Olenkin täälä blogin puolella jo hieman välissä kertonut, että meillä käy Marika tosiaan auttamassa hevosten liikutuksen kanssa. Marika on siis melkein vallan ottanut Zeuksen "omaan käyttöön", eli ratsastaa pääsääntöisesti sillä. Vaikka kyllä muitakin liikuttaa kun on tarvetta. Marika on itse keväällä vasta kunnolla palannut äitiysloman jälkeen hevosen selkään ja Zeus on auttanut häntä aika paljon eteenpäin.
Olen oikeasti niin kiitollinen kun saan noin kokeneen ihmisen auttamaan minua hevosteni kanssa. Marikalla on omia hevosia ollut vuosien varrella jo muutamia ja tehnyt aikalailla ikänsä hevosten parissa töitä. Sille uskallan jättää huoletta jopa varsan talutukset, sillä tiedän, että Marika osaa käsitellä hevosia hyvin. Zeuksen kanssa Marika on edennyt todella paljon ja tarkoitus oliskin jos syyskuussa parivaljakko pääsisi Niinisalon kenttäkisoihin! Meikäläinen pitää aina Marikalle koulurääkkiä ja sitten hän pääsee viikottain elementtiinsä, eli esteille. Näissä kuvauksissa Marika hyppäsi jumppaa ja lopusta Zeus teki todella siistin ja pyöreän hypyn. Vaikka alkuun ehkä oli hieman hakemista askeleiden kanssa niin hienosti Marika sai ratsastettua Zeuksen avuille ja tuotua sen miten pitää.
Valitettavasti Marika on nyt muutaman viikon saikulla keuhkokuumeen takia, joten itse olen nyt pääsääntöisesti hoitanut herran liikunnan. Ja koska olen niin koulutuuppari niin me startataan näillä näkymin 6.8 Kullaalla K.N.Special luokassa. On hyvä senkin taas käydä radoilla niin Marikan on sitten helpompi taas sen kanssa kilpailla jatkossa. Vaikka Zeus nyt on muutenkin niin kiltti kaikessa. Se on kyllä toiminut nyt viime aikoina niin hyvin, että toivottavasti saisin radalla esitettyä tuota laukkaa mitä kotonakin ollaan päästy työstään!
Koulua koulun perään, mutta kun töitä on vaan vielä niin paljon niin pakko sitä on hinkatakin. Tessa on ollut nyt viime aikoina aika vahteleva ratsastaa. Välillä se on heti alusta asti todella tahmea ja ei jaksa yhtään tehdä töitä kun taas seuraavana päivänä tamma saattaa olla aivan täysin erilainen. Toisaalta on monipuolista ratsastaa kun ei ikinä tiedä mitä tehtäviä tehdään. Paitsi kun hypätään niin silloin Tessa on jostain kumman syystä aina niin innokas!
Ollaan nyt treenattu pikku hiljaa kokoamista ravissa. Lusitanoille kokoaminen on luontaista, mutta se on sitten ihan eri juttu miten ne kokoaa. Haluan, että Tessa kokoaa rehellisesti itsensä selän läpi ja haluan apujeni olevan mahdollisimman selkeät ja helpot. En joka kerta näitä tehtäviä tee, sillä tosiaan joskus pelkkä laukkaympyrä tai voltti on tamman mielestä jo liian vaativaa... Kun rouva on motivoitunut niin silloin teemme kolmikaarisella aina suoristusvaiheessa (eli lyhyellä sivulla ja keskikohdissa) 1-3 askelta niin, että se oikeasti lyhentää raviaan ja alkaa ponnistaan vahvemmin takasillaan mahan alle. Lähden jo melkeen kaarteesta itse valmisteleen niin, että istun syvään satulaan, rutistan vatsalihakset töihin ja kevyesti kädellä teen puolipidätteen ja tuen pohkeella. Ekoilla kerroilla autan vaikka maiskuttamalla tahtia siihen yhteen tai kahteen askeleeseen. Välillä on tullut jo niin hyviä pätkiä, että jos voimaa ja rutiinia saadaan lisää niin miks ei Tessahan voisi jopa oppia passagen alkuja! Olisi kyllä niin hienoa saada joku oikeasti taitava kouluratsastaja kokeilemaan sitä. Nähdä vähän onko sillä potentiaalia!
Tällä kuvauskerralla kun Anniina oli meitä kuvaamassa Tessa oli tietenkin super haastava. Olen niin paljon mennyt ilman satulaakin sen kanssa, että kun yhtäkkiä itsekin jouduin istuun koulupenkkiin niin oli meikäläisellä hieman hakemista istunnan kanssa. Joten tamma protestoi muakin kun en ollut aina niin eleetön... Se on aika vahva välillä vasempaan ohjaan niin joudun melko paljon aina alkuraveista lähtien tekemään siirtymisiä, jotta Tessa alkaa kantaan itseään paremmin eikä valahda kuolaimen alle.
Tässä alkaa oleen jo sitä mitä haetaan!
Mutta koskahan sitä kehtais mennä niitä A:n ratoja oikein kiertään? Noh näillä näkymin startataan meidän ensimmäinen HeA (heA:2) Barokkipäivillä elokuun lopussa. Sinne kerkeen saamaan sitä (ehkä) pikkusen vielä paremmaksi ja hiomaan tamma vireeksi. Kun saadaan tuo A startattua me ruvetaan hyppään kisoissa. On sitä urakalla väännetty vuosi koulua niin saa taas palata esteiden pariin. No joo, ei hätää. Oon niin vannoutunut koulutuuppari nykyään, että katotaan kuinka uskallan estekisoihin. Jos vaan annan Tessan hoitaa homman niin kuskin ei tartte kun ohjata :D
Oletko tulossa Barokkipäiville? Miten muilla kisakausi mennyt?
Nyt sitä pitkään kaivattua videopostausta ja esittelyssä olisi meidän talli! Mulla on nyt käytössä uusi kamera ja videonmuokkausohjelma, joten koitin parhaani mukaan teille videoa tehdä. Vielä on paljon ohjelman kanssa opeteltavaa, joten antakaa armoa näin "ensimmäiselle" videolle.
Videolla esittelen tosiaan kaikki paikat ja samalla voisitte kenties katsoa haluatteko, että esittelen jostain muutakin videomuodossa? Varusteista olisi tarkoitus tehdä osissa videoita, kuten esim. suitset, satulat jne. Kaikkea saa heittää ilmoille ;)
Toivottavasti saitte edes jotain selvää millainen talli meillä oikein on! Kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette ja rakentavaa kritiikkiä voi aina laittaa.
Nyt on jälleen pakko hehkuttaa mun varsaa. Sain napattua siitä muutamia kuvia viime viikon lopulla kun sitä pyöräytin taas liinassa ja vitsit se on vaan niin upea! Marika pääsi jeesaan mua ja otettiin nyt pitkästä aikaa treeniä pesupaikalla kavioiden suhteen. Etujalat saatiin aika hyvin ja takasten kanssa harjoiteltiin vain nostamista. Koska jätkä on niin iso, niin nostan jalat riimunnarun avulla. En siis halua laittaa päätäni sen takajalkojen lähelle jos se huitasee vaikka kärpäsiä siinä samalla... Voitte ehkä kuvitella miten siinä Petran kävisi...
Pääasia, että Mestarille tuli edes hetken hyvä mieli ja tajusi ettei mitään sen kummempaa tapahtunut. Muuten se kyllä seisoo niin fiksusti ja antaa kaikkea muuta tehdä. Vettä hieman vielä aristaa, vaikka varsana mä sitä välillä suihkuttelinkin. Mutta jos minä pötkylänkin sain tottuun veteen niin Mestari ei tunnu missään sen rinnalla. Vaikka kokoeroa onkin se melkein 20cm...
Nyt se on oppinut oikein hyvin, että kun aloitetaan jouksuttaan niin se aloitetaan käynnistä. Alkuun kun päästin sen kauemmaksi minusta niin heti teki mieli lähteä laukkaa tai ravia. Nyt herra malttaa kävellä molempiin suuntiin ja sitten vasta lähdetään työstään ravia kun minä pyydän. En ole vielä erikseen pyytänyt sitä laukkaan kovinkaan paljon, koska haluan sen keskittyvän ravityöskentelyyn ensin. Laukkaahan se vetää itsekseen aina välillä ja kun pyydän niin hienosti jaksaa mennä. Oon aina vaan niin yllättynyt kuinka tajuttoman hyvä tasapaino sillä on! Miten voi 2v varsa pysyä noin siististi alle 10m voltilla vielä laukassa? Välillä kun jätkä ei meinaa himmata ollenkaan niin alan pienentään ympyrää enemmän ja enemmän niin kauan, että se ei pysty enää laukkaa, jotta siirtyy raviin. Kun siirtyy raviin suurennan heti taas isolle ympyrälle niin ymmärtää miksi haluan sen hidastavan.
Muitten heppojen kanssa on myös sujunut aika hyvin. Uffella kävin eilen hyppäämässä varmaan liki 2v tauon jälkeen kunnolla maastoesteitä ja vielä ensimmäistä kertaa hackamorella! Vitsit se oli liekeissä! Uffella oli tuossa muutama kuukausi sitten hieman takapakkia kintereiden kanssa kun ne hieman jäykistivät sitä ja en halunnut rasittaa Uffea liikaa. Nyt kun ollaan viikottain käyty vähintään 2 kertaa tekemässä laukkamaastoa niin kintereet on taas todella hyvät ja hevonenkin huomattavasti vetreämpi. Hypättiin muutama harrasteen este, menimme banketteja ja otettiin yksi tuttarin tukkipysty mielenvirkistykseksi. Olin todella yllättynyt kuinka hyvin Uffe pysyi hanskassa kuolaimettomalla! Ja hyppäsikin todella hienosti. Vitsit se viimeinen tuttarin este...Siinä tulikin jo isompi hyppy ja ai että mikä fiilis. Tuli heti mieleen ne kultaiset vuodet kun hypättiin oikeesti paljon ja isoa Uffen kanssa! Toisaalta nykyään on kivaa vaan välillä hypellä isompia, kunhan Uffe pääsee edes hyppään niin se riittää sille (ja mulle :D).
Tessan kanssa ollaan siirrytty kesävarusteisiin eli mennään vallan ilman satulaa kentällä. Saan niin hyvän tuntuman siihen ja huomaan välittömästi tuleeko liike rehellisesti selän läpi vai ei. Se kun tahtoo monesti alkaa huijaamaan mua sen suhteen... Tänään hypättiin taas tauon jälkeen ja Tessa oli aivan hullu, tosin hyvällä tavalla! Sillä on kyllä niin tajuttoman paljon voimaa takapäässään, että on Petralla vatsalihakset kovilla niissä hypyissä. Tehtiin ihan vain puomi - pysty - puomi tehtävää. Tessalla tämä on oikein hyvä tapa saada se rauhoittumaan, koska joutuu esteen jälkeen vielä pyöristään ja hidastamaan itseään puomille. Antaa tarkkuutta jalkoihin ja pitää tamman skarppina. Viimeisessä hypyssä este taisi olla jotain 90cm tasoa ja Tessa taas veti melkoisella ilmavaralla. Mikä parasta, mua ei pelottanu yhtään vaan este tuntui jopa pieneltä!
Olen niin kauan halunnut vaihtaa blogiin ulkoasua ja valitettavasti en ole edelliseltä ulkoasun tekijältä kerennyt saamaan uutta, joten väsäsin itse nopeasti tällaisen ja en pidä sitä yhtään huonona! On ainakin hieman erilaista ilmettä ja tällä voin mennä sen aikaa kun saan uuden.
Onko täälä muuten kellään tiedossa ulkoasun tekijöitä? Jos nyt sen varalta, että en saakaan enään tämän jälkeen samalta tekijältä uutta ulkoasua niin voisi olla hyvä pitää mielessä joku muu. Toivottavasti kuitenkin saisin vielä hienompaa ulkoasua kehiin ;)
Sitten kyselisin teiltä, että kiinnostaisiko video-muodossa muutama erikoispostaus? Ajatuksena olisi toteuttaa Tallista esittelyä ja toiseen videoon haluaisin höpistä meidän hevosten varusteista. Miltä tällaine idea kuulostaa? Onko muita ehdotuksia videopostauksille? Kiinnostaisi kovasti tehdä videoita teille nyt kun sain kameran kuntoon ja uuden muokkausohjelman!
Olimme 18.6 jälleen kerran kuvausreissussa Yyterin rannoilla. Lähdin aamulla 8 aikaan kohti Kankaanpäätä nappaamaan Anniina, Sonja ja Albertti kyytiin. Albertti meni oikein nätisti Uffen kanssa koppiin ja koko matkan pojat olivatkin todella fiksusti.
1.
2.
Kuvaajana meillä toimi tällä kertaa ammattivalokuvaaja Krista Ylinen. Krista on kuvannut todella paljon ja painoittaa erityisesti luontokuviin. Käykää katsomassa hänen galleriansa ja ihastukaa. Monipuolinen ja todella osaava kuvaaja, ei voi kun kehua! Kristalla on niin mielettömän taitava silmä tähän hommaan, että tiesin jo ennen kuvauksia kuvista tulevan henkeäsalpaavia.
Paikan päällä harjasin vielä Uffea ja katsottiin kamppeet päälle. Pakattiin omat kamat reppuun ja lähdettiin käppäileen kohti rantaa. Keli oli pilvinen, mutta toisaalta oikein ihanteellinen kuvata. Aurinko ja kimo hevonen ei ainakaan yhdistelmänä ole helpoimmasta päästä, joten olimme melko iloisia kelistä.
7.
8.
Päätimme nyt tänä vuonna tehdä heti niin, että Albert ja Anniina kuvattaisiin ensin. Albert kun on nuorempi niin todennäköisesti keskittyminen ei ole ihan samaa luokkaa kuin konkari Uffella. Sen aikaa odoteltiin Uffen kanssa ja huomasin heti, että sen iho reagoitti suolaiseen ilmaan. Samatien se alkoi rapsuttamaan vuohisia ja iho kutisi todella paljon. Rapsuttelin ja tein sen oloa mukavemmaksi sen aikaa kun odottelimme. Jossain vaiheessa Uffella alkoi olemaan liiankin kivaa kun piti vehje pitkänä oritella Albertille. Ei voi mitään kun vanha irstas Uffe-setä yhtäkkiä innostuu nuoresta miehestä :D
9.
10.
11.
12.
Kun oli meidän vuoro niin aloitettiin heti ratsastuskuvilla. Uffe alkuun pikkusen jännitti mereen menoa, kun sen verran meri aaltoili. Kuitenkin melko nopeasti Uffe sinne menikin ja sen jälkeen ei ollutkaan mitään hätää. Otettiin suoralla linjalla rantaviivaa pitkin ravia ja lopusta hieman laukkaa. Laukassa vesi vaan rouskui mun naamaan ja mekko meinasi vallan nousta liian ylös. Mutta hyvin selviydyttiin ja Krista sai ainakin ikuistettua mun fiilikset Uffen selässä :D
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
Tämän jälkeen otimme pönötys- ja kävelykuvia. Välillä Uffe oritteli aika paljon ja jouduin muutaman kerran sitä komentamaan enemmän. Se on jännä kun sille iskee ihan yks kaks tollasia orikohtauksia ja sillon en saa päästää sitä liian lähelle. Sen on ymmärrettävä siinä vaiheessa, että muhun ei kosketa ja on pidettävä miehiset halunsa kurissa vaikka kuinka Albertti sielä kävelisi.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
Kaiken kaikkiaan oli taas todella hieno reissu ja en voi taaskaan kun ihailla näitä kuvia. Ja nyt sain juuri sellaisia tunnelmallisia kuvia, joita haaveilin pitkään. En voi kun olla joka ikinen päivä kiitollinen, että mun elämässä on noin upea ja mahtava hevonen <3