Petra Palomäki

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Tuote-esittelyssä: CRW Exclusive kisatakki



Nuttura tiukalle ja kisatakki päälle - nyt lähdetään koulukilpailuihin.


1.

Kun meillä oli maaliskuun puolella se bloggaajailta Ylöjärven Hööksillä saimme valita kukin millaisen tuliaisen haluaisimme viedä mukanamme. Lähdin miettimään mitä oikeasti tarvitsisin. Hevosilla on oikeastaa jo ihan kaikki, jokaisella on sopivat suitset, on huopaa, on suojaa, on pinteliä, on harjoja niin mietin kerrankin, että mitens minulla? Mitä minulta puuttuisi sellaista tarpeellista omista ratsastusvarusteistani?

2.

Pitkän pohdinnan jälkeen tuli "ahaa"-elämys: uusi kisatakki koulukilpailuihin! Edellinen on nyt vaan unohdettava kaapin pohjalle sillä salilla selkätreenit on mennyt todellakin läpi ja leveyttä tullut niin paljon, että ei enää ole toivoakaan mahtuvani siihen. Selasin Hööksin nettisivuilla noita kisatakkeja ja esteille minultahan löytyy jo heidän upea tumman sininen takki, joten en halunnut samanlaista mustana. Sitten löysin tämän CRW Exclusive - kilpailutakin ja ihastuin totaalisesti!

3.

4.

Hieman olin epäeileväinen, että mahdunko edes S-koon takkiin ja millaista kangas on. Netin kautta kun ei saa sitä oikeaa kuvaa vaatteista...Otin riskin ja pistin toivelistalle tämän. Kun pääsin tätä sovittamaan...voi jehna! Kangas on niin ihanan joustavaa ja vaikka olen nyt 7kg:a laihempi kuin esimerkiksi syksyllä niin tämä takki joustaa todella hyvin. Tunsin itseni niin vetreäksi ja takki istui täydellisesti. Joten mukaan tämä lähti! Hintakin on laatuun nähden mielestäni todella edullinen (62,90e). Suosittelen kaikille keillä ei nyt ole varaa törsätä montaa sataa euroa hienoon kisatakkiin, vaan haluaa hieman edullisemmin silti tyylikkään takin.

5. ja 6.

7.

Jotta tästä tuote-esittelystä tulisi kunnollinen oli meidän pistettävä urcokin täyteen kisavarustukseen ja lähdettävä yhdessä poseeraamaan kameran eteen. Toivon todellakin, että pääsemme ratsukkona tällä tavalla tänä kautenakin aluekoulukilpailuihin, jos ei taidolla niin nyt ainakin tyylillä! 

8.

9.

10.

Urco oli aivan huippu hyvä, kankiketjun kiristin tällä kertaa nyt paremmin ja kappas - hevonen oli ryhdikkäämpi! Alkuun ei toki herra mennyt niin hyvin kuin halusin, sillä välillä piti hieman päänsä kanssa heilua ja riehua kun tamma mamma oli viereisessä tarhassa söpöilemässä. Kun saatiin laukkaa alle niin tämän jälkeen alkoi hommat sujumaan.

11.

12.

Tehtiin vähän avoa ja pohkeenväistöä jolloin sain urcon paremmin pohkeelle. Kannuksia en laittanut jalkaan niin senkin takia piti herraa herätellä tähän päivään. Laukka oli aivan super hyvää, molemmilla ohjilla ja vaihdotkin sujui niin hyvin. Tällä hevosella on vaan niin hyvä mennä kangilla. Se tunne kun hevonen tekee mitä haluat pelkällä istunnalla ja ajatuksen voimalla on uskomaton. Välillä urco tosin on malttamaton ja jos mun käsi ei ole valmiina joustamassa se vetää pienet herneet nenään, tosin melko pian sillä menee ohi ja jatkaa taas kuulolla.

13.

14.

15.

Havahduin näitä kuvia katsellessani, että minullahan on Hööksin ratsastussaappaat, housut, kilpailupaita (ja tietenkin takki) päällä. Urcolla puolestaan Hööksistä ostetut Claringe House kankisuitset. Uusi kisahuopa on varmasti tänä vuonna ostoslistalla sillä nuo valkoiset huovat ei tahdo kovin kauaa pysyä super puhtaana... Ei mua ainakaan haittaa - hyvä tekosyy ostaa uusia varusteita ;)

16.

17.

18.

19.

20.

21. ja 22.

23. Mun suosikkikuva 

24.

25.

Onko teillä Hööksistä ostettuja ratsastusvaatteita tai varusteita?
Löytyikö näistä kuvista hienointa?


Kaikki postauksen kuvat ottanut (c) Enna Kujansuu


12 kommenttia

  1. toi 21 on hieno! :) Eikä muissa kuvissakaan mitään vikaa oo :)

    VastaaPoista
  2. 22 & 25 :) ja kyllä löytyy hööksiä meiltä, satulahuopia ainakin!

    VastaaPoista
  3. Mun lempparit oli 19, 22 ja 24

    VastaaPoista
  4. Multa löytyy kans paljon kaikkea tavaraa hööksistä! Itsellä tuo sama kisatakki ja on kyllä aivan ihana :) Todella kiva päällä ja joustaa sekä hengittää hyvin ja on tietenkin myös ulkonäöltään kiva ;) Lisäksi Hööksistä on mm. Heinäverkko, huopa, loimia, suitsia, riimuja jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä on kyllä mahtava päällä! Yllätyin positiivisesti :)

      Poista
  5. Tässä hetken mietittyäni melkein tipuin sohvalta, kun tajusin meidän kaikkien tavaroiden olevan Hööksiltä...Minun omat ratsastuskamppeet, kypärät, takit, sukat, hanskat... Hevosilla kuolaimista (paitsi ykkösratsun, joka käyttää isompaa kokoa) aina huopiin ja siitä suitsiin sekä ohjiin, suojiin, harjoihin! Loimetkin meillä pääasiassa Hööksiltä, akuutin tilanteen iskiessä on ajettu 50km päähän ostamaan Agrimarketin valikoimista ensimmäiset sopivat :D

    Oli miten oli, oon kyllä tykästynyt CRW:n vaatteisiin. Mulla on ongelmana aina ollut pitkät, siis oikeasti pitkät ja kapeat kintut. Sopivan pöksyen löytämiseen menee aina ikuisuus, mutta Hööksiltä sain kyllä kerralla istuvat housut ja välillä tuntuu ettei olisikaan pöksyjä jalassa. Ulkonäöltäänkin oikein silmää kiittävät, kuten tuo kisatakki. Mikäli kilpailisin, tuon takin varmasti haalisin!

    21, 22, 23 kuvat lempparit, vaikka kaikki on tosi hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mullakin tuli sellainen pieni hetki kun tajusin, että meillä on melkein ihan KAIKKI ostettu Hööksistä. Hyvä että en ole ainoa Hööksin tavaroiden hamstraaja ;)

      Poista
  6. Aivan samaa mieltä tuon takin kanssa! Samanlaisen omistan, nyt vaan ollut kaapissa tarpeettomana melkein kaksi vuotta. Kaikki kuvat ovat hienoja mutta ehkä lempparit ovat 23 ja 25 :)
    Tsemppiä sulle treeneihin ja kisoihin!

    VastaaPoista