Petra Palomäki

tiistai 21. elokuuta 2012

PRS seurakenttikset

Sunnuntaina oltiin sitten sielä PRS järjestämissä seurakenttäkisoissa tessan kanssa :)
Päivä lähti käyntiin hyvin voimin kun Hirvikankaan Hurjatkin olivat meillä aamusta heppansa kanssa, jotta päästiin lähtemään yhdessä kisoihin! :)

Ensimmäisenä vuorossa oli esterata. Korkeus oli sen 70cm ja minua jännitti hieman miten tessa reagoi muihin hevosiin ja uuteen ympäristöön. Neiti yllätti ja meni ihan kuin kotona! Todella kiltisti eikä hyppiny pystyyn kertaakaan :))! Esteillä verkassa tessa meni kaikki eikä kytännyt mitään. Radalla meillä oli muuri (mitä emme ole ikinä ennen hyppinyt), siniset PRS erikoisesteet ja portti. Porttiesteelle neiti otti puomin alas kun ratsastaja toi aivan juureen eikä tajunnut, että toinenhan on vielä suht kokematon eikä nosta niin nopeeta jalkojansa kuin uffe ;) kaikki muut esteet se ylitti hyvin ja ilmavasti!





Esteiden jälkeen mentiin kouluradalle. Verkassa tessa oli jo hieman pohkeen takana, kun esteradan jälkeen tuli hieman väsy. Mutta hyvin sain sen toimiin. Verkassa huomasin, että suoralla uralla laukannosto oli vaikeaa..tessa oli kaikesta huolimatta silti herkkä ja reagoi aika nopeasti mun paino avuille.. Noh tämän huomasin radalla. Rata oli tutustumisluokan kouluohjelma rata B, ja niissä puoliympyöissä (vai mitä ne on :D) niin neiti väistätti mun vasenta pohjetta voimakkaammin kuin piti ja kun piti suoristaa peppu oli jossain muualla kuin missä piti.. Ja kuten arvasin vasemman laukannosto suoralla ei onnistunut, vaan nosti oikean laukan. Onneksi korjasin nopeasti ja sain oikean laukan alle. Siitä ei kuitenkaan hirveästi pisteitä tullut pois ;) saatiin hyvin pisteitä hyvistä teistä ja kuvioiden symmetrisyydestä :) Pisteitä tuli kaikista rikoista huolimatta enemmän kuin luulin ja 66,4%!

Vähän reilun tunnin odottelun jälkeen päästiin vihdoin maasto-osuudelle. Hahaha kun odoteltiin traikun luonna ,ennen kun lähdettiin, annoin tessalle omaa lemonadi limsaani jotta se voisi maistaa sitä. Se jäi aivan koukkuun siihen ja Samikin kun kantoi tölkkiä niin tessa lähti heti sen perään kerjään lisää limsaa. Kun nousin selkään huomasin, että limsa oli tehnyt tehtävänsä. Nimittäin tessa sai varmaan mukavan sokeripiikin ja virtaa riitti vaikka muille jakaa! :D Maastorata oli hieman sokkeloinen. Kaikki näytti samalta ja käännökset olivat aika nopeita. Kerran meinasin mennä ohi yhdestä alamäestä minne piti äkkiä kääntyä, mutta huomasin sen onneks ennen kuin jatkoin matkaa pitkälle eteenpäin. Maasto-osuudella ei otettu aikaa joten päätin ottaa koko radan varmuuden vuoksi ja välillä kun oli kapean näköinen reitti ravasin ja nostin myöhemmin laukan kun oli hyvä mennä :) kaikki esteet tessa meni eikä ympäröinyt! Oli hautoja, kukkalaatikkoja, vesilätäkköä, penkkiä, pressua, kaapelikelaeste ja kaiken näköisiä pelottavia ja isoja esteitä :)



 Kun päästiin nollilla maaliin sijoitus oli varma! 3.sija se sieltä tuli ja valkoinen ruusuke + hopeinen heppavalokuvakehys mukaan! Olen todella todella todella ylpeä neidistä kun se suoriutu noin hyvin sen ensimmäisistä kenttäkisoista :) Tästä on hyvä jatkaan Niinisaloon harrasteeseen :)!
Laitan toiseen postaukseen sitten lisää kuvia kunhan saan ne ensin :)



lauantai 18. elokuuta 2012

kisoihin valmistautumista

Nyt ollaan tessan kanssa valmistauduttu meidän yhteisiin ensimmäisiin kenttäkisoihin. Tosin ihan seuratasolla, mutta tessalle niistä on jo hyvä aloittaa :)
Viikolla olen mennyt sileellä koulua, tehnyt paljon taivutuksia ja ratsastanut sitä todella paljon alas eteen. Olen saanut myös aika hyvin sitä sen pystyyn hyppäämistä kuriin sen avulla ja elän toivossa, että säästyn niiltä sunnuntaina kisoissa :D

Torstaina hyppäsin sillä kentällä ja neiti oli ihan innoissaan! Tykkäs tosi paljon hypätä rataa pitkästä aikaa :) välillä oli pohkeen takana, mutta onneks se heräsi sieltä aina mukavasti ennen estettä ;) alkuun ennen hyppelyä, taivuttelin sitä kunnolla ja yritin saada sitä rauhallisesti ja tasaisesti taipumaan ympyrällä oikealle ja vasemmalla, sillain ettei se hermostuisi kovin paljon :) Esteet ei ollut kun sitä 70cm luokkaa joten ei korkeus tuottanut onglemaa ;)

puhelinlaatu :D

Urcolla hyppäsin eilen puolestaan semmosta 50cm rataa ja voin sano, että pikkasen joku kävi kuumana! Jo alkuverkassa se meni hyvin eteenpäin, eikä tarvinnut paljoa käskeä eteenpäin.. sitten kun aloitettiin hyppään niin oli täys painajainen. Se kuskas mua 6-0 ynpäri kenttää ja siis se IMI esteelle itte! Mitä ihmettä?? Mun kouluratsu oli ihan villi esteillä! Siinä kävi niin, että jouduin tuomaan sen niin hitaasti esteille, ettei se juoksis esteen jälkeen niin mun kättä vasten. Mutta lopuksi esteiden jälkeen mentiin ihan perus koulua. Yrin saada sitä takasin, rauhoittumaan ja olemaan enemmän rennompi kuin jännittyneempi... Hmm ehkä noi esteet on urcolle hieman liian kova pala :D siis kun se ei tunnut siltä, että nauttis..puomeja se tykkää mennä, mutta hyppely ei aina kiinnosta :D

 Zeus oli ihana tänä aamuna ja oli tehnyt mulle mukavan yllärin talliin.....! Olin menonssa tallille, ja herra seisoo tallin ulkopuolella pihalla syömässä vihreetä.. ajattelin ittelleni että "mitä ihmettä sä siinä teet???!!". Menin rauhallisesti hakemaan riimua sille ja näin missä kunnossa talli oli... KAIKKI heinäpaalit avattu ja levitetty pitkin tallia, mun satula oli maassa, kaikki loimet oli tiputettu karsinan ovista maahan, riimut myöskin, satulahuoneen pöydältä tavarat raivattu maahan, talikot leväällään kaikki oli aivan sekasin! Herra vaan kettelee mua että " no siis ovi oli jäänyt auki, niin ajattelin lähteä aamukävelylle. En mä sille mitään voinut! Katso kuinka olen söpö!" tällä tyylillä katsoi minua -.-. Noh ei auttanut muu kun alkaa siivoamaan ja raivaamaan kamoja paikalleen.. Että tällanen aamutalli! :D kiitos zeus!


torstai 16. elokuuta 2012

Pieni varustepostaus ;)


Eilen otin kameran tallille ja kuvailin hieman meidän varusteita! Otin vaan kaikkien heppojen suitsista kuvia, satulahuovista hieman, mun kypärät, korvahuput ja satuloistakin hieman kuvaa :)
Loimista en jaksanut ottaa kuvia kaikista, kun niitä on siis oikeasti varmaan 50 loimea :D

lampaankarvaromaani


Tässä satulahuovat. Vasemmalla kuvassa näkyy hieman eri värejä, ja oikealla kiunka paljon niitä on, pari huopaa puuttui vielä tosta kun oli kuivumassa mutta kuitenkin ihan tarpeeksi jo huopia! :)


Oikealta aloitettuna niin on unaivan suitset, sitten zeuksen, sitten urcon, sitten uffen ja viimeisenä tessan. Viimeisessä koulussa on jotain irtonaisia suitsien osia mitä en käytä.

Hieman korvahuppuja mitä on kertynyt . Meidän estekisojen huppu puuttuu kun unohdin hakea sen trailerista :D

Vasemmalla tossa laatikossa on kaikkia siteitä, lääkkeitä jne. hoitotuotteita. Ja oikealla hieman pinteleitä. Yhdet oranssit, t.siniset, ruskeat, pari pakettia beigejä pinetelitä, valkoiset ja pari pakettia punaisia.

Tässä vielä lähikuvaa pinteleistä :)

Vasemmalla mun GPA, keskellä mun sininen CO ja oikealla musta CO


Vasemmalla unaivan suitset ja oikealla zeuksen mustat perussuitset ja ruskeat meksikkolaiset



Vasemmalla urcon kanki- ja perussuitset ja oikealla tessan ruskeat perussuitset ja meksikkolaiset


Tässä on uffen suitset. Vasemmalla meidän perussuitset joita käytän normisti
sileellä ja kun meen koulua ja meksikkolaiset oikealla kun hypätään :)


Meidän estesatula. Herve Godigonin penkki


Ja meidän koulusatula. Zaldin penkki


maanantai 13. elokuuta 2012

Something new?

Haluaisin kysyä teiltä mitä haluatte lukea enemmän? Meidän tallipostaus on koko ajan työn alla ja kohta valmis, kunhan saan vielä hienot kuvat otettua lopustakin tallista ;)
Haluaisin kirjoittaa jostakin mikä teitä kiinnostaisi paljon, tai jatkaa aina välillä tekemällä sellaisia hieman erilaisia postauksia :)! Ja laittakaa jos haluatte nähdä jotain parannusta jossai tms !
Laittakaa kommenttia ja ehdotelkaa :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Myynnissä!


Tässä olisi myynnissä hieman tavaraa vielä! Ostakaa pikaisesti nurkista pois! Hinnat sisältävät postikulut! KLIKKAA KUVIA ISOIMMIKSI!

Aerowave UUSI ilmastoitu kypärä
koko: 58
hp: 58e (kypäräpussi mukaan!)
Eskadron jännesuojat
ruskeat FULL
hp: 28e sis. pk

Toppaloimia UUSIA
koot: 2kpl 135cm ja 1kpl 145cm
väri: t.sininen
Todella hyvä ja kestävä loimi (täyte n.250-300g)
edessä pikalukot, lapalaskokset, ristivyöt, jalkalenkit
hp. 65e/kpl sis. pk

Thermostarin fleeceloimi
ei ristivöitä
pidetty kisaloimena
loimessa valkoisia karvoja, lähtevät pesussa pois
siisti ja hieno loimi

                             hp: 22e

Leena Furbergin hevoskuvioilla päällystetty ratsastusloimi
koko:135cm (poni kokoa, menee pienelle hevoselle)
vuori pehmeää teddyä
todella lämmin talvella!
kerran käytetty!
                                   hp: 30e

Horzen harmaa korvahuppu
FULL
hp: 10e

ESKADRON takajalan hivutussuojat
koko FULL
Väri Harmaa
Joustot hyvät. Suojat ei ole pesty
hinta: 20e

Paluu arkeen!

Ja näin alkoi jälleen koulu...en tajua kuinka loma menee aina niin mahottoman nopeasti, ja koulu taas puolestaan ei voisi sitten kauemmin kestää -.- ! Toisaalta, nyt on taas palattu siihen rutiiniin mikä ennenkin oli. Koulusta kotio ja tallille- rutiini sopii minulle oikein hyvin ;)

Olin tiistaina hyppäämässä zeuksella maastoesteitä. Herra meni ihan hyvin traileriin, ja tämä oli Samin eka kerta kun se sitä sinne traikkuun laittoi ja hyvin suoriutui :) noh maastareilla nousin selkään ja huomasin samantien, että herra oli sitten pikkasen kuuma... Sielä oli muitakin hevosia hyppäämässä, ja sitä ihmettelin suuresti..yleensä ei sielä ole ketään ellei ole kenttäkisat lähestymässä, mutta kun ei niitäkään ole vielä lähellä..noh.. kävelin sen n. 30m kunnes herra sekos..se kävi niin ylikierroksia ja alkoi loikkiin ja hyppiin pystyyn. Tulin alas selästä ja hain jouksutusliinan. En halua teloa itseäni sen kanssa, ja sitäpaitsi, minä en voi edes tippua sen selästä koska jos se pääsee karkuun on paha juttu.. Juoksutin sitä varmaan 15min kunnes se alkoi pikku hiljaa jo väsymään ja päästiin sitten vasta aloittamaan. Hyppäsin varmaan 5-6 harrasteen estettä, en kovin montaa koska se oli jo aika väsynyt loppua kohden. Ei ihme kun niin piti käydä ylikierroksia...

Keskiviikkona päätin sitten ratsastaan kunnolla koulua urcolla ja zeuksella kentällä. Menin ensin zeuksella ja jestas se oli hyvä! Kyllä jotain tuo tiistain hyppely sille teki, kun meni aivan loistavan hyvin! Tehtiin paljon siirtymisiä, hieman vastalaukkaa, keskiravia ja pari väistöä molemmille suunnille.
Urco meni myöskin hyvin, mutta hieman painoi kuolaimeen. Toisaalta hyvä kun silloin se menee kunnolla alas eteen, mutta saisi hieman olla kevyempi. Välillä sain sitä ratsastettua pehmeämmäksi suusta ja välillä se ylireagoi avuille..joten se oli aika tasapainoilua :) keskiravissa yritin keskittyä omaan istuntaan. Yritin olla rento, mutta silti ryhdikäs. Urcon ravissa on vaikea istua suorassa kun se lisää.. Mutta kyllä minä vielä tästä opin ;)

Torstaina menin sitten tessalla kentällä. Mentiin ihan vaan sileellä työskentelyä. Sillä oli taas hieman kiukkupäivä, mutta välillä meni ihan hyvin. Ratsastin ravissa sitä koko ajan eteen ja eteen jolloin sain sitä paremmin ohjalle alas eteen. Välillä tuli niitä että neiti pysähtyy ja ylös...mutta jatkoin vaan ratsastusta ja en antanut sille kovin montaa mahdollisuutta tehdä sitä. Laukassa mentiin pari vaihtoa. Se vaihtaa niin hienosti ja eleettomästi laukan! :)
Sitten illalla menin hyppään uffella Niinisalon kentälle. Kenttä oli aika kova, joten otin vain pieniä hyppyjä. Heikki ja joitakin muita ihmisiä oli rakentamassa juuri samalla hetkellä esterataa perjantaille, ja minä onnekkaana pääsin testaamaan radan ensimmäisenä ;) uffe meni aivan tajuttoman hyvin!! Osasin katsoa joka esteelle hyvin paikat, uffe oli täydellisesti pohkeella ja kuunteli minua koko ajan. Oli niin loistava rata että huhuh! Korkein este oli sen 95cm ja sekin sarjalla. Muut oli sitä 80cm luokkaa :) Hyvä mennä lauantain estekisoihin ;)

Perjantaina juoksutin zeuksen kentällä. En laittanut pessoaa sille, kun hypytin sitä hieman. Laitoin puomi-ristikko-puomi tehtävän sille joita se sai loikkia liinan päässä. Herra meni ihan hyvin, hieman oli laiskahko, mutta hyvin hyppäsi :)
Uffella menin käveleen pellolle ja menin hieman syötteleen sille vihreää. Oli kyllä niin ihanaa. Vain minä ja hevonen. Ilman satulaa hienossa ilta-auringoisessa kelissä <3


Ja ihanaa tessalle on VIHDOIN saapunut se rasva! Laitoin eilen sitä sille, ja jo tänä aamuna haavat olivat naamasta v.punaisia eikä verillä :)!! Aivan mahtavaa rasvaa. Maanantaihin mennessä ei ole varmaan enään mitään! :)

tiistai 7. elokuuta 2012

Ei kaikki mene ihan kuin elokuvissa

Juu oltiin uffen kanssa sitten sunnuntaina sielä Alavuden kenttäkisoissa.. Sadetta luvattu koko päiväksi aina kuuroittain mutta muuten oli ihan ok keli.. Kouluverkkassa en pystynyt kun hieman ravailemaan, koska verkkakenttä oli urilta aivan pehmeää ja muita hevosia oli aika paljon niin pienellä kentällä. Noh ennen radan alkua ehdin laukata hieman aitojen sisällä ja päästiin aloittaa rata. Uffe oli ihan ok, laukassa tosin oli aivan kuolaimen takana, mutta en voinut oikein kunnolla ratsastaa sitä ohjalle, kun muuten se olisi reagoinut vahvasti siihen ja kaikki olisi mennyt pipariksi. Kenttä oli myöskin aika märkä (kuten kuvista näkyy...) ja joka puolella vesilätäkköjä.. Noh vaikka minun mielestäni rata ei mennyt niin hyvin, niin saatiin kuitenkin 64,73% ja oltiin koulun jälkeen johdossa! Wuhuu hyvä siika :)


Esteille meille tuli aika kiire vaihtaa kamat, ja verkkakentällä en ottanut kun kaksi hyppyä koska pelkäsin, että uffe liukastuu sinne kuraan.. hypyt oli ilmavia ja varmoja. Ennen radan alkua, kävelin sen nopeasti ensin, nousin selkään ja aloitettiin esteosuus. 2.esteelle tultiin todella tiukasti uralta ja uffe otti kiellon siihen, kun itse jäin liian paljon varmistamaan paikaa kunnes vauhtia ei melkein ollut ollenkaan..ja muutenkin uffe kyttäsi hieman. Maneesi oli aivan erilainen kuin ulkoilma (tietenkin..) ja sen huomasi hevosessa.. Maneesissa oli ahdasta ja piemää ja uffea pelotti hieman. Mutta kaikki muut esteet siika meni yli ja jestas millä ilmavaralla! Tuntui kuin se hyppäisi 110cm rataa :D! Esteiden jälkeen oltiin sitten toisena väliaikatuloksissa.

Iltapäivällä oli maasto-osuuden aika. Meillä oli vain tavoitteena päästä edes 3.esteestä yli kun sekin oli jo mielestäni jo tarpeeksi pelottava! Verkassa uffe oli aivan tajuttoman kuuma. Ei tarvinnut paljoa käskeä eteenpäin! Päästiin aloittaan rata ja sinne mentiin! Ensimmäisenä oli koivutukkieste, sitten kaksi bankettia ylös, pöytä, mökki, tukkipysty, sitten mentiin alas montulle. Sielä hypättiin hauta, jonka jälkeen kaksi kapeaa bankettia alas, hyppy veteen ja sieltä pois ja sen jälkeen punainen laavu. Laavun jälkeen oli vuorossa maitohappomäet. Kaikki esteet uffe meni suorilta ja jestas se tuntui hyvältä! Ei yhtään kytännyt ja veteen hyppäs aivan suorilta! Mutta se ensimmäinen ylämäki koittui meidän kohtaloksi... viime vuonna ei tuottanut ollenkaan ongelmia ja luulin ettei tänäkään vuonna tuottaisi..uffe lähti hyvin laukkaan ylös, kunnes se yhtäkkiä lähti liian aikaisin oikasemaan vasemmalle ja se laukkasi suoraan pehmeälle hiekalle. En saanut käännettyä sitä pois..se vain meni. Anttisen Heikki sanoi, että se varmaan kyyläsi niitä oransseja nauhoja, mitkä oli ripustettu puihin..noh kukaan ei voi tietää mitä uffe ajattelin.. Hiekka oli aivan liian pehmeää ja uffe kaatui polvilleen, yritti nousta ylös, mutta hiekka oli liian pehmeää, kunnes uffe kaatui kyljelleen ja minä myös.. Tähän se sitten jäi.. harmittaa kun olisi ollut yksi este enään jäljellä ja senkin se olisi varmasti mennyt, mutta noh..onneks kummallekkaan ei sattunut mitään ja eikä tällaista tapahtunut millään esteellä. Eli ei jäänyt kummallekkaan mitään kammoa! :)


Nyt sitten tähdätään Kangasalan kenttäkisoihin 25.08 ja luokkana harraste. Tuttarin esteet olivat sen verran pelottavan näköisiä, että jätetään ne ensi vuoteen! :D ennen niitä kuitenkin uffella Niinisalon alue-estekisat nyt lauantaina!

Hieman kuvia tessasta ja urcosta :)