Petra Palomäki

lauantai 17. lokakuuta 2015

Keravan Horse&Rider luentoilta

Siiri järjesti meille bloggaajille luentoillan 3.10 Keravan Horse & Rider myymälässä. Minulle oli ensimmäinen kerta kun sielä poikkesin ja olin ihan intoa täynnä koko päivän! Paikan päällä meitä odotti ihana Maria Niskanen miehensä kanssa ja myös luennon vetäjä Taina Salmi. Luennon pääaiheina oli hevosen ruokinta ja Freejump jalustimet. Minä pääsin kirjoittamaan teille enemmän noista kyseisistä jalustimista. Tainalla myös verkkokauppa Horse Care Courner - käykää katsomassa!




Olimme kaikki paikalla klo15 ja aloitimme ensin pienellä myymäläkierroksella, jossa päästiin ihastelemaan kaikkia uutuksia ja laajaa valikoimaa. Minä jäin heti kuolaamaan uusia saappaita ja unelmoimaan joskus olevani niin hyvä kouluratsastaja, että saisin itselleni ostettua upeat koulusaappaat. Keep on dreaming...Kiertämisen jälkeen aloitimme luennon ja alkuun Taina kertoi meille todella laajasti hevosen ruokinnasta. Tietoa tuli niin paljon, että on edelleenkin vaikea suodattaa kaikkea mitä luennolta sain irti. 




Anniina kirjoitti oikein kaksiosaiset postaukset tästä Tainan ruokintaluennosta, joten voitte käydä perehtymässä enemmän hänen blogissaan. Itselleni eniten jäi mieleen kuinka heinä on hevoselle kaiken tärkein ravinto. Heinästä hevonen saa niin paljon ravinteita, että todella laadukkaan ja hyvän heinän lisäksi riittää pelkät täydentävät kivennäiset. Hevosen ruokinta on siis loppujen lopuksi melko yksinkertaista. Hyvän heinän tunnistaa tuoksusta. Sen tuoksun pitää oppia oikeastaan tuntemaan. Taina itse kertoi hauskasti, että hän pyrkii aina haistelemaan eri heiniä niin oppii tunnistamaan heti sen hyvän ja laadukkaan heinän. Kehittyy siis hyvä hienänenä ;) Ja tämä pitää siis ihan paikkaansa. Jos heinä pölisee, pöly ei lähde letkulla päältä kastelemalla yhtään mihinkään.. Jos pölyn haluaa pois on heinät liuotettava kokonaan veteen. Toinen hyvä ja tehokas vaihtoehto on heinän höyryttäminen. Nykyään on saatavilla sellaisia höyrypusseja, mihin laitetaan heinät höyryämään ja tämä poistaa pölyn paljon tehokkaammin kuin liuottamalla. Liuottaminen vie taas heinästä pois niin paljon ravinteita ja näin tekee siitä paljon arvoiltaan köyhempää.


On myös erittäin tärkeää perehtyä siihen, mitä hevosesi oikeasti tarvitsee. Monet syöttävät kaiken maailman purkkia ja purnukkaa, kun markkinoilla on saatavilla todella hyviä rehuja, joista saa oikeastaan kaiken mitä hevonen vaan voi tarvita. Valkuainen on hevoselle myös todella tärkeää. Valkuainen, eli proteiini, auttaa hevosta kehittämään lihasmassaa ja myös karvan kanssa. Kun hevonen pudottaa tai kasvattaa karvaansa, se vaatii todella paljon valkuaista, jotta juuri esimerkiksi se uusi kasvava karva kasvaa kirkkaana ja terveenä sen vanhan talvikarvan alta. Ne "kunnon" kilpahevoset (puhutaan siis GP-hevosista jo) puolestaan eivät tarvitse niin paljon valkuaista. Ne hikoilee paljon enemmän ja näin saa kehoaan puhdistettua paremmin. Hien mukana tulee ulos kuona-aineita yhtälailla kuin meillä ihmisillä. 

Ihottumahevoselle on saatavilla mahtava tuote nimeltä Vital Herbs Drainage. Tämä on sellainen maksan ja munuaisten puhdistuskuuri, joka annetaan juuri esimerkiksi ihottumahevosille ennen kesäsesonkia. Aion tätä siis kokeilla tessalle nyt ensi keväänä ja katsotaan kuinka tehoaa. Hilton Herbs:ltä on myös loistavat ihottumatuotteet Bye Bye Itch ja Itch Away. Vaikka tämä kesä oli yllättävän hyvä, ottaen huomioon, että on joutunut olemaan ilman loimea varsan takia, niin luulen tämän auttavan. Kerron teille lisää ihottumasta erillisellä postauksella, missä mm. omia kokemuksia ja hoitovinkkejä.


Ruokintaluento kesti melkein yli kolme tuntia. Onneksi saatiin pitä taukoa, kiertää taas myymälää ja syödä Marian miehen tekemää ihanaa juustokakkua - Nam! Pääsimme kuulemaan paljon varsojen ja nuorten hevosten ruokinnasta ja sain itselle hyviä vinkkejä Mestarin ruokintaan. Varsa saa kaiken tarvitsemansa emän maidosta. Jos heinää popsitaan emän kanssa, sen oltava pehmeää, jotta varsa saa hyvin sitä sulatettua pienessä suolistossaan ja mahassaan. Rehuja ei vielä erikseen tarvitse sillain antaa, itse olen antanut pienen kourallisen, jotta Tessa saa syödä omansa rauhassa ilman Mestarin ahdistelua.



Myymälästä muuten löytyi laaja valikoima huopia ja sielä sai teettää omia Equilinen huopia!

Yksi uusi tuote, minkä jo itselleni heti hankin talliin, oli tuo Cavalorin Emergency 911. Tämä on loistava apu jos hevoselle tulee äkillisesti jokin suolisto tai vatsaongelma. Tuote toimii sillä tavalla, että jos huomaa hevosessaan jotain ongelmaa vatsassa, antaa tarvittavan määrän tuubista ja odottaa noin 20 minuuttia. Monilla tämä on auttanut ennaltaehkäisemään sen vakavan suolisto tai vatsaongelman kuten ähkyn. Jos tuon ajan kuluttua ei tapahdu mitään on kyseessä vakavampi ongelma, josta on otettava eläinlääkäriin yhteyttä. Meillä kun on niin monta hevosta ja ähkyä myös osalla ollut, niin on hyvä pitää tämä kaiken varalta.






Sitten aiheeseen josta haluan kirjoittaa hieman enemmän - Freejump jalustimet. Aika moni teistä on varmasti kuullut tai nähnyt näitä jalustimia käytössä kisoissa tai hevostarvikemyymälöissä esillä. Kyse on siis uudesta innovaatiosta turvajalustimien saralla. Freejump jalustimet on kehitetty vuonna 2001 maailman parhaiden ratsastajien kanssa ja kehityksen aikana on otettu huomioon amatööriratsastajien tarpeet jalustimen lopullisen muodotumisen suhteen. Mikä tekee tästä jalustimesta niin hyvän on sen turvallisuus. Jalustimen ulkopuoli (värillinen puoli) on joustava, joka takaa sen, että jos ratsastaja tippuu niin jalustimen ulkopuoli antaa periksi ja jalka pääsee vapautumaan.



Näissä jalustimissa on myös erinomainen pohjalaatta. Valmistettu teräksestä, hyvin pitävät nastat ja leveä pohja takaavat jalalle erinomaisen pidon ja tuen. Freejumpin jalustimet on kehitetty niin, että jalustimessa on tietty kallistus kun se roikkuu vapaana jalustinremmistä. Kahden vuoden tutkimuksien jälkeen mm. Eric Navet, Rodrigo Pessoa ja Ludger Beerbaum:n kanssa, Freejump jalustinremmin "silmukka" on käänetty kulmaan, joka auttaa pitämään jalan paremmassa asennossa tuomalla jalan isovarvasta enemmän sisäänpäin, pitäen jalan suorassa. Jalustimen keskipiste on myös siiretty hieman taaemmaksi, joka parantaa kantapään asentoa.


Freejump jalustimia saa lukuisissa eri väreissä. Mallia on saatavilla myös junioriverisona, Freejump Lite, jota saa käyttää sinne max 60kg saakka. Eli meikäläinen ei saa enää junnujalkkareita :D pitää siis kääntä katse tuohon PRO malliin, joka on hieman suurempi verrattuna tuohon LITE malliin. Kun näitä jalustimia käyttää, melkein unohtaa jalan olevan niillä. Jalka pysyy siis niin hyvin paikallaan, että jopa isoimmissakin hypyissä, jos jalka heiluu ylös ja alas, pito ei karkaa. Uusintaradoillakin uskaltaa ratsastaa eteen ilman sitä pelkoa, että jalustin saattaa lipsahtaa jalasta tiukemmassakin käännöksessä. Freejump jalustimia esiintyy paljon esteratsastajille ja jonkin verran myös kenttäratsastajilla. Myös kouluratsastajat ovat kiinnostuneet Freejumpeista, sillä näitä saa myös kokonaan mustana. 




Näitä jalustimia käyttää sekä ammattilaiset, että ihan harrastelijat. Kun kyse on turvallisuudesta ei siinä kannata tinkiä. Freejumpin ominaisuuksien vuoksi tämä on todella hyvä jalustin ratsastajan jalan suhteen. Polvet ja nilkat pysyvät vakaana ja ideaalisessa asennossa. Tämä minua ainankin heti houkutteli, sillä itse kun olen tällainen polvirampanen... Jalustimilla on nyt uusi valmistaja, jonka vuoksi laatua ollaan saatu vielä entistä enemmän parannettua. Tippuessa ei ole pelkoa siitä, rikkoutuuko jalustin. Vaikka ulkohaarake altaa hyvin periksi, on se suunniteltu niin, että kestää kovaa käyttöä.

Näihin jalustimiin on olemassa omat jalustinhinnat ja löytyy myös jalkineista valikoimaa. Jalustinremmit on ns. yksiremmiset, jotka antavat mahdollisuuden ratsastajalle päästä lähemmäksi hevostaan. Hintaa jalustimilla on 279e. Vaikka näin köyhälle se kuulostaa paljolta, niin jos aletaan oikeasti miettimään kuinka turvalliset nämä ovat niin hintakaan ei enää tunnu niin suurelta. Kuten sanoin, turvallisuudesta ei todellakaan kannata tinkiä ja nämä ovat kyllä itselläni ostoslistalla! Voi kun pukki toisi joululahjana (Huom Äiti tai Sami: tämä ei siis ollut mikään vihjaava lahja :D).


Luennot olivat siis käsittämättömän hyviä. Sain niin paljon irti ja tulin kotio oikeasti viisaampana ( tai en tiedä tuntuiko siltä kun kello oli aivan mahottoman paljon ja meillä oli Anniinan kanssa kotimatkalla erittäin hauskaa  ja väsynyttä keskustelua ). Mukaan tuon emergency 911:n lisäksi saimme tuotekassit, joissa nameja, rehunäytteitä ja pieniä tuliaisia.



Cavalorin uusi rehu - Fiberforce. 
Täynnä kuituja ja suunniteltu erityisesti herkkävatsaisille hevosille

Cavalorin "namupala" hevoselle täynnä kivennäisiä. Hyvä vaikka kisamatkoille mukaan niin hevonen saa pureskella ja viihdyttää itseensä, samalla saaden tärkeitä kivennäisiä.


Alla kaikkien mukana olleiden bloggaajien blogit:

Anniina - Unelmien musta

Oliko teille Freejump jalustimet tutut?
Onko teillä kokemuksia?



4 kommenttia

  1. Itse hankin freejumpit viime keväänä pitkän harkinnan jälkeen. Lukuisten kauhutarinoiden jälkeen halusin vaihtaa turvajalustimiin. Polvivaivaisena leveä pohja on välttämätön ominaisuus jalustimelle, joten freejumpit nousivat aika korkealle ehdokkaiden joukosta.
    Nyt muutaman kuukauden käytön jälkeen voin sanoa, että näistä en luovu helpolla. Vaikka olenkin vaan harrastelija. ;) Polvi ei kipeydy, jalka pysyy tukevasti aloillaan ja olen myös havainnut parannusta jalan asennossakin. Hieman olen ollut huolestunut, että mitä jos jalustin tiukassa paikassa hajoaa (hinta uudelle parille on kyllä omalla lompakolle varsin suolainen), joten helpottavaa kuulla että rikkoutumista harvemmin tapahtuu!

    Vital Herbs Drainage on myös tuttu valmiste. Sitä syötin keväällä parin kilon kuurin (juurikin Tainan suosituksesta) karva- ja iho-ongelmien takia. Vaikutukset näkyivät nopeasti reilu viikon kuluessa. Olin oikein tyytyväinen ja aika varmasti haluan ottaa kyseisen valmisteen käyttöön myös ensi vuonna karvanlähdön aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että on polvelle oikeasti mukava! Ja juu nämä on kyllä kesyävempiä nyt uuden valmistajan myötä. Noniin, eli hyvä kans tietää että tuo drainage toimii ! Se lähtee meillä kyllä kans testiin keväällä :)

      Poista
  2. Minulla on lite- jalustimet. Tykkään niistä tosi paljon ja ovat mukavat jalassa. Kantapää asettuu automaattisesti alas ja leveä pohja on hyvä. Itselläni on joku kantaluuvamma ja asettuvat jalustimet ovat huippuhyvät! Ongelmana on kuitenkin kylmät jalkani, joten en voi talvella kesäkenkiä käyttää ja yllärinä kun menin talvikengillä, piti karistaa jalustimet pois jalasta :\. HIHSin expossa oli pro-jalustimia 230€ halvimmillaan. Pitää varmaankin hankkia sellaiset, koska liteä en talvikengillä saa siihen kohtaan, mihin haluan vaan jalustin on joko ihan varpailla tai liian takana :\.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit! Vakuuttaa mua enemmän siitä, että nämä on ostoslistalla. Se on totta, tuo Lite malli on kapeempi ja talvikengillä ei taida oikein hyvin mahtua, ellei oikeesti ole todella pientä jalkaa :)

      Poista