Petra Palomäki

torstai 9. huhtikuuta 2015

Treeniä ja lisää treeniä!


Vaikka omat kisat onkin jo ensi viikon lauantaina ei ole hepat päässeet yhtään sen helpommalla vaan töitä ollaan painettu täysillä. Onneksi minulla on Enna ja Anna käyneet auttamassa karsinoiden ja liikutuksessa kanssa niin olen jaksanut säästää kaikki voimani siihen ratsastukseen.

Zeus on ollut aivan mahdottoman hyvä jo todella pitkään. Kuvistakin olette varmaan nähneetkin, että hevonen näyttää hyvältä! Olen pyrkiny aina noin pari kertaa viikkoon juoksuttaan kunnolla pessoan kanssa, sitten kerran viikkoon hyppyjä/kunnon puomitreeniä ja loput meneekin fiiliksellä ja hevosen mukaan. Välillä tulee puomejakin tehtyä enemmänkin kun on molemmista siltä tuntunut. En ole niin tarkka viikkosuunnitelmani kanssa. Pääasia, että hevonen on edistynyt! Eilen oli juoksutuspäivä ja kesken juoksutuksen meillä kaatui kentän vierestä koivu. Kävi aivan kauhea tuuli ja tulimme molemmat yhteispäätökseen jatkaa tänään uudelleen kun meinasin minäkin lähteä lentoon :D Tänään se oli aivan super ja kuvaajakin kävi selässä - tästä lisää kuvien ja videon kera melko pian. Tässä Ennan ottamia kuvia viime viikolta!





Urcolla olen nyt keskittynyt paljon juoksuttamisen suhteen sen rentouteen ja eteenpäin pyrkivyyteen. Ratsastaessa ollaan tehty paljon siirtymisiä ja korotettuja ravipuomeja jolloin selkä ja peräpää ovat joutuneet kunnolla töihin. Tänään piti aamusta ratsastaa, mutta en ennen hierontaani ehtinyt enempää hevosia meneen niin saa jäädä ratsastus huomiseen. Hieronnan jälkeen kun en voi oikein selkään nousta vaan pitää hieman rennommin ottaa loppu päivä. Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä kunnon kavaletti/puomitreeniä niin saadaan sinne pyllyyn lisää jäntevyyttä.


Enna on käynyt nyt välillä ratsastamassa unaivaa. Olen opettanut sille miten sitä ratsastetaan ja jos se alkaisi sillä muutamia kertoja viikkoonkin menemään niin auttaisi minua paljon. Laukkaan ei ole vielä asiaa sillä sen hoidan minä- Ensin ravissa yhteistyö kuntoon ja ainakin lupaavalta näyttää. Ylpeänä katsoin kuinka hyvin Enna sai mammankin kuuntelemaan pienien vinkkien jälkeen. Nuo kumipiuhat auttaa paljon sillä unaiva kun ei todellakaan ole mikään helpoin edestä niin ainakin Ennan käsi pysyy vakaampana jolloinka unaiva pystyy paremmin keskittyyn. Tänäänkin he menivät paljon paremmin ja mamma alkoi ravissa oleen jo todella rento! Menivät ravipuomejakin ja mammalla silmissä muuttui heti ilme kun näki, että mentiin puomeja :)





Uffe on vain jatkanut edelleen hyvänä noilla kuolaimettomilla - kuten tänäänkin! Ollaan tehty myös lukuisia siirtymisiä ja haluan uffen kulkevan sillä periaatteella, että minun käsi on paikallaan ja hevonen kuuntelee täysillä pohjetta ja istunta-apuja. Saatte myös uusia ratsastuskuvia ja videoa meidän tämän päivän menosta ensi viikon puolella. Tässä näitä hyppykuvia tolla kuolaimettomalla. Eilen uffella oli juoksutuspäivä tuon kamalan myrskytuulen takia ja pikkasen herra kävi kierroksilla (en yhtään tosin ihmettele).








Pötkylä on siirtynyt aikuisten heppojen maailmaan ja saanut etujalkoihin ihka ensimmäiset omat kengät. Ihastelin ja söpöilin sen kavioita nimittäin neidillä on 3x0 kokoiset kaviot eli mielettömän söpöt. Se on myös siirtynyt opettelemaan laukkaa liinan päässä. Ekalla kertaa homma ei onnistunut aivan täydellisesti vaan neiti veti pään alas ja pylly nousi ylös. Kaikesta riehumisesta huolimatta saatiin se ottamaan muutama kunnon laukka-askel kumpaankin suuntaan johon oli todella hyvä lopettaa. Nyt olen juoksutellut ja huomenna olisi tarkoitus taas ratsastaa. En uskalla riskeerata tuota laukan opettamista nyt ensi viikolla sillä en voi teloa itteeni. Jos käykin niin, että neiti vetää kovemman luokan rodeot ja täti lentää kuin leppäkeihäs maahan. Joten jatketaan ravissa töitä sillä siinäkin on vielä paljon opeteltavaa.




Miten teidän treenit ovat sujuneet?



4 kommenttia

  1. Ihanaa että lähteny noin hyvin sujuu ja tsemppiä kisoihin!! :) Uudelle tallille muutto ja kuukauden hampaiden vaihdolle annettu loma on tehneet tehtävänsä, Hemuli on ollut aivan super ihana ja pukittelukin unohtunut hetkeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :) hei mahtavaa! Hyvää jatkoa teillekin :)

      Poista
  2. Kiva kuulla että hepat on mennyt hyvin :) Zeus on kyllä aivan älyttömän upea!

    VastaaPoista