Petra Palomäki

maanantai 23. helmikuuta 2015

Mietteitä tulevasta kisakaudesta

Lähdin pohtimaan tulevaa kilpailukautta ja kuinka ajattelin edetä tavoitteisiin mitä olen meille asettanut tälle vuodelle. Paljon olisi itsellekin uusia saavutuksia luvassa ja taitaa nuo helmikorvakorut ja nutturat olla minun suosikkien listalla kun kisa-asua ajattelen.


Fakta on, että meillä ei ole vielä uffelle estesatulaa ja ihan rahallisista syistäkin. Vaikka saisin tuon minun edellisen epäsopivan estesatulan myytyä, pitäisi jostain vielä sen päälle repiä rahaa hyvään satulaan, kun minusta tuntuu ettei alle tonnilla saa estesatulaa missä olisi myös hyvä istua tai löytyy, mutta useammat niin kuluneita, että en edes viittisi osasta maksaa sellaisia summia. Kesällä toivon mukaan asiat paranee kun pääsen taas kunnolla töihin, sillä nyt odotan työharjoitteluun menoa eli työttömänä ollaan. Ja kuten varmasti tiedätte, silloin ei paljon ostella satuloita kun hevosen hoitomaksut tulee minun listalla ensimmäisenä.

En vaivu epätoivoon, sillä minullahan on tuo mahtava koulusatula! Ja nyt kun olen alkanut oppia ratsastamaan jotenkin siedettäväksi koulua niin pohtiessani tätä tulevaa kautta tajusin, että taidetaan pyöriä aika paljon valkoisten aitojen ympärillä. Toisaalta hyvä, vaikka meillä olisi uffelle estesatula niin ei se enää kenttää kilpaile tuttarissa eikä hyppää mitään metrin ratoja vaan uffellakin alkaa ikä painaa ja estekammon jälkeen on pakko aloittaa niistä maahan kaivetuista, jolloinka olisi miten hyvänsä niin ei minua harmita se estesatulan puuttuminen. Kun haluamme hypätä pieniä menen ilman satulaa, ja kavaletit pystyy hyvin tekemään koulusatulan kanssa.


Tälle kaudelle olen uffen kanssa asettanut tavoitteeksi startata heA:n rata ja saada siitä edes se 60%. Tiedän, tavoite on meille aika vaikea ottaen uffen vaikea laukka huomioon, mutta näin ainakin on kunnolla motivaatioa tehdä töitä, jotta me päästäis siihen. Aivan samalla tavalla itteni kanssa joudun tekemään töitä, että osaan uffen viedä sinne A:n radoille ja saada tuollaisia prosentteja. Oikein innostuin kun kuvittelin meitä jo aitojen sisällä, taidan olla tulossa hulluksi :D

Urcon kanssa tavoite on päästä sinne kisoihin, trailerin suhteen poni on apuna ja jos saataisiin sille vihdoin trailerikammo selätettyä ja uskaltaisi matkustaa nyhtiksen kanssa aina kisoihin ja sieltä sitten myös poiskin. A:n ratoja mennään vähintään, mutta tosiaan tarkoitus on vaan siis saada sille kisakokemusta niin paljon, että sen pääkoppa rauhoittuu.


Muiden suhteen on tietenkin vielä auki, zeus on löytää uuden omistajan niin silloin he jatkavat eteenpäin, mutta jos ei niin käydään mekin pyörähtämässä niissä seurakisoissa, kun uffella ja urcolla melkein enemmän aluetasolla. Tessa poksahtaa heinäkuussa ja loppukaudesta olisi tarkoitus päästä jotain pieniä hyppyjä jo aloittamaan, sinne on niin pitkä aika, että en edes halua suunnitella sinne saakka. Pötkylälle hankin nyt satulan jos saan estesatulani myytyä ja aletaan ratsastaan kunnolla jos kesällä jo päästäisiin johonkin raviohjelma luokkaan koulukisoihin. Mammalla tavoitteena olisi tämän vuoden aikana (jos jalka jatkaa oireettomana) niin käydä edes muutama estekisa läpi niin pääsee sekin nauttiin kisakokemuksesta.

Nyhtis jos saadaan sille kehitettyä kesäksi voimaa on herralla luvassa match show:n meno! En ole ikinä ennen ollut ja kaverini sanoi, että menisin ihmeessä kokeilemaan kun nyhtiksellä on kuitenkin aika hyvä rakenne ja liike niin sain siitä kunnolla inspiraatioa ja jos sellaiseen päästäisiin :)


Suunnitelmat muuttuu aina ja nyt minulla ittellä on elämäni rankimmat kisat edessä 18.4. Silloin astun toivon mukaan kireässä kunnossa kisabikinit päällä ruskettuneena lavalle ja saavutan sen kauan haaveilemani unelman, jonka eteen olen tehnyt kohta kaksi vuotta töitä. Voitte ymmärtää että en ehkä viikkoa aikasemmin ennen kisoja taida olla hevosen kanssa kisakunnossa mihinkään kisoihin, mutta ennen niitä meillä on tämän kauden avauskisat 7.3 Zilpalla omalla tallilla. Menen uffella HeB:0 ohjelman ja vaikka onkin ihan seurakisat niin me laittaudutaan niin, että uffe kiiltää ja minä pistän ne helmikorvakorut korviin ;)

Millainen kisakausi teillä on edessä?
Vai oletteko vain katsojana seuraamassa kenties muiden kisasuorituksia?


10 kommenttia

  1. mie aloitan syntymäpäivän jälkeen, näköjään syntteripäivänä tallilla :D 8.3 on siis ekat koulukisat ikinä! :)
    Toivottavasti teillä menee hyvin ! :)

    VastaaPoista
  2. Kisakausi on vähän avoinna nyt, kun hevoset alla on niin tiheesti vaihtunut viimesen puolen vuoden aikana... Alunperin tavoitteet oli päästä tällä kaudella 90-100cm hyppäämään, mut nyt kun luultavasti yhteistyötä lähdetään viemään eteen päin ihan toisen hepan kanssa, niin 80cm ois jo ihan huima tavoite ja koulupuolelta vois heB:n yli 60% käydä ratsastamassa. Mut saas nyt nähdä taas :D Ja tosiaan viikon päästä ois ekat seuraesteet edessä, jos kaikki suunnitelmien mukaan menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Hyvin se menee ;) voitto kotiin eikös vain? ;)

      Poista
  3. Phyh mikään ikä vajaa 14v hevosella vielä paina ;D. Mielenkiintoista nähdä mitä Tessan varsasta tulee, yhden samanlaisen risteytyksen tiedän ja se on tosi hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten painaisi mutta takajaloissa kinnerpatit ja oikea takapolvi ei enää ole niin joustava kuin 7 vuotiaana ;) että sen vuoksi en ota enää riskejä ja hypellä mitään isoja maastoesteitä :D uffe kun on niin arvokas mulle. Innolla myös odotan millainen karvapallo sieltä tulee! Oliko se myös lusitanon kanssa vai tuosta orista? :)

      Poista
  4. Viisasta on mennä hevosen ehdoilla :)
    Tuo poni on maailman söpöin! Toivottavasti siitä tulee hyvä reissukaveri Urcolle.
    T. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin, ja minulle on tärkeintä, että hevonen voi hyvin, kisat tulee sitten ;) nyhtis on tallin pikkupomo ja toivottavasti urco nyt rauhoittuisi :)

      Poista
  5. Lupasin Hemulille että yhdet koulukisat (edes se raviluokka) ja yhdet estekisat (ehkä puomiluokka) mennään tekemään :D Hemuli on vasta 4v ja omistaja kärsii maailman pahimmasta kisajännityksestä, mutta luvataan yrittää!
    Ehkä kesän kohokohta on kumminkin elokuun Yyteri reissu, me kisataan sit hiekkarannalla merituulen kanssa ;D

    Mahtavaa kisa kesää teille, toivottavasti teidän suunnitelmat onnistuu! :)

    -Sanna&Hemuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin hyvät suunnitelmat :)! Yyterissä on niin hienoa, meidän kesätavoite myös! Kiitos ja tsemppiä sinnekin !

      Poista