Petra Palomäki

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kuvia tältä päivää!

Tässä olis hieman kuvia kun ratsastin uffella pellolla ja kun juoksutin zeuksen :) molemmat meni hyvin. Uffe oli aivan innoissaan, mutta en antanut sen mennä kovaa, koska pohja oli osittain kosteaa. Zeuksesta en saanut kun ravista ja käynnistä hieman kuvia, kun alkoi tuleen jo hämärää ja ei niistä kuvista mitään sitten tullut :D


















lauantai 8. syyskuuta 2012

Arkistojen löytöjä

Anteeksi hiljaiseloni, mutta ei nyt ole ollut kamalasti kirjoiteltavaa. Ihan perus arkipäivää kuten kaikkina muinakin päivinä :D
Keskiviikkona ratsastin zeuksen kevyesti koska eläinlääkäri kävi rokottamassa tessan ja zeuksen :) nyt on rokotukset kunnossa.
Torstaina menin uffella illalla pellolle ratsastaan ilman satulaa. Ruoho oli niin korkeaa, että uffe joutu kunnolla nostaan jalkojansa, ja tuntui kuin hangessa olisi ratsastanut! Ei laukattu, koska oli jo hieman hämärää ja en uskaltanut pohjan takia mennä kuin ravia. Ikävä kyllää, sain kivuliaan muistutuksen siitä miks en ole ratsastanut ilman satulaa pitkään aikaan :D ei tarvitse varmaan enempää kertoa! Uffe meni muuten todella hyvin. Sain sen ratsastettua suht pehmeäksi, vaikka alkuun pisti niin vastaan oik. ohjaan.

Perjantai satoi koko päivän kaatamalla...en uskaltanut mennä ratsastamaan, koska olen ollut flunssassa melkein koko viikon, niin en halunnut riskeerata tulla uudestaan kipeäksi :(
Tänään sama juttu...satoi satoi ja satoi... tosin tänään olin koko päivän Samin kisoja katsomassa. Kerrankin minä menen avustamaan kisoihin, enkä itse kisaamaan. Tosin aivan eri urheilulajeja :D Tässä Samistakin kuva (hehehe laitan sen "salaa" tänne kun se ei kuitenkaan tykkää että laitan kuvan :D muahahaha).

Huomenna mennään sitten uudestaan Tampereelle Samin kisojen takia, mutta onneks ei mene enään niin myöhään kuin tänään, niin ehdin hyvin liikuttamaan kaikki hepat huomenna :) jos saisin Samin kuvaileen ;)

Ja niin tosiaan, eksyin kokonaan katsomaan näitä meidän Portugalin kuvia! Olen ottanut paljon kuvia meidän kotikaupungista Oliveira de Azeméis:sta ja kaupungista missä meidän hepat asusteli Aveirosta (missä olin tänä keväänäkin). Tässä hieman kuvia, jotka toivat ihania muistoja mieleen! Nauttikaa ;)

Haikarat tekee aina pesänsä näiden sähköhommien päälle - Aveirossa

Oliveira de Azeméis - entinen päiväkoti


paikallinen suosittu kahvila. Saa tosi hyviä toasteja ;)

meidän asunto. Ihan ylimmäinen kerros vasemmalla

kävin tässä rakennuksessa tukiopetuksessa :)

lisää haikaroita - Aveiro

näkymä vasemmalta puolelta meidän asunnon parvekeelta
Loureiro - yksi hyvä ratsastuskeskus. Olen ollut kerran sielä kisoissa.

Näkymä oikealta puolelta asunnon parveketta. Kun katsoo tarkasti (kuvasta ei valitettavasti kyllä erota) niin pystyy näkeen meren ihan tuolla puiden jälkeen.

entinen ostoskeskus, nykyään siinä on ylhäällä baari, keskikerroksissa
joitakin toimistotiloja, ja alhaalla on pieni kauppa

näkymä parvekkeelta suoraan eteen. Kerrostalo sijaitsee aivan keskustassa

Kaupungintalo

puistosta kuvia

hienoja vanhoja rakennuksia

Oliveira de Azeméis - kaupungin kirkko

 Secalhar algum dia isto tudo será outra vez verdade, mesmo que seja só por um dia

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Video



Tässä video tältä päivää. Todellla lyhyt, kun kamerasta loppu akku ja ei ollut kuvaajaa! Mutta tiivistäen urco meni loistavan hyvin :) oli aivan ihana suusta ja pohkeella! Laukka pyöri todella hyvin ja askel venykin mukavasti lopussa ;) suurentakaa video isommaksi niin näkyy edes jotain! Jos saisin huomenna Samin ottaa videoo tai kuvia ;)





kaikenlaisia kuvia

Hieman kuvia maanantailta kun uffe pääsi laitumelle, unaivasta pesarilla kuvia ratsastuksen jälkeen ja meidän söpöstä kisusta Parrasta (joka on tyttö :D), joka n'ki ekaa kertaa hevosen :)




MUTAPOSSU :)

(c) www.miiian.kuvat.fi
(c) www.miiian.kuvat.fi





sunnuntai 2. syyskuuta 2012

PRS alue-estekisat

Ja näin saatiin päätökseen aivan mahtava kisapäivä :)
Oltiin kerrankin ajoissa Niinisalossa ja sain rauhassa hieman seurailla kisoja ja valmistella tessan kunnolla. Verkassa neiti oli aika säpäkkä ja hyppeli pariin kertaa ylös kun kaikki oli mukamas niin jännää ja pelottavaa.
Kun päästiin radalle neiti oli kuin tulessa! Ei yhtään kytännyt, ja se oli sitä mieltä, että "Nyt mentiin!". Itseä hieman jännitti korkeus, kun jotenkin tuntuu vaikealta uskoa, että toi mun pikku varsa on jo kasvanut isoksi hepaksi :3

Kaikki esteet se meni loistavasti yli ja ilmavaralla! 6.esteelle tuli pudotus. Vaikka toin sen hyvään paikkaan, takajalat ei sitten ollutkaan niin hereillä ja neiti tiputti sen, mutta olinkin jo hieman varautunut siihen, että jäädään perusradan puolelle ;) vika este oli porttipysty ja neiti näki sen jo kaukaa, ja 2m ennemmin tajus että "Hetkinen, mun pitää hypätä tommonen?" ja tessa veti sitten kunnolla varman päälle ja aika ison loikan sille ;D






Eli siis olen todella tyytyväinen ja ylpeä tessasta kun se meni noin hienosti! Jos sitä uskaltautuis seuraavissa kisoissa jo 90cm :)? saa nähdä miten menee treeneissä ;)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Juu eli nyt ollaan tessan kans treenailtu huomisia kisoja varten ;)
Menin sillä torstaina hieman sileellä. Tarkoitus saada se hyvin toimiin avuilla ja neiti meni oikein loistavasti! :)
Tänään oli vuorossa hieman puomi-ristikko-puomi tehtävää, jotta huomenna estekisoissa tessa olisi skarpimpi ja toivotaan, että näin käy! Neiti meni todella hyvin tehtävän :)

aasini! :))

Muut hevoset on ollut nyt ahkeralla juoksutuslinjalla. Hahah jotkut sanoo, että "niin juoksuttaminen vie vähemmän aikaa kun ratsastus" juu näin ei kyllä ole :D mulla saattaa helposti mennä yli 40min kun juoksutan yhden hevosen! Joten kun niitä juoksuttaa kerralla vaikka kolme, niin se ihan nopsaa ole :D
Kaikki mennyt todella hyvin, ja siis tuo pessoan ostaminen oli kyllä mielestäni hyödyllisin ostos ikinä! Hevoset kulkee paremmin aina kun juoksuttaa pienen jakson niitä putkeen :)

Ei tässä muuta! Tämä oli tällainen pikainen päivitys, kun huomenna on siis luvassa ne estekisat Niinisalossa. Mennään meidän ensimmäinen yhteinen 85cm luokka! Hui tessan isoin luokka kisoissa tähän mennessä :3 toivotaan parasta eli pitäkää peukut pystyssä! :))
Ja ai niin vielä lisäksi, sain tänään mun korkkarit Nellystä :3 on sitten aivan tajuttoman makeet!

torstai 30. elokuuta 2012

elämän pieniä muutoksia ;)

Voi jestas olen iloinen! Jotenkin tuntuu, että nyt on siis kaikki hyvin. Hevosten kanssa sujuu kaikki todella hyvin, ei ole stressiä ja parisuhteeni voi niin hyvin!  Jotenkin kun on tämmösiä päiviä, löytää sen motivaation jatkaa joka päivä eteenpäin, eikä yhtään tarvitse katsoa taakseen. Välillä tulee semmosia päiviä, kun tekisi mieli luovuttaa ja jättää välittämättä... mutta eiköhän näitä tule meille kaikille? Joten en ole ainoa.

Sen verran pakko kertoa, että nyt minä ja Sami asutaan virallisesti yhdessä :3 en olisi ikinä kuvitellut, että tulisin asumaan jonkun kanssa ja näin äkkiä. Mutta kuten hyvä ystäväni sanoi, "miksi odottaa jos se tuntuu oikealta?". Välillä ei tarvitse ajatella, että mitäs sitten sen tulevaisuuden suhteen? Mitä sillä on niin väliä? Eilinen on mennyttä, tämä päivä on lahja ja huominen on arvaus. Kun miettii vuosi sitten niin kaikki oli erillailla. Oli vain hevoset. Onhan ne hevoset aivan mahtavia! Niihin voin aina turvata huonoimpinakin päivinä! Uffe on kyllä ollut aina sielä kun olen tarvinnut sitä (no okei se on hevonen). Tai hei, ei se ole pelkkä hevonen, se on SE joka on aina jaksanut painaa päänsä mun olkapäälle ja puhaltaa mulle ihan kuin kuiskaten, että kaikki on hyvin. 

Mutta nyt minulla on nyt kaksi sellaista tärkeää rakkautta, jotka välittää minusta aidosti. Sami on mun elämäni rakkaus. En voi muuta sanoa. En ole ajattelut viettäväni sen kanssa vuoden, kaksi, kolme. En. Olen ajatellut viettää koko elämäni sen kanssa. Vaikka kuinka ihmiset sanovat, että "kyllä mieli muuttuu ja tajuat ettei se ollutkaan se oikea". Mitä he tietävät? En ole ennen tavannut ihmistä, joka pystyisi olemaan minun kanssani yli 3kk.. Luonteni ei ole välttämättä helpoin äkkipikaisuuteni vuoksi (kiitos äiti! :3), ja jotenkin minusta tuntuu, että aina kun katson Samia silmiin minä tiedän sen koko sydämmelläni, että se on SE :')


Mutta etten tylsistytä teitä enempää minun nyyhkytys teksteillä, kerron kyllä hieman miten niiden ihanien eläimien kanssa on mennyt ;)
Tessalla olin keskiviikkona Sannan estetunnilla ja neiti oli super! Alkuun mentiin puomi-ristikko-puomi tehtävää jonka jälkeen ristikko nousi pystyksi. Neiti meni tajuttoman hyvin. Lopuksi mentiin rataa ja esteet oli jo melkein 90cm (osa ainakin!) :) hieman jänskätti, mutta hyvin se niistä yli pääsi ;) ei yhtään epäröinyt ja kaikki ekalla yli. Kuski välillä unohti, että alla ei olekkaan uffe vaan hieman kokemattomampi poni ;) joten välillä lähestymiset ei ollut hyviä, mutta tessa osas hyvin selviytyä niistä!

Zeusta ja urcoa olen juoksuttanut pessoalla. Molemmat mennyt myökin todella hyvin! Urco on aivan ihana juoksuttaa, kun se on niin helppo juoksuttaa. Tekee aina kaiken kiltisti ja ei riehu (tai noh välillä pari pukkia lentää, mutta jos ei lentäis niin ihmettelisin :D) Zeuksen laukka on ihan pyöreää :3

Uffen juoksutin tänään myöskin pessoalla ja herra oli huippu! Meni niin nätisti ja rauhallisesti! Se on todella herkkä juoksuttaa joten minunkin pitää olla rauhallinen, ja pyytää kaikki rauhalliseen äänensävyyn. Pistin sen ravaan ja laukkaan kahden puomin yli ja herra meni hyvin :) en löydä muita sanojakaan, kun siis se meni niin hyvin :DD

Unaivalla ratsastin tänään kevyesti kentällä käyntiä ja hieman ravia. Mamma meni kiltisti :) ravissa hieman sähelsi, mutta kyllä se kohta oppii taas tän jalon ratsun homman ;)

Loppuun vielä ihana kappale ;) Porcupine Tree - Lazarus