Petra Palomäki

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hevosmessut, estevalmennus ja kotitreeniä!

Eilen olin oikein urheilullinen heti aamupäivästä asti :) kävin tekemässä unaivan kanssa 7km:n lenkin ja tällä kertaa ei ratsain, vaan minä juoksin ja unaiva ravaili kevyesti rinnallani. Upee keli, rauhallinen heppa, hiki virtas ja mahtava fiilis!


Tämän jälkeen ratsastin tessan kentällä ja haettiin vaan kunnolla ohjastuntumaa. En antanut sen mennä kuolaimen taakse ja ravissa pyrin saamaan sitä molemmille ohjille ja ripeäksi pohkeelle. Lopusta oli jo hetkellisiä hyviäkin hetkiä, mutta töitä riittää vielä ja paljon..

Sitten ratsastin zeuksen suht kevyesti kentällä. Mentiin hieman avoa ja väsitöä pitkällä sivulla. Kenttä oli eilen aika lammikko/loskakasa joten ratsastus oli rajoitteista. Laukat otin kentän vieressä menevällä tiellä, joka oli sulanut mukavan pehmeäksi hiekaksi :) heppa oli ihan kiltisti siinä eikä alkanut riehumaan kummemmin.

Illalla oli vuorossa Kallen valkku. Meillä PITI olla kouluvalkku mutta se muuttukin estevalkuksi. Aluksi tehtiin pienillä korkeusilla (max.60cm) paljon käännöstehtäviä. Ns. uusintakäännöksiä. Paljon S:n muotoisella tiellä esteitä. Uffe oli aika vahva oikeeseen ohjaan, joka vuoksi oikealla kääntäminen oli vaikeampaa. Huomaa, ettei heppa oo ollut hyppäämässä valkuissa vähään aikaan. Lopuksi mentiin rataa johon kuului kaksi tuollaista S-kiemurauraa. Esteen nousi sinne 90cm korkeuteen ja uffe meni ihan hyvin. Kun sain itse katsottua hyvin paikat alkoi ratsastuskin sujumaan :)


Tänään, ja kuten moni muukin varmaan teistä lukijoista, kävin Hevosmessuilla Tampereella. Heidi tuli mukaani messuille ja oltiin paikalla vasta joskus klo16 aikaan. Itsellä ei ollut mitään tarpeellista ostettavaa ja hieman olin pettynyt messuihin. Loppujen lopuksi tarjontaa ei ollut kovin paljon, ns. niitä super hyviä tarjouksia ei ollut. Toki, olihan niitä, mutta kaikki oli alkaen 30-50e. Ja minun rahapussille aivan liikaa yhdestä tuotteesta.
Kuitenkin mukaan tarttui kaksi E.S.T:n kisapaitaa, yksi vaalean kerman värinen ja toinen vaaleanpunainen. Ostin myös Pfiffin ratsastussukat, koska niille on aina tarvetta :)


Tänä aamuna ratsastin ensin zeuksen ja sitten urcon. Menin zeuksella tekemään pienen maaston. Sillä on aina niin kiva mennä pois kotoa, kun se menee niin nätisti ja rauhallisesti, mutta kun kääntää kotio alkaa piaffetkin sujumaan. Tänään kuitenkin otin kunnolla vallan itselleni ja päätin, heti kun hevonen alkoi menemään liian jännittyneeksi, pysäytin sen, peruutin niin kauan ennen kun se rauhallisesti suostu peruuttamaan ja jatkoin matkaa. Pari kertaa jouduin tämän tekemään kunnes hevonen oikeasti _käveli_ kotio. Oli aika hieno tunne :D

Tämän jälkeen menin urcolla ja kokeilin meidän vanhoja kankia. Käynnissä käveli rennosti ja raviakin meni ihan hyvin. Nyt on vaan taas aika totuttaa se kankiin :) sen virheen tein, että laitoin bridongin liian kireelle, joten huomenna pistän alemmaksi ja toivottavasti silloin on parempi. Katsotaan miten menee huomenna!

Pelottava nyt tuo Herpesvirus. Kisoihin olisi pitänyt mennä ensi viikonloppuna, mutta en kyllä uskalla!

Miten teillä kilpailevilla lukijoilla, 

vaikuttaako tuo virus teidän kisaamiseen nyt?

14 kommenttia

  1. Me ei ainakaan kisata tuolla meidän suokkitammalla, ettei vain tartu se virus. On kyllä inhottavia nuo virukset!

    Mukavan oloinen blogi sinulla. :) Aloin seurailemaan vielä näin "anonyymisti", kun tuo mun bloggeri ei suostu kirjautumaan sisään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu inhottava! Kiitos paljon, toivottavasti liityt lukijaksi ;)

      Poista
  2. Mä olin kyllä kans vähän pettynyt messuihin. Tai lähinnä niihin ohjelmiin, jotenkin tylsiä. Ja jummijammi sitä väkee oli silloin kun me oltiin!

    Kyllä mulle silti tarttu kauheet säkilliset tavaraa mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me nähtiin vaan se estehyppytouhu missä oli Anna-Julia Kontio, mutta ei mitään kummempaa :/
      Hah mä en jotenkin löytäny. Lähdin hakeen halpoja suitsia ja kuolaimia pötkylälle mutta mistää löytyny..

      Poista
  3. Joo ei mekään uskalleta nyt lähtä kisaamaan, vaikka täällä pohjoisessa ollaankin, eikä täällä pitäisi niin suurta vaaraa olla. Tnä ois pitänyt olla Kajaanissa kisat, mutta ne peruttiin. Muistaakseni parin tai kolmen vk päästä ruukissa olisi kisat, mutta taitaa ehkä nekin peruuntua. Kuun lopussa ois ypäjälläkin kisat, mutten tiedä uskaltaako sinne kuitenkaan ilmoittautua... En tosiaankaan halua tartuttaa sitten muita tallilaisia enkä omaa hevosta. En tiedä ees päästäänkö nyt valkkuihin, kun valmentaja toisella tallilla ja sinne pitäisi matkustaa. En tosin tiedä onko siitä haittaa, jos käydään vain yksityisvalkussa maneesissa, eikä mennä tallin sisään ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo parempi ottaa varman päälle kuin tuollainen virus hevoselle! :o

      Poista
  4. Itse olen ainakin päättänyt pitää hieman kilpailutaukoa juurikin tuon herpesviruksen takia. Missään nimessä en sitä omille hevosilleni halua ja koska nyt on nuori hevonen alla, niin kyllä sitä vielä kerkeää kilpailemaan kun ei ikä ihan heti tule vastaan :) Enemmin ajattelen hevosten hyvinvointia kuin että laittaisin oman kilpailemishaluni hevosten terveyden edelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan itsellänikin sama, hevosen hyvinvointi etusijalle!

      Poista
  5. Hih, meidän äiti soitti mulle kun oltiin menossa eilen sinne hevosmessuille.
    "Älkää sitten vaan koskeko siellä hevosiin tai mihinkään ja peskää kädet ja vaatteet tosi hyvin kun tuutte, ettei Lasse saa sitä virusta!!" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha mun piti silittää ponia, mutta en sitten uskaltanu :D

      Poista
  6. Olitpas reipas kun juoksit hevosen vierellä :D Juoksiko kiltisti koko matkan? :)
    Kamalaa tuo herpes viirus luin jo yhestä blogista että eka heppa oli siihen jouduttu lopettamaan :/ Varmasti kannattaa nyt vältellä kisoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo 7km nyt paljoa ole ;) koko matkan ravaili nätisti vierellä. Välillä joku lintu piti ääntä metsässä jota piti hieman säpsähtää, mutta muuten super hienosti meni :) Joo itse en ota tuota riskiä!

      Poista
  7. Ite oon ypäjällä koulussa ja viime viikkoa kyllä sekotti noi viirusjutut! Nimikkoakaan ei voi hoitaa ettei tartuta, ku on viä kantavakin :( viime kesän tamma varsat ollu kuumeessa ja ihme touhua ollu niiden hoito ku suojapuvut ja saappaat päällä hoidettu niit ja desinfiointi ainetta suihkuteltu joka paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kauheeta tää nyt! Toivottavasti sielä kaikki on kunnossa ja kontrollissa :/

      Poista