Petra Palomäki

tiistai 19. marraskuuta 2013

Joonaksen estevalmennus!

Noniin! Sunnuntaina oli siis Orannan Joonaksen estevalmennus maneesilla ja uffe pääsi pitkästä aikaa kunnolla hyppään rataa.

Aloitettiin kahdella kavaletilla joiden väliin piti saada vaihtelevasti kolme, neljä tai viisi laukkaa. Tuo kolme laukkaa oli kyllä uffelle rajoilla mutta päästiin! :D mentiin kerran jopa kuudella, hups!
Sitten jatkettiin puomi-pysty-puomi tehtävällä. Se sujui aika hyvin koko ajan jotrn päästiin meneen rataa osissa.

Ensimmäisenä oli pysty mistä kaarrettiin vasemmalle pysty - okseri linjalle. Väli oli hyvä sujuva 5 laukkaa jonka uffe suoritti aika hyvin. Aavistuksen hyppäs liikaa mun oikeaa pohjetta vasten, joten sain kunnolla puristaa vastaan pohkeella.
Tämän jälkeen jatkettiin okseri - kapea pysty linjalle. Tähän väliin piti saada kolme laukkaa. Kun sain uffen pysyyn koko ajan hyvässä laukassa ja ratsastettua sitä hyvin eteen kaarteessa hypyt sujuivat paljon paremmin. Heti kun laukka meni liian lyhyeksi hypyn laatu oli huono,  mutta muutaman kerran kun tultiin alkoi sekin onnistumaan oikein hyvin!

Tämän jälkeen otettiin tuohon linjaan pysty vielä mukaan ja siinä meillä ei ollut paljon ongelmia. Kunhan keskityin että laukka säilyi hevoben hyppäsi hyvin. Lopuksi mentiin kaikkia esteitä ratana. Loppurataan lisättiin sarja - pysty linja ja sarjan jälkeen piti saada 4 laukkaa mikä meinasi jäädä aivan liian lyhyeksi! Ensimmäinen rata sujui ihan hyvin,  viimeindn linja piti ottaa uusiksi, koska ohjani valahtivat pitkiksi ja en meinannut saada uffea ennen sarjaa kasaan. Onneka toisella kerralla sujui paremmin.

Huomaan niin hyvin, kuinka paljon helpompaa loppujen lopuksi tessalla on hypätä. Tessalla ei tarvitse kun ohjata, pitää tasainen tuntuma ja hevonen menee mitä vaan ja miten vaan. Uffe on taas päinvastoin! Laukkaa pitää koko ajan ylläpitää, käsi pitää olla vakaa ja koko ajan pohkeella hereillä. Oma istuntakin oli nyt aivan surkea uffen kanssa. Hypyissä en osannut taad ollenkaan olla normaalisti vaan hyppäsin melkeen korviin asti. Onneks nyt pääsee taas keskittyyn kunnolla uffenkin kanssa esteillä ;) josko se minun istunta joskus paranisi! Meillä on 8.12 Niihamassa Drive-In estekisat ja uffe saa mennä 80cm ja 90cm. Hyvä ottaa pienempi luokka alle kun viime kisoista onkin aikaa!

Youtube taas lagas pahasti ja en saanut vielä ladattua kokonaan videoa valmennuksesta! Heti kun pääsen tänään taas koneelle kokeilen kaikin keinoin sen sinne laittaa ;)! Hetken siis "videoton"!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti