä alkaa toimimaan kuin normaalisti. Vielä joudun hieman varomaan, enkä saa rasittaa sitä kovinkaan paljoa joten salin puolellakin on ollut todella käsipunttiviikko! Sanoinkin salilla, että jos tätä menoa jatkaisin, mun käsilihakset tuplaantuu :D

Kuitenkin, hevosten kanssa menee hyvin! Olen saanut minulla apulaisen, joka käy auttamassa minua kerran pari viikossa ja palkaksi saa ratsastella meidän hepoilla. Urco oli hänen mielestään (ylläri) kaikein kivoin, koska onhan se osaavin ja helpoin ;) Nyt minulla on joku, joka on innokas tekemään loppuravit ja käynnit hevosilla, kun sillä aikaa saan jo laittaa seuraavaa kuntoon ;)!


Tosiaan, tässä kuvia kun olin hyppäämässä tessan kanssa ennen kisoja maastareita. Kaikki tessan ja zeuksen kuvat on ottanut Anniina! Neiti oli suustaan kamala...turpis oli hiertänyt sen suunpieltä, joka oli jo valmiiks arka kun neiti oli sen jonnekin hinkannut, niin eihän minulla toiminut oikealle avut ollenkaan. En voinut vetää, mutta pakkohan mun on jollain sitä himmailla maastossa..onneks päästiin hyppään niin helpotti. Hypätiin ekaa kertaa hautoja, joille tessa pysähtyi kerran ihmettelemään. Tamma ei ollut ennen ikinä niitä loikkinut, ja ensimmäiset hypyt oli mielenkiintoisia :D
Hypätiin pari tuttarin estettä, mm.vartiotorni ja mökki. Sitten mentiin veteen ja tällä kertaa päästiin suht nopsaakin sinne ja ilman apua! Eiköhän me tästä ;)!



Ponnistus ja..

...Hups :D

Zeuksella alkuviikosta tein todella paljon koulua ja keskityin tekemään siirtymisiä. Se nostaa todella herkästi laukan epärehellisesti, eli pää nousee ylös korkealle ja koko nosto nousee ylös, kun pitäisi nostaa laukan alas ja eteen käyttäen niitä takajalkoja tehokkaasti. Laukkasiirtymisissä, pyrin napakasti sen saamaan nostaan laukan niin, että pää ei nouse ja selkä tekee töitä myös. Hieman pidemmällä ohjalle, joten se uskaltaa laskee päätään rohkeammin ja näin pyrkiä eteen :) Ja tulihan sieltä jo muutamia hyviäkin nostoja. Paljon on vielä töitä. Nämä zeuksen kuvat on otettu viime viikolla, jolloin selkä oli vielä kipee niin älkää valittako mun istunnasta, kun selkäsuorana en kyennyt istumaan :)





 Eilen kävin zeuksella hyppäämässä pitkästä aikaa maastareita. Heidi ja Lara olivat myös mukana. Herra oli aika villi verkassa ja sain sitä jonkin aikaa hioa ja rauhoittaa, ennen kuin edes pääsin hyppään. Kun vihdoin herra rauhoittu, aloitettiin hyppäämään. Aloitettiin pienillä tukeilla ja herra oli ihan villi :D jokasen esteen jälkeen kuuluu vaan "prr prr prr! ho ho ho! raauha! zeus SEIS" :D hypeltiin siinä sitten vähän harrasteen esteitä, tarkoitus vain hypätä mielen virkistykseksi niin ei oltu niin vakavina. Veteen herra meni suorilta, sen kanssa ei ole kyllä ikinä ollut ongelmia :)









Uffella olen nyt vihdoin päässyt ratsastaan satulan kanssa. Sillä oli melkein kaksi viikkoa niin suuri patti satuavyön kohdalla, joka aiheutui kärpäsistä ja uffe on niille todella herkkä, ja nyt vasta rupi on todella pieni ja patti on kokonaan kadonnut. Ollaan näin menty ilman satulaa paljon ja olen joka kerta yrittänyt saadaa herraa kulkeen taas hyvin molemmilla ohjilla alas ja eteen ravissa. Hypättiin tässä vähän aika sitten huimia 50cm esteitä, koska täti ei oikein tosta hyppäämisestä ilman satulaa innostu uffella :D
Eilen tosiaan menin jo satulan kanssa mutta kevyesti ravissa, koska herra oli tehnyt itselleen vekin takajalkaan ja siitä muodostui imppari....kun sitä liikuttaa turvotus häviää, mutta olen ottanut silti todella varovaisesti. En halua että uffe mussukalle käy mitään ;)


Mamma sai eilen uudet kengät jalkaan ja nyt ollaan taas päästy jatkaan treenaamista lauantain seuraestekisoja varten. Tänään on tarkoitus ottaa muutama hyppy alle ja huomenna taidan vain juoksuttaa mamman hyvin läpi ennen kisoja. Turhat energiat pois ;)! En ole mitään huimaa treeniä tehnyt, koska mennään 60cm luokka, josta se pääsee paikaltaakin läpi, niin en ota painetta. Tavoite on vain viedä tamma kisoihin, päästä rata loppuun ja antaa kokemusta mammalle :)


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pian lisää

Olen nyt kyllä niin huono bloggaaja! Aina, kun mulla olis aikaa koneelle kirjoittaan postausta kello on jo niin paljon, että mun ahteri ei jaksa edes raahautua muualle kuin sängyn pohjalle :D

Huomenna tsemppaan itseni jo aamusta ja kirjoitan kaksi postausta!  Ensin saatte lukea arjesta hevosten kanssa ja salilla ja sitten saatte lukea Kangasalan kenttäkisoista (jotka meni yllättävän hyvin!)

Joka ilta tulee niin huono mieli kun dn jaksa kirjoittaa ja tiedän, että moni odottaa jo innokkaana uuta postausta!  No hätä kyllä niitä tulee kunhan saan itteni nyt ruotoon ja selkäkin alkaa oleen jo sen verran hyvässä kunnossa, että taitaisi olla videopostauksen aika ;)!

torstai 22. elokuuta 2013

Hengissä olen!

Selkä alkaa paraneen jo aika hyvin ja pystyn jopa hieman kumartumaan! Kuume on kokonaan poissa joten nyt pystyy sentään ajatteleen. Yskää tosin on vielä :/  Salille toivon pääseväni jo ensi viikolla, mutta kyykyt ja maastaveto saavat hieman odottaa koska en saa heti selkää rasittaa. Mutta sen sijaan saan tehdä kunnolla käsipuntteja niin, että lihakset alkaa näkymään ja kunnolla!  Nimittäin kreatiinikuuri loppui ja ai että kun mä pääsen muuttaan tämän keränneen massan kokonaan lihakseksi!

Katsoin koneelta jotain tammikuussa otettuja ennen-jälkeen kuvia ja jestas mulla oli silloin pieni hauis ja olkapäätkin ihan ruipelot! Nyt mulla alkaa olemaan oikeasti jo kunnolla käsissäkin lihasta mutta lisää saa tulla!  ;)

Katsoin kipasta lähtölistoja lauantain Kangasalan kenttäkisoista ja me startataan ihan ensimmäisenä! Minullekin aivan uusi juttu :) startti on klo8.00 joten lähtö on siinä puol 6 paikkeilla ja herätys paaaljon aikaisemmin! Mutta laitetaan kaikki huomenna illalla valmiiks niin aamulla ei tarvitse kuin herätä ja pakata heppa autoon!

Huomenna aamulla on Samin vala armeijassa ja iloisena menen katsomaan tulevaa sotilaspoliisiani ;)! Saan taas pitkästä aikaa viettää senkin kanssa aikaa viikonloppuna ja jos sunnuntaina pyhitettäis sekin aika meidän vaatehuoneen tapetoimiseen :D

Ei minulla muuta! Pieni ja nopea postaus ennen nukkumaan menoa ja saatte kuulla meistö sitten viimeistään sunnuntaina uudelleen ellen jaksa tehdä kisoista jo lauantaina postausta ;)!

maanantai 19. elokuuta 2013

huoh...

Tosiaan minun piti tehdä kokonainen videopostaus tältä päivää, mutta tilanne on seuraava:
- Alaselkäni on nyt todellakin niin pahassa kunnossa, että hevosen selkään ei ole asiaa..
- Minulle tuli hieman kuumetta
- Kurkku kipee

Voin laittaa pienen videon tänään salilta, vaikka teinkin vain hieman olkapäitä, ylätaljaa ja askelkyykkyä. Salilla meinasi tulla itku, kun en pystynyt edes istumaan ja oli pakko tehdä kaikki seisovaltaa. Kokeilin tehdä kyykyn ilman vyötä ja kappas, sattu ihan perhanasti! Askelkyykyt onnistu, koska selkä on koko ajan suorassa..

Minulla on huomenna hieroja klo8.30 aamulla ja tällä kertaa käyn vanhalla hierojallani, joka sai viimeiksi paikkani vähän parempaan kuntoon... Tämä kipu on jotain niin järkyttävää. Jos seisovaltaa voisin koko ajan olla niin hyvä, mutta pienikin kumarrus niin auts!

Sofia tulee auttamaan minua tallille karsinoiden kanssa ja tammat pääsee tänään molemmat liinan päähän juokseen. Selkään minulla ei ole toivoakaan päästä. Hyvä kun käyntiä kestäis selkä mennä...varsinkaan unaivalla..

Yritetään uudelleen tehdä videopostausta loppu viikosta, vähän sen mukaan miten mun selkä nyt tästä lähtee eteneen ja mihinkä suuntaan, toivon vaan parempaa.

Laitoin nyt sitten tämän mini-salivideon... näette edes jotain. Olkapäitä tein 10kg, 12,5kg ja 15kg :lla. Leukoja tein yhteensä kuusi (tarkoitus hieman venyttää ylätaljaa ja verrytellä sitä samalla, joten sen vuoksi en tehnyt enempää). Sitten tein vielä olkapää/ojentajia 6kg, 7kg ja 8kg:lla. Askelkyykyistä ei ole videoa, mutta mukaan mahtui tollasta pientä hauskaa :)

 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Estekisoja ja kotitreeniä

Ihan alkuun yksi lukija on lähtenyt pois joten ei vieläkään siis pysyvää 300 lukijaa :/ kiinnostaako se videohomma vielä ketään? Huomenna olisi ollu tarkoitus tehdä mutta en kyllä turhaan halua tehdä, jos kukaan ei sitä halua katsoa :(

Anyways, tänään oltiin pitkästä aikaa zeuksella ESTE kisoissa ;) mentiin luokat 70cm ja 80cm.
Ensimmäinen luokka meni...noh sanotaanko, että ei kovin kauniisti :D oon niin paljon hypännyt tessalla ja uffella, että en ollut oikein pistänyt zeus vaihdetta päälle ja enhän mä osannut tuoda sitä kunnolla mihinkään! Radasta on video, mutta en sitä kehtaa mihinkään ikinä julkaista! Rata meni kyllä puhtaasti, mutta sanoisin meidän moton olevan tänään paremminkin näin : "Ei taidolla vaan tyylillä!"

Seuraavan luokan verkassa alkoi säädöt olemaan kunnossa ja heppa oli kyllä jo hieman väsynyt koko aikaisesta hirnumisesta. Pitäähän kaikille varmasti muistuttaa, että talliin on saapunut ori!
Rata meni huomattavasti paremmin ja tajusin taas kuinka zeusta esteillä ratsastetaan :) kutos esteelle pidätin aivan liikaa ja heppa hyppäs aivan juuresta ja puomi tuli alas, tosin häntä sen tiputti. Nimittäin pohja oli JÄRKYTTÄVÄ! Onneksi ei upottanut, mutta aika liejua oli ja uusintaa en edes lähtenyt pikku luokassa ratsastamaan, oltaisiin kaaduttu..huhu. Kuitenkin tässä 80cm luokassa tuli toinenkin puomi alas, kun heppa oli aika väsynyt ja takajalat ei jaksanut nousta. Muuten meni ihan hyvin!


Kun päästiin kotio menin urcolla hieman koulua kentällä ja heppa oli super. Toissapäivänä oli aika pyllyreikä ratsastaa, kun mukamas on liian paljon vaadittu 12wee hevoselta nuo laukkaympyrät..huoh. Mutta onneks tänään oli super! Ei tarvinnut kuin istua ja nauttia. Tehtiin hieman väistöjä ja avoa pitkällä sivulla :)

Urcon jälkeen pistin äitin Heidin hepan selkään. Menin itte sillä hetken aikaa, jotta äiti ymmärsi, että Lara on super kiltti. Larssoni alkuun hieman kokeili, että saanko sitä kulkeen nätisti ja luovutti aika pikaisesti ja raviin alkoi tulemaan hyvää tahtia ;) Äiti meni muutamia kierroksia Laralla ravia ja sanoi jalkojensa olevan jo ihan puhki :D kai nyt jos ei ole pitkään aikaa ratsastanut! Saisi alkaa useammin ratsastamaan taas ;)

Larssonin jälkeen menin vielä uffella kentällä ilman satulaa. Otin pieniä hyppyjä sillä tänään. Olen alkanut hyppään sillä, jotta saan tätä mun "ilman satulaa hyppäämisen" kammoa pois. Jotenkin uffella aina aristanut hyppäämistä ilman satulaa, mutta nyt alkaa tuntuun jo hyvältä! Uffe oikein varoo eikä hyppää ikinä kaukaa, kun tietää, että täti on tukalassa tilassa silloin :D

lauantai 17. elokuuta 2013

300 lukijaa!

Ihanaa kun teitä lukijoita saatiin jo 300 kasaan! Mun alkuperäinen teksti oli paljon parempi, mutta hupsista tämä kone sammui ja eihän se tallentanut sitä tänne....grr. Nyt saatte hieman lyhyemmän version, koska en jaksa uuuudestaan kirjoittaa kaikkea alusta asti!

Ennen My Day - videopostausta, jonka väsään alkuviikosta Sofian kanssa, kerron kuinka hyvin aasini meni estevalmennuksessa!

Olin toista kertaa Joonas Orannan estevalmennuksessa ja voin sanoa, että huippu valmennus - taas! Tällä kertaa uffen sijasta otin tessan ja Joonas kehui tessan hyppytyyliä paljon paremmaksi kuin uffen, joten tämä antaa lisää motivaatio treenata tuota varsaa ;)


Valmennuksessa mentiin alkuun verkkanan ristikkoa, joka nostettiin sitten pystyksi. Rataa mentiin lopuksi jotain 90-100cm kokoisena ja mentiin ekaa kertaa kolmoissarjaa, jossa tessa otti ekalla kertaa hieman varman päälle niin kuin kuvasta näkyy! Sain hyviä vinkkeä itselleni ja hevoselle ja yllätyi, kun Joonas neuvoi tessan kanssa vaan kaarteessa ennen estettä laukkaan kunnolla ja kun este tulee odotan ja heppa hoitaa lopun. Kun tein niin kaikki sujui super hyvin! Eli enää omaan pääkoppaan vaan sitä asennetta, ettei koko ajan tartte näyttää niin hyvältä ;)


Huomenna zeus pääsee estekisoihin piitkästä aikaa. Aina mennyt vaa koulukisoihin ja nyt ajattelin viedä sitä hieman estekentille hyppään ;) Mennään Huittisiin Milli-tallille ja hypätään huimat 70cm ja 80cm luokat! Pitäkää peukut pystyssä!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mitäs jos...?

.....nyt kun 300 lukijaa tulee aivan juuri rikki tekisin joko videopostauksen päivästäni tai kuvina? ;)

Olen miettinyt millaista erikoispostausta nyt seuraavaksi tekisin ja videoa ei ole pitkään aikaan tullut!  Tosin kameran laatu ei ole huippu mutta kai se käy ;)

Mitäs sanotte jos olisi sellainen, missä puolet musiikkia ja siihen väliin jotain puhetta?  Nyt kun kerta Sofiakin on täälä Suomessa niin se voi vaikka kuvailla pikku pätkiä kun ratsastan ja salilla teen jotain ;)

                  Kuulostaako hyvältä?

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Meinasivat unohtua!

Nimitääin katselin nyt, että minähän meinasin unohtaa kokonaan nämä loputkin kysymykset!! Tässä vielä loppu rutistus kysymyksiä ;)!

1. Millaisista ihmisistä et pidä?
Tylsistä, kaksinaamaisista ja sellaisista, jotka eivät ole rehellisiä.

2. Millaisista pidät?
Hauskoista, joilla on erikoinen huumorintaju niin kuin minulla ;D. Rennoista ja sosiaalisista ihmisistä! Ei mitään massaan uppoutuvia ihmisiä, sellaisia, jotka varmasti erottuvat joukosta!

3. Tutustutko helposti uusiin ihmisiin?
Riippuu millaista porukkaa, jos on jotain yhteistä niin helposti alkaa juttu kulkemaan :)

4. Haluaisitko pikkusisaruksia?
EN! En ikinä haluaisin minua nuorempia sisaruksia :D

5. Haluatko joskus lapsia? (tosi ajankohtainen kysymys :D)
Ehkä joskus, mutta vasta kun kaikki on ns. hyvin lapsen kasvattamiseen. Ja kai tosta Samista hyvä isä joskus 10v. päästä tulisi :D paisti lapsi oli poika tai tyttö siitä tulee heppapoika/tyttö!!

6. Millasesta musiikista pidät?
Aika paljon kaikesta. Pop, rock kaikki tällaset menee. Eniten kuuntelen Rock-musiikkia tai raskaampaa :)

7. Lempivaatteesi?
Öhh jos lähden kaupunkiin niin farkut, toppi ja pienet korkkarit. Baariin tiukka mekko ja korkeat korkkarit, tallilla heppavaatteet on parhaat! Ja tietenkin salivaatteet ;)

8. Oletko kisannut muilla hepoilla kuin tessalla ja uffella?
Kaikilla olen paitsi unaivalla ja silläkin ekat kisat parin viikon päästä!


9. Onko Grandula teidän oma kasvatti ja onko sillä ratsastettu?
On oma kasvatti ja neiti pääsee ratsuhommiin vasta ensi vuonna kesällä kun täyttää 3 wee :)

10.  Mitkä ovat 5 lempihedelmääsi?
Baanaani, nektariini, omena, hunajamelooni ja klementtiini.

11. Mitkä ovat tällä hektellä lempiartsiteja/-bändejä?
Bändeistä niin ei ole lempparia, koska on niin monta. Ehkä Amaranthe tällä hektellä (paras salimusiikki!) ja Rammstein. Metallica ikuinen ykkönen ;)


12. Lempivärit?
Sininen, vaalean vihreä, turkoosi, ruskea ja oranssi

13. Tavoitteesi ratsastajana?
Päästä kilpailemaan jonain päivänä kansallista koulua ja esteitä.

14. Kuinka usein käyt salilla?
Nyt, kun sali on auki vain 5 krt viikossa niin joka päivä. Kuun loppuun asti on viikonloppuisin kiinni, sitten, kun aukee normaalisti niin käyn 6 krt viikossa :)

Grr oli hauskaa :D
15. Mikä on ratsastusvarusteista se, josta et millään haluaisi luopua?
Estesatulani. Kun tämä hajoaa ostan samanlaisen!

16. Paras elokuva, minkä olet nähnyt?
Leijona Kuningas :3 on niin monta lisää, mutta tuo on paras animaatio! Lapsuuteni ei olisi mitään ilman sitä!


17. Onko sulla jotain tulevaisuuden suunnitelmia, joita olet jo suunnitellut kauan?
Noh sellaisia joita olen miettinyt kauan, on esim. ne, että yritän hankkia niin hyviä töitä kuin mahdollista, jotta voin kilpailla hevosillani ja elättää niitä. Toisena tulee elämäni Samin kanssa kaikki tällainen  perus murehtiminen elämästä :)

18. Mikä on ollut tämän kesän paras hetki?
Paras hetki tulee olemaan nyt tiistai aamuna, kun paras kaverini Sofia tulee Portugalista!

19. Mitä syöt kun olet noin hyvässä kunnossa? 
Hahhaa minä hyvässä kunnossa hah! No joo, tällä hektellä lihasta on tullut paljon enemmän ja sen huomaa kun paino nousee ja massaa on tullut. Kiitos Kreatiini! ;) kun Kreatiini loppuu ehkä näytän timmimmältä ja lihakset tulee esiin, koska tällä hektellä sixpäkki on aika piilossa :D mutta siis YRITÄN syödä mahd. terveellisesti vaikka välillä päivän aikana menee ehkä suklaapatukka sinne ja tänne ;) Noh nyt voin vielä nauttia "kunnolla" koska tämän massankasvatuksen aikana ei ole niin tarkkaa mitä syö! Proteiinia ja paljon!

20. Mitä muutaisit ulkonäössäsi?
Kaikki (varmaan todella moni nainen sanoo saman). Noh ei vaan, haluaisin isommat rinnat, mutta mahdotonta jos rasvaa ei ole kovin paljoa..En oikeastaan muuta muuttaisi! Ehkä 5cm lisää pituutta ;)

21.Mistä saat motivaatiosi treenata ja vielä hoitaa hevoset?
Treenatessa saan motivaatio siitä, kun tuloksia näkyy. Hevoset on niin rutiinia jo, että en edes ajattele sitä kuinka jaksan. Kyllä välillä on sellaisia päiviä, jolloin toivoisin jonkun käyvät liikuttamassa niitä ja tällöin yleensä saavat vapaapäivän..Mutta onneks ei paria päivää pitempää :)


22. Ärsyttävin piirteesi?
Olen todela kiivas luonteeltani. Saisin hieman miettiä mitä suustani päästelen välillä...

23.Mitä aijot tehdä elämässäsi?
En tiedä muuta, kun, että meinaan ratsastaa! Loput menee miten menee ;) Päivä kerrallaan!

24.Suurin unelmasi?
Tehdä vanhempani, varsinkin isäni, jonain päivänä todella ylpeäksi (vaikka olen jo sen ilmeisesti tehnyt useampaan otteeseen :) ) . En voi tätä selittää täälä, mutta sanotaan näin, että jonain päivänä haluan sanoa itsellenikin, että hyvin olen pärjännyt elämässäni :)

25. Keitä perheeseesi kuuluu?
Minä, Äiti, Isä ja Sami + 6 hevosta + 3 koiraa + 4 kissaa :D

26. Kauan olet seurustellut Samin kanssa?
Elokuun 25pvä tulee 1 vuosi ja 7 kk täyteen :)

27. Mitä mieltä olet homoista, lesboista jne?
Yhtä samanlaisia ihmisiä kuin me kaikki muut. Kaikki pitäisi heillekin sallia ja hienoa, että ovat "erimielisiä"!

28. Onko sinua koskaan kiusattu?
Valitettavasti kyllä..

29. Onko sinulla lävistyksiä?
Ei ole kuin korvissa pienet reijät korviksille :)

30. Jos ottaisit nyt tatuoinnin, millainen se olisi?
En osaa sanoa, en halua ottaa tatuointeja millä ei ole minulle merkitystä. Tällä hetkellä mitään sellaista ei ole vielä tapahtunut, mitä haluan ihooni ikuistaa

31. Mistä ostat vaatteesi?
Melkein kaikki H&M:stä

32. Meikkaatko, jos joo niin miten?
Meikkaan jos lähden jonnekin. Tallille ehkä hieman turhaa. Ihan perus meikkivoidetta, puuteria ja ripsaria :)

33. Mitä mieltä olet kauneusleikkauksista, esim. silikoonit?
Ihan ok, itse haluaisin jonain päivänä koon isommat rinnat kuin mitä minulla nyt on, eli B-kupit olisi hyvät :D Mutta, kun se silikoonien ottaminen muuttuu pakkomielteeksi saada koko ajan isoimmat rinnat, niin siinä vaiheessa en oikein ole puolesta..


Todella monella naisella, joka kilpailee fitness kilpailuissa on silikonit, 
koska ilman rasvaa ei ole rintoja..Välillä hienoa nähdä, että joillakin on normaalit rinnat! 
(kuva otettu vaan netistä)

34. Mitä tuotteita käytät ihonhoidossa?
En käytä :D Olen pienestä asti ollut niin poikamainen ja vastaan kasvojen hoitamista. Tällä hetkellä ihoni on suhteellisen hyvä, joten en näe tarvetta :)

35. Milloin muutat omillesi?
Ööhh..en tiedä? Tämä on vielä niin auki ja tulevaisuus näyttää aika hyvältä. Tätä tänne en voi paljastaa. Mutta en ole minnekkään lähdössä tallini läheltä ;)

36. Oletko syntyjäsi täysin suomalainen?
Kyllä.

37. Oletko mielestäsi diiva?
Erittäin paha sellainen!


38. Vanhempiesi ammatit?
Molemmat tekevät töitä kenkien parissa.

39. Kiusattiinko sinua täälä Suomessa erilaisesta suomen "aksenttistasi"? Vai kiusattiinko sinun yläasteluokalla yleensäkään ketään vai oliko teillä hyvä yhteishenki?
Minulla on jännä aksentti. Koska äidinkieleni on portugali, niin suomenkieli on välillä hieman sekoitusta. Joudun välillä miettiin todella tarkkaan miten sanon jotain ja välillä, kun en mieti päästän suustani aika hauskoja sanoja :D Mutta ei minua kiusattu Suomessa ollenkaan ja jos kiusasivat en jaksanut välittää turhasta

40. Mikä on sinun paras muisto lukiosta? Entä huonoin?
Kaverit oli yksi parhaimmista muistoista ja tietenkin vanhojentanssin jolloin tapasin Samin. Huonoin...hmmei tainnut olla sellaista "huonoa" muistoa mikä olisi jäänyt mieleen. Lukio meni hauskaa pitäen, lintsaen, lukematta jne läpi :D


Lukion yksi parhaimmista hetkistä! Näytelmä jossa esitin latino homoa :D

41. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa vai riittääkö hepat ja sali sulle?
Haluaisin joskus käydä laulutunneilla kehittämässä ääntäni. Olen ok laulaja ja haluaisin näin kehittää ääntä pidemmälle ja löytää äänestäni uusia ulottuvuuksia ;) Mutta sali ja hepat riittävät aika hyvin, niin hyvin, että laulaminen jää karaokebaarin puolelle!


42. Milloin tulee uutta kuvaa tatskasta?
Tässä kehno kuva! Pitää pyytää Samia ottaa kunnollisen kuvan! ;)


43. Mitkä on syksyn suunnitelmat ts. saitko opiskelupaikan ja mistä/mikä ala?
Yritän hakea töihin syksyksi ja keväällä alkaa opiskelu ja valmennuskurssit kohti yliopistoa. Kauppatiede linjalle. Nyt en varsinaisesti hakenut minnekkään. Hain mutta en lukenut ja halusin joka tapauksessa pitää välivuoden ja aloittaa puhtaalta pöydältä :)

44. Aiotko kulkea kotoa käsin kouluun (koulumatkan pituus?) vai muutatko omaan kämppään?
Jos ja kun pääsen Tampereen Yliopistoon, aion joka päivä käydä tätä 75km matkaa autolla kotio asti ratsastaan ja hoitaan hevosia!

45. Säilyykö hevosmäärä ennallaan?
Zeus ainakin nyt ensimmäisenä myydään ja grandula vasta parin kolmen vuoden päästä. Ei ole varsinaista paniikkia  :)

46.  Mikä on sinun mielestäni tämän kesän kuumin kesähitti?
TÄMÄ! :)


47. Oletko koskaan ratsastanut hevosillasi ilman kuolaimia tai kokonaan ilman suitsia/muita varusteita? Jos olet niin kenellä? Jos et, niin uskaltaisitko kokeilla ja millä hevosella?
Uffella joskus Portugalin aikoina mennyt ilman satulaa ja suitsia pitkin maneesia höpötellyt treenien jälkeen. Kerran hyppäsin suorilta selkään ja heppa nosti laukan ja laukkas ympäri maneesia ja oli pakko heittäytyä alas kun ei muulla pysähtynyt :D Ilman satulaa menen usein ja kaikkilla olen mennyt. Kun saadaan kenttään aidat uffella voisi taas kokeilla, en kyllä muilla mene :D


Löysin vanhan kuvan tessasta! Voi että se on muuttunut :D

Kiitos teille lukijoille näistä kaikista hyvistä kysymyksistä!
Jos jotain jäi hampaan koloon niin ei muuta, 
kun selvittämään asiaa ja kommenttia postauksiin!


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Eiliseltä kuvia!

Nämä kuvat latautu tänne nyt ihan sikin sokin, mutta ei kai se haittaa! Tosiaan tässä eiliseltä Anniina ottamia kuvia. Mamma pääsi ekaa kertaa meneen minun kanssani kunnolla rataa ja huimaa 60-70cm sellaista! Zeuksella menin todella kevyesti vain askeleen läpi ja urco pääsi oritteleen tarhassa ;)

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33 ??

34

35

36

37

Mitkä oli teidän mielestä hiennoimat kuvat?