Petra Palomäki

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hellurei!

Viikonloppu meni kokonaan reissaten! Senkin takia en ole muistanut ja ehtinyt kirjoitella tänne blogiin!
Lauantaina oltiin Samin kanssa shoppailemassa Tampereella ja ylläri ylläri minulle tarttui JÄLLEEN korkkarit mukaan. Olen todellakin harkinnut tehdä postauksen niistäkin, koska niitä ei ole vain muutama, vaan aika paljon! Siitä sitten tallille ja illalla mentiin mökille saunomaan pitkästä aikaa.
Lauantai iltana Heidi toi Laran ja ponin meille yöksi koska sunnuntaina oli kisapäivä!


Sunnuntaina noin klo10.30 lähdettiin ajamaan Valkeakoskelle seuraestekisoihin. Mukana minulla oli tällä kertaa uffe, koska halusin sen hyppäävän rataa ennen Keuruun kenttäkisoja :) Lara ja Heidi meni oikein hyvin ja nappasivat 70-80cm luokasta 6.sijan!

Uffe oli kans aika huippu! Verkassa tuntui jälleen hyvältä ja mietin koko ajan ennen esteelle lähestymistä, että ratsastan kunnolla laukkaa kaarteessa ja kun suoristan annan hevosen hoitaa loput. En ottanut kovin montaa hyppyä, koska tuntui niin hyvältä! Kun päästiin radalle uffe oli ihan että "Mitä ihmettä? Kauheesti ihmisiä, hui esteitä! LAINE!"
Mielestäni oma ratsastus ei ollut parhaillaan, jotenkin ehkä siitäkin johtui, kun uffe koko ajan kyyläsi, ei esteitä, vaan ihan kaikkea muuta. Esteet uffe meni kaikki puhtaasti ja sain ratsastettua aika tiukistakin väleistä ja näiden ansiosta tuotiin kotion sininen ruusuke! :)
Voidaan sanoa, että Petran Tallin tiimi eki hyvää työtä !


Eilen oli elämäni tuskallisin päivä...minulla oli ja on vieläkin aivan tajuton selkäkipu. Ikinä minulla ei ole ollut alaselkä näin kipeenä. Eilen melkein kyyneleet silmillä siivosin karsinoita... Onneks sain täksi päiväksi varattua hieroja jos hieman helpottaisi.
Eilen mun tosiaan PITI ratsastaa, mutta hyvä kun käveleen pääsin, joten kaikilla oli vapaa :(

Nyt ennen hierojaa runnon itseni hevosen selkään, koska hieronnan jälkeen en voi ratsastaa tai siivota karsinoita. Huhu tätä kipua..oikein viiltää tää istuminen tässä koneella!

Joku teistä laittoi kommenttia meidän koirista ja pyysi tekemään erikoispostauksen jokaisesta. Tämän ajattelin toteuttaa nyt viikolla, eli kolme erikoispostausta tulossa!
Sunnuntaina lähdetään minä, uffe ja Heidi (pro kisahoitaja) kohti Keuruun kenttäkisoja! Startataan tuttaria sielä ja pidetään peukut pystyssä, että menee hyvin! :) Siitä postausta vasta ensi viikon alussa!

Kuvia näistä Valkeakosken kisoista laitan kun Heidi lähettää ne mulle!

8 kommenttia

  1. Minkä luokan menit siellä?:)

    VastaaPoista
  2. Voisit kyllä esitellä ne korkkarit, olis kiva nähdä ne :)

    VastaaPoista
  3. Olen ehkä vähän tyhmä mutta mikä tuo sininen ruusuke on? Siis kuinka mones sija? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kisoissa saadaan oman sijoituksen mukaan ruusuke :) wli siis 2.sija! :)

      Poista
  4. Voi ei, mitä sun selälle on käyny? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään havaintoa. ...en ole tehnyt salilla mitään mikä rasittais selkää...varmaan se kaksi päivää autossa istuen ei tehnyt hyvää :/

      Poista