Petra Palomäki

maanantai 18. joulukuuta 2017

Kuvapostaus: Tallikoira Rambo

En ole varmaan kertaakaan vaan saanut aikaseksi laittaa meidän Rambosta tänne blogiin kuvia. Tosiaan Rambo astui Leevin suuriin saappaisiin tallikoirana viime vuoden lokakuussa. Rambo on siis Isosveitsinpaimenkoira ja tällä hetkellä jätkä on reilu vuoden ikänen, säkää reilusti yli 70cm ja painoa melkein saman verran kun mulla olis 60kg. Otin siitä nyt viikonloppuna muutaman uudemman kuvan ja tässä tulos! Lopussa olisi pieni söpöysvaroitus vuoden takaiseen kuvaan niin näätte mistä poika on oikein kasvanut!

Onko muilla millaisia tallikoiria?
Löytyikö lempikuvaa?


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15. EN KESTÄ <3

16.


torstai 30. marraskuuta 2017

Videopostaus: Mestarin käsittelyä ja irtojuoksutusta

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Blogi on merkittävästi hiljentynyt, ja kuten sanoin jo syyskuussa niin haluan enemmän jatkaa videomuodossa näitä postauksia. Joten nyt teille olisi tässä Mestarista videoa. Pesupaikalla sitä hoidin ja sen jälkeen päästin herran irti kentälle juoksemaan. Alunperin piti juoksuttaa, mutta virtaa näkyi sadekelin takia olevan niin paljon, että päästin sen revitteleen.

Meillä tosiaan on ollut hieman ongelmia noiden kavioiden noston kanssa ja vihdoin ollaan päästy sen suhteen eteenpäin. Olen tietenkin varovainen sen kanssa, koska se on niin pirun nopea reagoimaan takasillaan kaikkeen. Ei tahallaan sinänsä huitase jalalla eikä se aina edes potkase, mutta on sellanen levoton. Ja mulla on sen verran itsesuojeluvaistoa, etten päätäni hevosen takajalkojen eteen pistä jos se voi vahingossa potkasta. Mutta nyt homma on paljon parempi ja muutenkin jätkä on jo hieman aikuistunut. Jos kelit tästä kylmenee niin vien pojan klinikalle sitten ruunaukseen.

Eli nyt käytte katsomassa hieman kuinka iso mun pojasta on tullut ja laittakaa mun tube kanava samalla seurantaan ;) Palautetta saa tietenkin laittaa, asiallista sellaista kuten te aina laitattekin !


torstai 21. syyskuuta 2017

Grandulan kisadebyytti

Nyt se päivä vihdoin koitti kun pääsimme Pötkylän kanssa ihka ensimmäistä kertaa koulukisoihin! Ei olla oikeastaan taidettu kun kerran käydä kotoo pois maneesilla ratsastamassa ja muuten aina vaan irtona päästetty neiti juoksemaan. Nyt sitten päätin, että lähdetään kisaamaan, koska jostain on aloitettava tai muuten me juurrutaan kotikentälle vallan.


Olimme 17.9 Luvialla Ratsastus Granifiq:n järjestämissä harjoituskoulukisoissa. Meidän piti ensin startata pelkkä raviohjelma kunnes rupesin lukeen sitä ja mulla meni kärsivällisyys, koska radalla ei ollut melkein yhtään mitään tekemistä. Päätin ilmoittaa meidät sitten Harrasteen kouluohjelmaan, vaikka mua arvelutti ottaa ylipäätään laukkaa radalla. Pötkis kun kuumuu siitä todella paljon... Mutta päätin ottaa riskin ja totesin itselleni, että jos vaan päästää rata loppuun (vaikkakin pukkilaukkaa) niin tavoite saavutettu :D


Lastaus meni kotona yllättävän hyvin vaikka äitin kanssa sitä yhdessä ekaa kertaa lastattiin. Herra Nyhtis luottoponina tietenkin mukana, jotta ei tartte neidin yksin matkustaa pelottavan isossa trailerissa. Matka sujui todella hyvin ja kun päästiin kisapaikalle, kävin ilmoittautumassa ja hetki sen jälkeen otettiin Pötkis ulos ja laitoin sen kuntoon. Heti en selkään noussut vaan halusin sen ensin ihmettelevän paikkoja maasta käsin. Verkkakenttä oli aikamoista liejua ja lätäkköä täynnä ja mua arvelutti jo siinä, että pystytäänkö edes raviaskeltakaan sielä ottamaan kun neiti prinsessa Pötkis on aina veden suhteen ollut kovin...noh..neitimäinen :D Eli veteen ei ole kiva jalkojansa kastella...


Kun pääsin selkään niin jestas miten toi poni yllätti mut totaalisesti. Käveli allöttävien lätäkköjen yli ja oli todella rento vaikka muut hevoset ravasi ja laukkasi. Hienosti käveltiin pitkin ohjin ja se käyttäyty kuin olisi ennenkin ollut kisoissa. Kerran se veti pienen rodeon paikallaan, koska yksi hevonen poistui näkyvistä talliin ja sehän oli erittäin vakava juttu :D Maneesiin mentäessä hieman jännitti mutta jestas miten se heti rentoutu kun näytin sille uudet paikat ja kehuin. Heti kun kehuin sitä sen asenne oli välittömästi sellainen "okei, nämä ei ole pelottavia asioita koska sä sanot niin, niin minä uskon ja en välitä niistä".



Radalla näytin kaikki kulmat, tuomarit jne jottei radan aikana olisi yllätyksiä tullut. Voi kuulkaa miten hienosti se menikään!! Pystyin ratsastaan sitä kunnolla kulmiin ja yllättävän rennosti otti koko radan. Ensimmäisessä laukassa neiti otti pukin kautta, koska en ollut laukannut verkassa kentän huonon kunnon takia ollenkaan. Mutta mielummin pukin kautta laukkaan kuin ettei ollenkaan tai vielä ristilaukkaan. Ei voinut kun hymyillä neidin touhuille. Keskiravia en nyt lähtenyt sen kummemmin edes yrittään, vaan parempi nyt varovasti ja rauhallisesti hyvä rata alle. Välillä se meinaa herkästi karata kuolaimen alle varsinkin kun Pötkis hermostuu tai ei rehellisesti kuuntele mun pidätteitä. Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen kokemus ja uskon, että tammallekin jäi hyvä mieli tästä!



Prosentteja saatiin 64,74% ja tällä neiti Pötkis aloitti ruusukehain uransa lunastamalla itselleen sinisen ruusukkeen loistavasta toisesta sijasta! Tästä on suunta vain eteenpäin! Nyt vaan ahkerasti Kallen valmennuksia alle niin eiköhän tuosta hieno kouluponi saada ;)





Kaikki kuvat ottanut Janette Mattila

lauantai 9. syyskuuta 2017

Barokkipäivät

Elokuun lopussa päästiin taas näkemään uljaita barokkihevosia Ypäjän Hevosopistolla. Meidät kutsuttiin Tessan kanssa esiintymään rotunäytökseen ja samalla starttasimme meidän ensimmäisen HeA luokan. Treeneissä Tessa oli mennyt todella hyvin, joten hyvällä mielellä lähdimme Anniinan ja Tessan kanssa kohti Ypäjää. hullut hevosihmiset herää kukonlaulun aikaan sunnuntaiaamuna :D



Kun päästiin paikan päälle, kävin ilmoittautumassa kisoihin ja samalla kyselin hieman miten homma etenee. Valitettavasti kansliasta en kovin paljoa tietoa saanut, mutta FIAL:n porukka pelasti. Rotuesittelyssä meitä oli yhteensä 3 lusitanoa ja Tessan kanssa hyppäsimme taas muutaman esteen. Tessa oli verkassa niin kireä ja kiukkunen muille oreille, että sain rauhoitella sitä oikeastaan koko verkka-ajan. Heti kun otin yhden hypyn tamma rauhoittu ja jaksoi keskittyä. Hypättiin siis ihan perus kahden pystyn sarjaa ja alkuun kun korkeus oli alle 80cm niin kaikki meni oikein hyvin. Kun nostimme esteitä niin en tyhmä tajunnut sanoa, että pidentäisivät sarjaväliäkin. Noh se jäi sitten aivan liian lyhyeksi ja Tessa pudotti joka kerta. Tosin propsit sille kun kaikesta huolimatta silti koittaa hypätä vaikka miten päin.


Kouluverkassa Tessa oli taas aivan ääripää ja jäi todella paljon kinnaan vastaan vasempaan ohjaan. Tein koko ajan voltteja ja kiemurauraa toivoen, että Tessa ei juokse alkta pois ja jaksaa maltilla kantaa itsensä läpi kaarteiden ja volttien. Starttasimme ensimmäisenä vielä kaiken lisäksi, joten hieman itseäkin jännitti.




Radalla Tessa oli ok, ei mikään hyvä kuten viimeaikaisisssa treeneissä, muttei mikään huonokaan. Keskiravit ei lähtenyt kunnolla, keskilaukka ei lähteny kunnolla, väistöt ei mennyt kovin nappiin..Sanoisinko, että aika tahmeasti kulki. Suurin syy tähän oli Tessa huono energiankäyttö jo silloin rotuesittelyn verkassa. Se kaikki kiukkuilu ja sekoaminen vei siltä kallisarvoista energiaa ja kuka nyt kouluradalla jaksais innostua :D Mutta kuitenkin siisti ja suhteellisen hyvin eistetty rata prosentein 63,8%.





Kävin kansliasta kysymässä tuloksia kun poulet meistä huimasta 8 vai 9:stä ratsukosta oli mennyt. En saanut mitään tietoa ja mitään eivät suostuneet sanomaan. Noh, kuunneltiin Anniinan kanssa kuulutuksia, mutta huonosti niistäkään saatiin selvää. Kuulin sitten jossain vaiheessa "luokka3......66%". No mä ajattelin heti, että jos 66% on kärkitulos saadaan lähteä kotiin. Ja niin me teimme. Nälkäisinä matkasimme lähimpään Hesburgueriin ja ei mennyt kauaa kun saatiin puhelinsoitto: " Missä olette? Petra voitti luokan!".

No eihän siinä nyt enään viitsitnyt lähteä hevosen kanssa ajamaan takasin niin kysyin kaveriltamme, voisiko käydä noutamassa palkinnot puolestani. Niitä ei kulema saanut kuin minä ja siitä syntyikin aikamoinen rumba saada ne palkinnot... Eli siis, kanslia ei voinut yhtään mitään sanoa kun kävin luokan lopussa hakemassa tuloksia (jotka hankalasti itseleni sain) ja ei voinut siinä sanoa mitään että olisin sijoittunut tms. Melkko normaalia käytäntöä ollut ainakin jokaisella kisassa missä olen käynyt...Tosin on mun oma asia selvittää, mutta siinä meni ristiin rastiin kuulutukset ja kaikki niin periaatteessa joo, oma vika kun poistuimme kisapaikalta ilman tuomarin lupaa. Tiedän sen itsekin, mutta ajattelin ettei nyt 1-tason kisoissa NOIN tarkkoja olla. Ensi vuonna toivottavasti kansliaväki on hieman löysentänyt nutturaansa niin saadaan kaikille hyvä mieli. Ja isoin kiitos kilpailujohtajalle kun saimme hienosti setvitettyä palkintoasiaa ja kävin noutamassa myöhemmin viikolla meiltä tästä läheltä ne palkinnot.



Muuten taas ihana tapahtuma ja upeita hevosia. Miinuksena on pakko sanoa, että ilmeisesti katsojille ei ollut hyvä juttu järjestää päällekkäin tapahtumia. Eli koulukisat muut näytökset pyörivät eri aikaan eri kentillä.. Plussana ehdottomasti ylipäätään koko tapahtuman sisältö ja mitä pääsi taas näkemään. Ja kyllä...Tessalla on laihdutuskuuri päällä, mutta se on vähän niin kuin omistajansakin. Ei tartte kun nähdä herkkua niin tulee jo kiloja :D Tosin Tessa on kyllä tainnut syödä jostain salaa...




Olitko sinä Barokkipäivillä?


perjantai 8. syyskuuta 2017

Vlog: MY DAY

Hei vaan kaikille! Hieman ollut taukoa blogin puolella ja olen tässä miettinytkin, että blogi taitaa muuttua osittain vallan videopostauksien muotoon. Eli jatkossa ajattelin tehdä enemmän videoita, sillä minun on helpompi puhua kuin kirjoittaa. Kuvia kun on niin hankala saada ja en ole koskaan ollut kirjoittajana sellainen, että tykkään analysoida pitkillä teksteillä miten esim. kotitreenit on sujuneet niin kokeillaan tällaista! Tekstipostauksia tulee sitten aina kun saan kuvia mukaan, muuten taidan tosiaan siirtyä Youtuben maailmaan ;)

Tässä olisi teille sitten muutaman viikon takainen MY DAY, jolloin oli hieman sinänsä poikkeava päivä kun en mennyt treenaan ja suuntasin Topin tykö Pohjanmaalle. Mutta käykää katsomassa jos ette ole vielä kerennyt.

Varustevideoita on tulossa. Ajattelin kuvata muutamassa osassa, eli Osa1 Suitset, Osa2 Satulat ja satulatarvikkeet, Osa3 Suojat, loimet ja muut tarvikkeet.

Olisko mitään muuta mielessä mitä voisin toteuttaa? Kerron teille myös miten hoidan omia ihottumahevosia, joten siitäkin tulossa videoa kun saan kuvaajan paikalle!


maanantai 31. heinäkuuta 2017

Apulaiskuskin estetreenit

Olenkin täälä blogin puolella jo hieman välissä kertonut, että meillä käy Marika tosiaan auttamassa hevosten liikutuksen kanssa. Marika on siis melkein vallan ottanut Zeuksen "omaan käyttöön", eli ratsastaa pääsääntöisesti sillä. Vaikka kyllä muitakin liikuttaa kun on tarvetta. Marika on itse keväällä vasta kunnolla palannut äitiysloman jälkeen hevosen selkään ja Zeus on auttanut häntä aika paljon eteenpäin.



Olen oikeasti niin kiitollinen kun saan noin kokeneen ihmisen auttamaan minua hevosteni kanssa. Marikalla on omia hevosia ollut vuosien varrella jo muutamia ja tehnyt aikalailla ikänsä hevosten parissa töitä. Sille uskallan jättää huoletta jopa varsan talutukset, sillä tiedän, että Marika osaa käsitellä hevosia hyvin. Zeuksen kanssa Marika on edennyt todella paljon ja tarkoitus oliskin jos syyskuussa parivaljakko pääsisi Niinisalon kenttäkisoihin! Meikäläinen pitää aina Marikalle koulurääkkiä ja sitten hän pääsee viikottain elementtiinsä, eli esteille. Näissä kuvauksissa Marika hyppäsi jumppaa ja lopusta Zeus teki todella siistin ja pyöreän hypyn. Vaikka alkuun ehkä oli hieman hakemista askeleiden kanssa niin hienosti Marika sai ratsastettua Zeuksen avuille ja tuotua sen miten pitää.




Valitettavasti Marika on nyt muutaman viikon saikulla keuhkokuumeen takia, joten itse olen nyt pääsääntöisesti hoitanut herran liikunnan. Ja koska olen niin koulutuuppari niin me startataan näillä näkymin 6.8 Kullaalla K.N.Special luokassa. On hyvä senkin taas käydä radoilla niin Marikan on sitten helpompi taas sen kanssa kilpailla jatkossa. Vaikka Zeus nyt on muutenkin niin kiltti kaikessa. Se on kyllä toiminut nyt viime aikoina niin hyvin, että toivottavasti saisin radalla esitettyä tuota laukkaa mitä kotonakin ollaan päästy työstään!


Kaikki postauksen kuvat ottanut © Anniina Gullans

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Tessan koulutreeniä

Koulua koulun perään, mutta kun töitä on vaan vielä niin paljon niin pakko sitä on hinkatakin. Tessa on ollut nyt viime aikoina aika vahteleva ratsastaa. Välillä se on heti alusta asti todella tahmea ja ei jaksa yhtään tehdä töitä kun taas seuraavana päivänä tamma saattaa olla aivan täysin erilainen. Toisaalta on monipuolista ratsastaa kun ei ikinä tiedä mitä tehtäviä tehdään. Paitsi kun hypätään niin silloin Tessa on jostain kumman syystä aina niin innokas!


Ollaan nyt treenattu pikku hiljaa kokoamista ravissa. Lusitanoille kokoaminen on luontaista, mutta se on sitten ihan eri juttu miten ne kokoaa. Haluan, että Tessa kokoaa rehellisesti itsensä selän läpi ja haluan apujeni olevan mahdollisimman selkeät ja helpot. En joka kerta näitä tehtäviä tee, sillä tosiaan joskus pelkkä laukkaympyrä tai voltti on tamman mielestä jo liian vaativaa... Kun rouva on motivoitunut niin silloin teemme kolmikaarisella aina suoristusvaiheessa (eli lyhyellä sivulla ja keskikohdissa) 1-3 askelta niin, että se oikeasti lyhentää raviaan ja alkaa ponnistaan vahvemmin takasillaan mahan alle. Lähden jo melkeen kaarteesta itse valmisteleen niin, että istun syvään satulaan, rutistan vatsalihakset töihin ja kevyesti kädellä teen puolipidätteen ja tuen pohkeella. Ekoilla kerroilla autan vaikka maiskuttamalla tahtia siihen yhteen tai kahteen askeleeseen. Välillä on tullut jo niin hyviä pätkiä, että jos voimaa ja rutiinia saadaan lisää niin miks ei Tessahan voisi jopa oppia passagen alkuja! Olisi kyllä niin hienoa saada joku oikeasti taitava kouluratsastaja kokeilemaan sitä. Nähdä vähän onko sillä potentiaalia!





Tällä kuvauskerralla kun Anniina oli meitä kuvaamassa Tessa oli tietenkin super haastava. Olen niin paljon mennyt ilman satulaakin sen kanssa, että kun yhtäkkiä itsekin jouduin istuun koulupenkkiin niin oli meikäläisellä hieman hakemista istunnan kanssa. Joten tamma protestoi muakin kun en ollut aina niin eleetön... Se on aika vahva välillä vasempaan ohjaan niin joudun melko paljon aina alkuraveista lähtien tekemään siirtymisiä, jotta Tessa alkaa kantaan itseään paremmin eikä valahda kuolaimen alle.



Tässä alkaa oleen jo sitä mitä haetaan!

Mutta koskahan sitä kehtais mennä niitä A:n ratoja oikein kiertään? Noh näillä näkymin startataan meidän ensimmäinen HeA (heA:2) Barokkipäivillä elokuun lopussa. Sinne kerkeen saamaan sitä (ehkä) pikkusen vielä paremmaksi ja hiomaan tamma vireeksi. Kun saadaan tuo A startattua me ruvetaan hyppään kisoissa. On sitä urakalla väännetty vuosi koulua niin saa taas palata esteiden pariin. No joo, ei hätää. Oon niin vannoutunut koulutuuppari nykyään, että katotaan kuinka uskallan estekisoihin. Jos vaan annan Tessan hoitaa homman niin kuskin ei tartte kun ohjata :D






Oletko tulossa Barokkipäiville?
Miten muilla kisakausi mennyt?