Petra Palomäki

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Urco 14 wee - muistoja vuosien varrelta

Lauantaina urcolla oli kunnon partypäivä sillä herra täytti 14 vuotta! 
Nyt on hyvä muistella näitä meidän yhteisiä aikoja yhdessä ja palata hieman taakse....


Urcon ostimme vuonna 2006 tuolloin sen olevan viisi vuotias. Meillä oli siis jo uffe ja koska äitinikin ratsasti kanssani halusimme hänellekin hankkia ikioma hevonen. Selasimme ilmoituksia ja meidän isä löysi hienon ruunikon orin, hyvin peruskoulutetun ja ehkä silloin jo ajattelimme kenties jalostusmielessä orin rakennetta, tosin emme sitä silloin niin pitäneet tärkeänä. Urco oli siis eritttäin komea ori ja halusimme sitä lähteä katsomaan. Omistajalla oli hieman kiire  myydä urco, koska oli muuttamassa Englantiin ja tiesimme, että hinnassa olisi hyvin joustovaraa, joten emme aristaneet isoa lukua hintapyynnössä. Lähdimme kokeilemaan ja urco odotti meitä jo  käytävällä valmiina letitettynä. Sen katse taisi meidät jo silloin hurmata! Selästä hevonen oli todella osaava, pehmeät liikkeet ja me olimme jo myyty.


Ei siinä sitten kauaa mennyt kun meidän isä sopi omistajan kanssa sopivan hinnan ja haimme urcon meille. Alku ei todellakaan ollut helppo äidilläni ja urcolla. Urco oli tottunut siihen, että sillä ratsastettiin yksin maneesissa eikä varmaan kovin usein ollut ulkokentällä mennyt. Meidän talli oli siis pieni ratsastuskoulu missä oli kyllä maneesi ja myös iso ulkokenttä. Urco oli aivan järkyttynyt kun maneesissa oli katsomossa ihmisiä tai samaan aikaan muita hevosia. Äitihän tippui sieltä jatkuvasti, urco säikähti omaa varjoansakin ja veti samantien kauheita rodeohyppyjä ja ei meidän äitillä ollut niin paljon kokemusta, että olisi pysynyt niissä loikissa mukana.


Urcoa alkoi tallin ratsastuksen opettaja ratsuttaan ja silloin pian tulikin Mario kuvioihin ja häm alkoi ratsuttaan. Paljon sillä tehtiin töitä jotta saatiin se edes tottumaan maneesiin. Kun oli aika mennä tutustumaan ulkokenttään niin voitte kuvitella kuika vellihousu urco sielä oli. Miettikää ulkoilma, puita, putoilevia lehtiä, oma varjo... aika kamalaa! Tosin aika ja kova työ teki tehtävänsä ja urco alkoi rauhoittumaan. Äiti pääsi hyvin edistyyn urcon kanssa Marion valvovan silmän alla ja heistä kehittyi erittäin hyvä ratsukko!
Äiti meni todella, todella hyvin urcolla. Muistan aina kun katsoin heitä ihaillen - äiti tekee urcolla laukanvaihtoja, pohkeenväistöjä ja kaikki true kouluratsukon varusteet päällä kankia myöden. He menivät siis tajuttoman hyvin yhdessä.



Urco on aina ollut ihana luonteeltaan,  vaikka nykyään astuneena orina se on välillä liian innokas pois kotoa muita hevosia kohtaan, mutta hoitaessa se on aika enkeli. Koskaan urcon kanssa ei ole tarvinnut pelätä mitään, sen katse kertoo jo paljon ja siihen voi luottaa. Urco ei ole meidän tallin pääori, sen homman on zeus itselleen haalinut, vaan urco on enemmänkin sellainen isähahmo tyylinen. Huolehtivainen, rakastava ja rauhallinen.


Meillä on ollut paljon ylä- ja alamäkeä kuten varmasti kaikilla hevosenomistajalla on, mutta kaikki lähinnä melkein satulan takia. Portugalissa kun ei paljon satuloita sovitellu niin hevonen oppi olemaan jatkuvasti kipeä selästä ja ikään kuin turtu sieltä. Nyt kun sitä on paljon hoidettu hieronnalla (laserilla), venytelty ja huolehdittu, että satulat varmasti sopii ollaa päästy kunnolla hyödyntämään hevosen kapasiteettia. Liikettähän sillä olisi helposti kansalliseen asti ja ikä ei vielä todellakaan paina, joten uskon että jonain päivänä me olemme sielä tasolla.


Ainoa onkin ongelmana tuo lastaus. Urco on aina ollut vaikea lastata, kotona sen saa kyllä melkein aina menemään, mutta kisapaikalla muut hevoset, väsymys, orin vaistot häiritsee sitä niin paljon lastauksen suhteen,  että se vetää lastaussillalle totaaliset seis. Nyhtis toivottavasti voisi tällä kaudella urcon tilannetta helpottaa ja antaisi sille trailerissa luottamusta ja turvaa,  joten vielä ei todellakaan lyödä hanskoja tiskiin ! Huomenna julkaisen teille muuten sen urcon lastauspostauksen niin näette tekin mikä on nyt tilanne.


Urco on ollut meillä siis jo yhdeksän vuotta mikä on todella pitkä aika, me ollaan kehitytty paljon ja minä olen oppinut myös paljon urcolta. Nykyään urco on ratsastaa liian herkkä meidän äitille, mutta kesäisin urco kotona hieman laiskistuu ja äiti voisi taas aloittaa kunnolla sen kanssa ratsastuksen. Äitini lopetti valitettavasti melkein kokonaan ratsastuksen muutama vuosi meidän suomeen muuton jälkeen sillä työt vei kaiken ajan ja äiti putosi yksi talvi urcolta pahasti jolloin samalla iski pieni pelko. Onneks on luottoheppa uffe joka vie äitiä turvallisesti mihin vaan ;)


Jos emme pääse niitä suuria kisaluokkia kisaan niin en enää ole murheissani siitä,  urco on niin hyvä hevonen, että vaan kotonakin sen kanssa ratsastus on nautintoa. Hevonen, joka antaa aina kaikkensa ja samalla on niin ystävällinen. Meidän äitin silmäterä ja khrm..taitaa olla minunkin ;)




6 kommenttia

  1. Voi että urco on niin upea! Ja en tiennyt äitisi hevoshistoriasta, kiva tietää. Toivottavasti palaa taas selkään :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja aivan uskomattoman upea hevonen! Onnea Urcolle ♥

    VastaaPoista
  3. Mahtava blogi ja Urco on kyllä niin komea, ei sillä että muut hevosesi ei olisi , mutta Urcossa on sitä jotakin ;) Tsemppiä äidillesi! (:

    VastaaPoista