Petra Palomäki

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Mihin aurinko katosi?

Kuten otsikossa kysyn, niin minne se aurinko oikein katosi? Nyt on satanut, käy kauhee tuli ja on muuten synkkää ja pilvistä..huoh.

EDIT: Loppuun lisätty vielä tekstiä ;)

Eilen tosiaan olin ihan varustautunut sateeseen kun menin juoksuttamaan uffea. Laitoin uffelle saderatsastusloimen päälle ja pessoan siihen vielä. Itselle laitoin sadetakin ja kumpparit jalkaan. No eikös sitten kun päästiin pihalle loppui sade.. Tietysti se loppui juuri silloin. Olin kauheen vaivan nähnyt ja pukenut meidät molemmat kunnolla sateen suojaksi.
Uffe meni oikein hyvin, kuten se aina menee liinassa. Toissapäivänä se oli kyllä aivan sika ratsastaa ja sain vääntää kunnolla oikeaa laukkaa sen kanssa..katsotaan millainen on sitten tänään ratsastaa maneesilla. Jos ottais muutamia hyppyjä :)

puhelinlaatu...

Kun sain uffen juoksutettua taivas alkoi taas näyttämään sateen merkkejä joten puin zeuksellekin kaikki sadekamat päälle juoksutukseen. Tihkui todella vähän vettä..joten sekin oli taas turha. Zeus oli ihan villi. Huomas, että tykkäs pitkästä aikaa mennä liinassa, kun siinä saa kivasti pukitella! :D
Loppua kohden alkoi rauhoittumaan ja tuli sille hikikin. Ei ihmekkään jos koko ajan pylly lensi ilmoille laukassa ;)

Tänään aion lanata kentän ja ratsastaa urcon, tessan ja jos ehdin unaivankin. Katsotaan miten ne menee. Huomenna olisi tarkoitus mennä jälleen maneesille urcon kanssa :) jos sitten viikonloppuna olisi hieman edes rauhallisempi!

_____________________________________________________________________________

Pitkästä aikaa en ole kirjoitellut salista. Se ei kyllä sitä tarkoita enkö olisi sielä käynyt, päinvastoin! Joka päivähän sielä melkein käyn jotai tekemässä ;) Inhottavaa, kun nyt Sami on töissä niin minulla ei ole oikein ketään kaveria salille.. Jenni käy mun kans välillä, mutta jos pitää tehdä kovilla painoilla niin pakko olla joku kuka jaksaa varmistaa..Viikonloppuisin tai iltasin pääsin Samin kans treenaamaan..hmph

Olen nyt aloittanut kuukauden jalkatreeniohjelman. Menee suunnilleen sillain, että kolme päivää putkeen ja lepo, kolme päivää putkeen ja lepo jne. Toistoja lisätään joka kerta enemmän ja enemmän kunnes kuukauden päästä kyykkyjä päivässä kertyy liki 250.


Olen nyt ma, ti ja ke kyykännyt ja jestas mun jalat on kipeenä.. en yleensä ole tehnyt kuin kolme kertaa viikossa jalkoja mutta aina lepopäivä niiden välillä, mutta nyt kun kolmee päivää menee putkeen niin mukasti tuntuu. Kun en tee jalkoja menen lenkille tai teen yläkroppaa. Lepopäivinä aina lenkki. 

tänään jalkaprässillä!

Tämä treeni ei ole siis sellainen missä en tee mitään muuta kun jalkoja. Ei nyt sentään! Muuten jää koko yläkroppa treenaamatta. Eli joka toinen päivä teen yläkroppaa ja juuri vapaapäivinä vedän lenkin ja jos salille ehdin niin hiitin. Eli huomenna on lenkkipäivä (ellei sada kaatamalla..huoh)

Joku vähän aikaa sitten pyysi mun vatsasta kuvaa ja nyt uskaltauduin laittamaan. Aamuisinhan vatsa näyttää kaikein parhaimmalta, mutta en silloin ikinä jaksa/muista mitään kuvia räpsiä :D Kehitystä on siis ollut puolen vuoden aikana huimasti, jolloin minulla oli aika pienet ja säälittävät vatsalihakset. Paras kuva olisi, kun on vetänyt aamulla rankan vatsatreenin, ei olisi syönyt paljon mitään koko päivänä niin illalla olis kyllä niin selkeä sixpack kuva että huhu! :D



Meinasin kokonaan unohtaa. Oltiin Tampereella viikonloppuna ostamassa itselleni YO-mekkoa (joka löytyi ja ihanan turkoosin värinen!) ja poikettiin samalla Stadiumissa. Sami ja äiti oli maailman ihanimpia ja sponsoroi minulle uudet salivaatteet ja vielä Niken! :) Nyt viikonloppuna menen hakemaan uudet koska sielä on mahtava tarjous ja jäljellä vielä sitä kokoa 34..(alimmainen kuva)





Te lukijat, jotka käytte salilla tai muuten vaan kuntoilette
 niin onko teillä mitään erityisiä treeniohjelmia? 


8 kommenttia

  1. VAU MIKÄ PÄKKI! :OO En ollu ees tajunnu kuinka paljo oot oikeesti kehittyny! Luojan kiitos ne meiän 5 kertaa viikossa -xmeal keikat on ohi :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) kyllä sitä on töitäkin tehny ton eteen :D no älä! Onneks nyt voidaan käydä 5 kertaa viikossa SALAATILLA :D

      Poista
  2. Harrastan pesistä niin meillä on siinä puttiohjelma jota tehään 2x/vko ja niin että perusvoima syksyllä/alkutalvesta, maksimi talvi ja kevät nopeutta :) Sisänsä tyhmä kun haluaisin käydä salilla just tuon lihasten kasvatuksen jne merkeissä, muttakun reeniä tulee jo nyt 15h/vko (lajireenit yms) niin ei jää oikein aikaa, enkä kyllä varmaan jaksaiskaan :d Katkerana siis luen muiden blogeista kuinka ne pääsee reenailemaan kunnolla, mutta toisaalta ehtiihän sitä sitten myöhemminkin :9
    Meni nyt hirveäks selitykseks tää kommentti haha :d Mutta kiva kun kirjotat näistä salijutuistakin, mua kiinnostaa ne noitten heppajuttujen lisäks kans!

    http://imagine-mmirvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutta sulla on varmasti jo aika hyvä kunto ton kaiken pesiksen kanssa! Kasvata lihasta sitten punttiaikana ;)
      Ja hieno blogi sinulla!

      Poista
  3. Upea vatsa, tohon tähtään itsekkin. Salilla kerkeä käymään noin kerran viikossa, muuten juoksen sitten paljon, ja yksi hevonen minulla on kilpailukäytössä - haluaisin liikkua ja varsinkin käydä salilla enemmän, mutta aika ei todella riitä... Joten, saliohjelmani on 'puske itsesi äärirajoille' :D lämpöä hulluna päälle, ja koitan jotenkin järjestelmälliseti ajatella, millon mitäkin osa-aluetta vartalosta jota vertaan sitten muuhun liikuntaani... Kovin on hankalaa kun aika ei riitä kaikkeen, mutta jos sulla on jotain super vinkkiä tähän niin otan vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) no siis tähän pitää aika paljon omistautua. Ei mullakaan aina mene niin kuin pitäisi ja lepopäiviä tulee heppojen kanssa välillä kolme putkeen. Mutta jos kaikki menee normaalisti tasapainoitan hepat ja salin niin jää muuhunkin aikaa :)

      Poista
  4. Vau, täällä uusi lukija. Tai siis en vielä ole lukija, mutta hyvin pian kun olen tämän viestin kirjoittanut :)
    nuo stadiumin vaatteet on niin kivoja. Mulla on tuo sama juoksutakki, mutta erivärisenä. Arvaa harmittiko kun ostin tuon takin ja viikko sen jälkeen alkoi tuo tarjous että sai housut kaupan päälle..no, mutta hyvä takki on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu itsellä jäi harmillisesti ostamatta koska housut eivät sopineet :/ mutta hienoa että liityit lukijaksi!! :)

      Poista