Petra Palomäki

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Maneesivideot!

Noniin, myöhästyin päivällä näiden videoiden kanssa, mutta eilen illalla minulla oli alle tunti aikaa värjätä tukkaa, siivota kolme boxia, laittaa itteni ja lähtee kavereiden kanssa vietään iltaa ja viihteelle! Joten, sain vaan yhden videon ladattua nettiin, nyt vasta toisen ;)

Ensimmäisessä videossa tessa on pääosana. Käytiin lauantaina irtojuoksuttamassa ja hypyttämässä laraa ja tessaa yhdessä (tietty sitten irtohypytys yks heppa kerrallaan !). Neidit oli taas bestiksiä ja tessa pääsi virallisesti ekaa kertaa irtohyppään. Alkuun jännitti eikä meinannut tajuta mikä homman nimi, mutta tokalla kertaa meni jo kuin vanha konkari! Viimeinen okseri nousi sitten sinne 140cm korkeuteen ja saan olla aasista ylpee kun niin ison veti puhtaasti! :)



Sitten oli zeuksen vuoro ja herra oli ihan villinä maneesilla (kuten huomaatte). Irtohypytys ei ollut zeuksella päätarkoitus, vaan energian purku, mutta se ehti jo hyppään sitä linjaa ennen kun edes käskettiin :D joten annettiin sitten senkin pomppia muutaman kerran (onneks tyyli on tässä vapaa :D).



Molemmat hepat oli tosi ihania ja teki hyvää päästää tätä kertynyttä energiaa näistä käyntiratsasteluista! :) Mulla on tosiaan huomenna suuri pakkauspäivä, sillä tiistaina olen jo iltapäivällä menossa Budapestiin päin! Laittelen kuvia tänne (jos saan) viikon aikana muutama, mutta todennäköisesti maanantain jälkeen kuulette minusta kunnolla vasta ensi viikon sunnuntain kuvien kera! ;) Vielä kuitenkin huomenna lisää videoa, koittakaa kestää, mutta nyt näitä tulee ;)!


Miltä meno näyttää? :)

9 kommenttia

  1. Toi Zeuksen ravi, I.H.A.N.A! Kivat videot, ja ylihieno Zeus❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah kiitos! Vielä kun selästä lähtis sama niin hyvä! ;)

      Poista
    2. Muuten, ootko tehny ikinä varustepostausta? Jos et niin olis kiva jos tekisit!

      Poista
    3. Eiku oho, löysin jo youtubesta 😉

      Poista
    4. Sekin kesken kun kamaa niin paljon :D mutta ainakin yksi osa tehty!

      Poista
  2. miten saatte tamman ja orin maneesille samaan aikaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos luit tarkkaan tessa ja lara oli yhdessä hyppäämässä. Kahden hevosen traikkuun ei enempää mahdu. Uffe on ainoo jota voi kuskata vaikka kiimasen tamman kanssa, mutta urco ja zeus kulkee aina yksin :)

      Poista