Tessan äitiyspäiväkirja

Hei kaikille, nyt kertoo itse tuleva äiti - Condessa !

On varmaan ihan ensimmäinen kerta kun minä saan täälä blogin puolella kertoa itse miten äitiysaikani on sujunut - eihän tuo Petra oikeasti voi tietää miltä minusta tuntuu, ei ole tainnut olla aamuyöstä katsomassa kun välillä tekee pahaa ja välillä tekisi mieli syödä sitä herkkumysliä porkkanoiden kera litra tolkulla! Voi näitä mielialan vaihteluita, tosin taidan nyt olla hieman Petran kanssa samanlainen, onhan sekin välillä aika vuoristorata omien asioidensa kanssa kun sillä tuo diettikin päällä ;)

Asiaan siis, tämä aika raskaana on ollut mielestäni ihan suhteellisen mukavaa. Ennen talven tuloa kroppani osasi vaistonvaraisesti kehittää minulle kunnon paksun turkin, jotta sielä masussa kasvavalla varsalla olisi turvallinen karvabunkkeri ympärillä. Talvi meni siis todella hyvin, äitini Unaiva on antanut minulle pieniä niksejä raskauden suhteen ja hän on tarhassa pitänyt hyvän huolen siitä, että minulla on turvallinen ympäristö ja saan rauhassa vain olla ja levätä. Talvi on minulle myös yleensä todella ihanaa aikaa kun ilmassa ei pörrää niitä ikäviä ötököitä, jotka tekevät ihostani todella kutisevan...

Tällä hetkellä minulla on enää kolme kuukautta laskettuun aikaan, hui! Tietenkin jännittää, mutta taitaa tuo Petra olla enemmän täpinöissään koko hommasta. Helppoa se sille on, saa vain katsella vierestä kun minä sen varsulin maailmaan kuitenkin pötkäytän. On kuitenkin ihanaa kun on joku, joka tukee minua näin täysillä H-hetkeen saakka. Äitini taitaa olla silloin minulle kuitenkin se suurin tuki, joten siis luottavaisella ja rennolla mielellä odotan synnytystä.

Minua on kyllä kohdeltu kuin kuningatarta! Töiden suhteen olen päässyt erittäin kevyellä, mutta olen saanut kuitenkin hyvin liikkua mikä on minulle todella tärkeää varsinkin pakkasten aikoihin taisin olla Petran mielestä vähän liian innokas. Petran vanhemmat ovat myös varmistaneet, että minua kohdellaan erittäin hyvin ja varovaisesti. Saan heiltäkin paljon rapsutuksia, herkkuja (voi että nyt tekisi kyllä mieli niitä omenoita...Missä se Petra on???) ja saan kaikilta paljon rakkautta ja tukea tässä matkassani. Harjauksessa olen huomannut, että ei ne mahan alta rapsutukset enää tunnu niin hyviltä vaan olen tullut paljon herkemmäksi. Vatsani kasvaa koko ajan ja välillä taidankin jo pikku varsulin liikkeitä tuntea oikein kunnolla.

Näissä kuvissa pääsin hieman kentälle tuo emäntä selässä. Hänellä oli sielä hieman epävarma olo, kulema kuin tynnyrin päällä olisi istunut. Onneksi minun kaunis ja pehmeä karvani tekivät hetkestä mukavan. Pitkään emme menneet, sen verran, että saimme yhdessä taas muistella niitä ennen raskautta olevia aikoja. Maisemana upea auringonlasku ja pakko myöntää - kyllä minä tuosta Petrasta taidan vähän tykätä. Tosin silloin kun minulla nyt sattuu olemaan hieman diivapäivä meneillään niin olen hänelle hieman kiukkuinen kun kerta päätti minut paksuksi pistää. Pian se kyllä unohtuu ja nautin taas tästä ajasta. Ainoa huono puoli tässä minun kauniissa turkissa on tämä kevät, taidan itsekin kohta tukehtua tähän karvaan... Petra kovasti sitä yrittää harjata pois, mutta kun kerta karvabunkkerin muodostin varsulin ympärille niin onhan sen bunkkerin puhdistus aika hankalaa ;)

Oli ihanaa päästä tänne kertomaan fiiliksiäni, palaan pian ja pidän teidät ajan tasalla (tai sitten tuo Petra parhaansa mukaan välittää viestiäni teille tänne eteenpäin). Kaikille mahtavaa kevään alkua ja pitäkää minulle peukut pystyssä synnytystä varten ♥

♥:llä Tessa