Petra Palomäki

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Vihoin se tapahtui!

Näin on! Nimittäin minä vihdoin tipuin hevosen selästä! :D Tosiaan lauantaina olin hyppäämässä jälleen sipsillä ja tällä kertaa vietiin poika ekaa kertaa tutustumaan maastoesteisiin!

Verkkahyppyjä otettiin pienelle tukille ja herra otti aika isoja hyppyjä. Ei se mitään. Pari kertaa pukkia lensi mutta ei voinut kuin nauraa :) tukin jälkeen mentiin makrotalo nimistä estettå. Pieni vihreä mökin tapainen este. Lähestyttiin ensin ravissa mutta piti pysähtyä ja tuijottaa. Sitten lähestyttiin laukalla ja herra lähti ihan normaalisti hyppyyn. Olin ihan että "ai ei tää hypännytkään isosti. Hyvinhän tää meni" mutta yhtäkkoä esteet päällä sipsi muisti takajalkansa ja veti katapultilla ne ilmoille.  Koska en ollut ollenkaan varautunut horjahdin kaulalle ja siinä samalla hevonen laukkasi ja jatkoin kaulalla. Kaikki kävi nopeasti ja olin maassa. Vähäb sattui vasemman käden keskisormea mutta ei mitään, selkään uudestaa ja eikun uudelleen esteelle!

Toisella kertaa olin jo varautunut niihin takajalkoihin ja hyvinhän poika meni! Jatkettiin siitä pienille pystytukeille ja nekin hienosti yli! Alashypyllä oli liian jännää. Lotta oli katsomassa ja auttoi meitä hieman ja otti ohjasta kiinni ja yritti viedä sipsiä hypystä alas. Minä vaan varauduin jättiloikkaan. Ja vihdoin poika uskalsi alas ja erittäin kiltisti! Lopuksi mentiin vielä paha musta mökki. Ekalla kertaa ravilla mutta piti jäädä katsomaan tarkemmin. Sitten tultiin laukalla ja hienosti poika meni yli! Järvessä käytiin vielä ekaa kertaa ja sipsi pääsi vähän kuopiin vettä :)

Noh ei mitään, kun alettiin lastaamaan laraa ja sipsiä otin hanskat pois....oho. Sormi oli aika turvonnut.
Lähdettiin ajamaan kotio ja sormi alkoi mustua... päätettiin lähteä terveyskeskukseen näyttämään ja sielä saatiin lasta sormeen. Maanantaina menen röntgeniin ja katsotaan onko mitään murtumia.  En usko kun ei kovin kipeä tai sitten minulla on korkea kipukynnys :D

Huhu oikeasti en ole tämän koko 9-vuoden pituisella ratsastusurallani joutunut ratsastuksen takia terveyskeskukseen! Vihdoin minullekin sattuu jotain :D
Ja oli hienoa tippua. Viimeiksi tippunut pari vuotta sitten ja en meinannut muistaa miltä se tuntuu. Ehkä aloin pelkäämään tippumista mutta nyt muistin ettei mitään pahaa tapahtunut :)

Lisää kuvia laitan myöhemmin koska olen nyt puhelimella jälleen!

4 kommenttia

  1. Mulla on vähän samanlainen tilanne, viimesestä tippumisesta on jo pari vuotta aikaa, on jotenkin alkanut jännittää että osaako sitä enää tulla sieltä alas niin ettei käy pahemmin :D Täytyis varmaan tehdä jotain tippumisharjotuksia ettei ehdi kehittymään mitään pelkoa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo tippumisharjoitukset kuulostais hyvältä! Jotenkin kun on kaikilla hevosilla mennyt niin ei oo tullu vastaan tilannetta missä vois tippua. Tääkin hyppy oli niin arvaamaton ja toisella kertaa veti vielä pahemman mutta olin varautunut ;))

      Poista
  2. ei nyt liity mitenkään tähän postauksen aiheeseen mut kysyisin sulta vinkkejä et miten sais vartalosta jenkka kahvoja pois ja tosta reidestä kanssa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jenkkakahvat on vaikeita. RUOKAVALIO KAIKEN A ja O! Syö terveellisesti niin lähtee vatsasta jo vähän sitä ylimäärästä rasvaa. Jenkkakahvathan on vaan rasvaa joten rasvanpolttoa vaan! Hiittejä, nopeaa tempoa, liikkeitä ja sarjoja jotka tuntuu ja polttaa rasvaa myös treenin jälkeen. Reidet aivan sama juttu!

      Poista