Petra Palomäki

tiistai 18. marraskuuta 2014

Varsakuume kasvaa!

Ette ikinä usko kuinka ihanaa oli saada postissa Schockemöhle:ltä syntymätodistus, astutustodistus ja varsailmoitus. Mun aivot täyttyivät kokonaan jo tulevista varsakuvista, nimistä, söpöistä kiharaharjaisista pikkuvarsoista, olen jo niin innoissani! 


Hengähtää kunnolla en pysty, kun vasta silloin kun varsa on maailmalla, terveenä ja iloisena. Mutta siihen mennessä voin ihastella tessan mahan kasvua, sen hormoonitason heittelyä, mm. neidin täys Diivapäiviä tai puolestaan taas joskus niitä mammapäiviä, jolloin on ihan rapsutuksien tarpeessa.

En halua ottaa riskejä ja tessaa aion pidän hieman "pumpulissa" siihen asti kun varsa on ulkona. Olen niin paljon nähnyt tulevan varsan eteen vaivaa, laittanut enemmän rahaa kuin laki sallisi, mutta riskejä pitää ottaa elämässä. Ilman niitä emme ikinä voi tietää onnistutaanko me vai ei jossain. Koko ajan vielä pelkään että mitä jos se luo sen varsan eikä ole enää kantavana...Aion 5kk:n kohdalla antaa virusabortti-rokotteen, mikä annetaan sitten kolme kertaa tiineyden aikana. Ihan vaan sen takia, että on pieni turva. Onhan se pikku varsulin alku jo nyt 3kk ikäinen :3! Enää siis 8kk jäljellä!

tessa vajaa 2wee 
Mä toivon että tessa tuosta hieman rauhoittuu niin pääsisi taas turvallisesti ratsastamaan, koska rungottomalla tai ilman satulaa jos tuo tamma päättää ettei halua niin se myös sen kertoo...pakkaset ei sitten yhtään auta tuohon sen energisyyteen. Kesälomalla sen selkään voisi vaikka suoraan hypätä ilman satulaa ja se menisi kuin alkeisratsu, mutta kun kelit kylmenee ja vaikka liikutusta olisi enemmän tai vähemmän sillä ei ole merkitystä,  se on villimpi. Mennään kuitenkin tamman mukaan, haluan vaan että kaikki menee hyvin. Kun varsa on pihalla joutuu aasimamma jälleen töihin ja taas kasvattamaan kuntoa takaisin kisaradoille! Pitää niitä 110cm ratoja joskus taas mennä  ;)

Voi vitsit nämä kesäkuvat on niin ihania! Tulis nyt talvikin ensin...
Onko teillä kellään tulossa ensi vuodelle omaa varsaa tai onko teillä jonkun tutulla tiedossa varsulin syntyä? Jos teille syntyy oma varsa, missä tilanteessa teillä mennään? 

Mitä se sanotte siitä joulukalenterista? 
Haluatteko että teen sellaisen, jos haluat saa nyt jo laittaa ehdotuksia!

12 kommenttia

  1. Mulleki on tulossa, Pin Rocks Black Velvetistä eka kasvatti. Innolla odotan =)) kesäkuun alussa heti syntyy. Meillä myös annetaan virusabortti rokotteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi se on hieno ori! Tsemppiä teille myös :))

      Poista
    2. Jep velvet on hieno! Pari kertaa päässy hoitaa kun siellä käyn tallilla tekemässä hommia ja ratsastelemassa. Tosi hienoja varsoja jättäny! :) Ja kun kasvattajalla käyn niin siellä ensi kesänä vissiin vajaat 20varsaa joten ens kesää odotellessa ;)

      Poista
    3. Juu niin on! Jestas mikä määrä ! Paljon söpöliinejä :))

      Poista
    4. No jep :3 tuli muuten mieleen että ootko miettiny Uffen käyttöä tessalle tai unaivalle jossain kohtaa? Vai aijotko pitää sen niin että se ei astu ollenkaan? :)

      Poista
    5. Uffella ja unaivalla sama iaä eli se on tessan eno eli en käytä ;) uffe todennäköisesti wi tule ikinä astuun ellei vanhempana :)

      Poista
  2. Kuka olikaan Tessan varsan isä? :)

    VastaaPoista
  3. Meille syntynyt viimeiset kuusi vuotta joka vuosi varsa tai pari, mutta ens vuonna ei enää tule. Innolla seurailen parin bloggaajan varsaprojekteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Hienoa :) jää seuraan meidänkin ;))

      Poista
  4. Minkä rotuinen tuosta varsasta sitten tulee, tai mihin se siis rekisteröidään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varsasta tulee siis ihan puoliverinen ja rekisteröidään suomen hippokseen. Olen miettinyt myös portugalilaista risteytystä, eli Cruzado Português rotua, mutta sen näkee mitä hippos sanoo sitten ;)

      Poista