Petra Palomäki

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Seurakoulukisat Kartanon Tallilla

Oltiin eilen zeuksen kanssa Kartanon Tallin järjestämissä seurakoulukisoissa.
Oltiin hyvin ajoissa kerrankin kisapaikalla, joten ehdin hyvin totutteleen zeusta kisapaikkaan. Kun laitoin sitä kuntoon se oli hieman hermostunut, ja aika äänekäs :D
Noh, pääsin selkään, ja lähdin käveleen sen kans maneesille. Välissä käytiin hieman ulkokentälläkin ratsastamassa, ja jestas sitä hirnumista. Kyllä oltiin niin miestä! Oli aika vaikea ratsasta sitä kun oli todella jännittynyt ja innoissaan koko hommasta. Meidän tuurilla, alkoi satamaan...joten siirryttiin jälleen maneesin puolelle. Sielä se alkoi jo hieman kuuntelemaan ja oleen avuilla. Laukka pyöri oikein hyvin, ja ravikin oli ihan suht hyvää :)
Kun päästiin radalle, vesisade hieman hiljeni (onneks...) ja päästiin tekeen ihan ok rata. Zeus oli radalla jo hieman kyllästynyt ja väsykin varmaan vaikutti siihen. Kai nyt kun alussa piti niin ilmoittaa, että hän on saapunut paikalle niin meneehän siinä voimat ;D
Kaiken kaikkiaan saatiin K.N.Specialista 62,4% ja sijaa ei tiedetty vielä. Tiesin, että ei mitään huimia pisteitä saataisiin, mutta nuo olivat kyllä huonommat kuin mitä odotin..
Ei jaksettu jäädä odottamaan tuloksia, kun ajateltiin, että ei kuitenkaan oltu viiden parhaan joukossa..noh niin taisi käydä...TAAS!
Hahah juu 3.sija sieltä tuli ja saa olla ylpee siitä! Ensi kerralla kyllä jään odottamaan tuloksia ihan loppuun asti! Tämä on jo kolmas kerta kun meille näin käy, että sijoitutaan mutta ei jakseta odottaa tuloksia :D
Videoa ei valitettavasti tullut, kun muistikortista loppui tila.. mutta ensi kisoista sitten!


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Muutosta!

Juu kuten varmaan osa jo ehkä huomasi meillä on uusi ulkoasu!
Suuri kiitos jälleen Heidille! ;)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Haaste !



Blogihaasteen sääntöinä on vastata 11 haasteen antajan esittämään kysymykseen ja sen jälkeen nimetä 11 haasteen ansaitsevaa blogia ja keksiä niille uudet kysymykset. Kiitos haasteesta Anniinalle!

Tää bloggeri nyt lagaa jotenkin kun noista osasta tuli valkoisella pohjalla. Anteeksi mutta toivottavasti saatte silti selvää :))!

1. Parhain hevosmuistosi?
Hmm...hevosmuistoja mulla on kyllä niin paljon ja kaikki niin hyviä! Mutta eräitä jotka on jäänyt pysyvästi mieleen ovat ehkä kisamatkoilta tai talliporukan kanssa touhuamista Portugalissa. Ehkä paras kisamuistoni oli kun mentiin ekaa kertaa uffen kanssa pois kotoa kisoihin. Nämä olivat jo "isommat" kisat, tosin me mentiin 40cm ja 80cm :D, mutta noh kuitenkin, fiilis oli aivan huikee. Kaverit, valmentaja ja vanhemmat mukana! Kisat oli kaksi päiväiset ja että uffe oli hyvä! Sijoituttiin ekaa kertaa 80cm luokassa :) Kun ei kisattu pidettiin hauskaa kavereiden kans. Voi että kun oli mahtavaa!

2. Suunnitelmasi/tavoitteesi hevosharrastuksessa?
 Hmm noh tänä vuonna olisi vielä tavoitteena tosiaan tessalla ja zeuksella päästä kisaan parit kenttikset. Tietenkin niiden ohella kouluratsastusta ja hieman esteitäkin :) uffella jatkan samaan malliin ja jos syksyllä starttais pari HeA:n luokkaa ;) urcolla keskityn seuratasolla tänä vuonna, saadaan hyvin kokemusta ja kisatuloksia, jotta ensi vuonna voidaan heti alkukaudesta aloittaa aluetasolta :) Tosin huonoja uutisia sen verran, että zeus ja unaiva joudutaan myymään kun menen opiskelemaan..mutta onneksi se on vasta ensi vuoden murhe ;) ah ja tietenkin haluan parantua ratsastajana koko ajan :D!

3. Millainen ratsastaja ja hevostenkäsittelijä olet?
Ratsastajana en aina ole kyllä kärsivällisemmästä päästä...valitettavasti. Tosin se auttaa mulla paljon kun silloin kun hermostun, pysähdyn hetkeksi, puran kaiken vihan vaikka pienellä kiukkuitkulla ja jatkan hommia. Silloin olen päättäväinen ja vien asiat sinne asti kunnes hevonen toimii hyvin :) jos hevonen on hyvällä tuulella niin olen minäkin. Kun heppa on huonolla tuulella ja minä hyvällä olen aika kärsivällinen. En ole pitkään aikaan ollut kärsimätön hevosten kanssa. Musiikki auttaa ja rauhoittaa minua joka tilantessa. Napit korville ja musa päälle, niin voin työskennellä hevosen kanssa vaikka 4h kentällä eikä hermot ole tiukilla :D
Kun käsittelen hevosia kaikein tärkeinä pidän sitä, että hevonen kunnioittaa ihmistä. Hevonen ei saa tehdä mitä haluaa. Kun tekee jotain väärin komennan heti ja hevonen tajuaa tehneensä väärin ja useimmiten ei kokeile samaa temppua uudestaan. Äänen korotus riittää meidän hevosten kanssa. Oreille pitää joskus kovemmin sanoa, mutta tietävät kyllä hyvinkin kuka on pomo. Hevosia pitää käsitellä oikein. Ei saa lyödä heti talikolla päähän jos se tekee väärin. Ei missään nimessä! Jos hevonen on aivan kuriton, silloin voi ottaa vaikka luudan käteen joka antaa ihmiselle enemmän auktoriteettia. Mutta ei ikinä sillä lyödä tms, silloin hevonen alkaa pelkään ihmistä eikä se on todellakaan tarkoitus! Esim. uffe tietää mun katseesta koska se on tehnyt väärin. Kun katson sitä ja sanon vaikkapa painostavalla äänensävyllä sen nimen, se tietää samantien, että "hups noin ei saanutkaan tehdä". Kun hevosta rakastaa se rakastaa takaisin. Eikö se ole tämän koko harrastuksen tarkoitus ;)?

4. Oletko pudonnut pahasti hevosen selästä?
En ole oikein kun kerran vain pudonnut sillain kunnolla hevosen selästä. Kaikilla muilla kerroilla olen jollain ihmeen lailla saanut pidettyä itteeni kiinni sielä selässä kuin apina ja tippunut "hyvin". Kuten laitoin noihin teidän kysymyksiinne edellisessä postauksessa, pahin tippumiseni oli uffelta estetunnilla. Hypättiin kovalla nurmella isoa okseria ja uffe päätti viime hetkellä vetää liinat kiinni ja minä okserin väliin selälleni. Onneksi oli turvaliivi, muuten olisi kyllä jotain murtunut. En pystynyt nostaan mitään maasta viikkoon..

5. Lempi hevosrotusi?
Minulla on pari-kolme lempi hevosrotua, Lusitano, Holsteiner ja KWPN. Lusitanoihin olen rakastunut niiden luonteen vuoksi. Aivan mahtava luonne! Varsinkin oreille ;) ihanat liikkeet ja erittäin hyväpäisiä hevosia. Holsteiner ja KWPN ovat lempi estehevosrotuja! Voi että kun joskus saisin kwpn estehevosen :3! Unelmien täyttymys! Mutta saan odottaa vielä piiiitkään. Miks nämä rodut? Upea rakenne, hyviä suoritushevosia ja myöskin hyvä luonne :)

6. Mitä hevosesi syö?
Kaikki meidän hevoset syö tietenkin kuivaa heinää ja kaikki saa myös ½l kauraa aamuin illoin. Kauraan sekoitetaan hieman Special M-mysliä. Grandula saa myslin sijaan Racing Proteinia ½l kauran lisäksi aamuin illoin. Illalla osa hevosita saa valkosipulia, All-outin kivennäistä ja suolaa. MSM:ä annan uffelle iltasin (nyt on loppu, pitää muuten ostaa lisää!).
 
 7. Lempivarusteesi?
Hmm..ehkä estesatulani! Rakastan istua siinä. Tajuttoman hyvää nahkaa ja pehmeä. Saa hyvän tuen, mutta ei kuitenkaan liikaa!
 
8. Miten paljon vietät päivässä aikaa tallilla?
Hahaha no päivästäni menee se 4-5 tuntia tallilla. Joskus jos on vähän hommia niin 3 tuntia ;) joka päivä kuitenkin vietän aikaani sielä :)!
 
9. Mielipiteesi entisistä ravureista?
Entisiä ravureita on niin joka lähtöön. Mielestäni osa ex-ravureista ei pitäisi laittaa ratsun hommiin. Sanon suoraan, että ne on aivan järkyttävän näköisiä. Mennään miljoonaa pitkin kenttää, holtittomasti ja kaahaillaan koko ajan. Mutta ei onneks kaikki ole tällaisia! Tiedän montakin ex-ravuria, jotka toimivat nykyään ratsuna ja ovat todella hyviä siinä! Jopa parempia kuin osa alusta asti opetetuista ratsuista. Jos osaa hyvin kouluttaa hevosia, niin kyllä ex-ravurista saa vaikka mitä! ;)
 

10. Millainen on hyvä blogi?
 Hyvän blogin määritelmä on jokaisella oma. Mielestäni hyvä blogi muodostuu hienosta ulkoasusta, se vaihtelee pari kertaa vuodessa, sitten teksti on luettavaa. Ei mitään ylikaunista kirjoitusta :D kun ei itselläkään mitään erikoista ole ;D mutta siis että saa hyvin selvää. Ja tietenkin blogista tekee hyvän jos sinne laitetaan mielenkiintoisia postauksia suht usein ;)


11. Minkä vinkin voisit antaa kaikille bloggaajille?
Jaa vinkin teille...hmm..tämä on aika vaikea. Jos ratsastuksen suhteen vinkkejä niin niitä olen kyllä saanut aika monta, mutta yksi painunut mieleen ja omaan asentoon. Nimittäin suosittelen teitä ratsastajia pitämään hyvin AINA polven kiinni satulassa. Kun polvi on kiinni, sitten alapohje töihin. Tämä ei onnistu heti. Jalan pitää muokkautua tähän uuteen asentoon, mutta sen ansiosta olen saanut erittäin hyvän tuen hevoseen, ja sen lisäksi, kun minulla on hyvin polvi kiinni en tipu niin helposti ;) pysyy isoimmassakin rodeossa hyvin satulassa :D

Haastan:

Kysymykset heille:

1. Kuinka kauan olet ratsastanut ja kuinka kauan olet omistanut hevosesi?
2. Mitä odotat tulevilta vuosilta?
3. Mikä on sinun mielestäsi tärkeintä tässä harrastuksessa? Onko tämä enemmän kuin harrastus sinulle?
4. Paras hevosmuisto?
5. Oletko menestynyt hevosten parissa? Kisoissa tai muissa tapahtumissa?
6. Missä ratsastat/ missä hevosesi asuu?
7. Onko perheesi mukana harrastuksessasi?
8. Millainen olet eläinten kanssa ja ihmisenä?
9. Kuvitteletko tulevaisuutesi hevosten parissa?
10. Elämäsi pelottavin hetki hevosten kanssa?

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Tästä se kesäloma alkaa!

Voi että vihdoin se koulu loppu! Ei tätä olisi muutenkaan enää kauaa kestänyt :D Tässä hieman lisää vastauksia teidän kysymyksiinne :)

1. Kuka on sun hevosista kaikkista tärkein?  Kenen kanssa kisaat eniten kesällä? Onko teillä omatalli ja kenttä kotona? Voisitko tehdä tallista postauksen? Mikä on parhain ratsastusmuistosi? Miksi juuri lusitano rotu? :)

Meidän hevosistamme tärkein on ehdottomasti, kuten kaikki varmaan arvaa, ufano! Se on minun ensimmäinen hevonen joten se merkitsee minulle kaikista eniten. Kaikki opittu ja koettu yhdessä ;) Hmm noh tämän kauden kisasuunnitelmat meni vähän päin mäntyä..Hevosten passit ja rekisteröiminen tänne Suomeen on vielä vaiheessa...kiitos Hippoksen..joten taitaa tämäkin kausi mennä pääosin uffella. Tietenkin seuratasolla kisaan urcolla ja tessalla enemmän, mutta aluetasolla uffella. Jos hyvällä tuurilla tessan paperit tulee kuntoon heinäkuun NR kenttiksiin mennessä :) Meillä on oma talli ja myöskin kenttä siinä aivan vieressä. Tässä postaus jonka tein aikaisemmin tallistamme. Voisin tehdä uudemman ja kesäisemmän ;)
Parhain ratsastusmuistoni...herran jestas! Niitä on niin monta! Siis kaikki parhaat hetkeni hevosten kanssa on koettu myöskin ystävieni kanssa. Esim. viime vuonna kun Hirvikankaan Hurjat kävivät pienellä visiitillä meillä, niin paras hetki oli kun käytiin hepoilla maastossa ja mentiin Niinisaloon asti maastareille ja uittamaan. Matkan varrella oli pelottavia lehmiä ja seura tietenkin aivan parasta. Voitte seurata heidän seikkailuja kyseisestä linkistä ;) Ahh tähän olen aikaisemminkin vastannut jo. Lusitano siksi kun asuimme Portugalissa ja halusimme ostaa alkuperäiskantaisen hevosen :)


2. Kauan oot harrastanu ratsastusta? Onko kesälle tulossa paljon kisoja? Hevonen, joka on jättänyt parhaita muistoja? Oletko koskaan pelännyt hevosten kanssa? Pahin tippumisesi?

Olen ratsastanut 11-vuotiaasta asti, eli nyt jo melkein 8 vuotta :) Kuten mainitsin äsken tuossa edellisissä kysymyksissä, hevosten papereiden takia kisat jää vähän vähemmälle tänä kesänä...mutta yritän aina silloin tällöin käydä seurakisoissa ja parissa aluekisassa uffella kesällä :) Hmm no tietenkin ufano! Sen kans on kyllä ihan kaikki koettu :D mutta jos en omia hevosia laske mukaan, niin varmasti hevonen nimeltä Dinamite jäi parhaiten muistoihin. Sillä opin mm.ravaan ja laukkaan itsenäisesti ja hyppään kunnolla :) kiitos ja lepää rauhassa :') En oikein ikinä pelkää ainakaan omien hevostemme kanssa, paitsi jos olen estetunnilla ja esteet alkaa nouseen, niin tulee rimakammo vastaan :D mutta muuten en kyllä pelkää. Tosin uusien hevosten kanssa olen varovaisempi, kun en tiedä mitenkä hevonen reagoi eri tilanteisiin jne. Ehkä meidän hevosten kanssa pelkään eniten mennä zeuksella maastoon, kun se siis voi yllättää ja heittää mut alaskin jos siltä tuntuu..ei ole ikinä niin tehnyt, mutta hyppyjä ja loikkia on kyllä ihan kiitettävästi...
Pahin tippumiseni oli varmasti kun olin uffella Portugalissa estetunnilla nurmikentällä. Kenttä oli hieman kova, mutta hyvin pysty silti hyppään. Hypättiin yksittäistä okseria ja este oli jo jonkun 110cm ja yhtäkkiä, uffe veti liinat kiinni juuri esteen juurella ja tipuin häntäluulleni sinne kovaan maahan keskelle okseria. En voinut nostaa mitään maasta kun selkä oli aivan tajuttoman kipee. Onneksi minulla oli turvaliivi, muuten olis kyllä jotain murtunu...



tiistai 29. toukokuuta 2012

Vastauksia!




Eli nyt on tullut ihan mukavasti jo kysymyksiä teiltä! Lisää saa toki vielä tänne pistää! :)


1.Minkä merkkinen satula on hepoilasi? Missä käyt ostamassa hevostarvikkeesi? Ostatko paljon kerralla? Uusin ostoksesi? Minkä ikäinen Ufano on nyt? Oletko ollu vielä tänä vuonna kenttäkisoissa,missä?

Satuloita mulla ei ole kuin kaksi käytössä. Meidän hevosilla on kaikilla aika lailla saman mallinen selkä (onneks!) joten satuloiden kanssa meillä ei ole koskaan oikein ollut ongelmia ;) Koulusatulana on Zaldi Millenium ja estesatulana on Herve Godignon.
Voi sanoa, että nyt en paljon mitään ostele rahatilanteeni vuoksi. Minulla on kaikki mitä tarvitsen, joten en periaatteessa tarvitse oikein mitään (ellei hööksistä löydy joskus ale-korista jotain kiva). Hmm ehkä uusin ostokseni oli pari riimua uffelle :D Ufano on nyt 11wee :) En ole tänä vuonna ollut kenttiksissä, kun aluelupani ei näkynyt kipassa kisoihin mennessä :( jos heinäkuussa päästäisiin!

2. Hoidatko suurimmaksi osaksi yksin heppoja? Kuinka paljon vietät aikaa heppojen kanssa? Käytkö talvella kisoissa? Onko sinulla valmentajaa? Kuka on sun lemppari hevosista? Kauan olet ratsastanut?

Kyllä hoidan suurimmaksi osaksi ne kaikki yksin. Onneksi vanhempani auttavat melkein joka päivä heinän kantamisessa tai hevosten tarhauksessa :) äiti ruokkii hepat aina kun en ole kotona :) Vietän päivän aikana noin 3-4 tuntia hevosten kanssa. Talvella käyn niin paljon kisoissa kuin mahdollista :) Kyllä minulla on. Kouluratsastuksessa minua valmentaa Kaartisen Eeva ja esteillä Siltakorven Sanna ja välillä Pirkko Herdi käy myös pitämässä valkkusa Niinisalossa :) Ei ole vaikea päätellä ;) uffe tietenkin! Olen ratsastanut kohta 8 vuotta !

3. Aiotko astuttaa Unaivan taas? Millon sillä on ratsastettu viimeks kunnolla? Mitkä on sun tavoitteet hevosten kanssa? Harrastaako sun koko perhe ratsastusta? Onko sulla sisaruksia?

Unaivaa ei astuteta tänä vuonna ollenkaa, koska ei olla saatu tuota entistä varsaa vielä myytyä. Jos se on vielä ensikin vuonna, niin ei meillä ole tilaa silloin uudelle varsalle :/ Hmm oikein kunnolla on varmaan ratsastettu pari vuotta sitten, mutta nyt kun ei astuteta, niin tämä kesä, syksy ja talvi on sille työaikaa ;) Tavoitteinani on pitää hauskaa ja kilpailla :D urcolla tavoitteet korkeammalla kouluratsastuksen suhteen, jos ens vuonna pääsis starttaan vaativaa :) Koko perhe rakastaa hevosia :) äiti silloin tällöin ratsastelee. Minulla on äidin ja isän puolelta sisaruksia. Olen tämän liiton ainoa lapsi :D

Laitan seuraavaan postaukseen loput kysymykset :))



maanantai 28. toukokuuta 2012

Kouluratsastusta ja maastoilua

Kiitos kysymyksistänne! Odotan vielä lisää niitä jos tulis niin saisin kunnon postauksen tehtyä ;)
Urcolla olen päättänyt jättää kanget hetkeksi pois kokonaan. Olen tullut tulokseen, että nuo kanget mitkä meilä on, ovat liian kovat urcon suulle. Joten nyt alkoi rahan säästäminen, jotta saan ostettua sille hööksistä ne hienot kankisuitset (koska vanhat painavat sitä hieman korvien takaa..) ja saan ostettua sille pehmeämmän kankikuolaimen ja nivelkuolaimen kankien kanssa.
Tosiaan tänään menin sillä nivelillä koulua. Alkuun oli tahmea ja kuten yleensä sitä ei huvittanu taas ollenkaan :D sen mielestä se ruohon syöminen on _paljon_ kivempaa kuin tuo tyhmä kouluratsastus :D noh vähän ajan päästä se alkoi liikkumaan elastisemmin ja paremmin. Laukka oli kyllä aika wow! Siis niin rento, avuilla ja rauhallinen! Tehtiin vaihtoja ja sulkutaivutusta laukassa. Vaihdot ei heti alkuun onnitunut, mutta loppua kohden paranui ja tuli pari kolmekin puhdasta vaihtoa :) tosiaan jos tän viikon lopussa sille saisi tehtyä sem-testin (sperma testin) niin urco pääsisi astumaan ensi viikon lopussa :) jos kaikki menee kuten sovittu!


Tessalla kävin eilen maastossa. Heidi ja disa jälleen meidän seurana ;) olipas kiva reissu. Hyvä keli, hepat oli rauhallisia ja paras seura! Tessa oli kyllä erittäin rauhallinen ja muutenkin kiva ratsastaa. Laukassa mukavan rento ja tasapainoinen :) Huonoja uutisia tosin verran, että nyt kuten kaikki varmasti olette huomanneet, hyttynen, mäkäräiset ja muut itikat ovat saapuneet ja suuressa määrässä...olen ahkerasti suihkuttanut tessalle hyttyskarkoitettu ja laittanut hännän alueelle erittäin hyvää ihon hoitoainetta (ei iho kutise = ei hinkkaa häntää pois. Suosittelen jos jollakin teidän hevosista on myös kesäihottuma! tässä linkki kyseisiin tuotteisiin: D-itch skin spray)

Toivon mukaan saan pötkylästä pian rakenne- ja pääkuvia ;) Anniina oli jälleen kuvaamassa ja osa kuvista on aika hauskoja ;) saatte kohta nähdä ne!