Petra Palomäki

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kallen estevalmennus 14.1 - kuvia!

Olimme Kallen estevalmennuksessa 14.1 ja Annika oli meillä sen muutaman päivän kuvaamassa. Valmennus oli illalla seitsemältä ja pakkasta oli -18C. Meikäläisen reidet jääty aivan totaalisesti (korvista puhumattakaan). Jouduin luopumaan melkein heti valmennuksen alussa noista hanskoista, kun ohjat valui koko ajan pitkiksi. Menin sitten valkun ilman hanskoja - ja ihme kyllä kädet ei jäätynyt! Koko ajan kun joudun liikuttamaan sormia, niin veri kiersi :)




Koska pakkasta oli aika paljon, niin jätettiin tehtävistä heti suosiolla korkeutta pois ja menimme enemmän jumppaa (hevoselle ja ratsastajalle). Aloitimme kolmikaarisella uralla kavaletteja. Kavaletit olivat keskellä maneesia keskihalkaisijalla ja joka kerta kun suoristimme kaarevalta tieltä hypättiin kavaletti ja vaihdoimme siinä samalla laukkaa kohti seuraavaa estettä. Alkuun oli taas hankalaa saada ne takajalat tekeen töitä ja Uffea nousemaan ylös ilman, että lähtee ampaseen kohti estettä ilman mun lupaa. Varsinkin vasemmasta kierroksesta vaihto oikeaan oli haastava. Jouduin ekoilla kerroilla nostamaan oikeaa ohja kunnolla ylös ja pitämään sen oikean pohkeen tukemassa, ettei Uffe kaatuisi pohkeen päälle ja oikaisisi koko kaarretta. Samalla ulkopohje oli kääntämässä hevosta ja valmiina tukemassa.





Kun saimme jumpattua Uffea hyvin avuille ja letkeämmäksi siirryimme suhteutetuille väleille. Jokainen tehtävä alkoi tuolla kavalettikolmikaarisella ja siitä jatkoimme suhteutetuille pystyille. Ensimmäiseen suhteutettuun väliin piti ottaa 4 laukka-askelta. Esteet oli pieniä ja Uffe meinasi koota ittensä viidelle laukalle. Itse taas jäin hieman liikaa kaarteessa junnaan ja en tyhmä osannut ratsastaa heti alusta saakka isompaa laukkaa. Kun olin taas mukana kunnolla ratsastamassa keskityin siihen isompaan tempoon ja kappas kun hevonen hyppäs niin hienosti ja kuuliaisesti.





Tämän jälkeen hyppäsimme okseria. Oksereita ei olla ihan kamalasti vielä menty, kun on ollut helpompi hakee sitä luottamusta pystyiltä. Vaikka oikeastaan okserihan on hevosellekin helpompi hypätä - kuski on taas eri mieltä :D Uffe hoiti koko homman ja minä vaan vikisin selässä. Kunnon imu esteelle ja mentiin! Okserin jälkeen tulimme vielä yhden suhteutetun välin viidellä laukalla, joka sujui todella hyvin. Loppuun menimme sitten pienen radan. Aloitimme taas kavalettikolmikaarisella, josta jatkoimme kahden pystyn suhteutetulle välillä mihin piti ottaa se neljä laukkaa. Tämän jälkeen jatkoimme pelottavalle lankkupystyesteelle. Siitä jatkettiin okserille ja lopusta suhteutettu väli viidellä laukalla.






Rata meni oikeastaan ihan hyvin. Heti kun taas sain Uffen noka pysymään sielä ylhäällä, takajalat polkeen kunnolla vauhtia mahan alla ja tuntuman rennoksi niin hevonen oli aika super. Valmennus ei onneksi kestänyt kun reilun puolen tuntia pakkasen kiristyessä. Omat korvat taisivat menettää tunnon siinä ekan vartin kohdalla :D On hienoa nähdä, kuinka hyvin Uffen hyppykunto on kehittynyt. Ekoissa valkuissa Uffella tuli oikein kunnolla hiki ja nyt ei lähelläkään niin hikinen tai väsynyt. Uffe kyllä syö paremmin kuin minä niin ei ihme jos palautuu hyvin ja saa muskelia kroppaan ;) Seuraavat treenit olis nyt riippuen kuinka mun lauantain menot menee niin keskiviikkona! Koitan saada sieltäkin videomateriaalia (jos äiti suostuu tulemaan).








12 kommenttia

  1. Ompa tosi kauniita ja laadukkaita maneesikuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia! Uffe on kyllä todella kaunis hevonen :)

    VastaaPoista
  3. Stadiumilla myydään läppiä jotka pitävät korvat lämpöisenä mutta ei estä kuulemista. Paremmat kuin ratsastusliikkeiden korvaöäpät. Nää on pelkät läpät eli ei mitään välipantaa ja napsauteyaan korvaan kii

    VastaaPoista
  4. Nyt täytyy oikein kysyä, että mikä kamera käytössä kun tulee maneesissa näin hyviä kuvia!? :)

    VastaaPoista
  5. Mäkin haluaisin tietää että mikä kamera?? :D

    VastaaPoista