Petra Palomäki

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Urcon maneesireissu!

Eilen oli urcolle suuri päivä nimittäin meidän lastausprojektin viimeinen vaihe, eli matkaan lähtö urco tarilerissa.
Lastattiin urco normaalisti pihassa, ekalla kertaa annettiin mennä vaan sisään ja sai peruuttaa pois kun paniikki iski. Toisella kertaa meni jälleen hienosti suorilta sisään ja laitettiin puomi, takasilta ja pressu kiinni. Heppa oli ihan ihmeissään, että mitä tapahtuu, mutta rauhoittui kuitenkin ihan hyvin.

Kun päästiin lähtemään heppa käyttäytyi yllättävän hyvin koko matkan. Ei kolistellut tai pitänyt mitään ääntä trailerissa. Kai oli niin järkyttynyt, että hyvä kun omaan hengitykseen pystyi keskittymään :D
Päästiin maneesin pihaan ja lastattiin heppa pois. Urcon säkä kasvoi ainakin 20cm kun herra muuttui mielestään siitosoriksi :D

Laitettiin maneesissa satula selkään ja herra oli kyllä aika ori. Huomaa, ettei ole käynyt missään pitkään aikaan, joten tämä alku on aina tällaista. Pääsin selkään niin pikkasen hienoja piaffeja ja passagea herra esitti vaikka niitä ei edes osaa kunnolla :D

Samaan aikaan maneesilla oli kolme muuta hevosta, joille urcon oli kyllä pakko itsestään ilmoittaa useampaan otteeseen. Kuitenkin pikku hiljaa urco alkoi rauhoittumaan ja sain sitä ratsastettua edes vähän rennommaksi. Kun hepat lähti urco alkoi kuunteleen oikein hyvin. Teki kaksi puhdasta laukanvaihtoakin ;) jes!

Videossa alussa näette kuinka jännittynyt ja kuuma hän oikein oli! Loppua kohden hiukan rauhallisempi. Tosiaan meidän ekat kisat on Niinisalossa 20.04.2013. Mennään K.N.Speciali, koska vaikeampia luokkia ei sielä ole ja tolla on hyvä aloittaa kausi. En usko suorituksen menevän kovin hyvin, koska herra taitaa olla taas aika tuli kintussa koko ajan, mutta pääasia on, että pääsee pois kotoa ja tutustumaan muihin ympäristöihin :)


18 kommenttia

  1. vaaau on se vaan upee !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) videolla ei nyt vaan maailman parhain mutta kai se kohta ;)

      Poista
  2. voi kun itsekkin pääsis tekeen lastausharjoituksia! Mun poni ei joskus suostunut edes käveleen kopin ohi.. :D

    VastaaPoista
  3. Vitsi oot hyvä ratsastaan ja sulla on niin hyvä istuntakin! Voisitko antaa jotain vinkkejä istuntaan? Esim. mikä on tosi tärkeetä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itselläni ei mielestäni ole tällä hetkellä kovin hyvä kouluratsastusistunta, koska penkki on itselle hieman epäsopiva. Mutta pääasia on mulla ainakin pitää alapohkeet tuella, jalat rentona ja ryhti suorana ja samalla rentona. Ei siihen muuta tartte :) Esteillä mulla on polvet aika lailla kiinni satulassa jolloin saan kunnon kontaktin hevoseen :)

      Poista
    2. Okei, kiitos vinkeistä :)

      Poista
  4. Ompas Urco mahtavan näköne ja sillä on kivat askeleet. Oot tosi hyvä ratsastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) liikettä pojalta löytyy kun on hyvällä tuulella ;) haha en oo kummonen :D

      Poista
  5. tää on niin magee!! wow :)

    VastaaPoista
  6. hieno heppa Wow T: Satu ja Fairy

    VastaaPoista
  7. Tosi mukavaa katseltavaa, sulla on niin upeita heppoja että saat olla jokaisesta hirmu ylpeä! :) Ootko huomannut mitään vaikutusta ratsastukseen, kun oot treenaillu lihaksia muutenkin? Onko jonkinlaista eroa, tuntuuko helpommalta tms..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon piristävästä kommentista :) hmm no tallihommat sujuu paremmin, jaksan helposti kantaa 25kgn purupaaleja jne. Ratsastaessa en ole voelä huomannut eroja :) ehkä tulevaisuudesa vasen jalkani on vahvempi ja näin ollen pääsee helpommin ratsastaan :)

      Poista
  8. Hahahha, tää musiikki x) Urcon biisi!

    VastaaPoista