Unaiva Sweet 14 !

Voi meidän mamma tamma Unaiva täytti tänään 14 vuotta! Ajattelin siis tähän postaukseen hieman kertoa meidän yhteisestä ajasta ja vähän tarkemmin millainen tämän päivän synttärisankari on.

Muistan silloin vuonna 2007 kun meillä oli jo uffe ja urco ja ajattelimme, että kun kerta Suomeen ollaan muuttamassa niin pitäisi meillä olla oma kantakirjattu lusitano tamma. Kovin kauaa emme edes ehtineet katsoa kun valmentaja oli löytänyt samalta paikkakunnalta yhden kimon 5-vuotiaan tamman, mutta tammalla oli jo varsa alla. Päätimme kuitenkin lähteä katsomaan millainen tamma oli kyseessä. "Talli" oli siis pieni kuiva laidun ja varustettuna karun näköisillä karsinoilla, joissa hevosta ei ollut sisällä hetkeen näkynen. Ei mikään kaunis paikka, mutta Portugalissa näkee paljon kun ihmiset suurinpiirtein rakentaa omakotitalon takapihalle hevoselle tarhan ja pellistä tekee jonkun suojan....Unaiva oli pikku tessan kanssa koko ajan laitumella ja kun unaivan näin, sanoin meidän äitille, että otetaan tuo varsa ja tamma viedään monttuun. Unaiva oli siis aivan lihakseton, laiha ja sen näköinen, ettei ikinä oltais käsitelty. Tamma oli vain siitoskäytössä ja enempää virkaa sillä ei ollut. Sillä oltiin kyllä käyty ennen astuttamista selässä, joten se antoi hieman toivoa siitä, että tamman voisi mahdollisesti ihan hyvin kouluttaa eteenpäin.

Nyt kun ajatellen niin oli se aika "typerä" ostos. Ajatelkaa, ostaisitko itse tuollaisen karun näköisen tamman varsoineen, jolla ei oltu mitään tehty? Kaiken lisäksi sielä ei ollut tapana teettää mitään eläinlääkärin tutkimuksia oston yhteydessä (tietenkin kun ei puhuttu mitään kalliista hevosista). Ostettiin aivan siis suoraan ja toivottiin parasta. Tosin nyt kun katsoo taaksepäin olen niin iloinen kun se meille päätyi, ei olisi parempaa kotia voinut saada :') Unaivan ensimmäinen koti nimittäin oli todella karu, sitä ilmeisesti on joku mies todella paljon hakannut ja tämän takia toinen omistaja ei sitä uskaltanut paljon käsitellä. Meillä oli siis paljon työtä, että saatiin se edes luottamaan naisiin, meidän isällä ei ollut karsinaan asiaa...

Päätimme sitten hakea kummatkin samaan kauppaan kun uskottiin, että jos unaivasta ei ole mihinkään niin varsan voi vielä sentään pelastaa. Unaiva joutuin piakkoin töihi, valmentaja ratsutti sitä ja he huomasivat melko pian kuinka hyvin siltä nuo esteet onnistu. Minä en tykännyt sillä ratsastaa ollenkaan, olin vain tottunut herkkään ja helppoon uffeen niin mamman selkään nousin todella harvoin sen vuoden aikana. Muutettiin vuonna 2008 Suomeen ja Unaivan koulutus oli ollut siis todella estepainoitteinen ja sen huomasin kun jouduin yhtäkkiä Suomessa sitä itse ratsastaan. Esteitä se osasi mennä, mutta kaikki muu oli hieman ruosteessa. Peräänantoon menokin oli todella haastavaa sen kanssa kun laukassa kiehu niin yli ja pää viskoen meni eteenpäin. Portugalissa meidän kaveri siis ratsasti sillä todella paljon ja kiitos hänelle, kun kukaan muu ei mamman liikkeissä pysyny. Se sentään opetti sille jotain muuta kuin hyppäämisen, tosin olisi saanut enemmän panostaa..

Tässä ystäväni ja Unaiva Portugalissa

Suomessa minulla iski sitten välillä epätoivo, olin vielä kokematon (verrattuna nykypäivään) ja en osannut ratsastaa yhtäkkiä noin kuumaa ja vaikeaa hevosta. Hyvä ystäväni Anni kävi sillä paljon hyppäämässä ja ratsastamassa niin hän auttoi minua myös mamman ratsastuksen kanssa. Unaiva astutettiin vuonna 2010 uudelleen ja 2011 pötkylä syntyi. Eli pari kolme vuotta unaiva vietti seurahevosen ja köpöttelyhevosena.

Vuonna 2012 koin ehkä itse olevani valmis ratsastamaan ja viemään oikeasti Unaivaa vihdoin eteenpäin. Varsat oli varsottu ja alettiin töihin. Huomasin kuinka kehityimme, osasin viedä sitä eteenpäin ja se oli minulle todella iso juttu. En ole ennen tai oikeastaan tähän päivään mennessä ratsastanut noin kuumaa ja samalla herkkää hevosta, nykyään pidän unaivan kuumuudesta, silloin saan ratsastaa kunnolla jalalla ja herkällä kädellä! Me aloitimme hyppäämään ja päästiin vuonna 2013 meidän ekoihin kisoihin !! Ollaan hypätty yhdessä 110cm oksereita ja vihdoin päästy kokeemaan pellolla rallittelu, valmentautumista ja ylipäätään opittu pitään yhdessä hauskaa mikä tuntui silloin muutamia vuosia sitten niin kaukaiselta.

Kun aloitimme taas työt varsomisien jälkeen.

Valitettavasti matkaan tuli takapakkia. Unaivan takajalat on hieman monimutkainen juttu..sillä on todella isoja arpia ja mm. sen vasen vuohinen on kokonaan luutunut eli sillä ei ole vuohisessa kuoppaa kuten normaalilla hevosella. Nämä olivat siis jo kun mamman ostimme, mutta nuorempana ne eivät vaivanneet (tai jos vaivasivat niin meille ei varmasti oltaisi kerrottu...sanotaanko näin, että jotkut ihmiset sielä eivät ole todellisia hevosihmisiä...). Välillä pohdin kuinka paljon se on joutunut hakatuksi kun tuollaisia arpia jaloissa, voi mamma raukka :'( Nyt sitten viime vuonna vasen takanen alkoi hieman vaivaamaan ja sen näkee aina alkuraveissa kun lihakset eivät ole vielä hyvin vertyneet. Tämän takia mamma oli taas pitkän aikaa saikulla ja toimi seurahevosena muille tammoille.

Luulin jo pahinta...olimme jo varautuneet siihen, että jos jalka ei toivu mitenkään niin ei eläintä voi jättää kärsimään. Viime vuonna kesän lopussa huomasin, että jalka oli huomattavasti parantunut! Vielä joudun siis alkuraveissa ensimmäiset kierrokset antaan sen ravata vapaasti, pari kierrosta ja se ravaa taas puhtaasti. Taisin päästää muutaman onnen kyyneleen kun tunsin kuinka paljon se halusi töihin. Eikä tässä vielä kaikki.. lisäksi muutama vuosi sitten unaivalle kehittyi todella paha yskä ja siitä tuli yliherkkä heinän pölylle. Jouduimme kastelemaan paljon heinää ja luojan kiitos tamma parani ja nyt pärjää kuivalla heinällä mikä on paalattu eikä päässyt liika kuivumaan. Eli hyvältä ainakin nyt terveys näyttää !

Unaiva on luonteeltaan todella, todella herkkä hevonen. Se vaatii tietynlaista omaa käsittelyä ja kaikki johtuen siihen sen pahoinpitelyyn mitä on kokenut varsana. Vierailla ei ole asiaa mennä yhtäkkiä sen boxiin ja alkaa rapsuttelemaan. Unaiva ei siis ole ilkeä vaan todella epävarma vieraiden suhteen. Itsekin kun menen karsinaan niin sitä pitää kohdella todella lempeästi. Jos haluan,  että se siirtyy karsinassa niin pelkkä kädellä hipaisu tai maiskutus riittää. Ratsastaa varmasti tuli selväksi, että se on super kuuma, herkkä ja välillä sellainen sählä. Koulua on mamman mielestä tylsää mennä ja hänen mielestään pitäisi aina ennen mitään työn aloittamista hypätä pari ristikkoa ;)

Unaiva on meidän tallin tamma isolla T:llä. Kaikki orit rakastaa sitä ja se kyllä tietää olevansa tallin halutuin ;) onhan tuollainen pyöreä ja valkoinen tamma aika hottis! Mamman kanssa me jatketaan taas edistymistä ja todellakin mennään tamman mukaan. Jos kaikki menee hyvin, niin näette meidän estekisoissa!

Vaikka on ollut yhdessä rankkaan varsinkin alussa en vaihtaisi päivääkään (tai noh ehkä ne pari päivää silloin alkuaikoina kun mikään ei onnistunut... :D). Mulle tulee aina niin hyvä olo siitä kun ajattelen, että me pelastimme tuon tamman sieltä karusta paikasta. Se on saanut rakkautta, hoitoa ja päässyt elämään hevosen elämää. Kun sen hankimme päätin, että meillä se pysyy ja uuteen kotiin ei sitä enää pistetä vaikka mikä olis. Unaiva on niin paljon jo kokenut ja se ansaitsee vain rakkautta ja huomioa. On se vaan ihana ♥

Onnea Mamma ♥