Petra Palomäki

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Irtojuoksutuskuvia ja kuulumisia

Päästin Uffen alkuviikosta kans pikkuisen jumppaan itseänsä vapaana kentällä. Verkkasin sen ensin käynnissä ja ravissa liinan päässä hyvin ja sitten päästin herran irti. Uffella oli vaan kovin kiirus mennä sotkemaan ittensä, mutta sain sen kuitenkin vielä puhtaana juoksemaan ainakin muutaman kierroksen. Uffen kanssa meillä on itse asiassa mennyt pirun hyvin. Ollaan oltu Satakunta Cup:n 1.- ja 2.osakilpailussa kesä- ja heinäkuussa. Saatte kisoista vielä postauksen erikseen, odottelen vaan viimeisestä kisasta jos joku olisi meistä napannut muutaman kuvan ;) Huomenna mennäänkin meidän tämän kauden ekaan estekisaan ja startataan HUIMA 60-70cm luokka :D

1.

2.


3.

Uffe on hypännyt super hyvin ja maanantaina meillä oli Kallen estevalmennus missä päästiin jo hyppään sellaista noin 80-85cm rataa. Olin aivan järkyttynyt, kun Uffe imi esteille kuin hullu! Yleensä se tosiaan aina kyttää alkuun pikkuisen ja saan monesti olla joka kerralla jalalla varmistamassa. Erikoiseteellekin kun mentiin ekaa kertaa niin hän päätti ottaa kirjaimellisesti ohjat käteen ja mennä. Kallekin sanoi, että on todella positiivista nähdä se näin eteenpäinpyrkivänä, vaikka välillä olisi saanut hitaamminkin mennä. Viime viikolla estetreenit oli pikkusen rauhallisemmat, mutta sieläkin löytyi intoa. Joten aikas innoissani olen huomisista kisoista ja taitaa Uffekin tykätä kun ei aina mennä pyöriin sinne kouluaitojen sisälle ;)

4.

5.

6.

7.

Uffella on siis nyt virallisesti puhjennut näin vanhempana kesäihottuma...Viime vuonna jo oli samoja merkkejä ja nyt kun jälleen sama kutina uusiutu niin olen hoitanut sitä kuin Tessaa. Tosin Tessalla ilmeisesti varsominen rauhoitti kroppaa ja sen ihottuma on pysynyt todella kurissa! Eläinlääkäri kirjoitti kuitenkin kummallekin reseptin ja syövät sitten kesäsisin Histeciä ja loimet uusittiin tälle vuodella. Uffe sai oman zebra-ihottumaloimen ja hän on melkoisen koominen se päällä :D Mahtaa naapurit ihmetellä, että onko meille ostettu uusi hevonen!

8.

9.

10.

Ruokinnassakin on tullut muutosta ja se on aloittanut hitaan "massakauden". Toki ei mikään pulluka saa olla, mutta näin kesällä Uffe saa syödä melkoisen paljon. Tietenkin pitää ottaa huomioon, ettei Uffe ole enään 5wee nuori poika ja varmasti kohta masukin paisuu aivan tarpeeksi uuden heinän myötä :D Saatiin kokeeksi Hollantilaista rehua josta kirjoitan teille kokemuksia kun olen pussin syöttänyt loppuun. Toistaiseksi näyttäisi hyvin maistuvan ja hyvässä lihaksessa Uffe on pysynyt!

11. ja 12.

13.

14.

15.

16.


Löytyikö lempikuvaa?



5 kommenttia

  1. 14 ja 15 katsoo silleen et:"Katsoppas kuinka puhdas minusta tulee!" :D
    kaikki on kyllä upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Kaikki kuvat ovat ihania, mutta erityisesti tykkäsin kuvasta 10. (kaula :O) ja kuvasta 13. 14. ja 15. (13. kuvassa aika mielenkiintoinen asento) :D
    Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Minkä takia menet kisoissa noin pienen luokan jos treeneissä on kumminkin hypätty ihan kunnon esteitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska kauden eka estekisa ja treeneissä ei koskaan ole sama kuin kisoissa :) kun kisa meni hyvin seuraaviin kisoihin saa mennä jo isomman luokan !

      Poista
  4. KuRan koulukisoista löytyy kuvia ainakin osoitteesta hallatuuli.kuvat.fi, jos siis vielä etsit kuvia heinäkuun Satakunta Cupista. :-)

    VastaaPoista