Petra Palomäki

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pohdintaa loppuvuoden suunnitelmista

Olen miettinyt paljon millainen meidän syksy ja talvi tulee hevosten kanssa olemaan. Mitä kaikkea haluan vielä tämän vuoden aikana saada tehtyä ja pohdin myös hieman itseäni ratsastajana.

Tämän vuoden "suurimmat" kisat taitavat kohta olla taputeltuna. Alue-estekisat olisi vielä ensi kuussa Niinisalossa, mutta muuten loppuvuosi menee muutamissa seurakisoissa käyden ja pääasiassa valmennuksien ja kotitreenien merkeissä. Faktaa on, että rahatilanteeni on nyt tällä hetkellä hieman tiukalla sillä ostin uffelle uuden estesatulan. Vaikka huimia summia siihen ei mennyt, niin minulle se on kuitenkin paljon. Haluan hevosteni hyvinvoinnin olevan etusijalla. Minun pitää koko ajan periaattessa ajatella, että rahani menevät ensin niihen tärkeimpiin asioihin, kuten kengityksiin, rehuihin, rokotuksiin, raspauksiin jne. Jos tiukkaa tekee niin on vaan karsittava muista menoista kuten kisoista tai valmennuksista. Tätä tämä hevosen omistaminen on. Minä ainakin haluan tehdä kaikkeni hevosteni eteen, jotta niillä olisi mahdollisimman hyvä olla.


En kuitenkaan ajattele, että jos en valmentaudu joka viikko, että maailma siihen kaatuisi. Periaattessa tässä odottelen ensi kautta, jotta voin heti aloittaa Urcolla aluetasolla. Tessa palaa toivon mukaan kisaradoille vasta kesän lopulla tai syksyllä. Uffella kuitenkin käydään kisoissa vain siksi, että hevosella on kivaa. Koulussa ehkä koitetaan pitää se yli 60% taso niillä A:n radoille, mutta ei mitään paniikkia. Siksi en nyt tällä hetkellä koe mahdottomaksi jos tulee pikkuisen kisataukoa. Vielä ei kuitenkaan olla siinä pisteessä ja toivon, että pystyn tasapainoittamaan kaikki kulut sillain sopivasti. Huomennakin olisi Uffen kanssa Kallen estevalmennus.


Ratsastajana toivoisin itseltäni enemmän kehitystä muun muassa rentouden ja lihastasapainon suhteen. Treenaaminen on minulle osa elämääni ja valitettavasti hevoset ja sali vievät paljon toisistaan. Hevoset pistävät minut näin lihaksien kasvatuksen aikaan todella koville, sillä kaikki tallihommat ja ratsastus on enemmän painottunut aerobiselle puolelle - mitä en saisi kyllä näin massakaudella ihan kamalasti harrastaa ettei lihakset pienene. Sitten taas treenaaminen vie minulta sitä "siroutta" ratsastajana. Kuvista ja videoista huomaan kuinka paljon minun ylävartalon lihakset on veroittanut istuntaani. Selkä on levinnyt siihen malliin, että en enää saa edes kunnolla ilman käsikramppeja pidettyä kyynärpäitä kunnolla kyljissä kiinni. Vaatii todella paljon venyttelyä ja venyttelyä, muttei ne lihakset sillä pienene. Toivoisin siis itseltäni, että joskus kävisin enemmän istuntavalmennuksissa tai alkaisin käymään pilateksessa tms. Saisin vartaloani rennommaksi ja aktivoitua ne syvät lihakset. Lonkan koukistajat on saatava rennoksi, jotta alapohjekin pääsee kunnolla töihin. Olen niin perfektionisti oman istunnan kanssa........ei ole siis helppoa. Kaiken lisäksi taidan kilpailla ensi keväännä uudelleen BF-kisoissa, joten saa nähdä miten kroppa taas muokkautuu.


Loppuvuodesta haluan kuitenkin nyt vain keskittyä mun upean varsan kasvuun, muutamiin seurakisoihin, loppututkinnoni suoritukseen ja haluan vain nauttia hevosistani. Jos Zeus löytää uuden kodin (toivottavasti) niin saan vielä nauttia sen kanssa. Raskasta ajatella, että joudun luopumaan siitä, mutta sillon koitan pitää tuon komean orivarsan mielessä. Olen niin kiitollinen kaikesta mitä minulla on. Ehkä tällä hetkellä olen enemmän "puskaratsastaja" kuin sellainen true kilparatsastaja. Jotenkin minulle on tullut tärkeämmäksi se kokonaisvaltainen tekeminen hevosteni kanssa Tietenkin haluan myös kilpailla, mutta pidän nyt pientä "breikkiä" siitä joka viikonloppuisesta rumbasta mitä silloin uffen ja tessankin kanssa kävin. Jos rahat riittää, valmentaudun hevosteni kanssa niin hyväksi kun kuin vaan talven aikana voin. Haluan kilpailla ensi kautena tavoitteellisesti urcolla ja katsoa mihin meistä on. Paljon siis treeniä ja motivaation ylläpitämistä. Katse kohti tavoitetta! En malta tosin odottaa tessan paluuta radoille. Paljon on töitä edessä, mutta kyllä aasi palaa ja vahvempana kuin koskaan ;)

katse kohti tulevaa 
Tämä postaus oli nyt hieman täynnä sekavia ajatuksia, pahoittelen. Pääkoppa täynnä suunnitelmia ja ajatuksia, etten nyt saa täysin niitä teille kaikkia koottua. Kenttäkisapostauksen julkaiseminen siirtyy toivon mukaan huomiselle, kun maasto-osuuden videon lataaminen ei onnistunut... Toivotan kuitenkin kaikille ihanaa sunnuntai-iltaa ja voimaa tulevalle viikolle!

Onko teillä millaiset loppuvuoden suunnitelmat?


5 kommenttia

  1. Suosittelen hurjasti Katja Passojan koulu- ja istuntavalmennuksia! Ne on ihan huippuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerran käynyt Katjan tunnilla ja oli kyllä tehokas!! Nyt kun vaan saisin aikaan (ja säästettyä pikkusen) niin pitäisi ottaa häneen yhteyttä! Se pisti mut kyllä kans niin töihin että huhu!! :D

      Poista
  2. Kiitos paljon kommentistasi! Nimenomaan ei se aina oo vaan sitä kilpailemista vaan taukoa niistäkin tekee hyvää. Hei kiitos vinkeistä taidan etsiä jotain helppoa mistä aloittaa! :) hevonen on kyllä niin mahtava että uskoisin sdn puoleen löytyvän koti vaikka onkin sellainen pelottaba ori :D mamman mussukka ja lellitty poika! ;)

    VastaaPoista
  3. Itselläni on myös intohimona sali ja hevoset. Se on kyllä totta, että salilla kehittyminen on joskus hankalaa yhdistää kaikkeen muuhun mitä haluaisi harrastaa ja kokeilla. Tsemppiä kuitekin sun syksyyn!

    VastaaPoista