Petra Palomäki

torstai 2. lokakuuta 2014

Kartanon Talli seuraeste 29.9

Hellurei!


Olimme zeuksen kanssa viime viikonlopun sunnnuntaina, eli 29.9 päivä, Kyrösjärven Ratsastajien järjestämissä seuraestekisoissa. Meidän piti mennä lauantaina Zilpalle Söörmarkkuun koulukisoihin, mutta jouduin olemaan silloin äitillä töissä, joten mentiin sittenkin hyppään sunnuntaina.


Kun päästiin kisapaikalle, menin aika piakkoin katsomaan rataa ja onneksi rata oli suhteellisen helppo, ei mitään vaikeita lyhyitä teitä, vaan simppeli hyvä rata. Luokka oli siis 80cm ja me starttasimme kuudentena. Lähdin laittaan Samin kanssa zeusta valmiiksi ja lähdin nopeasti verkkaan. Verkassa heppa tuntui todella hyvältä! Eka verkkahyppy oli hieman vetelä, mutta sitten herra tajusikin, että me hypätään ja lähti kunnolla ponnistaan. Jestas sillä oli jo verkassa hauskaa!

Kun oli meidän vuoro lähteä radalle herra oli aivan liekeissä! Siis en muista koska minulla on viimeiksi ollut näin hauskaa estekisoissa :D hevonen menee eikä kysele, mutkissa piti hieman käyttää jarrua, että herra kääntyisi siinä vauhdissa ja ei sielä voinut muuta kun nauraa ja olla! Pääsimme uusintaan puhtaasti ja uusinnassa herra päätti sitten sarjalle olla kuuntelematta mun puolipidätettä ja lähti jälleen sen kuuluisaan kamikaze hyppyyn ja sillä sitten puomi alas. Minä otin harjasta sarjalla kiinni ja ei muuta kun menoks seuraavalle esteelle! Nopeuden puolestas oltaisiin oltu 2.sijalla, mutta puomin takia olimme sitten 6.sijalla/12 :) En yhtään harmittele, hevonen meni eikä kysellyt ja perusrata meni mun mielestä vähän liiankin helposti ja nopeasti... :D pitää siis nostaa jos se alkais hieman ponnistaan ylös ja himmaileen!


Eilen meillä oli urcon ja zeuksen kanssa Villen kouluvalmennukset, uffen kenttäkisapostaus on kesken ja loimipostaus valmistuu tänään ;)

8 kommenttia

  1. Hahah, kunnon vauhtizeus! Ja loistava rykäsy tolle sarjalle :'D

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvin näytti menevän, Anniinaa kompaten tuli kyllä kunnon rykäisy sarjalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis ei zeus halua pitää aina ratoja liian tylsänä, pitää herätellä välillä ratsastajaa jollakin kamikazella aina väliin :D

      Poista
  3. Ihanaa katsottavaa, kun toinen niin täysillä nauttien etenee radalla :D Silti siisti rata, ei mitään hullua kaahottamista! Ei kyllä pari reikää korkeammat esteet tuntuis missään, vois juurikin vielä rauhoittaa ja parantaa suoritusta :)

    Täytyy vielä mainita, että ihailen sun ratsastamista sileällä ja huomaa että hevosten kanssa nimenomaan perusjuttuja teet paljon. Ne näkyy esteillä ja muutenkin hyvin, että niitä ns. "tylsiä" perusasioita hiotaan ja vaaditaan :)

    Tsemppiä sulle jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon kommentistasi! Selästä tuntui välillä kyllä aika kaahottamiselta ja poistuttiin radaltakin pikkuravissa kun herra oli vieläkin ihan liekeissä :) saa ensi kerralla menä 90cm radan kans jos alkais hieman nostaan jalkojansa! ;)

      Ne perusjutut on vaan kaiken pohja ja lisäksi mulla on aika huono mielikuvitus niin tulee paljon mentyä juuri siirtymisiä, suoruustehtäviä, avoa, sulkua jne :)

      Kiitos paljon vielä! :)

      Poista
  4. Ihanan reipasta ja iloista, kivan näköistä menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin hienoa, että kummallakin oli ihan sairaan hauskaa ;)

      Poista