Petra Palomäki

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Let the sea set you free

Olimme 18.6 jälleen kerran kuvausreissussa Yyterin rannoilla. Lähdin aamulla 8 aikaan kohti Kankaanpäätä nappaamaan Anniina, Sonja ja Albertti kyytiin. Albertti meni oikein nätisti Uffen kanssa koppiin ja koko matkan pojat olivatkin todella fiksusti.

1.

2.

Kuvaajana meillä toimi tällä kertaa ammattivalokuvaaja Krista Ylinen. Krista on kuvannut todella paljon ja painoittaa erityisesti luontokuviin. Käykää katsomassa hänen galleriansa ja ihastukaa. Monipuolinen ja todella osaava kuvaaja, ei voi kun kehua! Kristalla on niin mielettömän taitava silmä tähän hommaan, että tiesin jo ennen kuvauksia kuvista tulevan henkeäsalpaavia.



3.

4.

5.
6.

Paikan päällä harjasin vielä Uffea ja katsottiin kamppeet päälle. Pakattiin omat kamat reppuun ja lähdettiin käppäileen kohti rantaa. Keli oli pilvinen, mutta toisaalta oikein ihanteellinen kuvata. Aurinko ja kimo hevonen ei ainakaan yhdistelmänä ole helpoimmasta päästä, joten olimme melko iloisia kelistä.

7.

8.

Päätimme nyt tänä vuonna tehdä heti niin, että Albert ja Anniina kuvattaisiin ensin. Albert kun on nuorempi niin todennäköisesti keskittyminen ei ole ihan samaa luokkaa kuin konkari Uffella. Sen aikaa odoteltiin Uffen kanssa ja huomasin heti, että sen iho reagoitti suolaiseen ilmaan. Samatien se alkoi rapsuttamaan vuohisia ja iho kutisi todella paljon. Rapsuttelin ja tein sen oloa mukavemmaksi sen aikaa kun odottelimme. Jossain vaiheessa Uffella alkoi olemaan liiankin kivaa kun piti vehje pitkänä oritella Albertille. Ei voi mitään kun vanha irstas Uffe-setä yhtäkkiä innostuu nuoresta miehestä :D

9.

10.

11.

12.

Kun oli meidän vuoro niin aloitettiin heti ratsastuskuvilla. Uffe alkuun pikkusen jännitti mereen menoa, kun sen verran meri aaltoili. Kuitenkin melko nopeasti Uffe sinne menikin ja sen jälkeen ei ollutkaan mitään hätää. Otettiin suoralla linjalla rantaviivaa pitkin ravia ja lopusta hieman laukkaa. Laukassa vesi vaan rouskui mun naamaan ja mekko meinasi vallan nousta liian ylös. Mutta hyvin selviydyttiin ja Krista sai ainakin ikuistettua mun fiilikset Uffen selässä :D

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

Tämän jälkeen otimme pönötys- ja kävelykuvia. Välillä Uffe oritteli aika paljon ja jouduin muutaman kerran sitä komentamaan enemmän. Se on jännä kun sille iskee ihan yks kaks tollasia orikohtauksia ja sillon en saa päästää sitä liian lähelle. Sen on ymmärrettävä siinä vaiheessa, että muhun ei kosketa ja on pidettävä miehiset halunsa kurissa vaikka kuinka Albertti sielä kävelisi.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

Kaiken kaikkiaan oli taas todella hieno reissu ja en voi taaskaan kun ihailla näitä kuvia. Ja nyt sain juuri sellaisia tunnelmallisia kuvia, joita haaveilin pitkään. En voi kun olla joka ikinen päivä kiitollinen, että mun elämässä on noin upea ja mahtava hevonen <3

26.

27.

28.

29.

30.

31.

32.

33.

34. Oma suosikki <3

35.

36.

37.

38.

39.

Kertokaa löytyikö kuvien joukosta lemppareita!


10 kommenttia

  1. voiko noista muka valita jotain?! Ihania kaikki =)

    VastaaPoista
  2. Kaikki on yhtä upeita kuvia! Yyteri on tosi kaunis paikka, käymme siellä kerran kesässä lomamökeillä. Nyt olimme (vuoden tauon jälkeen) itseasiassa 3-6 päivät yyterissä, rakastan sitä paikkaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Yyterissä on kyllä niin kauniit maisemat! Toivottavasti teilläkin oli hieno reissu :)

      Poista
  3. Kaikki on WAU, mutta 15, 17, 19 ja 34 oli ehkä kaikista parhaat :)

    VastaaPoista