perjantai 9. maaliskuuta 2018
Villivarsasta tuli ruuna!
torstai 1. maaliskuuta 2018
HHF 2018 - Nähdään messuilla!
Tämän vuoden Helsinki Horse Fair starttaa huomenna ja olemme luottohevoseni Uffen kanssa taas paikan päällä! Messujen ajan Uffe edustaa Suomen Lusitanohevosyhdistyksen osastolla 3D30. Jotta Uffen ei tartte koko kolmea päivää vallan seistä karsinassa osallistumme samalla rotukavalkadiin. Olisihan se hienoa tuoda sellanen Lusitano joka tekee piffit paffit hienoineen lisäyksineen mutta tyydymme nyt Uffeen. Ja onhan se nyt ihan kivan näkönen ja edustaa sitten sitä harrastehevoslinjaa, hehe😁
Messuilta kuvaan koko viikonlopulta videoa. Katsotaan kuinka pitkä tulee, että teenkö kaksi osaisen jo ihan suosiolla! Koitan kuvata mahdollisimman paljon alkuvalmisteluista loppuun asti 😊
Katsoin ohjelmaa ja messuilla on myös taas aika paljon ohjelmaa nähtävillä. Koitan päästä ohjelmia, osaston hoitamisen ohella, katsomaan niin usein kun pystyn. Kuvaan niistäkin hieman pätkiä mukaan videolle niin saatte muustakin kuin Uffe sta materiaalia. Toivottavasti saadaan jälleen kerran hienot messut aikaan😊
Meidän menoa pääset seuraamaan Instagrammista ja Snäpistä @petraapalomaki nimellä!
Jos tulet messuille niin ihmeessä moikkaamaan! Haluan taas tavata mahtavia uusia ihmisiä❤️ Nähdään messuilla!
torstai 15. helmikuuta 2018
Joskus elämä muistuttaa hauraudestaan
![]() |
| (c) Annika Mäki |
Eli tässä kirjaimellisesti käytiin aika lähellä kuolemaa. En tiedä ketä kiittää, mutta onneksi hevosella ei ollut kenkiä. Jos hokkikengällä olisi osunut mua naamaan niin todennäköisesti olisi repinyt multa silmän ja nahan naamalta pois. Tällaiset tilanteet pistää oikeasti miettimään kuinka haurasta tämä elämä on. Joten taas kerran muistutin itseäni, että elä päivä kerralla ja täysillä. Päätin kaksi päivää onnettomuuden jälkeen ostaa itselleni pitkään haaveilemani moottoripyörän. Jos haluan elää niin silloin elän tehden niitä asioita mitä haluan. Olen haaveillut pyörästä jo monta vuotta ja nyt koin olevan hetki hankkia se.
![]() |
| (c) Anniina Gullans. |
Oletko sinä koskaan kokenut tai satuttanut itseäsi vakavasti hevosten kanssa?
tiistai 2. tammikuuta 2018
Kuvapostaus: Talvitreeniä kentällä
Onko sielä päästy tekeen hankitreeniä?
Löysittekö kuvista lempparia?
maanantai 18. joulukuuta 2017
Kuvapostaus: Tallikoira Rambo
Löytyikö lempikuvaa?
torstai 30. marraskuuta 2017
Videopostaus: Mestarin käsittelyä ja irtojuoksutusta
Meillä tosiaan on ollut hieman ongelmia noiden kavioiden noston kanssa ja vihdoin ollaan päästy sen suhteen eteenpäin. Olen tietenkin varovainen sen kanssa, koska se on niin pirun nopea reagoimaan takasillaan kaikkeen. Ei tahallaan sinänsä huitase jalalla eikä se aina edes potkase, mutta on sellanen levoton. Ja mulla on sen verran itsesuojeluvaistoa, etten päätäni hevosen takajalkojen eteen pistä jos se voi vahingossa potkasta. Mutta nyt homma on paljon parempi ja muutenkin jätkä on jo hieman aikuistunut. Jos kelit tästä kylmenee niin vien pojan klinikalle sitten ruunaukseen.
Eli nyt käytte katsomassa hieman kuinka iso mun pojasta on tullut ja laittakaa mun tube kanava samalla seurantaan ;) Palautetta saa tietenkin laittaa, asiallista sellaista kuten te aina laitattekin !
























