Petra Palomäki

perjantai 6. syyskuuta 2013

Body Fitness SM 2014

Olen nyt todellakin miettinyt ja perehtynyt näihin Fitnesskisojen eri tasoihin ja lukenut innokkaana sääntöjä kaikista läpi. Kysyin tutultakin hieman neuvoja ja sain hyviä kontakteja valmentajiin, jotka voisivat auttaa minua kehittymään.

Treenaaminen on ollut aina sitä "treenataan niin paljon, että olen tyytyväinen itteeni" mutta aina ollut puute siitä suuresta päämäärästä mitä kohti treenata. Nyt kuitenkin kaikki on muuttunut! Nimittäin minulla on nyt aika lailla tasan vuosi aikaa treenata ihan helkkarin kovaa ja jatkaa kunnolla syömistä, koska ensi vuoden syksyllä on Body Fitness SM kilpailut.

Itse pääsen kilpaileen Body Fitness Junior sarjassa mikä on tarkoitettu naisille 23-vuotiaaksi asti. Tuntuu oudolta kilpailla Junior tasolla mutta hei onhan mulla sitten vielä kaksi vuotta aikaa kilpailla sillä tasolla ;) Kuitenkin voisin myös tähdätä naisten Body Fitness sarjaan alle 163cm, mutta taso silloin on aika kova ja tuntuu paremmalta aloittaa hieman rauhallisemmin :)

Tässä lähiaikoina otan yhteyttä yhteen valmentajaan, jolla on itsellä paljon kokemusta mm. SM tasolta kehorakennuksessa ja hänen kautta saada lisää valmentajia mm. T-kävelyyn (eli kävely lavalla) jne.
Olen super innoissani ja en malta odottaa ensi vuotta!

Tiedän, että tavoite on kova, mutta hei olen puoliksi jo perillä niin miksi ei jatkaa loppuun asti! En itse siis halua pyrkiä minnekkään kehonrakennussarjaa..siinä menee mulla jo yli :D Mutta enää en voi Fitnessmallikisoihinkaan osallistua, koska olen liian lihaksikas siihen!

Täältä löydät tämän vuoden BF SM kisoista tietoa ja lisää kuvia :) Tämä kuva on tämän vuoden naisten sarjan SM-kisoista ja hyvin ovat naiset saaneet itsensä kuntoon!


Sitä piti vielä jatkaa, että tämä Nettireenin Get Bigger - haaste on lähtenyt hyvin käyntiin. Alkuun oli hieman vaikeuksia syödä mm. raejuustoa ja maitorahkaa, mutta nyt ne meneekin jo helpommin alas ja pääsen nauttiin treenaamisesta :)

Tässä teille pientä treeniviikkoohjelmaa mitä olen tehnyt. Tänään on selkäpäivä!

Maanantai (olkapäät)
Pystypunnerrus tangolla 3x8
Pystypunnerrus niskan takaa tangolla 3x6
Takaolkapää veto ristitaljassa 3x15
Supersarja: Pystysoutu köydellä + Pystypunnerrus taljassa 3x10+10
Vipunostot sivulle ristitaljassa 3x15
Vipunostot eteen ristitaljassa 3x15
Kylkikierto tangolla 3x20
Kylkirutistus selällään 2x15

Kylkirutistus vatsapenkissä 2x10

Tiistai (jalat)
Takakyykky 2x12 + 1x8
Kapeakyykky kaukaa smithissä 3x8
Jalkaprässi yhdellä jalalla 2x15
Jalan ojennus laitteessa 3x10
Jalan koukistus laitteessa 3x10
Suorin jaloin maastaveto 4x8
Vartalonojennus selkäpenkissä 3x20

Keskiviikko (rinta)
Penkkipunnerrus 12,8,6,4
Pec-Deck 3x15
Ristitaljanosto 3x8
Penkkipunnerrus käsipainoilla 3x10
Pullover 3x8
Lankku 3x maksimiaika
Rullavatsat 4x maksimi

Torstai (lepo)

Perjantai (selkä)
Leuanveto myötäotteella 3x maksimi
Ylätalja kapea vastaote 3x8
Vaakaveto smithissä jalat korokkeella 3x10
Kulmasoutu tanko tuettuna 3x8
Kulmasoutu ristitaljassa 2x10
Pullover ristitaljassa 3x15
Jalkojen nosto jumppapallon päällä 3x20
Linkkuveitsi 2x15
Linkkuveitsi jumppapallolla 3x15

Lauantai (kädet)
Hauiskääntö tangolla 3x8
Dippi kapealla otteella 3x maksimi
Supersarja: Ojentajapunnerrus + Hauiskääntö taljassa 3x10+10
Supersarja: Hauiskääntö + Ranskalainen punnerrus mutkatangolla 3x8
Hauiskääntö sivuttain ristitaljassa 3x15
Ojentajapunnerrus ristitaljassa yhdellä kädellä 3x15
Jalkojen nosto ristitaljassa 3x10
Vatsarutistus polvillaan ristitaljassa 2x8
Vatsarutistus laitteessa 3x15

Sunnuntai (lepo)


Mitäs sanotte tästä kaikesta? 



16 kommenttia

  1. Vau! täytyy ihailla sun itsekuria, ja toivottaa kovasti tsemppiä tavotteeseen! Täytyy myöntää etten itselleni haluaisi noin lihaksikasta vartaloa, mutta nää on tietysti makuasioita, ja tärkeintä on pyrkiä näyttämään siltä mihin itse olis tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on monille jo yli, mutta mun makuun sopiva. Tässä kuvassa siis naiset näyttää tältä sen yhden päivän ja normaalisti näyttävät "paremmilta" muiden silmään ;) Mutta ihanaa tietää, että mua tsempataan! Nämä kommentit auttavat paljon! :)

      Poista
  2. Tsemppiä sulle, tosi kova ja kunnioitettava tavoite!! :) Mutta miten kummassa oikein jaksat ratsastaa hevosiasi? Miten luulet, että se vaikuttaa varsinaiseen lihaskuntotreeniin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka treenaisin kovaa joka päivä kun syön oikein mulla on hyvin energiaa ratsastaa 3 tai 4 hevosta päivässä :) pyrin ratsastamaan aina ennen salitreenejä :) ratsastus on aerobista liikuntaa mikä tekee tämän kaiken ohella hyvää, mulle jo vaan niin rutiinia ettei tunnu kunnossani ollenkaan

      Poista
  3. olis kiva jos pistäisit muös kuvia matkan varrelta, että nähtäisiin vähän miten treeni toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Tänään otetaan minusta ennen kuvat tätä 8vkn treeniohjelmaa ajatellen :) saatte sitten kun tämä loppuu niin ennen jälkeen kuvia! ;)

      Poista
  4. Voi ei... Mitähän sä seuraavaks keksit?:D mut tsemppii sulle, hyvällä tuurilla oot seuraava Suomen mestari!;)

    VastaaPoista
  5. Kunhan vain et hanki sikareita.
    Arvostan niitä kilpailijoita jotka ovat luomuja. Onnea tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no ei ole kyllä tarkoitus :) minilla on kyllä niin pienet rinnat että kun rasvaa on vähän niin ihan sama onko niitä vai ei :D ja jos ottaisin niin haluaisin A kupista B kuppiin mutta ei mitää luonnottomia melooneja :D hirveän näköisiä sellaset!

      Poista
  6. SILAREITA piti kirjoittaa eikä SIKAREITA :D Voisin välillä tarkistaa oikeinkirjoituksen ennen lähetystä... Heh.

    VastaaPoista
  7. Hei pliis älä sit ota mitään maailman hirveintä ja luonnottominta ruiskurusketusta.. :----D Arvostan muuten tavoitettasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha JOO ei liikaa kiitos mullekkaan :D luonnottoman näkönen jos musta tulee yhtäkkiä tumma ihoinen :_D

      Poista