Petra Palomäki

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Zeuksen ratsastuskuvia ja video


"If you have gained the trust of a horse, 
you have won a friend for life"

1.

2.

Anniina tosiaan kävi meitä kuvailemassa kolmisen viikkoa sitten. Napattiin heti alkuun meidän tallin oven edessä tuollaisia mahtavia studiokuvan tyylisiä otoksia ja herra on toisessa kuvassa aika järkyttyneen näköinen. Laitettiin nimittäin puhelimesta heppahirnuntaa soimaan ja herra zeus orihan oli aivan ihmeissään mistä tuollainen vieras ääni kuuluu _hänen_ reviirillään!

3.

4.

5.

Lähdin tekemään taas siirtymisiä ja hain sitä tasaista tuntumaa kummallekin ohjalle ja painoapuja myös kuulolle. Tuo hevonen on alkanut niin hyvin kuuneteleen istuntaani ja ollaan saatu sellaista hyvää yhteistä säveltä aikaan. Kuten huomaatte ollaan menty paljon tuolla estesatulalla ja sillä se on liikkunut niin hyvin ja rennosti! Se meidän koulusatula istuu mielestäni vielä paremmin, mutta sillä se ei taas tykkää mennä olenkaan. Estepenkin kun laittaa selkään hevonen muuttuu heti rennoksi ja sen halu tehdä töitä on aivan erilainen.

6.

7.

8.

Kun Anniina sai napattua kuvia alkuraviesta jäätiin päätyympyrälle tekemään siirtymisiä. Videolla näettekin hieman meidän menoa. Tuosta on tosiaan kolme viikkoa jo aikaa ja nyt kun katson videoa niin meno on omaan silmään huomattavasti jo parantunut varsinkin tuon oikean suunnan suhteen. Vasempaan se oli tuolloin rennompi ja hyvin kuulolla, muutamia kertoja piti taivuttaa ulos ja asettaa taas sisään, jolloin sain sen kulkemaan hyvin molemmilla ohjilla.

9.

10.

11.

Sitten se oikea kierros... zeuksella on taipumusta jäädä hieman junnaan vastaan oikeaan ohjaan ja ei halua taipua oikein rungostaan. Kun ratsastan ympyrällä niin se helposti jää lapa edellä ympyrälle ja näin ulkoavut jää heikommaksi kuin sisäavut. Videollakin näkee, että jouduin paljon tekemään tuota Vaurion Villen opettamaa oppia, eli asetan ensin hevosta hieman ulos ja sen jälkeen pyydän taipuun reilusti sisään. Heti kun hevonen myötää - palkitaan. Tätä jouduin aika kauan tekemään ja lopussa sain jo pienentää omia apuja. Nyt homma on sen verran parantunut, että meidän ei tarvitse kun muutaman kerran taivuttaa-kiittää ja saan jo hyvin sisäpohkeella sitä taipuun rungosta ja asettuun itse oikealle alas eteen.

12.

13.

14.

15.
Paljon on vielä töitä ja on hyvä kun sain tuolloin videoa meidän menosta. Nyt tiedostan paljon virheitä omassa istunnassa ja omien apujen käytössä joita pääsin melkein heti seuraavina päivinä korjaan. Lopputulos on nyt paljon parempi ja odotan jo seuraavaa videon pätkää niin näette tekin meidän menoa. Tietenkin olettaen, että herra on silloin täysillä myös mukana ;) Jotenkin minusta on nyt ihanaa kun olen saanut sitä noinkin nopeasti hyvin eteenpäin. Ratsastus on joka kerta mukavaa ja molemmilla on oikeasti kivaa.

Töitä tehdään yhdessä ja on upeaa nähdä kuinka hevonen alkaa reagoimaan pienimpiinkin apuihin. Itse olen ratsastajana hieman liian perfektionisti ja haluan tietenkin hioa hevoseni juuri itselleni sopivaksi. Aina kun joku muu käy ratsastamassa niitä huomaan itse kuinka herkkiä hevoseni ovatkaan. Melkein kaikki toimivat samalla tavalla - herkkiä pohkeelle, istunnalle ja kädelle. Itse pidän tästä balanssista. Mitä vähemmän selässä sählään sen helpompaa se on. Rauhallista ja rentoa ajatusta niin hevosetkin kulkee huomattavasti helpommin. Zeuskin on juuri tällainen, tosin sen kanssa huomaa heti - jos unohdat ratsastaa pohkeella niin tuntuma käteen ei enää säily tasaisena. Koko paketin ylläpitäminen vaatii ratsastajaltakin paljon oman kehon hallintaa, mitä itsellä on treenaamisen ohella tullut paljon.

16.

17.

Kuvaaja itse pääsi myös fiilistelemään zeuksen kanssa ja hyvin menivät molemmat! 
Anniina itse tykkää todella paljon myös zeuksesta niin on ilo katsella heidän ratsastustaan :)

18.

19.

Tuosta oman kehon hallinnasta tulikin mieleen, että joku teistä lukijoista pyysikin tekemään postausta miten parantaa omaa kehoaan ratsastaessa kuntosalin avulla. Oliko mitään muuta mitä haluaisitte tähän aiheeseen liittyen tietää? Treenivinkkejä ratsastajalle? Laittakaa ehdotuksia tulemaan, ilomielin kirjoitan niistä nyt kun on taas paremmin aikaa :)

Ai niin ja löytyikö mieluisaa kuvaa? ;)



4 kommenttia

  1. Tosi kivoja kuvia! :) Postaus ratsastajan treenivinkeistä kuulostaa tosi hyvältä! Odottelen innolla!

    VastaaPoista
  2. Munkin mielestä postaus ratsastajan treenivinkeistä olis tosi kiva! Ootko tulossa Zilpalle 9.5 estekisoihin? Jos tuut mihin luokkaan? Mä tuun mun ponilla 60cm sillon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää :) ei tulla, meillä on Kivitallilla kisaviikonloppu juuri silloin

      Poista