Eli siis nyt tästä päivästä lähtien otan tuon possun ylläpitoon :)
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja saadaan hyvällä yhteistyöllä hienoja saavutuksia aikaiseksi ;) <3
Petra Palomäki
maanantai 28. helmikuuta 2011
tessa ja esteet :D
Oltiin sitten sunnuntaina tessan kans toista kertaa sannan tunnilla.
Alussa mentiin kahta puomia ekaks ravissa ja sitten laukassa. Samaa kun mitä tehtiin uffen kans alussa perjantaina. Tuntu että en saanu neitiä haltuun kun sanna halus isompaa laukkaa :D ja sitä se sai ;) neiti oli ihan villi mutta osas suorittaa hienosti tehtävän :> No tessallehan tuli jo ihan hiki siinä teho alkuverkassa..
Sen jälkeen mentiin yksittäisiä esteitä ja neiti oli huippu!
Oli aika tulla porttipysty...neiti tulee, pysähtyy esteen eteen (luulin että siinä se tullaan uudestaa) ja neiti veti kamalalla loikalla siitä yli :D voi kun kiltti kun uskalsi silti hypätä sen x)
Lopusta mentiin pientä rataa: oikeassa laukassa punainen pysty, siltä kaarevalla tiellä laine esteelle, sitten sarja vasemmasta (ei bansku laatikot pelottanu ;) ),, pitkällä tiellä taas punainen pysty oikeasta, suoraan 4 laukkaa vesimatto okserille (ei kytänny !), siltä oikeelle kapeelle sharpesteelle ( ei ikinä ole hypänny sitä ja meni suorilta :D), siltä 5 laukkaa suoraan isolle porttiokserille. Se oli jo 80cm!!!! :)))) Meidän enkka ^^! Oli se vaan niin kiltti :)
Sitten su illalla menin uffella ilman satulaa kyntällä. Se oli kans aikas hyvä ;) sain sen laukassa jo hieman rennommaks ja kevyemmäks suusta mutta vielä töitä riittää ja huimasti ;D siika on paras <3
Eilen sitten ratsastin urcon koulun jälkeen heti. Ajattelin taas piitkästä aikaa kokeilla mennä ilman turparemmiä ja se oli aika hyvä!
Ravissa alkaa jo parantua edestä huimasti! Rennompi. Laukassa oli kans jotain osittain hyvää sielä edessä mutta hukku taas joskus jonnekin :D
Mentiin sitten laukkapuomeja. Aluks oikeasta kierroksesta piti tulla puomi -1laukka - innari- 1laukka - puomi. Oikeasta oli huomattavasti hankalempi kun se ulkoohjan tuki oli ties missä! Vaihto melkeen koko ajan vasemman laukan :s nooo kärsivällisyydellä sain sen meneen sitten 4krt puhtaasti ne puomit :D vasemmasta ei mitään sanottavaa, hyvin meni :)Sitten piti tulla lyhyellä laukalla puomi - 3laukkaa - puomi , ja hienosti lyhensi! :)
Sen jälkeen menin zeuksella ja kuten tyypillistä herra oli juossu niin paljon tarhassa että etukenkä oli tippunut :( Menin sitten ihan vaan kevyesti kentällä vähän aikaa. Että se oli ihanan tuntunen suusta *.* tästä se lähtee ;)
Onneks tänään tulee sitten kengittäjä pistään uuden etukengän ^^

lauantai 26. helmikuuta 2011
päivittelyä :D
Eli siis perjantaina iltäpäivällä juoksutin tessan kentällä :)
Laitoin tessan tekeen ravipuomeja ravissa ja sitten laukassa se meni 2 laukkapuomia (korotettu yheltä puolelta n.40cm) ja sitten puomien jälkeen 40cm pysty :) Neiti oli oikein hieno! Ja huomaa että se tajuaa jotain jo esteistä kun ponnistaakin noin hienosti ;)
Poika oikin tiesi jo että hypätään kun kerta meksikkolaiset ja rintaremmi päällä ;D se oli ihan villi taas! Ja hienosti hyppäs ne molemmat esteet molemmista suunnista! :) On se kehittyny jonkun verran kun nyt sen pystyy jo tuomaan hyvin esteelle. Pystyy jo ennakoimaan tuleeko lähelle vai kaukaa joten sen pystyy ajoissa korjaan! :D
Tänään sitten klo13 on sannan estetunti TESSALLA :DDD
Voi ei x) päivittelen huomenna miten meni ;)
Tänään pitää lukee matikan kokeeseen :s
Laitoin tessan tekeen ravipuomeja ravissa ja sitten laukassa se meni 2 laukkapuomia (korotettu yheltä puolelta n.40cm) ja sitten puomien jälkeen 40cm pysty :) Neiti oli oikein hieno! Ja huomaa että se tajuaa jotain jo esteistä kun ponnistaakin noin hienosti ;)
Illalla sitten oli vuorossa sannan estetunti uffella :)
Me oltiin kerrankin ajoissa! Tunnin oli trakoitus alkaa klo19.30 ja muut tuntilaiset tulivat vasta klo19.50.. Joten tunti alkoi vasta klo20. Ainakin kerkesin hyvin verrytteleen ;)
Aloitettiin ravissa meneen päädyssä kaksi ravipuomia (piti saada tuleen hyvin niille) ja sitten sama laukassa. Ekaksi piti saada puomien väliin 3 laukkaa ja sitten ne helpot 4 laukkaa ;) Uffe oli ihan hyvä. Oikeeseen oli vaikeempi suusta, oikas oikean pohkeen päälle.. Sitten mentiin uralla laukkaa, käännyttiin oikealle voltille ja tultiin puomi-pysty. Uffe mainas joka kerta tulla se pohjaan :s pystyn jälkeen jatkettiin vasemmalle kaarevalla tiellä punaiselle pystylle :) Sen se tuli oikein hyvin joka kerta :)
Myöhemmin mentiin sitten se puninen pysty toisesta suunnasta ja jatkettiin kaarevalla tiellä oikealle lainepystuylle :) siika oli hieno ja ei edes kytänny ;)Myöhemmin sitten piti tulla pelkkä sarja. Okseri-pysty,. Okserin alla oli banaanilaatikot. Tultiin esteelle ja uffen mielestä noin banskulaatikot on niin kamalat ja eihän niitä ole edes ikinä hypätty --' niin kielsi kerran siihen vasempaan suuntaan. Oikeeseen kilesi kans kerran --' hohohjaa... :D
Lopuksi mentiin sitten rataa :)Eli oikeassa laukassa punainen pysty siitä kaarevall tiellä oikealle lainepysty, sitten siltä sarjalle. Sarjalta kaarevalla tiellä oikealle pystylle. Pystyltä jyrkkä kaarreoikealle ekalle punaiselle esteelle. Siitä suoraan vesimatto okserille. Sen jälkeen uraa pitkin oikealle sharpeste (kapee), 5 laukkaa suoraan porttiokserille. Siitä jyrkkä kaarre vasemmalle pystylle ja siitä taas kaarevalla tiellä vasemmalle sarjalle toisesta suunnasta.
Viimenen rata oli jo parempi kun uffe ei niin kiirehtiny eikä hermostunu. Pitää kokeilla varmaan kolmipalaa sille esteillä jos ottais paremman tuntuman suuhun :) siika on number 1 ;) <3
Urco kengitettiin perjantaina :)
Eilen olin koko aamun eka veljellä käymässä ja sitten k.päässä asoilla :)
Iltapäivällä sitten ratsastin urcolla kentällä :) Se oli aika kiva. Roosa meni samaan aikaan kentällä vehuskalla (joka on kiimassa) ja urco vaan hörähteli pari kertaa sille, ei vakavempaa :D urcon ravi oli parantunu! Ja laukssa teki hienot laukan vaihdot molempiin suuntiin puhtaasti ja rauhallisesti!
Sen jälkeen menin heti suoran zeuksella. Hyppäsin sillä kentällä okeria ja pystyä :)Poika oikin tiesi jo että hypätään kun kerta meksikkolaiset ja rintaremmi päällä ;D se oli ihan villi taas! Ja hienosti hyppäs ne molemmat esteet molemmista suunnista! :) On se kehittyny jonkun verran kun nyt sen pystyy jo tuomaan hyvin esteelle. Pystyy jo ennakoimaan tuleeko lähelle vai kaukaa joten sen pystyy ajoissa korjaan! :D
Tänään sitten klo13 on sannan estetunti TESSALLA :DDD
Voi ei x) päivittelen huomenna miten meni ;)
Tänään pitää lukee matikan kokeeseen :s
torstai 24. helmikuuta 2011
Eilen olin varsin harvinaisen ahkera!
Heti aamusta menin urcolla koulua kentällä. Huomasin heti että ravissa se oli jo paljon rennompi suusta ja ei ruvennut sählään ja pureskeleen kuolainta! Laukassa ajoittain sama juttu, mutta toiste oli niin pohkeen takana että huhh. Ja tietysti herrahan on macho man ja jos sanoo vähän kovempaa se näyttää hurjan puolensa "no more sensitive guy" :D mutta kokonaisuudessaan se oli ihan ok.
Huomenna sitten illalla uffella sannan estetunnille :) Saasn testata mun uusia suojia ;))
Heti aamusta menin urcolla koulua kentällä. Huomasin heti että ravissa se oli jo paljon rennompi suusta ja ei ruvennut sählään ja pureskeleen kuolainta! Laukassa ajoittain sama juttu, mutta toiste oli niin pohkeen takana että huhh. Ja tietysti herrahan on macho man ja jos sanoo vähän kovempaa se näyttää hurjan puolensa "no more sensitive guy" :D mutta kokonaisuudessaan se oli ihan ok.
Heti sen jälkeen, ennen päiväruokintaa, menin zeuksella käveleen maastoon :) vähän vaihtula sillekin ttä ei aina kentällä :) btw se oli tiistaina ihan super kiva! Hitto kun se parani sen hieronnan jälkeen ja paljon! Siis nykyään sillä voi jo tehdä töitä eikä aina tartte kinastella jostakin tyhmästä asiasta. Kuitenkin maastossa se oli aika pirtee kuten aina ;) Kokeiltiin pari metriä mennä hanges mutta ei kyllä pystynä :( hemmetin jääkerros sielä hangessa :(
Iltapäivällä oli tessan vuoro. Ja se oli sitten niin neiti päällä kun voi olla :D ihmettelin juuri päivällä että ompas se mennyt hevin näin kauan. Olis pitäny olla hiljaa! Siis sillä oli taas niin virtaa että ei pystyny tekeen mitään. Sitten vatsa kun olin laukannu sillä kentällä kunnolla noin 6 kierrosta per suunta niin sitten vasta se oli jo vähän väsynyt että pysty pyytään jotain. Suusta paino hieman mutta lopussa korjautui hienosti :)
Illalla sitten ratsastin vielä uffen :) menin Minnan kans eka tekeen pienen kävelylenkin maastoon ja sitten tultiin kentälle. Oli kyllä jo NIIN kylmä että huhu. Mittari näytti -24C niin laukkaaminen jäi pois kokonaan. Tein pieniä ravi-käynti siirtymisiä ja pari kertaa molemmista suunnista ravipuomit :) Siika oli ihan kiva, eihän nyt noi vähällä ratsastuksella voi huonosti mennäkkään :D mutta saatiin 30min aikaa kuluun kuitenkin sielä kylmässä.
Piti mennä lasse vielä mutta en viittinyt kun pakkanen vaan kiristy ja kiristy. Joten sillä vapari eilen.
Tänään juoksutin aamusta zeuksen ja se meni hienosti :) mentiin eka 5 ravipuomia sitten piti nostaa laukka , tulla pysty, pystyn jälkeen ravi ja taas ravipuomit :) Vasemmalle se teki ravisiirtymisen paremmin mutta oikeeseen piti vähän aikaa hiota sitä :) Mutta tosi hienosti teki hypytkin. Rauhallisesti ja voimakkaasti :)
tiistai 22. helmikuuta 2011
kisailua ja kauhua
Sunnuntain meni koko päivä Niinisalon seuraestekisoissa :)
Aamusta menin zeuksella luokan 80cm ja poika oli aivan intoo piukeena :D en ole pitkään aikaan tuntenu sitä noin tulisena :o pidätellä sai ;) verkassa se oli ihan kone :D okseria hyppäs koko ajan liian kaukaa kunnes sain sen taas takasin ja pakotin ponnistaa kunnolla ;) selviydyttiin 4vp uusinnassa :D tuli aivan liiiiian lujaa pystylle ja se ei "kyennyt" nostamaan noin nopeeta etukoipiansa ;D Sijaa en tiedä monensiako oltiin mutta kaippa se sitten selviää ;) tyytyväinnen olen kuitenkin siihen ja paljon :D krovahuput oli vaan korvista vähän liian isot ;) toisella on poni korvat mutta ponikorvahuppu ei mene :D aina pitää lyhentää korvista kangasta :D
Lassella menin sitten luokan 90cm-100cm :) Lasse oli vähän melkeen koko ajan pohkeen takana, tultiin vähän tiukoille niin ei keritty niin kamalasti verkkaan. Olis pitäny ottaa pari kunnon laukka pätkää maneesis ja saada se hereille :D mutta eipä se menoa haitannu ;) Porttipysty oli niin paha että siihen piti verkassa pysähtyä katsomaan :D (ostan isommat kannukset kun olen niin lyhyt jalkanen että en saa kunnolla pohjetta sen lihaskimpun ympärille ;D). Mutta okseria kun hypättiin verkassa...jesssus mitä valtavia hyppyjä! Hhuhuh :D
Ja näin sitten radalla joka esten jälkeen tunsin sen hieman hitaaksi mutta... VOITTO TULI :)))))) Meidän eka yhteinen ruusuke! Ja toiset kisat ;) no periaatteessa ensimmäiset SEURAkisat :DD
Possu oli oikein mahtava :) tolla koneella saa hyvinkin sijoituksia kunhan saa sitä reenattua että esteeltä kun tullaan alas me JATketan eikä jäädä himmaileen ;D
Kvaaleja lähdettiin hakeen molemmille hepoille ja tulihan ne sieltä ;))
Eilen JEP-tiimi kokoontui Jennille :) Aivan mahtava ilta :D katsottii 3 kauhuleffaa ja rupateltiin melkeen 2h keittiön pöydällä ;) Skeleton Crew (aivan paska leffa), The collector (ihan hyvä) ja Paranormal Activity (ei erikoinen) :D mutta nukuttua tuli vaan 2h kun ei väsyttäny ollenkaan kun join yli litran energiajuomaa ;D uhuhuh :DD Mutta EHDOTTOMASTI otetaan uusiksi ;)) !

torstai 17. helmikuuta 2011
hööks :)
Tälläsiä kaikkee tuli keskiviikkona ja torstaina ostettua hööksistä ^^
Keskiviikkona iskä meni yksin ja sitten eilen oltiin molemmat :DD
Keskiviikkona iskä meni yksin ja sitten eilen oltiin molemmat :DD
uffelle maneesille |
urcolle |
tessalle :) |
Sitten tuli vielä uffelle toppaloimi, zeukselle vihree riimu, mulle takki, sukat, tohvelit, huppari ja nahka öljyä satulaan :)
PLUS tänään tuli Horzelta zeukselle toinen kisasetti ja mulle punanen huppari :))
tiistai 15. helmikuuta 2011
piristävä aamu
Katsoin aamulla mittarista ja komeat -36C pakkasta. Jaahas ajattelin, eipä tartte viedä ainakaan heppoja pihalle.
Saavun tallin ovelle ja kuulen "pshhhhhhhhhh.." mä olin vaan et "ei vittuu.." ja näin, pesarilla oli putkeen tullu halkeama niin kovan pakkasen takia. Kun ikkunaa on pakko pitää hieman raollan että ilma kiertää paremmin ja sieltä oli sitten tullut kylmää..Tallin lattialla 5cm vettä MUTTA onneksi oikea tallinpuolisko oli säilynyt kuivana (satulahuonetta lukuun ottamatta) ja karsinoihin ei ollu menny vettä kun puurua oli niin paljon ovien edessä että ei päästäny vettä sisään :) huhu edes jotain postitiivista :D No sain sen siivottu koko tallin n.2h ämpärillä ja kauhalla,..mikä homma! Kun kaivo jäässä niin pihalle veidä kaikki vesi :D
Uffe-puffe raukka joutu -34C pakkasessa pihalle, näytti kyllä poika enemmän michelin ukolta kun hevoselta :D
rakas mussukkani siika <3 |
Neiti oli hienosti koko matkan :) pari kertaa säikähti kun lintu lensi puskasta pois :D ja se uskalsi mennä sillankin yli ^^ hieno neiti
Sitten ratsastin uffen kentällä ilman satulaa. Laitoin vaan toppiksen päälle ja menoks.
Anniina ratsasti samaan aikaa possulla kentällä...voi ei x'D niitä meidän juttuja :D
Siika oli jälleen oma itsensä :) kiukkukausi on näköjään mennyt ohi <3 se oli taas iiiihana suusta ja laukassa rauhalinen, rento..ah oikein nautin taas ratsastaa sillä :) Ja aurinko paito vielä komeasti niin ahh ihanaa ei voi muuta sanoa :) amo-te ufaninho! <3 Kesää odotellessä!
Ratsastin sitten iltapäivällä urconkin mutta en kauaa kun oli jo niin paljon pakkasta. Meni käynnissä voltteja ja kiemuroita kunnes jääty kädet ja en tuntenu nitä enään :D piti mennä sitten takas talliin ^^
Pirkko Herdin valmennuksia
Viikonloppu meni kokonaan Pirkko Herdin koulu sekä estevalmennuksissa :)
Lauantaina olin siialla kouluvalkussa. Olin ihan yllättyny että oli niinkin hyvä suusta kun oli, ei siis mikään täydellinen mutta parempi kun viikko sitten ;)
Tehtiin paaaljon väistöjä käynnissä ja ravissa jotka oli vaikeita uffelle. Varsinkin vasemmalle. Mutta saatiin kyllä hienosti ne kans sujuun :)
Lopusta mentiin ympyrällä laukkaa jossa piti sitten pienentää ympyrä pienemmäksi. Laukassa sen huomaa kuinka paljon se painaa suuhun tai siis ei nyt NIIN kamalasti mutta mun kädelle paljon :D
Pike neuvo hyvin että se pitäis saada pää ylös ja takajalat mahan alle hyvin. Kun se menee pää alhaalla ja takajalat menee alussa hyvin mutta sitten alkaa pikku hiljaa leviään sivuille, ja kun pitäis saada ne mahan alle.Puffehan otti sitten nokkiinsa pari kertaa kun "potkasin" kunnolla pohkeella kylkeen x) <3
Sunnuntaina sitten oli vuorossa estevalmunnukset. Aamusta kun heräsin katoin mittaria "-26C" sillain et JAA-A! No ei se meitä onneks estäny ja mentiin aamusta klo10 valmennukseen possulla. Onneks pakkanen lauhtu vähän niin pääsi tekeenkin jotain. Possu oli ihan ok. Suusta oli vähän kova niin kaarteissa en saanu esteen jälkeen taipuun kunnolla kun hieman vastaan vasenta pohjetta, mutta ei paljon :)
Esteillä possu oli hyvä :) vesimatonkin hyppäs tokalla kertaa joten ihan hyvä suoritus :D Esteet nousi sitten jonnekin 95cm korkeuteen ja se meni kivasti ne :) Ajattelin että jos tavoitteeksi pistäis vaikka re 110cm ja ke helppo ;) mutta aika vain näyttää miten menee ;))
Zeus oli aivan mahtava! :D Ihanaa piiitkästä aikaa kun se menee hyvin esteillä <33 Mentiin samaa tehtävää kun mitä lassella. Kiemuralla 3 pystyä. Sitten innari välillä 2 ristikkoa-suoraan-2 lyhyttä laukkaa-okseri-4 laukkaa sarja (iso väli)-vasemmalle-kukkapysty-vesimatto oikealle :) Hienostihan se sen meni!
Siis sain sen tuleen rauhassa esteelle ja sain sen ponnistaan selällä ja tekee tooosi hyvät hypyt kukalle ja vesimatolle :) Se oli oikein kone ! Pike kehu sitä hienoksi mieheksi ;)
perjantai 11. helmikuuta 2011
tessukka :))
Viikko taas menny näin nopeesti, oon ollu taas laiska kun en ole jaksanu kirjoitelaa tänne ^^
Uffe oli ollu ihan ok, on ollu parempikin :/ suusta alkaa taas rauhottuun kun nyt sillä on menossa semmonen "aah sä otit ohjat käteen" kausi :D mutta kun ajatteleen vaan positiivisesti niin hienosti menee ;) no tänään päätin piitkästä aikaa juoksuttaa sitä :) välill' semmosta liikutusta missä ei ole ketään selässä sähläämässä ;D
Torstaina kävi Hanna hieromassa zeuksen :) poika nautti oikein, ja kuten epäilinkin vasen lapa ihan jumissa. Ei ihme että laukka ei oikein vasempaan suju :s Ratsastin se tänään, menin semmosta venyttävää ratsastusta :D ja se oli yllätävän hyvä, aaahh pitkästä aikaa :P vasemmalle oli hitusen rennompi :)
Urco on ollu kans ihan ok, mutta raspauksen tarpeessa. Menin sillä toissa päivänä ja suusta aikas vaikee. Ravissa on pätkiä kun menee hienosti alhaalla ja tuntumalla mut sitten se yhtäkkiä hukkaa tuntuman ja rupee pureen hampaita, lonksuttaan hampaillansa, niin ärsyttävää! :s laukassa oli vaikeempi saada alas eteen, mutta kyllä se jossain vaiheissa menikin sinne ;D
Tessalla olin sitten torstaina ekaa kertaa sannan estetunnilla ^^ Neiti oli ihan HUIPPU! Koppiin meno oli vähän semmosta takkuamista, mutta meni nätisti sitten liinoilla :D
Tunnilla mentiin iahn vaan yksittäisiä esteitä ja lopuks mini rataa :) Tessukka hyppäs elämänsä ekaa kertaa heinäpaali pystystä, okserin! jossa vesimatto ja toinen missä banaanilaatikot :D ja sarjan :D ja sitten vielä kukkaruukku pystyn! Kukkaruukku pystylle kielsi ekaa kertaa, liian jännä, mutta sekin kun toin sen ehkä vähän hitaasti siihen :D
Oon niin sairaan ylpee siitä! Tultiin maneesille ja sielä oli varmaan 20 hevosta samaan aikaan :s mutta tessa oli ihan nätisti, välillä kun heppa hyppäs läheltä jänskätti, mutta muuten meni upeesti! :) <3

Hyppäsin btw tänään possulla kentällä :D kamalan kyyylmä, no -14C ;D hyppäs jälleen vesimaton suorilta molemmista suunnista ja sitten menin puomi-okseri-puomia. Okseri nousi 100cm korkeuteen lopussa ja hienosti possu lensi yli :D pari kertaa tuli puomi alas kun nyt possu ei osannu hypätä läheltä :D no harjoitusta harjoitusta ;))
maanantai 7. helmikuuta 2011
päivittelyä :)
HUi viiko on jo menny viimesestä päivityksestä :D
no viikoo on menny ihan normaaleissa merkeissä, koeviikkoa oli ja meni :D sain huiman 4½ ruotsin kokeesta ja todistukseen sitten 5 ;D oon niin ruotsin nero, ruotsin miljonääriäidit pelasti ;D
Olin uffella torstaina sanna estetunnilla ja poika oli hieno :)! Tehtiin tooosi paljon jumppaa puomeilla sekä pienillä esteillä :) poika oikein puuskutti, ja sitten kopissa riehu oskun kans ja tiputti takakenkänsä --' tyypillistä, juuri maanantaina kengittäjä kävi laittamassa etukengän takas ja nyt lähti jo takakenkä :D
Olin tessalla maastossa ja neiti oli oikein rohkea :) vasemman laukan nosto tuotti hienan vaikeuksia kun piti nostaa laukka suoralla, mutta kyllä se sitten nosti sen nätisti :)
Zeuksella on menossa (ja mullakin) tämmönen yhteinen ei hyvä kausi. En tiedä koska löydetään se yhteinen sävel, kuten mulla ja uffella on :/ olin maastossa ja poika oli hieno kun mentiin pois päin, mut kun tultiin ktakasin oli aivan kamala :( no en jaksa siitä ruveta kertoon enempää, tilaan hierojan sille tällä viikolla jos johtuis huono laukka selän jumissa olosta :)
Unaivan masu kasvaa kasvaa ja kasvaa :)) kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin! ^^ onneks :)
Hyppäsin tessalla eilen kentällä :) menin semmosta hurjaa 3 esteen rataa :D esteen nousi jo 50cm ja neiti ei tiputtanu kertaakaan :D ekalla kertaa kun tuli sen maahan kaivetun ristikon tessukka otti sitten varman päälle ;D (kuvassa) Torstaina mennään ihan ekaa kertaa sannan puomi/estetunnille :) katsotaan miten menee ;D vehuska tulee roosan kans samalle tunnille :))
Nyt olis sitten tavoitteena saada zeuksen kans asiat kuntoon ja reenata ihan tosissaan, jos pääsis sitten syksyllä tuttaria sen kans jo ;)
Viikonloppuna on sitten piken valkkuja kaikilla mutta siitä sitten lisää lähempänä :)
Tänään sitten uffen, zeuksen ja mahd. urcon ratsatus :) saa nähdä miten menee ;) peukut pystyyn! :)
p.s. viikonloppu oli leeville varsin raskas ;) pe, la ja su pulkkailua :)) poika oli niin taitava kun meni oikein nätisti keskellä tietä ravia ja laukkaa :D takasin päin ei jaksanu enään edes pihaan vetää mua, voi raasua kun sillä on huono kunto :D

tiistai 1. helmikuuta 2011
estekilpailut ja muuta..
Joo eli sunnuntaina oltiin sitten estekisoissa niinisalossa.
Zeuksella menin 60cm ja pojasta huomas että on ollu vähän hyppytaukoa mutta meni radan puhtaasti ja oltiin joku toisia tai kolmansia en muista enään enkä rupee tänne varmoja tietoja laittaan kun tulee sitten korjausta ;DNo kuitenkin, sitten oli lassen vuoro 80-90cm luokassa. Meidän kohtaloksi koittu vesimatto okseri. Toisaalta on ihan kiva että toi vesimatto oli sielä kisoissa että sai harjoitella, mutta toisaalta ei...kiva kun ensimmäiset kisat lassen kans ja heti hylätty :(
Ykkösesteeltä pitijatkaa suoraan kakkoselle (joka oli se vesimattoeste) no poika veti heti ykkäsen jälkeen aivan pohjetta vasten uralle ja en saanu sitä matolle asti :( toinen yritys ja taas uralle veti, teki etuosakäännöksen ja sain sen esteen yli :) se tietysti oli jo siinä meidän kisa kun hylsy tuli jo :D mutta loppu rata meni ihan normaalisti, tunsin taas sen estepossun sielä alla :) No mutta toivottavasti nyt saadaan ongelma ratkaistua kun ostettiin meillekin tuollainen vesimatto (hööks versio, ei varaa tohon aitoon :D). Menään sitä melkeen joka päivä NIIN kauan ennen kun possu menee rauhallisesti ja ilman kyttäämätä siitä yli! :)
Oli sitten uffen vuoro ja se meni kans aivan perseelleen, mutta tosin vika tais löytyä aika alta yksikön kun oli niin jumalattoman kova suuhun! Heti kun vähänkin ohja oli löysemälle pää ylös ja kielto.. Se ei ollu ollenkaan normaalin olonen koko hevonen :( kyttäs IHAN KAIKKEE! Sannakin sano että heti huomaa kun ei ole viikolla hypätty, kun hyppäsin sillä viimeks sillon edellisenä viikonloppuna, niin ajattelin että ei sen tartte viikolla hypätä.. Ja sitä paitsi se ei olis päässy hyppään kun se rokotettiin tiistaina :/
No onneks tämä kaikki on vain harjoitusta ja kokemusta seuraavaa kertaa varten, en aio lannistua nöin pienestä ;) jos meinaa saada jotain tehtyä pitää ajatella eteenpäin vaan :)
Kisojen jälkeen fiilis oli todellakin aika maassa, huolestui uffesta niin paljon että kyyneleetkin tuli silmiin :'( Lea kävi raspaamassa hampaat tänään :) jos menis ohi ja onneks meillä on siian kans sitten torstaina sannan estetunti, ja toiveina oli mahdollisimman paljon erikoisesteitä ! :_DD
Sillon sunnuntaina menin vielä iltapäivällä tessan kentällä :) loppukäynnit sitten minnan kans maastossa :)
Neiti oli ihan kiva :) kuten normaalisti ,mutta kotona se keksii paremmin asioita mistä kiukutella, kun taas sielä maneesissa ei :D tykkäsin enemmän ratsastaa se sileä maneesissa kun kotona :DD no se on vaan hyvä jos se on tommonen vieraissa paikoissa ;D
Eilen en pystyny meneen kun lassen vaan kun maha eihan törkeen kipee...naisena ei ole kivaa.. :D Tänään sitte luvassa anniinalle pieni estetunti possulla VESIMATTO :DDD sitten zeuksen ja urcon ratsastus ja illalla sitten tuskissaan lukeen historiaaa :s
Ah ja sitä vielä että tuli tossa luettua kaikkee ja sanon nyt sitten ihan suoraan kaikille jotka edes lukee tän!
Mä en halua kenekään kans riitaa ja haluan ihan oikeesti elää sovussa kaikkien kans, jos ette halua mun kans niin ei sitten , mutta mä yritän parhaani mukaan olla kaikkien kaveri :DD
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)