Petra Palomäki

tiistai 10. tammikuuta 2012

I believe i can touch the sky...or not!

Juu tuli sitten sunnuntaina hieman lennettyä ilmoissa tosin ei kauaa :D nimittäin mä TIPUIN tessan selästä ekaa kertaa ja en ole tippunut hevosen selästä varmaan kahteen vuoteen! Lauantain kun kävelin sillä vaan kentällä niin mulla oli koko sunnuntain sellanen fiilis, että jos en nyt tipu täältä tänään niin en ikinä!
Mentiin siis sänkkärille jälleen ratsastaan ja jo matkalla neiti oli innokas. Kun päästiin pellolle hieman pelleilin ja otin satulan etukaaresta kiinni ja löysäsin ohjia hieman niin neiti heti innoissaan veti mini kyyrypukkeja :D noh en aavistanutkaan mitään kun neiti alkoi villinä ravaamaan korkein askelin ja yhtäkkiä varoittamatta se veti aika mukavan voimakkaan pukin! Mielessä käsi varmaan tuhat viisikymmentäyhdeksän asiaa, ja yksi niistä oli, että kyllä mä pystyn pitään itteni täälä. Se ajatus murskautui aika nopeasti kun tessa pisti päänsä alas :D ja ilmassa kun olin tippumassa kuulin kun mun vasemman käden pitävän naksahduksen. Ajattelin vaan, että " älä nyt käsi sitten murru! " mutta onneksi kaikki oli hyvin kun olin maassa :D Tessa lähti vetään kauheeta pukkilaukkaa disan ympärillä ja kunnes oli tyytyväinen tuli mun luokse ja eikun takaisin selkään :D laukassa veti vielä pari pukkia mutta olin jo hyvin varautunut :D Kuvia laitan myöhemmin kun saan ne!

Anniina kuvas meitä sunnuntaina kun ratsastin zeuksella kentällä. Kuvia alla :) Hyvin meni!
Eillen Anniina kävi ottamassa aivan järjettömän upeita kuvia musta ja urcosta sänkkärillä. Urco oli kyllä aika hullun villi, joten kuvien joukossa oli niitä ei niin edustaviakin :D Laitan erikseen postauksen niistä!












lauantai 7. tammikuuta 2012

Good feeling!

Päivät taas vierinyt nopeammin kuin itse pystyn pysymään mukana! No nyt olen mennyt loppuviikosta todella paljon sänkkärillä kaikilla hepoilla :)

Eilen olin varsin ahkera ja ratsastin sitten kaikki hepat :)
Aloitin ensin urcolla sänkkärillä. Lunta on jo ihan mukava määrä niin nyt voidaan sanoa, että menin tekemään hankitreeniä sillä :) tällä kertaa urco oli huomattavasti rauhallisempi kuin viime kerralla. Ei sählännyt niin paljoa ja keskittyminenkin onnistu paikoin. Laukkanvaihtojen jälkeen se hieman otti herneen nenään ja päätti kääntää suuntaansa koko ajan kotiopäin mutta eihän se periksi saanut vaikka kuinka yritti pomppia ja loikkia. Lopuksi se menikin jo ihan suht rentoa ravia pitkin peltoa :)

Urcon jälkeen oli uffen vuoro. Ekaa kertaa tänä talvena oltiin sänkkärillä! Voi että se tykkäs! Koko ajan innoissaan ravas korvat tötteröllä eteenpäin ja laukassakin oikein "villiinty" :D uffe pääsi vähän meneen pitkästä aikaa kovempaakin ;) että se oli ihana!

Illemmalla sitten mentiin Heidin kanssa ratsastamaan vielä sänkkärille yhdessä. Menin zeuksella ja Heidi tietty disalla. Oli kyllä niin romanttinen keli..! Kuutamon valossa ravattiin vierekkäin ja seura oli kyllä mitä parhainta ;)! Zeus tykkääs taas todella paljon laukata vapaan oloisena pellolla :) tämmöset päivät on ihania. Ne muistuttaa kuinka ihana harrastus tämä on!

Sitten ihan myöhään illalla ennen heppojen ruokintaa menin tessalla hieman kentällä ilman satulaa. Mentiin vähän ravia mutta pääosin käynnin parissa mentiin :) se oli taas vähän villi niin en viittiny laukata sillä :D meinaan kerran pukittaa niin oon tuola hangessa pää edellä :_D

BTW olin tessalla estetunnilla torstaina. Neiti oli taas erittäin kuuma ja villi ja alkuun ei meinannuut oikein sujua mikään..heti kun rauhoittu saatiin edes pikkasen töitä tehtyä! Lopuks mentiin yksittäistä pystyä ja pitkällä tiellä lähestyttiin okseria :) neiti oli jo niin väsy hyvien alkuharjoittelun jälkeen että okserin korkeudeksi jäi vain 95-100cm :) alkuviikosta koulutunnille sillä!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kysymys :)

Mulle kommentoitiin hyvä kysymys johon vastaan nyt näin yleisesti niin saavat muutkin tietää :) eli:

Öpö kirjoitti..
Mitä koulua sä käyt? Miten sulla riittää aika hevosten hoitamiseen + liikuttamiseen ja kaikkeen muuhun? Teetkö sä yksin kaikki tallihommat, hevosten liikutukset yms vai? (:

Eli siis tällä hetkellä käyn lukion 2.vuotta. Mun pitäis olla kolmosella mutta äidinkieleni takia jouduin vuonna 2008 (kun muutettiin Suomeen) menemään jälleen 8.luokalle ja menemään ns. vuoden takaperin koulussa. Joka ei minua haitannut koska suomenkieleni oli ihan hyvä mutta kielioppi täys nolla (kuten varmaan huomaatte mun kirjoituksista :D).

Hevoset ruokitaan ja viedään pihalle n.klo8 aikaan aamusta :) Kouluni loppuu normaalisti joko yhden aikaan tai kolmen aikaan. Kun koulu loppuu aikasemmin ruokin hevoset normaalisti aina n. klo14 maissa. Mutta kun koulu loppuu kolmelta ruokinta siirtyy melkeen kahdella tunnilla eteenpäin : / noh ruokin hevoset ja sillä aikaa syön itsekin jotain että jaksan sitten iltaan asti :) Vietän normaalisti tallilla n.4-5 tuntia päivästäni viikolla. Kun hepat on syönyt eli tunti ruokinnasta, menen ratsastamaan niitä. Ratsastan yleensä kaksi hevosta päivässä mutta riippuu tietty kelistä, että jos on aivan karsee keli niin jää ratsastuksen vähäiseen.. Joskus innostun ja ratsastan kolmekin heppaa päivässä ;) yleensä kun pääsen koulusta yheltä!

Aina kun olen ratsastanut yhden sen jälkeen siivoan sen hepan karsinan ja jätän sisälle. Kun on molemmat hepat ratsastettu ja niitten boxit siivottu, siivoan loput 4-5 karsinaa ja siinä menee n.30min :)
Haen muut hepat sitten illalla sisälle tai aikasemmin riippuen onko ollu aamusta(klo8->) vai päivästä(klo14-15->) asti pihalla :)
Iltaruokinta annetaan noin klo20-21 aikaan. Lakaisen lattia ja varmistan että kaikki on ok kaikilla ja jätän ne rauhassa syömään ja nukkumaan :) rakastan sitä hiljaisuutta illalla. Voisin jäädä istuun jonkun karsinaan tunti kausiksi vain kuuntelemaan niitä kun ne syö :3

Eli olen sisällä kotona noin klo20.30-21 maissa. Kun tulen sisälle syön vielä viimeisen kerran lämpimän ruoan (en syö iltapaloja tms kuten suomessa on tapana, en ole tottunut sellaiseen kulttuuriin :D).
Kouluhommia teen kun on pakko :D en ole mikään kympin oppilas koulussa mutta en kuitenkaan mikään huonokaan. Ihan hyvin on mennyt (lukkun ottamatta fysiikka ja ruotsi :D). Kun oon syöny kattelen telkkaria ja dataan koneella loppuillan.

Tässä "lyhyesti" arjestani. Ja kyllä teen mielusti kaiken yksin. Äiti joskus tulee auttaa jos on yksi boxi siivoamatta tai tulee iskän kanssa kantamaan heiniä talliin. En halua että kukaan muu hoitaa tallilla asioista. Talli on minulle kuin toinen koti. Olen todella tarkka kuinka esim. talikoita laitetaan, kottarit, ruoat jne. Siksi en mielellään anna kenenkään vieraan ruokkia hevosiamme. Olen myös tarkka siitä kuinka hevoset loimitetaan jne. Pidän siitä että saan hoitaa tallia yksin. Monesti äitini sanoo, etä häntä käy sääliksi minua kun joudun "niin" paljon tekeen yksin hommia. Itse taas rakastan sitä. Saan päättää ja huolehtia ihan yksin. Plussaa on tietty kun nuo meidän vuokralaiset siivoaa omien hevosten karsinansa. En sano, että enkö ota apua vastaan! Se on aina tervetullut! Mutta silti jään aina miettiin että tulikohan kaikki nyt hyvin tehtyä jne :D Sitä se tekee kun on oma talli niin vastuu on suurempi kun pitää huolehtia, että omat ja vieraat hevoset voi hyvin :)

Jos on muuta kysyttävää laittakaa ihmeessä kommettia. Vastaan mielellään teidän kysymyksiinne! Ja kiitos tästä Öpö!

sänkkärillä villiä menoa!

Sitä lunta on nyt sitten vihdoin ja viimein tullut edes jonkin verran!! Wuhuu! Mutta taidan epäillä, että maa ei kauaa pysy valkoisena jos alkaa jälleen satamaan vettä :( noh kuitenkin nyt kun sitä luta kerta on, niin sen kunniaksi olen käynyt tekemässä pientä "hankitreeniä" hevosilla sänkkärillä :)

Eilen olin urcolla ensin. Heidi ja disa tuli meidän mukaan kun urcoa tosiaan pelottaa matkalla oleva iso oja niin on turvallisempaa mennä jonkun seurassa :D se kävi NIIN kuumana että huhu! Heti kun vähän pelotti veti hernee nenään ja jumitti. Nousi pystyyn koko ajan ja yritti rodeoo... Mutta kyllä sitten laukan jälkeen kun oli pakosta tehnyt töitä väsy mukavasti tuola hangessa! :D muahahaha
Sen jälkeen menin zeuksella sänkkärille. Mietin että kannattaisko mun vaihtaa nivelet kolmipaloihin sinne kun se on vähän vahva sielä, mutta en sitten laittanutkaan..oh no :D siis en tajua kuinka hevonen voi olla noin innoissaan ja kuuma! Ravin ja laukan jälkeen sekin alkoi väsyyn ja vihdoin pysty tekeen jotain töitäkin sen kans! Mutta kyllä oli molemmat ihan hiestä märkänä sen reissun jälkeen.. :D

Illalla olin sitten uffella Sannan estetunnilla. Vaikka maanantaina olin hypänny sillä jo vä´hän jumppaa mein eilenkin sitten hyppään. Aloitettiin puomitehtävällä ympyrässä ja siitä sitten kavaletti-harjoitukseen myöskin ympyrällä. Ne suju aika hyvin :) sen jälkeen mentiin lopuks jumppaa. Puomi-ristikko-pysty-1 laukka-pysty-1 laukka-okseri. Lopusta okseri oli jo 120cm!! :) ja hienosti siika lensi yli! Videoo laitan joko tänään tai huomenna :))

Tänään ratsastin tessan sitten aamupäivästä. Menin alkuravit kentällä ja sitten mentiin laukkaan sänkkärille :) annoin sen sitten laukata vähän reippaammin ja kun se näki et mentiin kotiopäin niin kyllä alkoi kummasti vauhti kiihtyyn :D hyvä ettei lähteny kuskaan mua! Mutta nätisti tuli sitten ison ympyrän jälkeen takaisin ;) on se ihana ! Huomenna sillä estetunnille :)

Nyt illalla sitten vielä uffen liikutus. Käydään köpöttelemässä maastossa hieman :)


kaikki kuvat (c) Anniina


maanantai 2. tammikuuta 2012

Haaste!

Kiitos Anniina haasteesta!
Idea on se, että listataan 10 parhainta, hauskinta, ihaninta, kamalinta, mutta mieleenjääneimpiä tapahtumia vuodelta 2011, ja toiveita, odotuksia tai miksei lupauksia vuodelle 2012. Sitten haastetaan vähintään 3 henkilöä tekemään sama, mutta toki muutkin saavat tämän halutessaan tehdä.
                                     Haastan seuraavat bloggaajat: Hurjat , Lotta, Heidi
                                        (laitan lisää kuvia kun kone suostuu toimimaan!)


1. Varmaan vuoden paras hetki oli Alavuudella kun olin uffella kenttäkisoissa :) se tunne kun oot kouluosuuden, esteosuuden ja maastoosuuden jälkeen johdossa! Oli niiin mahtava fiilis kelistä huolimatta! Meillä oli uffen kans kyllä yhteistyö niin kohdillaan! Kyllä sai olla ylpee hevosestaan :)



2. No tän vuoden kohokohta oli myöskin mun syntymäpäivä! Se niin kauan odotettu sweet 18! :D oli kyllä huikeen hauskaa ja paikalla ne parhaat ihmiset! Loppuillasta ei ole kyllä valitettavasti minkän näköistä muistikuvaa kun ilmeisesti sammuin sohvalle joskus 3-4 aikaan aamusta :D seuraava päivä oli kyllä semmosta tuskaa ettei enään ikinä! :s

3. Mahtavaa oli myös sekin kun ylitin pelkoni ja säilytin lupaukseni. Mä menin viime vuonna ensimmäistä kertaa Särkänniemessä Tornaadoon! Se oli mun 18-vuotis luopaus ja pienen kauhun jälkeen Eve ja Sonja saivat minut mukaan :) Kiitos niille siitä!!! :3


4. Maailman ihanin ja suloisin asia syntyi meille viime vuonna, nimittäin meidän pikkuinen Grandula. Kyllä sitä omaa kasvattia oltiin odotettu jo vuosia ja nyt se tapahtui :) Vaikka kyllä neitokainen myydään keväällä niin silti se tulee aina olemaan meidän sydämmessämme! :)


5. Viime vuonna sattui ja tapahtui kaiken näköistä. Voidaan sanoa että välillä tuli juhlittua ehkä hieman liikaa ;) mutta oon niin helkkarin iloinen, että mun rinnalla on aina nämä ihanimmat ystävät  -> JEPAS ;)! en tiedä mitä olisin ilman heitä. Viime vuonna meistä kaikista tuli enemmän yhteinäisiä ja olen kiitollinen siitä :)


6. Myöskin yksi saavutuksistani oli alkaa valmentautumaan ja kisaamaan urcolla viime vuonna ja näin kävi vaikka ikävä kyllä vasta loppuvuodesta. Mutta parempi sekin kuin ei milloinkaan! Urco on vihdoin rauhoittunut ja nyt sillä pystyy tekeenkin jotain. Edellisinä vuosina se oli niin hullu kun lähdettiin pois kotoo ettei rajaa. Kai se on vain aikuistunut! Vihdoin ja viimein ;) kahdet kisat kisattu ja molemmista sinivalkoinen ruusuke kotio :)

7. Viime vuonna hyppäsin pitkästä aikaa hieman isompia esteitäkin. Kun lasse oli mulla ylläpidossa hypättiin 130cm okseri ja oli kivaa! Koskahan viimeks menny 120cm isompaa :D ja uffella sitten taas 125cm okseri ja siitä muodostui meidän yhteinen ennätys ;)!

8. Viime vuonna myöskin meidän neiti tessa alkoi valmentautua ja kisaamaan:) hypätiin meidän isoin este ikinä (105-110cm!) ja sijoituttiin este- ja koulukisoissa. Koulukisoista olen neidistä todella ylpee kun olivat sen ensimmäiset ja heti 3.sija! :) mun odotukseni on korkealla tessan suhteen.

9. Viime vuonna kävin ensimmäistä ja toivon mukaan viimeistä kertaa klinikalla hevosen kanssa. Kun tessalla oli kevällä vahvaa ontumista niin jouduttiin viemään se tutkittavaksi. Neidillä todettiin kinnerpatti vasemmassa takajalassa mutta onneksi se ei sitä kummemmin vaivaa! Eli tuuria oli myöskin mukana :))

10. Hmm mitähän muuta mä nyt muistelisin.... noh voin tiivistää ja sanoa, että olen erittäin ylpee meidän kaikista hevosista. Kaikki on lähtenyt sujumaan erittäin hyvin kohti uusia haasteita jotka toivon mukaan odottavat meitä tänä vuonna ;)!

Toiveita ja lupauksia vuodelle 2012

Toiveina olisi kisata urcolla koulua aluetasolla sinne HeA-VaB:lle asti. Saa nähdä kuinka saadaan yhteistyö pelaan täysillä ;). Uffella kenttää tuttaria ja koulua HeB-A? Tessalla sitten kenttää harrastetta, esteitä 80-90cm ja koulua HeB:tä. Zeuksella sitten koulua HeB-A:ta, kenttää harrastetta ja esteitä 80-90cm :) Unaiva astutetaan näillä näkymin uudelleen urcolla!

 Lupauksia en tee kun en niitä yleensä muista pitää :D mutta ehkä yhden lupauksen voin varmasti säilyttää, nimittäin lupaan että vuosi 2012 tulee olemaan unohtumaton!

lauantai 31. joulukuuta 2011

Uusi Vuosi ja video!

Haluan toivottaa meidän kaikille lukijoille todella Hyvää ja ei aina välttämättä niin Rauhallista Uutta Vuotta! ;))
Sain nyt tämän uffen videon kun olin hyppäämässä sillä keskiviikkona maneesilla valmiiksi. Sori musa ei mikään erikoinen, mutta tuli kiire :D Näihin merkkeihin jäädään tältä vuodelta ja eikun vuosi 2012 here we come! :D

perjantai 30. joulukuuta 2011

Video

Tässä video kun olin tänään Sannan estetunnilla tessalla. Neiti oli oikein mukava ja rauhallinen koko tunnin ajan. Kyllä huomas, että se eilinen 2h maastoreissu kankaalla oli raskaampi kun estetunnilla neiti jopa pysy käsissä! Btw hypättin eilen sielä mettässä pari kolme tukkiakin ^^ tessa oli ihan intoa piukeena!
Sori kun video noin lyhyt, mutta sain kuvaajan vasta ihan loppuun. Videon kuvannut Hanna!