Kallen kouluvalmennus

Olimme uffen kanssa torstaina Kallen rääkissä eli kouluvalmennuksessa. Tarkoitus oli hieman jumpata hevosta ennen kisoja ja saada sitä aktiivisemmaksi, jotta lauantain koulukisoissa hevonen jatkuisi hereillä ja hyvin pohkeella.

Aloitimme isolla päätyympyrällä pelkästää ravissa tekemällä kokoamisharjoituksia. Lähinnä koko valmennus oli tätä teemaa: hevonen oli tarkoitus saada kulkemaan haitarimaisesti eli odottamaan ratsastajan apuja ja lähtemään eteen heti pyydettäessä. Ensin mentiin ihan ravissa käyntiin siirtymisiä ja pointtina oli pistää hevonen odottamaan ja kokoomaan ennen siirtymistä ja muutaman käyntiaskeleen jälkeen suoraan eteenpäin menevään raviin. Alkuun ei ihan heti onnistunut, kun uffe tukeutu liikaa koko ajan minun oikean ohjan varaan ja välissä jouduttiin jumppaan hevosen kaulaa. Taivutin reilusti välillä sisään ja ulko-ohja myönsi, jotta saatiin lapaakin auki ja venymään ja puolestaan sama homma toiselle puolelle, eli venytys ulos. Oli todella tärkeää pitää ne pohkeet myös hyvin kuulolla, kun uffe meinasi taivutuksissa karata pyllynsä kanssa pois koko tehtävästä.

Kun hevonen taas saatiin hieman kuulolle jatkettiin kokoomisia ja sirtymisiä. Alettiin pikku hiljaa ottaan käyntiaskeleita pois ja koottiin hevosta niin, että juuri ja juuri uffe meinasi siirtyä käyntiin, mutta silloin pyysinkin heti eteen eikä siirrytty siihen käyntiin. Huhu oli vaikeaa! Aina välissä piti taas jumpata sitä kaulaa ja taas päästiin jatkaan hommaa. Heti kun se antoi hyvin periksi niin homma luisti oikein hyvin.

Laukassa periaate oli sama: pyrin siihen, että kun rutistan syvillä vatsalihaksilla ja tuen pohkeella niin uffe jäi odottamaan minua ja kokoamaan itseään laukassa. Noh, se koko laukka olikin jo vaikeus puhumattakaan niistä kokoamisista. Kalle pisti meidän laukkaan sellaista vauhtia, että minusta tuntui kuin olisin maastoesteosuudella istuvaltani laukkaamassa. Ilmeisesti ulospäin laukka silloin PYÖRI vaikka selkään tuntui kamalalta kohnottamiselta. Siinä laukassa jouduin kyllä aivan pirusti tekemään omalla kropalla töitä - ei ollut silloin hyvistä vatsalihaksista yhtään haittaa! Me hinkattiin ja hinkattiin ja välillä piti ottaa ravin kautta taas taivutteluja, mutta kyllä sieltä perskule kuulkaa tuli muutamia sellaisia kokoamisia, jolloin minun ei tarvinnut kuin painaa itseni tiiviisti satulaan, hengähtää syvään ja hevonen odotti minua. Tuli kyllä kieltämättä sellainen wow fiilis!

Lopussa otettiin vielä ravia ympyrällä, sellaista kunnon ravia eikä mitään "mummovaihde päällä" - menoa. Mun selkä meinasi tehdä lopputilin :D niin paljon jouduin selälläni joustaan, jotta oma istuntani joten kuten onnistui pysymään tuon ravin tahdissa mukana. Kalle sanoi siihen raviin, että ei ole varmaan ennen uffen nähnyt ravaavan NOIN hyvin eteenpäin ja ryhdikkäästi. Tolla tavalla ja tolla fiiliksellä sitten kisoissa. Eli kun tuntuu aivan kamalalta selkään niin silloin menee hyvin? Onko teille tämä tuttua?

Oli kyllä todella rankka valmennus molemmille. Kokoaminen ei ole uffen vahvuus ja minulle myös vaikeaa pysyä uffen liikkeissä kun se lähtee eteen. Siihen kun yhdistää vielä uffen diivaluonteen niin kyllä saa ittellä olla rautaiset hermot :) fiilis oli kuitenkin valkun jälkeen todella hyvä, ajatus oli hyödyntää näitä haitarioppeja sitten lauantaina kisoissa verryttelyssä ja hakea samaa aktiivisuutta.

p.s. pahoittelen kun ei ole uusia kuvia, maneesissa on huono valaistus kuvien ottamista varten :(

Miten kisat sitten menivät...?
Niistä saatte huomenna lukea lisää, pieni paljastus - uffe oli mahtava!