Petra Palomäki

perjantai 2. lokakuuta 2015

Niinisalon kenttäkilpailut 19.-20.9

Noniin elävien kirjoissa ollaan, tai ainakin toistaiseksi. Sain siis tulkkikouluni tutkinnon osat 1 ja 2 suoritettua ja pää on pyörinyt koko viikon maahanmuuttajien, sosiaalialan ja oikeusalan sanaston parissa, joten siksi pieni hiljaiselo - nyt olen noin kolme viikkoa vapaa ennen viimeistä tutkinnon vaikeaa osioa. Mutta mitä nä enempää näistä hölötän mennään asiaan!  Eli pari viikkoa sitten viikonloppuna oli minun ja zeuksen debyytti kenttäkisoissa ja starttasimme harrasteluokassa!





Kisaviimeistelyt menivät aika nappiin ja perjantaina ennen kisoja tein kevyen maaston sillä, jotta Zeus olisi skarppina kisapäivänä. Mun oma lähtö oli vasta 17.15 sillä startattiin luokassa toiseksi viimeisenä...kerta se ensimmäinen näinkin päin. Toisaalta sain aamulla ratsastaa muita hevosia, laittaa zeusta kuntoon jne. Luulin ettei mulle olisi tullut kiire, mutta ketä oikein yritin huijata :D kaikki ketkä mun tuntee tietää, että jätän kaiken viime tinkaan ja olen AINA myöhässä. Ihana portugalilainen tapa...Kuitenkin vaikka olimme omasta aikataulusta hieman jäljessä, ehdittiin oikein hyvin rauhassa verkka-alueelle.




Verkassa Zeus oli aika innoissaan. Sille oli ensimmäinen kerta tuola varuskunnan hiekkakentällä ja kaiken lisäksi oli aika paljon muitakin hevosia. Silti se meni paljon rauhallisemmin kuin mihin olin varautunut. Tein paljon siirtymisiä käynnistä raviin ja ravista käyntiin. Noilla saan sitä paremmin kuulolle ja kuuntelemaan minun pidättäviä apuja. Kun sain sitä ravissa hyvin kuulolle, tein muutamia avotaivutuksia, jotta sen myös kummallekin pohkeelle nopeaksi. Laukassa Zeus oli todella hyvä. Rento, mutta samalla enrginen. Ehkä aavistuksen oli liian kiireinen oikean laukan kanssa, mutta melko pian muutamilla siirtymisillä sain sen taas rauhoittumaan.




Radalla zeus sitten hieman lässähti. Se energia mitä oli aitojen ulkopuolella hieman katosi ja ajoittain Zeus oli melko paljon pohkeen takana. Koitin taas vaan muistaa radan aikana olla itte rauhallinen, enkä yhtään lähteä hoputtaan sitä sen ravia. Käy äkkiä niin, että hevonen alkaa kipittään liian nopeasti ravissa ja tuomari kirjoittaa tahdin olevan kiireinen. Lisätty ravi ei oikeastaan lähtenyt melkein mihinkään. Vasta lopusta se pikkusen heräsi, mutta tuomari kirjoitti heti, että rohkeammin saisi edetä ja tahti kiihtyy loppua kohden - kuten jo arvasinkin.. Laukat meni molempiin suuntiin melko sujuvasti, vaikka Zeus olikin hieman pohkeen takana. Oikean laukan jälkeen tulee melko pian ennen kulmaa kirjaimessa siirtyminen käyntiin. Minä tyhmä unohdin sen käyntisiirtymisen mutta onneksi en aivan mahdottoman myöhään. Siirryttiin sitten pikkusen ennen kulmaa käyntiin, näyttää vähän kuin siirtyminen olisi venahtanut kirjaimesta. Tuomari antoi heti 5,5 pistettä. Käynti ei ollut parasta. Zeuksella käynnin laatu kärsii välittömästi jos se pikkusen jännittää. Arvostelu oli aika ankara kun kuitenkin taso on sitä heC, mutta toisaalta ihan hyvä. Aika paljon oli seiskaa ja muutama 6,5 mm. juuri tuosta lisätystä ravista. Siisti ja ehjä rata, prosentteja tuli kuitenkin 65,8%, johon olen tyytyväinen. Koulun jälkeen olimme 3.sijalla.



Rataesteille lähdimme melko pian kouluosuuden jälkeen valmistautumaan. Vaihdettiin kuolaimet, huopa, laitettiin suojat jalkaan, nurmihokit kenkiin ja tietenkin tukkajumalan tukka pitää esteosuudella olla auki, jotta se voi liehua vauhdin mukana. Melko pian päästiin siis verkkaamaan. Zeus oli verryttelyssä taas ihan villi. En tiedä mistä se yhtäkkiä löysi taas energiaa, kun meinasi verkkaesteiden jälkeen ihan vallan kuskata mua pitkin metsää. En ottanut kuin muutaman hypyn, sillä en halunnut sitä yhtään enempää väsyttää. Nurmella, aidatulla odotusalueella, otin yhden hypyn jotta Zeus vähän saisi tuntumaa millaista on hypätä taas nurmella. Sitten oli vaan menoa! Ette usko kuinka mulla oli hauskaa ja hevosella oli aivan liian paljon hauskaa radalla. Multa ei paljon kyselty kuinka kovaa mentiin, vaan Zeus päätti vetää varman päälle, eli meni kovaa. Ettei vaan jäisi ajasta kiinni...5.esteen jälkeen oli pitkä kaareva tie 6.esteelle ja tämä herra oikein villiinty melkein pukittamalla ja mä vaan repesin nauraan :D Ihme kyllä meillä tuli PUHDAS RATA! Se on Zeukselle, tuohon vauhtiin nähden, kyllä aika ihme. Tämä takasi meidän sijoituksen 3:n parhaan joukossa. Sain tietää, että olimme Zeuksen kanssa esteiden jälkeen jaetulla 2.sijalla!! Aivan huikeaa!





Liian kivaa.... :D


Sunnuntaina meillä oli startti vasta vähän ennen viittä iltapäivällä. Olimme hyvin ajoissa, sillä haluan kunnolla kävellä ennen maastorataa. Vasta noin 12-15 ratsukkoa ennen meitä aloitin ravaamaan ja noin 6 ratsukkoa ennen laukkaamaan. En halua kiirehtiä ja heti alkaa hyppäämään ja laukkaamaan, varsinkaan tuollaisella hevosella, joka energisyydestään huolimatta väsyy loppujen lopuksi pohkeen taakse melko nopeasti. Kaksi ratsukkoa ennen meitä otin muutaman hypyn ja Zeus oli ihan tulessa - hyvällä tavalla!

Tuo lähtökarsinassa odottaminen on niin jännittävää, sitä odottaa kuumeisesti lähtölaskentaa ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Kolme, kaksi, yksi, Ratsasta! - sitten meidän Zeus poika lähti eikä minulta taaskaan paljon kyselty. Jouduin himmaamaan sitä aika paljon sillä ihanneaika oli 2min53s, joka oli todella pitkä meidän vauhtiin nähden. Pelottava risuestekin meni ilman kummempia kyttäilyjä ja sain oikeastaan vaan ohjata ja pikkusen tukea pohkeella koko loppu matka. Neljä estettä ennen maalia siirryttiin mummolaukkaan. Zeus oli mennyt aivan liian kovaa koko alkuradan ja meillä oli vielä paljon aikaa jäljellä ihanteeseen. Loppurata meni leppoisalla laukalla ja hevosen rauhoittelemisella. Maastovideo latautuu vielä, laitan tähän huomenna!



Lopullinen sijoitus maaston jälkeen oli 2.sija/66 !!!! Olen niin tyytyväinen Zeuksen koko viikonlopun kisasuoritukseen. Tuo esteosuuden puhdas rata todellakin kruunasi kaiken, sillä takaraivossani oli hyvinkin tiedossa, että sieltä tulee todennäköisesti ainakin yksi puomi alas. Zeuksen ensimmäiset kenttäkisat ja pärjäsi heti näin hyvin! Tässä näkee kuinka monipuolinen hevonen se onkaan :) En voisi kiitollisempi olla noin upeasta hevosesta ♡ 

Kaikki kuvat ilman leimaa ottanut Anniina Gullans!




16 kommenttia

  1. Olitteko siis toisella sijalla?? :) huippu ihania kuvia ja söpö Zeus 👌💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja juu oltiin, korjasin sen vielä postaukseen (puolen yön aikaan kun näitä kirjoittaa meinaa unohtua jotain :D)

      Poista
  2. Jes, olipa mahtava kenttäkisadebyytti teillä! Paljon onnea! Hieno Zeus :)

    VastaaPoista
  3. Vaude! Tosi hyvin ja onnea sijoituksesta :)

    VastaaPoista
  4. Vau, tosi hyvin meni ja Zeus on niin hieno:)

    VastaaPoista
  5. Onneks olkoon hienosta suorituksesta! :) Ja aivan ihana tuo maasto osuuden video,ihana huomata etten ole ainoa joka juttelee hevoselle ratsastaessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! juu mä höpisen koko ajan jotain sielä selässä :DD

      Poista