Petra Palomäki

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kirjoitukset ohi ja heppailu saa rauhassa jatkua!

Tosiaan maanantaina oli viimeiset kirjoitukset, eli Portugali ja Ranska. Huhu mikä helpottunut olo! Ei enään tarvitse mihinkään vähään aikaan lukea ;)

Heppojen kanssa kaikki on mennyt ihan hyvin.
Alkuviikosta olen aika paljon juoksuttanut heppoja pessoalla. Koska olen lukenut kirjoituksiin, niin hepat oli jäänyt pari päivää vähemmälle. Niin halusin, että ne tekee kunnolla töitä, mutta ei kuitenkaan niin kunnolla kun olen selässä, joten juoksutus on oikein hyvä ;)


Uffella kävin eilen tiistaina maneesilla. Menin aika paljon siirtymisiä ja tempon lisäystä sekä ravissa että laukassa. Koska siinä HeA:n radassa on laukassakin keskilaukkaa niin niitä harjoiteltiin jonkun verran. Heppa oli alkuun edestä hieman sählä, mutta rentoutui aika nopeasti ja päästiin kunnolla tekemään töitä. Heppa luuli, kun oli estesatula ja esteitä maneesissa, että me hypättäisiin mutta ei. Kun koulua vaan ilkeästi :D kuitenkin lopussa otin satulan pois ja menin loppuravit ilman satulaa. Siinä samalla Heidi yllytti ja menin laukassa minipystyn ja yritin pysyä selässä :D Kuvassa pelleilin uffen selässä ja esitin lentokonetta. Älkää kysykö enempää!


Zeus sai vihdoin uudet etukengät ja päästiin jatkamaan töitä. Tiistaina heppa oli todella rento ja rauhallinen vapaapäivistä huolimatta. Mikä oli positiivista! Kisat on siis sunnuntaina ja mennään K.N.Speciali. Sillä on hyvä aloittaa kausi :)

Urcon lastausprojekti eteni tänään muuten jälleen todella hyvin! Kokeiltiin tänään jälleen niin, että laitettiin trailerin sivulaita aivan reunaan ja yritettiin vain saada heppaa käveleen traikkuun ja pois. Ensin oli jälleen hieman takkuilua, ei meinannut uskaltaa mennä ja sitä hieman hermostutti, mikä oli normaalia. Sitten se yhtäkkiä käveli traikkuun mutta äkkiä peruutti pois. Otettiin uudelleen ja heppa vaan käveli maiskuttamalla sisään. Tämä toistui 5-6 kertaa joten siihen oli hyvä lopettaa! Ensi kerralla aloitetaan samanlailla, ja parin kerran jälkeen laitetaan sivulaita sitten paikalleen, jolloin sen pitää oppia menemään sinne kapeeseen väliin :) Kyllä se tästä!!

_____________________________________________________________________________

Ja nyt salitreenejen puoleen. Vaikka moni ei näistä ole kiinnostunut, niin on sielä joitakin lukijoita keitä kiinostaa ja mä pysyn tän avulla vähän kartalla treeneistä ;)

Eilen oli kunnon jalkatreeni pitkästä aikaa. Hitsit tuntui hyvältä! Aloitin kyykyillä ja sitten maastavedolla. En tehnyt muuta, koska tavoitteena oli vetää aika kovilla painoilla ja mun kroppa ei olisi kestänyt muuta, tai toisin sanoen mun alaselkä ei olisi kestänyt... Seuraava ostos on painonnostovyö..helpottais alaselkääkin aika paljon!
seuraava ostos!
Tässä treeni:

- Syväkyykkyä 10x 30kg, 10x 35kg ja 8x40kg
- Kyykkyä 10x 50kg, 10x 60kg, 10x 70kg
- Maastavetoa 10x 40kg, 10x 50kg, 8x 60kg, 6x 70kg ja 4x 75kg!
(Nyt tuli sitten 75kg tehtyä, eli seuraava on sitten 80kg! ;) )

Tänään oli sitten vuorossa vatsa- ja haukkaritreeni. Aloitin vatsoilla ensin, ja siirryin tämän jälkeen hauikseen.

Tässä treeni:

- Vinopenkillä perusvatsat 4kg painoilla 10x                                                          
- Vinopenkillä jalkojennostoja 10x 
- Patjalla jalat ylös, alas ja sivuille. Jännitys ylävatsalihaksissa 10x
    (Nämä kolme liikettä kolme kertaa. Eli kolme sarjaa)

- Hauiskääntöä 10x 9kg, 10x 10kg ja 10x 12,5kg oikealla kädellä ja 6x 12,5kg vasemmalla :D
- Leukoja (oli pakko hieman venyttää olkapäitä) 7x
- Penkillä painojen nosto yhdellä kädellä ylös olkapäähän asti 10x 17,5kg ja 10x 20kg




4 kommenttia

  1. on sulle sitä habaaki kyllä kertyny ! :---D

    VastaaPoista
  2. *portugali ja ranska pienellä, kun puhutaan kielistä. Toivottavasti äidinkielen koe meni paremmin..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos korjauksesta. Muistutan vielä, että äidinkieleni on portugali, joten on ymmärrettävää, että välillä en osaa kirjoitta puhdasta suomea :) äidinkielen koe meni, taitoni ottaen huomioon, aika hyvin! Paremmin kun joillakin, joiden äidinkieli on suomi ;)!

      Poista