Joskus elämä muistuttaa hauraudestaan

Kirjoitus sisältää kuvia, jotka ei sovellu herkimmille. Jos et kestä verta niin suosittelen jättämään kuvat katsomatta.

Hei vaan kaikille! Hetki on taas kulunut viime postauksesta ja ihan syystä...Tässä tuli joulun aikoihin koettua sellainen hetki, että olen kiitollinen kun olen tässä just nyt kirjoittamassa vielä teille. Te ketkä seuraatte minua somessa tiedättekin mitä minulle on sattunut, mutta kerron tännekin hieman lisää.

(c) Annika Mäki

Tapaninpäivänä olin vieraalla tallilla tekemässä iltatallia, eli olin ottamassa hevosia sisälle ja tarkoitus oli sitten vielä illemmalla ruokkia ne. Siinä kävi sitten niin, että kun olin hakemassa nuorta oria tarhasta (joka on ollut ihan kiltti) niin koin melkoisen kauhuhetken. Hevonen hyppäsi pystyyn aukealla mua vasten ja hämärällä en nähnyt kunnolla missä etukaviot menivät. Silmänräpäyksessä hevonen ojensi etujalan ja kuopas mua naamaan. Ensimmäisenä mieleen tuli pelko siitä, että mulla meni näkö ja kasvoni olisivat kokonaan pilalla. Oikea silmä umpeutui heti kiinni, tipahdin polvilleni, verta tippui niin, että melkein toppahousuistakin meni läpi. Huusin apua ja siinä samalla sain oikean silmän raotettua ja näin. Mikä helpotuksen tunne, kun oikeassa silmässä oli vielä näkökyky tallessa.

Onneksi tallilla oli kaksi naista samaan aikaan hoitamassa hevosiaan ja toinen heistä onkin lääkäri. Sain nopeasti sidettä päähän ja he taluttivat mut sisälle. Olin koko ajan tajuissani ja siinä samalla soitin Kankaanpään päivystävään oliko terveyskeskus auki vai ei. He sanoivat, että saan heti tulla ja soitin samantien Topille hakemaan minua. Mikään hätä minulla ei ollut vaikka haava oli aikamoinen. Tajuissani olin,  en tuntenut kipua joten hyvin jaksoin odottaa 15min pääsyäni päivystykseen.

Kun päästiin päivystykseen niin minut otettiin heti sisään ja lääkärit alkoivat tikkaamaan. Osuma kohdistui kulmakarvan yläpuolelle. Minulle laitettiin 9 tikkiä ja silmän alaluomen kohdalle liimattiin haava kiinni. Multa oli kadonnut otsasta tunto ja oikealta puolelta kulmahampaan ympäristö myös tunnoton. Minut passitettiin kotio ja Topia käskettiin valvomaan minua yöllä muutaman tunnin välein koska oli silti vaara, että minulla olisi samalla tullut aivotärähdys. Joten oli tarkistettava olevani vielä järjissäni. 

Vasemmalla 26.12 illalla, tapahtumapäivä. - Oikealla 27.12 toinen lääkärikäynti

Seuraavana päivänä päätin mennä uudelleen päivystykseen, koska ihmettelin miksi minua ei lähetetty tällaisen päävamman jälkeen kuviin. Sain sitten lääkäriltä kiireellisenä Porin päivystykseen ajan kuviin. Lähdimme sitten 28.12 aamusta ajamaan Poriin ja pääsin CT-kuviin. Minulta löytyi 2mm murtuma silmän alapuolelta. Tunnottomuus oli sama eli ulottui kulmakarvasta melkein päälaelle asti. Sellainen noin 5cm kaistaleen pituinen alue. Lääkäri määräsi viikon päähän uuden ajan, milloin silmälääkäri myös katsoisi silmäni ettei olisi kaksoiskuvan vaaraa. 

Seuraavalla käynnillä sain ns. puhtaat paperit ja lääkäri sanoi, että puutunut ja tunnoton alue palautuu aikanaan. Joillakin kestänyt ne hankalimmat kohdat jopa vuoden palautua, mutta pääasia oli ettei hermoja ainakaan ollut mennyt poikki.

Eli tässä kirjaimellisesti käytiin aika lähellä kuolemaa. En tiedä ketä kiittää, mutta onneksi hevosella ei ollut kenkiä. Jos hokkikengällä olisi osunut mua naamaan niin todennäköisesti olisi repinyt multa silmän ja nahan naamalta pois. Tällaiset tilanteet pistää oikeasti miettimään kuinka haurasta tämä elämä on. Joten taas kerran muistutin itseäni, että elä päivä kerralla ja täysillä. Päätin kaksi päivää onnettomuuden jälkeen ostaa itselleni pitkään haaveilemani moottoripyörän. Jos haluan elää niin silloin elän tehden niitä asioita mitä haluan. Olen haaveillut pyörästä jo monta vuotta ja nyt koin olevan hetki hankkia se.

(c) Anniina Gullans. 

Ei saa jäädä pelkäämään ja miettimään, että mitä jos sattuu jotain? Onneksi oli vieras hevonen niin ei jäänyt siltä pelkoa hevosiin. Omat hevoset palautti minulle luottamusta melko nopeasti takaisin ja varsakin omalla tavallaan. Pikku hiljaa palaudun tästä ja haava näyttää jo huomattavasti paremmalta. Onneksi pääsin jo kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen ratsastamaan ja olin minä jo 4 päivää tapahtuman jälkeen salaa siivoamassa karsinoita :D Väkisin oli mentävä kun eihän heppatyttöä saa tallilta noin vaan pois!

Oletko sinä koskaan kokenut tai satuttanut itseäsi vakavasti hevosten kanssa?