Pohdintaa luopumisesta ja hevosteni voinnista

Paljon ihania hevosia on lähiaikoina saatettu vihreille laitumille. Tämä pistää miettimään omia hevosiani, kuinka onnekas olen, että he vielä minun rinnalla ovat. Saan nauttia heidän kanssaan joka ikinen päivä, vaikka välillä en sitä tajua. Saisin olla siis vielä kiitollisempi siitä, kuinka ihania hevosia minulla on. On niitä päivä jolloin tuntuu, kun mikään ei onnistu ja hevosen omistaminen tuntuu maailman työläämmältä hommalta, mutta pian aina havahtuu siihen, kuinka ilman mun upeita hevosia en voisi elää.

Olen lähivuosina panostanut siihen, että hevoseni voi hyvin. Tietenkin aina ovat voineet hyvin, mutta koska minut opetettiin portugalissa siihen, että "Kunhan satula sopii sinulle niin se sopii hevoselle"-tyylillä ja nyt tajuan kuinka paljon esimerkiksi uffe on joutunut kärsiin huonon satulan takia..tuntuu niin pahalta, mutta minkäs silloin teit kun valmentajat sinulle näin sanovat. Kokematon, en tiennyt mistään mitään, seurasin tietämättäni ammattilaisia, jotka eivät itsekään sen paremmin loppujen lopuksi tienneet.

Tänä vuonna olen tehnyt siis kaikkeni, että mm. olen urcolle löytänyt oikean satulan. Sen kanssa on ollut todella paljon ongelmia, sillä korkea, pitkäsäkäinen ja lyhytselkäinen hevonen, on vaikea valinta satulan suhteen. Tietenkin jotkut super kalliit mittatilaussatulat tai prestiget jne menisivät, mutta maksavat melkein saman, kun mitä urco maksoi silloin kun se ostettiin...hullua. Olen ollut todella tyytyväinen omaan joustorunkoiseen. Zeuskin on alkanut liikkuun paremmin sen satulan ansiosta ja tuntuu, että palaset loksahtaa paikalleen.

Vielä takaraivossa uffen lapajumit mitkä tuntuvat vieläkin vaivaavan. Estesatulaa sillä ei nyt periaatteessa ole. Vanhaa penkkiä kokeilin maastossa, ja se ei kyllä selästä ottanut lapoihin kiinni, kun koko kämmen meni alle, joten pitää sitäkin vielä sovittaa uudelleen. Jos ei sovi, on uuden hankinta edessä.

Vanha mutta ihana kuva ♥ (c) Anniina Gullans

Monet varmaan miettii miksi unaivasta ei paljon tulee kirjoitusta tai ratsastuskuvia. Mammalla on alkanut vaivaa takapolvessa todennäköisesti akillesjänne. Luultavasti vamma on niiltä ajoilta, kun sitä on pahasti hakattu ja pahoinpidelty, koska sillä ei edes ole vasemmassa takasessa vuohiskuoppaa....enkä edes halua tietää mitä kaikkea sille on tehty :'( Joskus se alkuun on hieman kankea ja takapolvi niin ikään kuin on hieman "ruosteessa", silloin kun sen antaa ravata ihan omaa tahtia ja pää pystyssä, niin alkaa vetryyn ja hetken päästä könkkäämistä ei ole näkyvissä. Paljon ollaan mamman kohdalla mietitty mitä sen kanssa tehdään. Äiti ehdotti uuden kotin löytämistä, mutta siihen vastasin erittäin kieltävällä sävyllä. En halua unaivalle uutta kotia, tämän kodin se on saanut, sitä on hoidettu, rakastettu ja sen kanssa on koettu kaikkea, ja haluan, että se saa mahdollisimman hyvän elämän meidän kanssa :') (herkistyin..). Jos vaivaa alkaa paheneen, niin silloin pitää osata luopua. Mamman kanssa mennään päivä kerralla. Joskus tulee niitä hyviä päiviä ja joskus niitä huonoja, mutta kaikessa mennään tamman mukaan. Onhan se meidän oma rakas mamma ♥

 

Haluan kaikista eniten sitä, että hevoseni voivat hyvin, niin kuin yleensäkin kaikki hevosenomistajat tätä toivovat. Hevoseni mekitsevät minulle niin paljon ja haluan, että heillä on aina hyvä olla ja saavat mahdollisimman parhaan hoidon ja elämän. Uskon siihen, että " Everything will end up just fine!". Uffe saadaan kuntoon ja takasin hyppään rohkeasti itse, urco saadaan rauhalliseksi kisaoriksi, zeuksesta saadaan kenttäponi, pötkylästä ihana kouluponin alku, tessasta saadaan ylpeä äiti ja tuleva kisakonkari, mamma saa jatkaa elämänsä nauttimista ja tulevasta varsasta saadaan uusi perheenjäsen.

Miten teidän hevoset voit?