Petra Palomäki

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Maastoestetreenit

Kettäkisojen raporttia joudutte odottamaan ensi viikkoon, sillä lähden torstaina nyt reissuun ulkomaille ja palaan vasta 27 päivä tiistaina Suomen maalle. Sillä aikaa kuitenkin saatte pikkusen katsoa miltä meidän treenit näytti Tessan kanssa ennen kisoja. Enna oli kuvaamassa ja tuolloin tehtiin vain sellainen "tutustumistreeni", eli halusin vaan palauttaa Tessan mieleen mitä nämä hommat olikaan. Tessa oli todella hyvä ratsatsaa ja vaikka intoa löytyi jaksoi malttaa ja kuunnella.

Hypättiin ne "vaikeimmat" harrasteen esteet ja haettiin vaan rentoutta rytmiin. En halunnut tehdä pitkää ja raskasta treeniä, vaan parempi pitää tammalla hyvä mieli. Te tiedätte varmaan, että naiset kuuluu aina pitää iloisena vai miten se meni... ;) Lopusta käytiin pyörähtämässä järvessä ja Tessa meni suorilta! Kesällä meidän äiti joutu taluttaan sen järveen ennen kun kauniit kavionsa sinne kylmään veteen laittoi. Nyt mentiin ilman pelkoa ja tyytyväisenä kylmäilemään koipia. Oon niin tyytyväinen Tessaan, kuten olette ehkä huomanneet. Vielä on paljon paiskittava töitä, mutta mikäs kiire meillä on tässä valmiissa maailmassa.

Ja kyllä, Tessalla on uudet suitset! Ostin Hööksistä nämä PS of Swedenin kopiot, sillä budjetti ei ihan aitoihin riitä. Nämä on ollut super hyvät! Ihanan paksu niskahihna ja Tessa tuntuu todella hyvälle näiden kanssa. Samat suitset on myös Uffella käytössä ja molemmat tuntuvat entistä tasaisimmilta suusta. Ei ollut siis turha ostos!

Onko joku muu ollut hyppäämässä maastoesteitä?
Kertokaa löytyykö lempikuvaa näiden joukosta!


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16. Oma suosikki !

17.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Grandulan ratsastuskuvia

Enna kävi tässä vajaa kaksi viikkoa sitten meitä kuvailemassa ja päätin ottaa muutaman hypyn Pötkylällä. Tietenkin nyt kun kerta saatiin kuvaajakin paikalle niin pitihän sitä oikein kokeilla tätä hurjaa esteratsastusta. Pötkis on viime aikoina mennyt paljon eteenpäin. Keväällä meillä oli paljon ongelmia mm. laukannostojen kanssa. Joko tamma puri kiinni suuhun ja lähti semmosta rodeoponilaukkaa tai sitten laukka ei koskaa noussut heti vaan useamman raviaskeleen jälkeen ja pukki perään.

1.


2. 

Pötkylä kun on niin mahdottoman herkkä ja samalla kuuma, niin sitä on välillä aika hankala ratsastaa. Vaatii ratsastajalta äärettömän rautaisia hermoja ja eleettömyyttä. Ei se mikään ilkeä koskaan ole ollut, vaan sille pitää kertoa ja opettaa kaikki niin hellävaraisesti. Tietenkin kaikkia hevosia ratsastatetaan herkästi, mutta tämän kanssa ei auta yhtään hermostua. Jos jokin pelottaa pitää heti äänellä kannustaa ja olla tukena. Jos alkaa ponimaista tuhmuutta olemaan ilmassa, niin asia piti korjata aivojumppaamalla tammaa. Eli paljon voltteja, kahdeksikkoja, suunnan muutoksia, siirtyymisiä - you name it.

3.

4.

5.

Asteittain neiti on vaan edistynyt parempaan suuntaan. Nyt nostot onnistuu ongelmitta ja pystyn paljon paremmin vaikuttamaan pelkällä istunnalla ja pohjeavuilla siihen. Vasemman laukannostot käynnissä on vielä pikkusen hankalia, sillä on minunkin hankala puoli. Kaikki käännökset teen enemmän jalalla ja katseella kuin kädellä. Jos haluan tehdä voltin, muutama metri ennen volttia valmistelen voltille niin, että katse ja keho on jo menossa voltille. Kun haluan tammankin mukaan voltille pienesti tuen ulkopohkeella ja annan voltin vaan muodostua. Ei siis kanata tehdä yhtään mitään ylimääräistä.

6.

7.

8.

Hyppäämistä en ole sen kanssa kovin nuorena halunnut harrastaa. Puomeja toki ollaan menty paljon, mutta hyppääminen tuotti ehkä ittellekin sellaista pientä jännitystä. Pötkylä kun on kasvanut hitaasti niin halusin sen antaa ensin hyvin kehittyä. Kaiken lisäksi halusin, että tamma kulkee kaikissa askellajeissa hyvin ennen yhtäkään hyppyä. Neiti on niin ihanan suloinen hypätä! Heti meni suorilta kaikki mitä eteen laitoin ja ensimmäinen hyppy pitää ottaa aina tosissaan :D Ihanaa huomata, että Pötkis tykkää hyppäämisestä eikä ole yhtään huonokaan siinä! Joten kuka tietää millainen esteponi tuosta kuoriutuu ;)

9.

10.

11. ja 12.

Löytyikö lempikuvaa?
Onko postaustoiveita? 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Barokkipäivän tunnelmaa

Vielä pikkuisen kuvia Barokkipäiviltä olisi teille tarjolla. Halusin myös kirjoittaa yleisiä filiksiä koko tapahtumasta. Mielestäni tällaisen tapahtuman järjestäminen todellakin kannatti. Saatiin vihdoin paljon barokkihevosia ja -ihmisiä yhteen. Eniten pidin jo tapahtuman alkuvaiheessa siitä (jolloin tätä suunniteltiin), että ei haluttu missään nimessä nähdä mikä rotu on paras. Valitettavasti hevospiireissäkin on niin paljon niitä ihmisiä, jotka ei pysty näkemään muiden hevosissa hyvää. Vain se oma on maailman paras ja lässyn lässyn lää. Mutta nyt jotenkin kaikki puhalsivat samaan hiileen koko tapahtuman järjestämisen suhteen. Oli niin ihana tunne jo alkuvaiheessa tästä koko päivästä!


 Minä tietenkin kannustin alussa jo esteluokkien puolesta, mutta toisaalta kun oli kyseessä emsimmäinen tämän tyylinen tapahtuma niin oli hyvä pelata varman päälle vetäen vaan koululuokkia. Toivoisin siis ensi kerralle vaikka edes muutamaa esteluokkaa (60-80-90cm tasoa) missä nähtäisiin näitä barokkeja toisenlaisessa käytössä. Niin monet kuvittelevat, että barokkihevonen tarkoittaa automaattisesti kouluhevosta. Tottahan se, että yleensä kaikilla on melko hyvät liikkeet ja varsinkin näyttävät, mutta kyllä näistä on paljon muuhunkin. Ainakin meillä nämä lusitanot ovat osoittaneet melkoista taitoa varsinkin kenttäratsastuksessa!



Vaikka esteluokkia ei tällä kertaa järjestetty niin oli ihan huikeeta saada kutsu hyppäämään väliaikanäytöksessä. Alunperin minun piti ottaa herra Uffe mukaan, mutta sen kanssa ei olisi päässyt ehkä näyttään "noin" isoa hyppyä kuin Tessan kanssa. Ei ole siitä kiinni, etteikö Uffe menisi. Onhan se hypännyt mun kanssa 120 ratojakin, mutta ei ihan hetkiin. Tessan kanssa on vaan niin pommin varmaa esteillä, siksi halusin vetää varman päälle. Toki, Uffehan olisi ollut paljon komeempi ilmestys. Toisaalta on hienoa näyttää mihin tammatkin pystyy. Lusitanoja kun enemmän Portugalissa oreja käytetään ratsuina ja tammat vaan tekee niitä varsoja. Kunnon womenpower esitys :D


Valitettavasti itse en päässyt näkemään todella kehuttua Rohan-tallin turnajaisshow:ta. Kuvista kun katselin niin oli ollut melkoisen hienoa menoa ja ainakin yleisö oli pitänyt siitä. Kouluokkien lopussa oli vielä Rotukavalkadi, jossa palkittiin jokaisen rodun parhaat edustajat. Niin upeita hevosia, että oli aika vaikea valita voittajaa jokaisesta rodusta! Friisiläiset on aina semmoisia wau hevosia. Suu loksahtaa auki kun jää ihastelemaan niitä tummia upeuksia. Mutta meikäläisen makuun tietenkin Lusitanot olivat parhaimpia, hehe ;)




Yleisesti ottaen jäi todella positiivinen fiilis koko tapahtumasta. Jos mekin kehdattiin mennä Tessan kanssa, vaikka se ei mikään rodun kaunein edustaja ainakaan tällä hetkellä ole, niin ihan kuka vaan kehtasi esitellä omia hevosiaan. Pelkäsin, että meidät nauretaan pihalle kun ei ollut sitä super pitkäharjaista passagea vetävää ilmestystä, mutta Tessa veti sitten sen edestä voiton tosta koululuokasta. Onneks siinä ei saa ulkonäöstä pisteitä :D Ei vaan, on mulla kaunis tamma silti en voi kyllä muuta sanoa.

Jään innolla odottamaan mitä ensi vuoden tapahtumaan keksitään. Toivoisin itse tietenkin niitä muutamaa esteluokkaa koululuokkien lisäksi. Sitten tietenkin vielä lisää barokkeja mukaan! Jos ensi vuonna itsekin toisin kaksi kappaletta näytille ;)



Kuvat ilman vesileimaa ottanut Taru Arola


Mitä mieltä olet tällaisesta tapahtumasta?
Olitko katsomassa tänä vuonna tai
olisitko kiinnostunut tulemaan ensi vuonna?


perjantai 2. syyskuuta 2016

Barokit valtasivat Ypäjän!

Ypäjällä järjestettiin ihka ensimmäistä kertaa Barokkipäivä, jonne sai kaikki barokkihevoset tulla kilpailemaan kouluratsatuksessa ja esiintymään. Mukana oli paljon upeita hevosia mm. friisiläisiä, lusitanoja, andalusialaisia, lipizzoja, knabstruppeja ja "cruzadoja" barokkeja eli hevosia joilla todistetusti puolet jotakin barokkirotua. Ohjelmassa oli paljon kiinnostavia näytöksiä koululuokkien välissä. Yleisö pääsi pidättämään hengitystään mm. Rohan-tallin esityksellä missä palattiin ajassa taakse jännittävään turnajaisshow:n! Me pääsimme Tessan kanssa myös esiintymään väliajan aikana ja esitimme Lusitanojen monipuolisuutta hyppäämällä muutama este.

1.

2.

3.

4.

Tessa oli aika rauhallinen verkassa ratsastaa ja ihmettelinkin, että jos ei neiti tästä piristy niin aika laimeat hypyt taitaa tulla. Sain kyllä melko nopeasti vetää sanani takaisin, sillä ensimmäisen hypyn jälkeen Tessa innostu ja oli taas melko virkeä. Kai se oli jo masentunut sinne verkkaan kun joka puolella vaan pyöri hienoja kouluhevosia ja Tessalla kaikki estevermeet päällä. Sai huokasta helpotuksesta ja pääsi hyppään kuitenkin ensin. En ottanut kun muutaman hypyn verkassa, sillä areenalla hypättiin jumppaa ja siinä tulisi muutama verkkahyppy jo alle.

5.

6.


7.

8.

Tessa oli kyllä niin fiksusti koko ajan. Meille rakennettiin ristikko-pysty-pysty jumppa. Ensimmäinen väli oli innarina ja toinen yhden laukan väli. Kun Tessa pääsi testaan jumppaa ensimmäistä kertaa sai melkin heti pidentää välejä kun neiti pikkusen ampas ristikon jälkeen meneen. Sen kanssa minua ei kyllä melkeen ikinä pelota. Tessa vaan menee eikä meinaa! Lopusta nostettiin pysty sinne 110-120cm tiennoille, en nyt ihan tarkkaan tiedä korkeutta. Isoin este kuitenkin mitä ollaan hypätty reiluun kahteen vuoteen. Vikalla hyppykerralla, kun estettä nostettiin, ihan kuin koko yleisökin olisi jännittänyt hiljaa kuinka lusitano tamman käy. Ja viimeinen este ylittyi tyylikkäästi ja puhtaasti! Saatiin hyvät aploodit ja tamma kyllä ne ansaisti. Olen niin ylpeä siitä!

9.

10.

Käytiin äitin kanssa vaihtamassa Tessalle kouluvarusteet päälle ja letittämässä Tessan hurjan pitkä harja. Verkassa otin muutamia siirtymisiä ja laukassa koitin saada sitä rennommaksi vasempaan ohjaan taivuttaen. Halusin kuitenkin pitää Tessan skarppina mutta rauhallisena. Sen kanssa ei kannata loppujen lopuksi liian kauaa verkata, sillä jos tammalla menee Diiva-vaihde päälle niin saa unohtaa koko kisan.. Naiset :D Ei vaan, se oli varsin ihanalla tuulella kuitenkin, joten aika lailla vaan nautiskelin selässä.

11.

12.

13.

Radalla Tessa huomasin, että Tessa oli sen verran herkkä pohkeelle etten uskaltanut liikaa pyytää. Päätin heti alusta saakka tehdä siistin ja rauhallisen radan. En kokenut tamman olevan vielä valmis ravaamaan kunnolla eteen näyttävästi, koska se vaatii minulta hirmu paljon tasaisuutta käteen ja istuntaan. Keskityin tekemään hyvät tiet ja ajattelin ylläpitää samaa tahtia. Vasempaan laukkaan olisin toivonut aktiivisempaa takapäätä, mutta eiköhän se kohta puoliin ala pareneen. Muistin Ville oppeja ja koitin istua laukassa mahdollisimman syvään. Minulla käy helposti Tessan laukassa, että jään varomaan sitä syvään istumista. Pelkään, että alan puskeen lantiolla laukkaa eteen vaikka oikeasti hevosen liike ei siitä miksikään muutu. Päinvaistoin, kun istun syvään pystyn paljon paremmin vaikuttamaan siihen oman istunnan kautta. No enkös sitten jäänyt silti jänskättään ja laukassa en istunut kunnolla syvään. Varsinkin volteilla meikäläinen lähti taas ihan könöttään. Eli kuskin pitää vaan unohtaa se pelkääminen ja istua sinne satulaan kiinni.

14.

15.

Siisti ja nätti rata. Prosentteja tuli 66,364% ja tällä luokan VOITTOON! Olin aivan ihmeissäni, että miten Tessa veti kuitenkin niin hyvän radan, että nappas sen sinivalkoisen rusetin. Katselin verkassa muita upeita barokkeja ja ne veti niin hienosti. Ajattelin ettei meillä ole heitä vastaan kovin suuria mahkuja, vaikka Tessalla onkin nätti liike. Ja tuomarit antoivat minulle 8 istunnasta! Sain vielä kommentteihin kehutkin siitä, todella yllättynyt. Käynti oli Tessalla paras ja nappaskin siitä 8. Vielä kun saadaan tamma rennommaksi niin en yhtään pidä mahdottomana, että joskus siitä 9 saadaan.

16.

17.

18. ja 19.

Aivan huikea päivä kerrassaan takana! Ensi vuotta siis odotellessa ;) Suorituksien jälkeen tosiaan kävimme vielä Solheds:n edustajalla ja hän tuli katsomaan Tessan ihottumaa. Ihottuma on todella paha ja siihen saatiin nyt kaikki mahdolliset purkit ja purnukat apuun. Näistä kuitenkin lisää toisessa postauksessa. Ajattelin tehdä teille semmoisen edistymispostauksen, missä pääsette seuraan miten tuotteet ovat meillä tehonneet. Enne-jälkeen kuvien perusteella katsotaan eroa.

Lisää kuvia on tulossa toiseen postaukseen sillä niitä löytyy ja paljon! Tämän postauksen kaikki kuvat on ottanut luottokuvaajamme Anniina Gullans . www.anniinagee.kuvat.fi


Olitko sinä Barokkipäivillä?



torstai 1. syyskuuta 2016

Vain tekemällä pääset eteenpäin

Oli asia mikä hyvänsä elämässä, niin vain ja ainoastaan tekemällä pääsee siinä eteenpäin. Tämä pätee yhtä hyvin myös hevosten kanssa ja olen itse huomannut nyt ehkä parhaiden kuinka kova työ palkitaan. Tietenkin itselläni on kokemusta tästä oman kehon suhteen, mutta hevosten kanssa saan ehkä enemmän mielihyvää kun nään niiden menevän eteenpäin.


Lähinnä eniten tässä minua motivoi Tessan kehitys. Viime viikon sunnuntaina olimme Ypäjällä Barokkipäivillä (postaus tulee teille huomenna kahtena osana !) ja sielä tamma todellakin yllätti minut. Mennään pikkuisen kuitenkin vielä ajassa taaksepäin: Tammikuu 2016. Tammikuussa aloitimme Tessan kanssa tekemään kunnolla töitä noin kolmisen kertaa viikkoon. Olimme jo viime vuoden syksyllä palanneet selkään, mutta varsan kanssa ratsastaminen oli välillä haastavaa. Joten tehtiin lähinnä todella simppeliä asioita ravissa ja laukassa annoin Tessan vaan mennä. Tammikuussa edettiin edelleen rauhassa ja samaan aikaan oli varsan vieroittaminen. Työskentely oli lähinnä niitä perusasioiden kertaamista ja huomasi kuinka Tessalla ei vielä ollut voimaa. Mentiin tamman ehdoilla ja annoin sen itse liikuttaa itseään rennosti, ilman mitään vaikeimpia tehtäviä.



Helmikuun aikoihin aloimme käymään muualla ratsastamassa. Ensin Niinisalossa ja sitä Kankaanpään maneesille. Taidettiin jo ottaa ensimmäisiä Kallen kouluvalmennuksia silloin alle. Valmennukset oli suorastaan sanottuna alkuun aivan kamalia. Meillä meni 15min siihen, että juoksutin Tessaa ensin ennen kun nousin selkään ja kun vihdoin pääsin selkään niin pienestäkin äänestä tamma saattoi singahtaa maneesin kattoa kohden. Kesti melkein tunnin ennen kun saatiin edes muutamia hyviä ja suht rentoja pätkiä. Sitkeästi vaan kuitenkin jatkoimme töitä ja valmennuksia otettiin melkein joka viikko.


Maaliskuussa olimme sitten ensimmäistä kertaa reiluun kahteen vuoteen Vaurion Villen kouluvalmennuksessa. Valmennus meni siihen, että koitimme Tessaa renouttaa käynnissä ja ravissa en saanut melkein hengittää, sillä pienemmästäkin väärästä liikkeestä tai painoavusta tamma olisi karannut totaalisesti alta. Laukkaa otimme vaan ympyrän, jotta Ville näkisi miten se liikkuu. Emme siis sitä edes päässeet työstään. Kallen valmennuksissa laukkatyöskentelyä otettiin aina vähän miten tamman mieliala sen salli. Jos alkutehtävissä homma tuntui hyvältä, otettiin semmosia puoliympyrän kokoisia laukkapätkiä. Yksikin hyvä askel riitti. Aina haluttiin päättää valmennus siihen yhteenkin onnistuneeseen tehtävään, vaikka kuinka yksinkertainen se välillä olikaan.

Tässä oli jo pientä toivon alkua!
Huhtikuun ja Toukokuun aikana välillä nähtiin jo hyviäkin parannuksia Tessan kanssa, mutta kaikki saattoi seuraavana päivänä olla aivan toisin. Muistan kun Anniina kävi meitä kuvailemassa tuohon aikaan ja Tessa oli melkoisen kamala. Ihan kuin dynamiittipötköllä olisi ratsastanut. Sanoin Anniinalle, että koitan nostaa laukan ja mennä puolikkaan ympyrän kuvien vuoksi. Saatiin just se melkein kokonainen ympyrä kun homma karkas ihan käsistä. Tessa oli niin kuuma ja yliherkkä kaikelle. Oli niitä muutamia päiviä jolloin huomasin jo alkuraveissa, ettei koko hommasta tule yhtään mitään. Teki vaan mieli lyödä hanskat tiskiin kun edistystä ei meinannut millään tulla. Joskus saatoin vaan viedä Tessan takaisin tarhaan kyyneleet valuen poskilla (okei, olin viimeisilläni kisadietillä ja hormoonit on silloin melkoisen herkällä). Ton tamman kanssa kun on ihan turha lähteä tappeleen. Jos ei hyvällä niin ei sitten millään muullakaan keinolla. Enkä nyt tässä sano, että kanatan pahaa keinoa - ei missään nimessä. Aina pitää mennä hevosen ehdoilla. Liikaa ei saanut tehdä ja jos pyysin jossain tehtävässä pikkusen enemmän, Tessa saattoi ottaa sen lungisti tai saattoi ahdistua sinne sen omaan stressikuplaan. Todella, todella haastavaa aikaa.



Kaiken lisäksi Tessan kanssa on ollut allergisen reaktion ja alkavan mahahaavan takia takapakkia. Tuntui, ettei millään päästä ponnistaan takaisin töihin. Viikot vierähtivät ja Tessa alkoi paranemaan pikku hiljaa. Kesäkuun tiennoilla pääsimme taas aloittelemaan hitaasti ja varmasti. En tiedä mistä johtui, mutta meidän yhteinen sävel alkoi löytyä. Laukka alkoi toimimaan, ravissa päästiin jo tekeen haastavempiakin tehtäviä ja isoin ilo oli kun pääsimme aloittamaan puomityöskentelyn! Palaset tuntuivat vihdoin loksahtavan paikoilleen. Uskaltauduin jopa menemään ilman satulaa ja kuolaimettomalla. Otimme kotona ensimmäisiä hyppyjä ja valmennuksissa tamma vaan jatkoi paranemistaan. Vihdoin valoa todellakin näkyi tunnelin päässä.

Missä ollaan nyt? Tessa on kisannut nyt kahdet koulukilpailut voittaen molemmat, startannut kahdet estekisat sijoittuen toisessa. Voin tehdä kentällä vaikkapa ilman satulaa väistöjä, avoja, laukanvaihtoja, mennä puomeja tai mennä maastoon vaan nauttiin. Olen niin iloinen, että kaikkien vaikeuksien jälkeen ollaan päästy näinkin pitkälle. Ja kaiken lisäksi uskon Tessan suorituksien paranevan entisestään kun saatiin Solheds:ltä apua Tessan ihottumaan. Päivä päivältä tamman hyvinvointi paranee ja työnilo jatkuu.


Kyllähän meidän muidenkin hevosten kanssa ollaan menty eteenpäin, mutta Tessan kohdalla tämä vaan todisti selkeesti, että kun jaksaa uskoa niiden vaikeidenkin päivien jälkeen paremmista päivistä, kaikki on mahdollista. Asettaa sen tavoitteen itselleen ja lähtee tekemään töitä sitä kohti. Meidän tämän vuoden tavoite on syyskuun Niinisalon kenttäkilpailut ja muutaman viikon päästä selviää kuinka meidän käy!

Kuinka muilla on työskentelyt sujuneet?
Onko kaikki ollut kuin ruusuilla tanssimista,
vai onko niitä alamäkiäkin ollut?