Petra Palomäki

perjantai 18. syyskuuta 2015

Zeuksen kisaviimeistelyt - paljon kuvia ja videoita

Tosiaan nyt viikonloppuna olisi tarkoitus startata zeuksen kanssa meidän yhteiset ensimmäiset kenttäkilpailut Niinisalossa. Viime kenttäkisat jäivät zeuksen sairastumisen vuoksi pois, joten nyt ollaan entistä vanhempana näihin kisoihin valmistautuneet. Lähtijöitä oli listojen mukaan 67 ja me startataan 66:ntena! Huhu, ehkä hieman tulee paineita kun zeuksella ollut tapana koulu olla vahvin osuus. Oli meillä hyvin mahkuja tei ei niin me mennään radalle ja annetaan kaikkemme.

1.

2.

3.

4.


5. ja 6.

7.

Viime viikolla käytiin hyppäämässä rataa Niinisalon iltaestekisoissa. Hypättiin 80cm luokka vaikka kvaaleja ei tarvittu, niin oli hyvä käydä vähän rataa harjoittelemassa muiden kanssa. Hevonen oli aika kuuma ja veti pikkusen liikaa kierroksia muista hevosista. Yksi puomi tuli radalla alas (ihme kun ei enempää). Vauhtia oli vaan aivan liikaa, mutta eipähän paljon kytännyt mitään. Myös maastoestetreenit menivät viime viikolla todella hyvin. Esteitä oli uudessa järjestyksessä, mutta ei ollut yhtään ongelmia. Alashypyllä hieman ensimmäisellä kerralla pelotti. Onneks kaverini oli mukana niin heidän perässä zeus uskalsi mennä. Jännää kun se on kaikessa niin rohkea mutta alashypyillä menee pupu pöksyyn. En usko kuitenkin radalla tulevan ongelmia. Varmaan ei edes huomaa koko alashyppyä kun vauhtia todennäköisesti tulee olemaan tapansa mukaan aivan liikaa :D

8.

9.

10.

11.

12.

Tämä viikko on mennyt koulurataa harjoitellen, estetreenillä ja maastoilulla. Koulurata on naurettavan helppo joten en usko sen kanssa tulevan ongelmia. Lähinnä se verryttely minua jännittää kun niin paljon tilaa ja paljon hevosia. Onneksi meidän lähtö on vasta viiden jälkeen iltapäivällä joten silloin tuskin enää kovin montaa ratsukkoa verryttelee samaan aikaan. Hyvä puoli siinä kun starttaa loppu päässä on, että saan tulokseni melko nopeasti. Pitäkää siis peukkuja meille! En ihan usko zeuksen vetävän niin hyvää koulua kuin mitä tessa, mutta jos lähelle menis ;)

13.

14.

15.

16.

17.

Eilen tehtiin pieni estetreeni kotona. Sade hellitti juuri sopivasti tunniksi niin kävin nopeasti rakentamassa radan, laitoin zeuksen kuntoon ja lähdin kentälle. Melko simppelin radan tein, mutta taas oli kyllä hakemista etäisyyksien kanssa. Eilen olin uffella aamusta estevalmennuksessa ja en yhtään osannut taas hypätä zeuksella. Uffen kanssa kun saa vaan ohjata esteelle ja ylläpitää laukkaa. Zeuksen kanssa meni siis _hetki_ ennen kun ite lopetin mokailun ja muistin ratsastaa kunnolla kaarteessa ja antaa hevosen vaan tulla esteelle. Zeus siis itse osaa katsoa melko hyvin paikat. Se mielummin kokoo laukkaa ennen estettä kuin, että imee sinne. Siksi välillä ite jään vielä kaiken lisäksi pidättään ja pidättään jolloin hevonen tulee juureen. On se silti niin kiltti kun aina suostuu hienosti hyppään vaikka minä mokailen. Videolla mentiin sitten rataa. Punaiselle pystylle en millään taas saanut etäisyyttä - taas jäin siis liikaa säätään. Heti kun oli kunnolla hevosella laukkaa pohjalla niin etäisyydet tuli niin paljon helpommin! Nämä kun vaan huomenna muistan.....vauhtia varmasti tulee hevosella olemaan joten luulisi onnistuvan! Jos puomit pysyy ylhäällä mä hurraan :D


18.

19.

Tänään illalla jos tämä kamala kaatosade hieman hellittää käyn maastossa kävelemässä pienen lenkin, jotta huomenna hevonen olisi kivan vetreä. Alla on muuten pieni video missä näette kuin "hurjia" meidän ori voivat olla. Jokaisen ratsastuskerran jälkeen meillä on zeuksen kanssa siis tällaiset rutiinit. Muita hevosia ei toki ollut tallissa siksi uskalsin pitää vapaana. Meidän orit kyllä pysyy melkein kaikki tuolla tavalla vapaana. Uffe pysyy parhaiden, saan käydä satulahuoneessa viemässä satulankin takaisin. Sillä aikaa uffe vaan seisoo kiltisti ja katsoo koska hän saisi palkkionsa hyvästä työstään ;) Kaikki kuvat on ottanut Anniina !



Onko muilla vielä paljon kisoja?
Kuinka sinä venyttelet hevosesi?

Kertokaa lempikuvat! :)


9 kommenttia

  1. Olipa taas kivoja kuvia! Tsemppiä kisoihin! ;)

    VastaaPoista
  2. Onnee paljon kakkossijasta, teillä oli menny tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  3. Heippa! Selvisikö ikinä mikä aiheutti Zeukselle ne patit ja menikö itsestään ohi? Kiitoksia jos ehdit vastata �� itse täällä pohdin nyt mikä on mahtanut ponilleni aiheuttaa samanlaiset patit. Hyvää syksyä ja kisa menestystä teille ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ilmeisesti oli syönyt jotain sopimatonta tarhasta (joku vanha heinän korsi löytynyt tai kenties joku epäsopiva kasvi..) Meni kuitenkin oriprimillä 4 päivässä ohi. Kortisooni ei meillä auttanut ja ne ei ollut valkuaispatteja kun ell tarkisti. Toivottavasti teillä poni saadaan kans kuntoon! Tsemppiä!

      Poista
  4. varmaan törmättiin, mutta paha tietää kehenkä kun ei ihan heti tullut mieleen :D

    VastaaPoista