Petra Palomäki

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Lauman kuulumisia

Hellurei kaikille! Nyt saatte pikakuulumiset kaikista tänne sillä meikäläinen lähti tänään Espanjaan kohti niitä EM-kisoja. Loppuviikosta on kuitenkin tulossa kuvapostausta Tessasta kun ratsastin sillä. Nyt niihin kuulumisiin!

Kaikki hevoset voi nyt hyvin. Uffella kävinVappuna vihdoin oikein Niinisalon maastoissa revittelemässä ja pikkusen meillä oli kivaa. Oma kunto on välillä ollut aika väsynyt, mutta Vapun kunniaksi päätin koota voimat ja mennä Uffen kanssa. Herra kiikutti mua kyllä niin kovaa, että sain pitää vaan harjasta kiinni ja koitin pysyä selässä :D Emilia kävi sen liikuttamassa eilen ja menivät taas todella hyvin. Anna tuleekin sitten tänään hoitamaan sen liikutuksen.


Zeus on myös mennyt todella hyvin ja Emilia hyppäsi sillä viime viikolla jumppaa kentällä. Emilia on muutenkin hoitanut suurimman osan sen liikutuksesta nyt mun SM-kisojen jälkeen mikä on ollut aivan huikeaa! Ite oon sitten vaan käyny fiilistelemässä sen selässä kuolaimettomalla.


Urcolla olen ottanut jo pidempiä ravipätkiä ja jalat on pysyneet oireettomina. "Kop kop" nyt että pysyy sellaisena! Vihdoin alkaa siltäkin lähtemään pyllystä ne sitkeimmät viimeiset talvikarvat, niin se ei enää näytä niin mahdottoman pörröiseltä nallekarhulta. Se tykkää niin paljon kun pääsee pikku hiljaa taas etenemään työn teon suhteen. Mennään hitaasti ja varmasti eteenpäin sen kanssa.


Tessaa olen suurimman ajan vaan juoksuttanut ja kun neidillä on hyvä päivä, olen käynyt selässä. Sen verran se vaatii multa energiaa, että mielummin teen sen kanssa maasta käsin hommia kuin selästä. Ja sen selkään en vielä muita päästä varsinkaan jos en ole kotona.


Pötkylällä Emilia on muutaman kerran mennyt ja minä olen juoksuttanut pessoalla. Se toimii kyllä sillä pessoalla nyt niin hyvin, rentona ja kuuliaisesti menee koko ajan. Anna juoksuttaa sen tänään kentällä taas. Se sai eilen uudet tossut sopivasti jalkasn niin kelpaa kulkea ;)

Mestari on kasvanut hyvin ja onneksi ei liikaa :D vähän ollut taluttamisen kanssa välillä ongelmia kun pikku mies haluaa tehdä mitä ei saisi. Onneksi pienet kurin palautukset on pitänyt sen aisoissa. Kentälle se pääsee revitteleen usein niin pysyy energiat kuosissa. Seis-harjoitukset tekee sille taluttaessa hyvää ja se joutuu ajattelemaan samalla.


Nyhtis on nyt ollut vähemmällä, mutta kun mun kisat on ohi niin alkaa ponin kärrykuntotreenit taas! Pääsen ja jaksan sitten täysillä panostaa siihenkin :) Ja viimeisenä Mamman kuulumisia, joka voi myös hyvin. Kävin sillä pari kertas maastossa kävelemässä ja rouva on aina varsin reipas :D Se sai eilen kans uudet kengät niin on sitten treenivalmis kun palaan kotio ;)

Oodotan innolla, että pääsen takasin kotio ja treenaan heppoja! Kun palaudun kisoista on energiaa ja jaksaa tehdä vaikka mitä ;)


Ei kommentteja

Lähetä kommentti