Petra Palomäki

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Niinisalon kenttäkilpailut Osa 1

Tässä osassa siis lauantai päivästä, joten saatte jännittää (ellette jo tiedä tai ole katsonu kipasta miten meillä loppujen lopuksi meni ;) ) huomiseen lopullista tulosta!

Team pro Cross Country Riders Petra & Heidi sai taas jälleen verkata lähekkäin, sillä meillä oli Heidin kanssa muutama ratsukkoa meidän lähtöjärjestyksien välissä. Heidi lähti ekana ja minä pari ratsukkoa myöhemmin. Varsat laitettiin iltapäivällä koppiin sillä meidän startti oli vasta neljän jälkeen.

Kun pääsin selkään kävelin aika paljon ja samalla taivuttelin molempiin suuntiin ja rauhoittelin neitiä, kun niin paljon heppoja taas laukkasi takaa ohitse jne. Neiti oli aika perus hyvä. Ravissa yllättävän letkeä ja laukkakin oli rentoa. Paljon paremmin meni kuin sen ekoissa kisoissa Niinisalossa.

Kun päästiin radalle, tessa oli todella avuilla ja herkkä. Verkassa se keskitty enemmän muihin hevosiin, mutta radalla kun ollaan vain me kaksi, se antaa kaikkensa mulle. Jos hengähdin syvään niin neiti reagoi saman tien ja hiljensi tai jos hieman hipasin pohkeella tai puristin niin heti oli menossa eteen. Rata oli siisti ja meni aika hyvin. Paremminkin olisi voinut aina mennä, välillä tuli pienen pieniä ravirikkoja, joita melkein tuomarikaan ei kamalasti huomannut. Kun prosentit kuulin en ollut uskoa...tessa veti 73,33% koulusta ja siis en ole ikinä millään hevosella, en edes urcolla, saanut koulukisoista NOIN hyviä pisteitä. Bravo tessa! Tavoite oli saada 70% ja nyt saatiin huimasti yli! Todella ylpeä mun varsasta!

EDIT: Taas unohdin mainita, luokka Tutustumisluokan kouluohjelman 2009 (rata B)












Esteille kun päästiin, aloitin verkkaan neitiä ihan rauhassa. Se oli niin innoissansa, että hypyt oli mahdottomia. Ei meinannut pysyä hanskassa mutta hyppäsi kuitenkin ihan hyvin, joten en liikaa hypyttänyt sitä. Otin vielä nurmellakin yhden hypyn. Kun päästiin radalle rata kokonaisuudessaan oli TÄYSI katastrofi.
Elämäni huonoin esterata ikinä ja ratsastin niin huonosti, että hävettää vieläkin. En saanut yhdellekkään esteelle tuotua hyvin ja tessa on vaan niin kiltti ja silti menee oli se paikka mikä hyvänäsä niin yli. Enkö sitten vikalle esteelle luovuttanut täysin ja neiti hyppäs sen omin päin ilman ratsastajaa aivan liian kaukaa ja tiputti takasilla. Tunne oli kamala. En tajunnut kuinka pystyin ratsastamaan noin huonosti.
Kun pääsin radalta pois purskahdin itkuun. Kyyneleet vain valuivat ja tunsin itseni surkeaksi ratsastajaksi. Aivan totaaliseksi paskaksi (anteeksi kielen käyttö). Itkin, koska minua kävi niin paljon hevosta sääliksi. Kuinka voin ratsastaa näin huonosti, kun hevonen on aivan hyber kiltti ja menee mistä ja miten vaan ikinä kysymättä. Olen niin tottunut siihen opetusmestari uffeen, joka vaikka kuinka paskasti mä tuon, se itte loppujen lopuksi korjaa mun virheet ja ratkaisee tilanteen. Tessa kun sitä ei vielä osaa ja MINUN pitäisi olla se, joka osaa meistä eniten. Lauantaina sitä en kyllä ollut.



Olo oli koko illan surkea...vaikka koulusta sain elämäni parhaimmat pisteet, rataesteet syrjäytti prosentit ja otti esiin mun ratsastustaidot. Olen todella, todella TODELLA ankara itselleni, mikä on väärin. Tiedän sen. En saa olla näin kriittinen. Se oli vain rata so what? Heppa on niin kiltti, että varmaan antaa anteeksi. Mutta vaadin itseltäni aina parasta. En tyydy ikinä hyvään vaan minun pitää olla aina parhaillani. Typerää eikös vain? Mutta niin vaikeaa ajatella siinä tilanteessa järkevästi...

Vaikka esteet menikin päin mäntyä, oltiin silti 3.sijalla, joten maastoon oli hieman paineita! Maastoesteistä saatte lukea videoiden kera huomenna! Minä painun unten maailmaan...vai pitäiskö vielä katsoa joku hyvä sarja...katsotaan ;)! Huomiseen! p.s. Melkein kaikki kuvat on ottanut Anniina ja osa ottanut Aino-Maria Havi


 Onko kukaan muu näin 
kriittinen itselleen kuin minä?



6 kommenttia

  1. Mahtava koulusuoritus! Ei saa ruoskia itseään huonon esteradan vuoksi, virheistä otetaan oppia ja meno ensi kerralla parempi? :)


    Ja voi kyllä, itsekkin osaan olla tositosi kriittinen suorituksesta, joskus poni kanssa voitettiin koululuokka ylivoimaisesti vaikka mielestäni en ratsastanut rataa kunnolla askeltakaan ja matkustelin vain, märehdin asiaa päivätolkulla... ei kannata ruoskia itseään koska tuskin mitään peruuttamatonta kamaluutta pääsi tapahtumaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei saisi ruoskia itseään näin pahasti, mutta tuntui pahalta, koska en ole ikinä NOIN huonosti ratsastanut, Ei näyttänyt mutta ittelle joka este oli tuskaa..

      Mitää kamalaa ei tessan kannalta tapahtunut, varmaan ajattelee "noh taas täti hukassa. Mä hyppään silti vaikka mikä olis tää on silti kivaa". Rankkaa kun pitäis vaan katsoa asiat toisella tavalla. Kiitos kannustuksesta!

      Poista
  2. Hienot pisteet kyllä koulussa :) Ehkä sitten sulla oli nii kauheet paineet siellä rataesteillä et siksi suoritus meni vähän huonosti!
    Sinuna en silti olis noin kriittinen kun noin hyvin kummiskin meni :)Tekstin perusteella luulin et olisitte kieltänyt ulos tai jotain sellaista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä joo..oltiin 2.sijalla koulun jälkeen (tosin tätä en ennen esteitä tiennyt), ja kai siitä silti tuli paineita..
      Joo tiedän..ei mitään ulkopuolisten silmin näyttänyt menevän niin pahasti, mutta ittelle tuntui katastrofilta!

      Poista
  3. Onnea hienosta kouluradasta! Vähän kyllä häiritsi kun ei tiennyt mitä ohjelmaa menitte... :/ Ja olis ollut kiva nähdä tuomarin kommentteja radasta myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En ikinä muista mainita, mutta nyt korjattu. Tuttarin kouluohjelma rata B siis mentiin. Kommentteja en tiedä, koska koulupaperini on yhä Heidin äidin autossa ja en tiedä muuta kuin prosentteja :D jos tänään sen saan haltuun!

      Poista