Petra Palomäki

tiistai 10. helmikuuta 2015

Zeuksen kuulumisia

Seuraavana olisi herra zeuksen kuulumisia. Ollaan hankitreenin lisäksi tehty liinassa kunnolla töitä ja tanään olisi tarkoitus mennä taas hieman pellolle ratsastamaan, kun keli on aivan älyttömän hyvä!

1.

2.

3.

Hangessa sen kanssa on välillä kyllä niin naurussa pidättelemistä, että unohtaa ratsastaa. Kun kotiopäin käännytään alkaa pyllyn magneetti sinne suuntaan osoittamaan ja askellaji vaihtumaan kiitolaukkaan. Ei siinä voi muuta kun nauraa kun toinen on niin tosissaan! Kuitenkin en anna sen aina tehdä noin, kun sitten oppii, että saa tuollaisen aina periksi. Jos alkaa tekeen mieli laukata teemme voltteja, vaihdetaan suuntaa jne kaikkea muuta aivojumppaa niin ettei mieli ole koko ajan siinä kiitolaukassa kotia kohti.

4.

5.

6.

Jos saan Annan mukaan mennään torstaina hieman hyppeleen maneesille ja hope so videoakin myös silloin. Kentällä kun ei voi muuta kun mennä puomeja, niin tekee hyvää taas hypätä vähän energiaa pois. Näissä kuvissa kuitenkin menimme viime viikolla koulua ja laitoin vahingossa kannukset jalkaan niin herra oli niin kiukkutuulella niiden takia. Nyt en ole käyttänyt kannuksia niin toiminut oikein hyvin. Anniinakin kävi selässä tekemässä loppuravit ja taisi olla mielyttävä kokemus ;)

7.

8.

Zeus on nyt virallisesti myynnissäkin, joten jos joku hakee upeaa harraste/kilpahevosta itselleen niin tässä olisi. Vain hyvään ja osaavaan kotiin tietenkin, sillä tällaista kultakimpaletta ei ihan kelle vaan myydä! Ennen sitä kuitenkin nautitaan yhdessä niin pitkään kun voidaan !

9.

10.

11.


Mitäs näistä kuvista sanotte?



5 kommenttia

  1. Seitsemäs kuva on ehdoton lemppari! :)
    Meette kyllä niin hienosti!

    VastaaPoista
  2. sairaan kaunis hevonen, todella hyvää myös sun oma ratsastukses!

    VastaaPoista
  3. Kymppi oli mielestäni kivoin kuva :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivoja kuvia ja toki hieno heppakin! :)

    VastaaPoista
  5. Zeus näyttää hienolle ja se on muuten klipattu tosi kivasti, varsinkin noi tähdet on söpöt! :)

    VastaaPoista