Petra Palomäki

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

10 faktaa Petrasta

1. Olen aina ollut todella "poikamainen" ja nyt vasta tässä iässä olen joutunut oppimaan kunnolla laittautumaan, käyttämään kaiken maailman eri voiteita iholle jne tyttöjen juttuja. Välillä ihan kivaakin, mutta en edelleenkään koe olevani sellainen itsestään ylihyvin huolehtiva ihminen, onko aina pakko pestä kädet? :D


2. En osaa ratsastaa muilla hevosilla kuin omillani (ja omilla just ja just). Haluaisin kovasti ratsastaa jotakin isoa puoliveristä tai muuten aivan poikkeavaa hevosta kuin nuo meidän, ihan vaan oman ratsastuksen kannalta. Tosin, en tiedä uskallanko, kun omat hevoset on niin "turvallisia" ja tuttuja etten pilaa ketää muuta.

Conroy - ihana ruuna, olisin voinut viedä kotio ;)

3. En pidä yhtään puuron syömisestä. Vaikka kuinka sitä on kohta puoli vuotta naamaan laittanut, ei se edelleenkään ole aamiainen mitä odotan! Tomaattia en pysty sietään, onneksi sitä ei tartte syödä. Olen todella nirso ihminen ruoan suhteen! Mutta jauheliha ja makarooni on nyt lempparia.


4. Rakastan kenkiä. Lähiystäväni tietävät,  että minulla on kenkiä enemmän kun laki sallii ja jos korot laitan jalkaan se on koron koko oltava alkaen 12cm. Mielestäni jokaisen naisen KUULUU osata kävellä koroilla, just saying ;)

Mun lemppari baarikengät, korkoa vain 16,5cm ;)
5. En voi nousta hevosen selkään ilman tuolia. Vasemmasta polvestani on mennyt 7 vuotta sitten pahasti nivelsiteet ja se saattaa joskus jos vaikka nousen huonosti tuolilta tai kierrän jalkaa liikaa väärin, niin jänne napsahtaa paikaltaan polvitaipeesta jolloinka se on pakko painaa paikallee. Ällöä kyllä, mutta pakko tehdä. Onneksi treenaaminen on vahvistanut polvea niin ettei enää tarvitse koko ajan varoa :)

6. Pelkään järvessä uidessani kaikkia tikkuja tai kiviä. Jos varvas hipaiseekin jotakin kiveä saan kauhean kirkumiskohtauksen ihan kuin haikalaan olisin koskenut. Uimahallissa on siis kivaa uida, ei tarvitse pelätä!


7. Olen todella kriittinen omasta ulkonäöstä, en siis sillä ettenkö kehtaisi likaisissa tallivaatteissa mennä kauppaan, mutta en voi ikinä, ikinä kuvitella meneväni kahtena päivänä putkeen samoilla vaatteilla. Aina pitää vaihtaa jotakin! Ehkä eniten minua häirinnyt asia on leggingsit. Ok, jos on pitkä paita päällä joka peittää takapuolen niin sitten menee oikein hyvin, mutta seriously...legginsit ei peitä kovin hyvin jos ne venyy liikaa ja jos kaikki paistaa läpi. Tämä on oma mielipiteeni ;) (en mä ainakaan kehtais laittaa leggingsejä jos selluliitti tai alkkarit paistais kilometrin päähän :D )


8. Kaikki luulee, että syön aina terveellisesti.  Näin dietillä kyllä, koska on pakko, mutta kun kisat on ohi alkaa se sama rytmi kuten ennen. Syön aina terveellisesti mutta jos haluan syödä keksiä, sipsiä tai suklaata niin todellakin syön. Ei se maailma siihen kaadu, kunhan ei ihan joka päivä ;)

Budapestissä söin tällaisen monsterin, kinkkujuusto ciabatta ja melkein 30cm pitkä, KAIKKI meni! :D
9. Käytän AINA kaksi sukkaa päälekkäin kun ratsastan, eli ratsastussukkien alla pitää olla toiset sukat oli sitten -30C tai +30C niin tuplasukilla mennään :D ja ainiin, yleensä kaikki sukat on minun tuurilla parittomia ja pyykkipäivinä joudun käyttämään alimpina sukkina parittomia..

10. Olen perfektionisti. Hyvänä puolena, olen todella tarkka miten hoidan hevosiani, kuinka teen töitä tai treenaan, kuinka kotona tietyt asiat kuuluu tehdä, mutta huono puoli onkin, että kaikki pitää tehdä just niin kuin minä sanon...pikkasen on liikaa tuollaista dramaattisuutta luonteessani.


Tuli mikään näistä yllätyksenä teille?Onko muilla samantyylisiä piirteitä?



8 kommenttia

  1. En ole ikinä ymmärtänyt tota että miksei voisi käyttää kahta päivää samoja vaatteita ellei ne ole likasia/haise :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylijuttuja :D meillä Portugalissa katsottiin koulussa pahalla silmällä muita oppilaita jos kulki samoissa vaatteissa kaksi päivää. Kulttuurierot on suuret ;)

      Poista
  2. Tuo järvessä uiminen... Brrr... Ihan sama juttu, pelkään ihan hirveästi että joku kasvi tms. osuu jalkaan!

    VastaaPoista
  3. Mua välilllä ällöttää uida uimahallissa, kun alan miettimään mitä kaikkea siellä pohjalla onkaan :D.

    VastaaPoista
  4. Mulla on toisin päin tuo ratsastushomma. Olen pienikokoinen kouluratsastaja, jolla on alla 175cm kapasiteetikas estepuokki. Haaveilen Zeuksesta ;)

    VastaaPoista
  5. Ei mua uimahallissa älötä vese vesi vaan on joskus mentäessä altaaseen kylmää mutta, kun lähtee uimaan ei se kauaa oo kylmää. Mutta pohja on inhottava.

    VastaaPoista
  6. Muta pohja on inhottava hiekka pohja on kivampi meressä tai järvessä.

    VastaaPoista