Tarinaa meidän menneisyydestämme!

Kyselin että mistä kaikesta halusittekaan tietää meistä enemmän ja valtaosa sitten halusi enemmän tietoa meidän menneisyydestämme. Varautukaa, teksti on pitkä ;)

Eli siis hmm...mistäköhän aloitaisin. Noh aloitetaan ihan sieltä alusta kun minä oli ihan pieni.

Kuten suurin osa ystävistäni jo tietääkin, minä olen asunut 15-vuotta Portugalissa. Olin vain 3-viikon ikäinen kun sinne muutin ja voin sanoa että olen aika lailla melkein portugalilainen ;) Kasvoin aivan erillaisessa kulttuurissa kuin mitä täälä Suomessa. Kaikki on erillaista. Ruoka on aika mielettömän hyvää ja ihmiset! Niitä ei Suomesta ikimaailmassa löytyisi samanlaisia!

Kävin yksityiskoulua pienenä. "Normaalissa" koulussa ei tullut kuuloonkaan käydä! Jos kerta silloin oli varaa vanhempani satsasivat vain parhaaseen kouluuun. Olen niin onnellinen kun minut vietiin sinne. Aivan loistavan ihana ja kodikas koulu! Sielä tapasin minun elämäni ystävät. Ollaan oltu kaikki yhdessä 4 vuotiaasta asti tähän nykypäivään. Sitä kaikkea mitä me tehtin ja leikittiin sielä koulussa. Koulun takana oli aivan ihana iso takapiha jossa nurmikkoa ja isoja puita. Muistan ikuisesti sen kerran kun salaa kavereitten kanssa (mitähän me oltiin..5-6v?) hiivittiin sinne nurmikko-alueelle ja minä heti ensimmäisenä kiipesin puuhun :D nojasin hieman oksaan ja tipuin selälleni alas puusta. Minulla oli aivan uusi 101 dalmattialaista-huppari päällä ja siihen tietysti tuli repeämä kun huppari jäi oksaan kiinni. Noh ei me semmosista välitetty. Lähdettiin vaan äkkiä juokseen takasisin sisälle ettei kukaan huomaisi meitä. Tosin meidät saatiin kyllä kiinni mun hupparin takia...

Ala-asteen jälkeen (eli 1-4 luokat) oli aika siirtyä paljon isompaan kouluun. Koulu sijaitsi 500m päästä meidän asunnosta ja muistan hyvin ensimmäisen päiväni sielä. Hui minua pelotti! Koulussa oli kaiken kaikkiaan 1250 oppilasta ja vanhemmat olivat jo 17v! Mutta me kaikki taaperot pysyimme yhdessä ja selviydyttiin kaikista tilanteista yhdessä oli mikä hyvänsä! Portugalissa kaikki on pinnallista. Tai suurin osa. Muistan sen paineen kun aina piti olla merkkivaatteet päällä ja piti olla niin hienoa kaikki. Jos sulla oli vaikka halppisvaatteita se merkitsi, että vanhemmillasi ei ollut hirveän hyvät tulot. Aivan kamalaa kun ajattelen jälkeenpäin tätä! Silloin se vain oli luontaista.

Ratsastukseni alkoi kun olin 11-vuotias. Ystävämme oli kerran käynyt ratsastamassa Aveiron (kaupunki) ratsastuskoulussa ja innosti minua kokeilemaan. Katsoimme äitin kanssa toisiamme ja sanoimme että menisimme heti kokeilemaan. Herran jestas minua jännitti se ensimmäinen kerta kun menin ponin selkään!

Rakastuin hevosiin koko sydämmelläni ja aloin käydä kerran viikkoon tunneilla. Menin monta kuukautta pelkästään liinassa ympyrällä, jotta tasapainoni kehittyisi. Aika kului ja kehittymiseni jatkui päivä päivältä.

Onneksi pari vuotta myöhemmin löysin maailman parhaan valmentajan! Mario Oliveira. Hän on vieläkin niin ikään kuin valmentajani portugalissa ;) aina valmis auttaa ja valmentaan :D Sen avulla kehityin aivan suuresti!! Kiitos hänelle ja kiitos etukäteen jo tulevista valkuista! ;)

uffe kun näin sen ekaa kertaa :)

Vuonna 2005 oli aivan mahtava vuosi! Nimittäis silloin sain sen niin kauan puhutun oman hevosen! Uffe oli elämääni jäädäkseen :) Noh meidän historiasta löytyy ylhäällä Ufanon sivusta saatte käydä sieltä lukemassa miten me tavattiin jne. Vuonna 2006 äiti sai urcon ja siitä eteenpäin on tullut nuo muut ihanuudet :)

Kaikki oli hyvin. Minulla oli hevonen, maailman ihanimmat ystävät, asuin loistavassa kaupungissa ja siis kaikki oli aika lailla täydellistä kun sitä näin jälkiläteen ajattelee. Kunnes, vuonna 2008 huhtikuussa tuli päätös. Me muutetaan Suomeen. Se oli yksi elämäni kamalemmista illoista kun jouduin yksittelen sanoon hyvästi ystävilleni. Tunteet oli niin pinnassa kun pysty olemaan. Kaikki ne vuodet, meidän yhteiset ongelmat, seikkailut ja hauskuudet päättyivät siihen iltaa. En enään ikinä näkisisi niitä joka päivä milloin haluaisin.

Jollain lailla sain voimia jatkaa eteenpäin. Kuitenkin uuteen maahan muutto oli samalla kiehtovaa mutta jännittävää. Hevoset tulivat kaikki kuorma-autolla mukana myöhemmin ja me mentiin autolla Euroopan halki.

hepat saapuivat Suomeen

tessa ihan pienenä

Ensimmäinen vuosi Suomessa oli varsinainen onnettomuuksien vuosi. Ensin tessalle tuli aivan mielettömän paha ähky! Onneksi eläinlääkäri ehti suht hyvin ajoiss ennen pahinta. Sen jälkeen minulta meni vasemmasta polvesta lumpio pois paikaltaan. Ah sitä tuskaa! Se tiesi 6vk ratsastuskieltoa. Hahaha niin varmaan! 3vk mentiin ortoosi jalassa ja kun se saatiin pois niin heti selkään! Wihuu! :) ja vielä sinä vuonna urcollekin tuli pieni ähky. Ell ei meinannut saada millään putkea mahaan vain meni koko ajan keuhkoihin! Huh kun pelotti siinä tilanteessa! Mutta onneksi saatiin muuten vuosi turvallisesti putkeen :D

Näin, tässä TODELLA lyhyesti pieni elämänkertani. Jos jäi jokin hampaan koloon niin kysy ihmeessä jos haluat tietää enemmän! ;)