Uutta näkökulmaa treeneihin

 Olimme perjantaina Pötkylän kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä kouluvalmennuksessa. Ei olla oikein koskaan saatu aikaseks käydä valmennuksissa ja koko ajan olen odottanut että "kun se rauhoittuu ja tasoittuu edes vähän niin mennään sitten". Minulle tämä oli myös ensimmäinen kerta Kivimäen Jennyn valmennuksessa, joka on käynyt nyt jo hetken aikaa täälä meillä päin. Nyt saimme aikataulut natsaamaan ja päääsin osallistumaan myös mukaan.

Koko valmennus sisälsi perusasioiden hiomista. Pötkylä on todella herkkä hevonen ja olen itse jäänyt ratsastamaan sitä pakettiin ja lyhyeksi. Jotenkin pinttynyt päähän, että näillä mun lusitanoilla mennään tasaisesti eikä noin kuumalla hevosella uskalla mennä liian kovaa. Pelkään sitä, että kun pyydän paljon eteen, hevonen karkaa multa totaalisesti alta. Olen siis jäänyt vaatimana hevosiltani liian lyhyttä muotoa (lähinnä nuo tammat) ja tämä valmennus avasi silmiäni todella paljon.

Aloitimme alkuun ihan käynnissä työstämään Pötkylän tahtia. Jenny halusi, että tamma kävelee minun tahtia eikä sen omaa. Olen antanut kokonaan Pötkiksen kävellä sitä sen omaa pitkäää käyntiä siinä luulossa, että se astuu hyvin takaa alleen ja yli käyttäen parhaiden itseään. Väärin. Jenny sanoi, että olen jättänyt sen aivan yksin jo käynnistä lähtien ja tamma on saanut itse määrätä mikä on sille hyvä tahti. Menimme isolla neliöllä, eli noin keskeltä maneesia halkaisimme poikki ja jäätiin työstään käyntiä. Koko ajan keskityin, että pysyin tamman mukana eli työstin oikeasti sitä enkä vaan antanut sen kävellä miten sattuu. Jenny käski minun rauhoittaa lantioni liikettä, sillä se vaan edesauttaa Pötkylän käynnin kiihdyttämistä. Vaikka olen itse luullut, että mun lantio pysyy suht hyvin paikallaan niin näköjään letkeämpi liikkeisellä hevosella mun lantio liikkuu aivan liikaa. Teimme keskellä maneesia (kun halkaisimme keskeltä poikki) käynnissä kokoamista. Kun käännyi maneesin keskelle, melkein pysäytin lantion liikkeeni, tuin pohkeella kokoamista samalla pitäen käden rentona. Alkuun oli hieman hankalaa, mutta yllättävän nopeasti Pötkis tuli pelkästään vatsalihaksilla takasin ja siitä lähti asteittain pidentämään käyntiä haluttuun tahtiin.

Ravissa teimme neliöllä samaa tehtävää. Pötkis on kuolaimettomalla aika vhvaa kädelle ja siihen löytyi nyt syy. Itse jään helposti vetämään "kilpaa" ja siitä hommasta ei sitten tule yhtään mitään. Keskityttiin siihen, että taivuttelin niskaa molempiin suuntiin sisäpohkeen läpi ja etten jäisi vetämään liikaa taivuttavasta ohjasta. Varsinkin oikeaan kierrokseen Pötkis on selkeästi jäykempi ja teki niin mieli vaan jäädä killuun ohjaan vastaan, mutta heti kun itse muistin istua kunnolla satulaan, hengähtää ulos ja rentouttaa kädet niin tammakin taipui herkemmin ja nopeammin. Pötkylä herkästi oikeaan kierrokseen kääntää turvan oikealle ja kulkee vähän pää kallellaan oikealle. Samalla takapää herkästi astuisi sisään, eli kulkee kuin banaani. Olen ennen itse luullut, että jos taivutan vasemmalla ohjalla sitä tarpeeksi kauan suoraksi (eli teen vastataivutuksia) niin Pötkis alkaa suoristumaan. Mutta Jenny kehotti tekemään juuri päinvastoin. Letkeitä ja nopeita taivutuksia molempiin suuntiin ja niiden kautta vasta aloittaa suoristamaan. Ja tämä toimi!

 

Laukkaa hieman jännitin, koska Pötkis on ottanut siitä kierroksia ja kappas vain, siihenkin löytyi syy! Olen vaatinut siltä aivan liian lyhyttä laukkaa kun minun olisi pitänyt pyytää Pötkistä vaan uskaltamaan laukkaamaan eteen. Vasta kun hevonen laukkaa oikeasti eteen ja rennosti voin aloittaa pyytämään kokoamista. Tämähän on itsestään selvä asia, mutta koska lusitanot on niin hyviä luonnostaan kokoamaan, olen vaan olettanut tamman pystyvän siihen ja vaatinut siltä aivan liian aikaisin. Pötkis ei ole ollut todellakaan valmis kokoamaan. Pääkoppa osaa mennä koottua ja lyhyempää laukkaa, mutta keho ei vielä.

Laukkasimme neliöllä oikeesti eteen. Minusta tuntui, että hevonen vaan juoksee täysiä, mutta Jennyn mukaan se vasta aidosti laukkasi eteen. Tämä on niin täysin mun mukavuusalueen ulkopuolella ja ei ihme, että Pötkis on kuumunut laukassa. Jos olen koko ajan pidättänyt ja pidättänyt niin miten voi hevonen purkaa energiaansa? Tuntuu samalla niin pahalta, kun olen vaatinut liikaa siltä. Olen luullut, että se rauhallinen pieni laukka on parempaa kuin, että se aidosti menisi eteen ja sitä kautta saisi sitä voimaa. Valmennuksessa Jenny koko ajan vaati multa rentoa kättä ja etten vedä ohjista melkein yhtään. Nopeita ja lyhyitä puolipidätteitä, mutta sinne ohjaan ei jäädä matkustamaan. Tuloksena on käteen painava tamma ja kuolaimettomalla paine jakautuu ihan eri kohtaankuin mitä kuolaimella.

Aivan mieletön valmennus. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että minulle selitetään asioita eri näkökulmasta ja niissä on järkeä! Jenny oli vaativa, mutta samalla selitti miksi asiat tehdään niin. Pidän siitä, kun minulle selitetään miksi minun kuuluu tehdä tietyllä tavalla asiat. Ja huomasin jo kesken valmennuksen, että vaikka kuinka minusta tuntui oudolta pyytää ponia liikkumaan enemmän eteen, niin siitä oli apua. Välitön kiitos hevoselta kun teen asiat oikein. Lopusta minulla oli paljon rennommin liikkuva tamma, joka kulki niska suorana myös siihen oikeeseen kierrokseen! En malta odottaa seuraava valmennusta Pötkylän kanssa. Jos me saadaan poni hyvään kuosiin kesään mennessä, startataan yhdet kisat ja jatkamme hyvän kodin etsintää Pötkylälle. Oli hienoa kuulla Jennyltä, että hänen mielestä Pötkylällä on todella hyvät liikeet ja laukasta tulee vielä jonain päivänä super hyvä!

Valmennuksesta on myös tulossa videoa Youtuben puolelle, menkää siis tilaamana mun kanava TÄSTÄ niin saatte ensimmäisenä tiedon kun videot julkaistaan! Video piti jo aikaisemmin editoida, mutta uuteen läppäriin en ole vielä onnistunut saamaan ladattua editointiohjelmaa joten siksi hieman kestää.

Onko teillä tullut vastaavia kokemuskia jostakin valmennuksesta? Kokenut sellaisen totaalisen "ahaa!" -elämyksen?

Kuvat ottanut Eveliina Piispanen.