Petra Palomäki

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Onnistumisen tunne

Tämä teksti on kirjoitettu jo vähän aikaa sitten ja nyt vasta sain aikaseksi postata tämän!

En ole täälä blogin puolella kauheasti kertonut meidän uudesta tulokkasta. Tosiaan minulle tuli viime viikon torstaina yksi pieni ja pippurinen risteytystamma "ratsutukseen". Omistaja pyysi minua hyppäämään tammalla ja menemään sillä maastoesteille hyppeleen, koska tamma on myynnissä ja tarvitsee enemmän näyttöä estepuolelle :)


Lilli, tamman nimi, on todella herkkä pohkeelle, kuuma, kärsimätön ja ponimainen. Ihmekös kun puolet ponia veressä. Todellakin pieni ja pippurinen 150cm tamma, mutta älyttömän söpö ja kiltti hoitaa kaikin puolin. Tosiaan olen ratsastanut sitä melkein joka päivä ja siis ei herran jestas...minun piti päästä hyppään sillä, mutta en ole edes laukkaan päässyt.


Tamma veti sitten sellasta kusetusta se ekat 4-5 päivää että huhu! Pysähty kun ei enään huvitannut, pomppi, hyppi pystyyn, aivan sekopää! Ja siis tämä aivan kaikki kusetusta! Uskon sen olevan uuden ratsastajan ja paikan muutos mikä veti sillä hermot kireelle. Noh, maanantaina pyysin Anniinaa tuleen kuvaan meitä. Neiti kiukutti, loikki jne..mentiin hetki liinassakin jossa pääsin edes hieman laukkaan, kunnes alkoi pomppiminen.
Välillä kävi kyllä mielessä, että tamma ei minulla tule kyllä hyppäämään, kun hyvä kun laukkaamaan päästään...noh lopusta kuitenkin neiti hieman rauhoittu käynnissä ja jätettiin siihen.


Tiistaina tapahtui ihme. Kun juoksutin neitiä ensin, se oli super rento, elastinen ja tärkein, rauhallinen! Hyppäsin selkään ja fiilis jatkui. Päästiin ravaamaan mooonta kierrosta rentoa ravia ja päätin jättää siltä päivää siihen! Mikä onnistumisen tunne! Niin monta päivää tamma kusettanut, ja vihdoin tuntui, että neiti antoi periksi!


Keskiviikkona pidin neidillä vapaan ja halusin torstaina nähdä, oliko tamma yhtä rauhallinen ja varsinkin vapaapäivän jälkeen, ja pakko sanoo, että kyllä! Aluksi hyvää ja suht rentoa ravia, aloin menemään kiemuralla uralla ravipuomeja, jolloin tamma kuumeni ja alkoi pieni kiukuttelu. Pienen keskustelun ja rauhoittelun jälkeen, lilli alkoi toimimaan jälleen hyvin ja pääsin ekaa kertaa oikeasti laukkaamaan sillä oikeeseen kierrokseen. Vasem kierros on vaikein, joten päätin mennä askel kerrallaan! Jälleen positiivinen fiilis ratsastuksesta :) katsotaan millainen tamma on huomenna!

Nämä kuvat Anniina otti silloin maanantaina :) jos nyt saisi kohta tuoreempia, kun tamma on jo hieman antanut periksi!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Maastoesteiltä kuvia!

Tässä vihdoin ja viimein nämä Anniinan ottamat kuvat Niinisalon maastoesteiltä, kun oltiin torstaina treenamassa ennen Keuruun kisoja! Kenttäkisoista teen suuren postauksen, kun saan Heidiltä sen kauheen suuren kasan kuvia! Näin pieni päivitys, että kisat meni hyvin, ei sijouduttu kouluosuuden takia mutta 7.sija tuli ;) Ylpee uffesta kun uskalsi mennä niin isoja ja pelottavia maastoesteitä! Mutta tässä nyt nämä kuvat! Ufe oli aivan huippu! Kallen kans saatiin omaa istuntaa hieman paremmaksi, kun alkuun koko ajan halusin sukeltaa korviin pienellä mökillä :D


 Ehkä hieman hyppäsi kauempaa kuin oletin :D




























torstai 13. kesäkuuta 2013

Valkeakosken seuraestekisoista kuvia!

Nämä ensimmäiset kuvat on Heidin ottamia!
Heidiltä tulossa vielä lisää kuvia verkasta jne ;) niitä pistän sitten postauksien sekaan jossain vaiheessa, kun saan ne ensin!

 1.
 2.
 3.
 4.
Nämä kuvat ottanut Essi Ahonen! :)

 5.
 6.
 7.
 8.
9.

Mikä oli teidän lempikuva?


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Ulkoasukriisi!

Tää mun nykyinen ulkoasu ei yhtään ole mun mieleen ja ei mun tyylinen...monet teistä lupauduitte tekemään banneria mutta vain yksi vastasi (eli tämä mikä nyt on käytössä) ja kaikki muut unohtivat asian :(
Tää ulkoasu ei ole yhtään sellainen, mitä haluaisin nyt kesäksi. Haluaisin jotain piristävää tai sitten haluan vaan  sellaisen oikeasti hyvin tehdyn bannerin, joka kävisi pitkään ja sopisi monen värin kanssa..

Jos minä teen bannerin siitä tulee hirvee, mutta kai pakko jotain väsätä, kun kukaan muu ei minulle jaksa näitä tehdä, tai ainakin lupaa tehdä mutta ei ikinä tee :(


Hellurei!

Viikonloppu meni kokonaan reissaten! Senkin takia en ole muistanut ja ehtinyt kirjoitella tänne blogiin!
Lauantaina oltiin Samin kanssa shoppailemassa Tampereella ja ylläri ylläri minulle tarttui JÄLLEEN korkkarit mukaan. Olen todellakin harkinnut tehdä postauksen niistäkin, koska niitä ei ole vain muutama, vaan aika paljon! Siitä sitten tallille ja illalla mentiin mökille saunomaan pitkästä aikaa.
Lauantai iltana Heidi toi Laran ja ponin meille yöksi koska sunnuntaina oli kisapäivä!


Sunnuntaina noin klo10.30 lähdettiin ajamaan Valkeakoskelle seuraestekisoihin. Mukana minulla oli tällä kertaa uffe, koska halusin sen hyppäävän rataa ennen Keuruun kenttäkisoja :) Lara ja Heidi meni oikein hyvin ja nappasivat 70-80cm luokasta 6.sijan!

Uffe oli kans aika huippu! Verkassa tuntui jälleen hyvältä ja mietin koko ajan ennen esteelle lähestymistä, että ratsastan kunnolla laukkaa kaarteessa ja kun suoristan annan hevosen hoitaa loput. En ottanut kovin montaa hyppyä, koska tuntui niin hyvältä! Kun päästiin radalle uffe oli ihan että "Mitä ihmettä? Kauheesti ihmisiä, hui esteitä! LAINE!"
Mielestäni oma ratsastus ei ollut parhaillaan, jotenkin ehkä siitäkin johtui, kun uffe koko ajan kyyläsi, ei esteitä, vaan ihan kaikkea muuta. Esteet uffe meni kaikki puhtaasti ja sain ratsastettua aika tiukistakin väleistä ja näiden ansiosta tuotiin kotion sininen ruusuke! :)
Voidaan sanoa, että Petran Tallin tiimi eki hyvää työtä !


Eilen oli elämäni tuskallisin päivä...minulla oli ja on vieläkin aivan tajuton selkäkipu. Ikinä minulla ei ole ollut alaselkä näin kipeenä. Eilen melkein kyyneleet silmillä siivosin karsinoita... Onneks sain täksi päiväksi varattua hieroja jos hieman helpottaisi.
Eilen mun tosiaan PITI ratsastaa, mutta hyvä kun käveleen pääsin, joten kaikilla oli vapaa :(

Nyt ennen hierojaa runnon itseni hevosen selkään, koska hieronnan jälkeen en voi ratsastaa tai siivota karsinoita. Huhu tätä kipua..oikein viiltää tää istuminen tässä koneella!

Joku teistä laittoi kommenttia meidän koirista ja pyysi tekemään erikoispostauksen jokaisesta. Tämän ajattelin toteuttaa nyt viikolla, eli kolme erikoispostausta tulossa!
Sunnuntaina lähdetään minä, uffe ja Heidi (pro kisahoitaja) kohti Keuruun kenttäkisoja! Startataan tuttaria sielä ja pidetään peukut pystyssä, että menee hyvin! :) Siitä postausta vasta ensi viikon alussa!

Kuvia näistä Valkeakosken kisoista laitan kun Heidi lähettää ne mulle!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kolmen L :n paperit!

Eli siis Lukio Lukematta Läpi, mutta kyllä minulla yksi L oli tietenkin Portugalista ;D mutta siis nyt on lakki päässä ja helpottunut olo kun juhlat on kaikki saatu alta pois!

Tähän postaukseen laitan teille nyt ensimmäisenä uffen ja minun kuvat! Muita kuvia kertyi noin 70 (muokattuna) joten nekin joudun jakaan kahteen eri postaukseen! Kaikki kuvat on ottanut mahtava valokuvaajani Anniina! Kiitos hänelle superseurasta, kuvauksista ja siis kaikesta!











Maailman upein ja ihanin hevonen!