Petra Palomäki

maanantai 6. tammikuuta 2014

Kuvia!

Anniina kävi eilen kuvaamassa meitä jälleen ja kuvia tuli taas "muutama" !

Ensimmäisenä kameran linssin eteen pääsi meidän villivarsa Pötkylä. Ennen kentälle menoa kokeiltiin eri satuloita, mutta ei mikään niistä oikein ollut sinnepäin...HUOH! Laitoin neidille juoksutusvyön ja sen uudet suitset päähän ja lähdettiin kentälle.

Alkuun sitä tavallista villiintymistä ja pukkia liinassa, kunnes neiti päätti, että häntä ei huvita enää, enkä halunnut enää edes ravata, koska homma oli neidin mielestä tylsää puuhaa :D patistin vielä pikkusta jatkaan ja loppuun tulikin monta kierrosta nättiä laukkaa ja ravia :) mutta eikös neiti saanut riehumisesta pienen vekin takaseen..huoh! Mutta joutui ekaa kertaa jalkojen pesuun. Kerrankin oli joku, joka uskalsi kunnolla pitää neidistä kiinni niin saatiin jalat pestyä. Pienen riehumisen jälkeen rauhoittu ja antoi pestä jalat. Lopetettiin hyvään mieleen :)
















Sitten pikku neidin jälkeen otin uffen töihin. Menin sillä koulua ja ajettelin, nyt kun kerta on kuvaaja, jos uffe menisi yhtä hyvin kuin miten se on mennyt nyt! Noh ei tietenkään! Ja ehkä sekin vaikutti, koska itsellä menossa tämä ihana jokaisen naisen unelma viikko kuukaudesta, niin harjoitusravi oli aika tuskaa..ehkä senkin takia olin oman istuntani suhteen niin pikku tarkka, että meni vaan huonommaksi! Uffe oli hyvä suusta alkuun, sitten heti kun aloin hyppiin liikaa harjoitusravissa herra veti herneen nenään kun ohja nypytti liikaa...noh siinä mentiin sitten keventäen loppu ja pienien kiukuttelujen jälkeen saatiin edes jotenkin hommaa toimimaan. Ei aina voi mennä hyvin, mutta katsotaan millainen herra on huomenna ;)










miksi ei istunta voi olla koko ajan tollanen :D ja hevonen noin ilmava?


Sitten oli tessan vuoro päästä poseeraan ja koska oli uusi huopa piti sekin koeratsastaa aasilla ;) neiti oli aika perus hyvä. Ei tehty mitään kummallista, kaikki askeleet läpi ja lopuksi hieman keskiravia. Aluksi neiti puri todella paljon kiinni keskiravissa, joten piti muutamia kertoja tulla rauhassa ja tasaisella kädellä, kunnes neiti uskalsi nojautua oikein kuolaimelle eikä purru kiinni. Huomaa, että pitää taas vaihtaa kolmipala hetkeksi suuhun, sillä nyt nivel on liian pehmeä. En kovin kauaa käytä kolmipalaa, sillä saan sillä tessan aika nopsaa hyväksi :) paitsi sitten kisoissa esteillä kolmipala !















Mitä piditte kuvista?
Miten teillä on alkanut viikko?

p.s. MAHTAVAA teitä on jo 340!! Ihanaa! :))

16 kommenttia

  1. hienoja kuvia! Varsinkin se grandulan pystyynhyppäämiskuva oli upea. Ja täytyy kyllä sanoa että sulla on hevoset hienossa kunnossa, kulkevat hyvin mutta näyttävät myös lihaskunnoltaan todella hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :D mun mielestä ne on nyt kaikki ihan pullukoita! Joulukilot kestää karsia pois vissiin kaikilla :D mutta kiitos!

      Poista
  2. Vitsit miten riemukasta menoa pötkylällä ! =D Kattelin tossa että sehän on ollut tosi tumma nuorempana, niin tuleekos tästä nyt kimo vai jääkö se tommoiseksi harmaaaksi vai onko vielä mitään havaintoa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis koko ajan kimoutuu MUTTA tää kimoutuminen on tällasta erittäin erittäin hidasta :D pää harmaantuu ensin, mutta kroppa on ihan täysin musta vieläkin! Saa nähdä millanen poni tästä tulee :))

      Poista
  3. Ei vitsit ihan mahtavia noi koikkaloikka-kuvat !! :) Vaikka ei noissa muissakaan ole valittamista... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha pötkis vei kaiken huomion tässä postauksessa :D

      Poista
  4. Toi sun ja uffen viimeinen kuva on hieno! Jotenkin niin harmoninen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvissä näyttää mutta ei tuntunut tällä kertaa niin harmoniselta :D

      Poista
  5. Vau tosi hienoja kuvia! :) Tykkään sun blogista muutenkin tosi paljon, tää on niin mielenkiintonen! :D

    VastaaPoista
  6. Vautsi ! Tosi hienoja kuvia ! Varsinkin nuo loikkimis kuvat oli niin hauskoja !:D

    http://rakaspikkuriivio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Mää en jaksa odottaa et nään sut pötkiksen selässä! :D Toi kuva mis seisot sen vieres on niin söpö, ku Pötkis on niin pieni ja suloinen poni jolta asennetta löytyy! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan löydetään satula niin sitten pikkuneiti pääsee ratsun hommiin ;D

      Poista